Tähkä-ilmiö zumbassa - ja vähän muuallakin

Pari vuotta sitten, käytyäni Lauri Tähkän ja Elonkerjuun konsertissa, määrittelin omassa päässäni termin “Tähkä-ilmiö”. En tarkoita sillä kyseisen bändin ilmiömäistä menestystä, vaan jotain muuta, täysin subjektiivista. Jos joku muu haluaisi samaa konseptia käyttää, hän joutuisi vaihtamaan alkuosan itselleen sopivaksi. Minäkin voisin nykyään puhua ennemmin “zumba-ilmiöstä” - tarkoittamatta kyseisen lajin käsittämätöntä suosiota.

Ilmiöllä tarkoitan sitä, että kun “kaikki muut” intoilevat jostain asiasta enemmän kuin minä itse, minun on vielä vaikeampi innostua kuin muuten olisi. Omat tunteeni ikäänkuin laimenevat vertailussa. Tähkä-konsertissa huomasin lähinnä analysoivani ympärillä istuneiden innostusta, ja zumba-tunnilla tunsin itseni iloisten ihmisten joukkoon eksyneeksi ruttuturvaksi. Tähkään suhtauduin sentään ennakkoon positiivisesti, toisin kuin zumbaan, mutta epäilen, että henkinen vastarintani sitä kohtaan olisi vaimeampaa, jos en tuntisi olevani niin alakynnessä. Voin kuvitella, että lempi-aerobic-tunnilleni ensimmäistä kertaa eksyvä kokee saman - toivottomuuden päästä mukaan fiilikseen, kun me vakiokävijät olemme liikkuvien askelkuvioiden ilosanomaa saarnaavia friikkejä.

Huomaan Tähkä-ilmiön hiipineen myös Koop-fanitukseeni. “Kaikki muut” tuntuvat nykyään olevan innostuneempia kuin minä. Minä olen se petturi, joka katoaa viikoiksi Zero Nine-huumaan juuri ennen kesän odotetuinta Koop-keikkaa, ja laiskimus, joka on salaa tyytyväinen parista riittävän jämäkästä esteestä, ettei tarvitse ihan jokaiselle ei-täysin-mahdottoman matkan päässä olevalle keikalle reissata. Nykyään reissuissa tärkeintä on ystävien tapaaminen, ja keikka välillä suorastaan yllättävä bonus (“ai niin, tämän takiahan tänne tultiin!”). Pakko myöntää, etteivät ne keikatkaan enää niin hurmoksellisia ole, vaikka toki edelleen hienoja kokemuksia. Pahin Tähkä-ilmön aiheuttaja onkin vuodentakainen meikäläinen verrattuna nykyminään. "Rakastumisesta" on edetty vääjäämättä arkisempaan "suhteeseen", kuten aiemminkin analogiaa virittelin. Olen hillitymmin mutta kuitenkin uskollisesti mukana. Parikin yli 20-vuotiasta fanitussuhdetta ennustelee, etten ole kokonaan luovuttamassa, vaikka tämänkin syksyn odotetuin keikkatapahtuma onkin jotain ihan muuta. Mutta ei nyt siitä sen enempää - sen verran yllättävä ja ihmeellinen juttu, että uskon itsekin vasta kun näen ja kuulen...

Kommentit