Keikkahistoriikki

Facebook hävitti tässä äskettäin, ihan yllättäen, Eliaksen fanisivun keskusteluosion, jonne oli kirjoiteltu keikkaraportteja. Blondipuoleni kerkesi suorastaan nolon pitkään harmitella kirjallisten keikkamuistojen kohtaloa, ennen kuin sisäinen nörttini heräsi testaamaan googlen välimuistihakua. Kun kerran sain tunnearvoltaan tärkeät tekstit palautettua, haluan koostaa oman osuuteni niistä tänne blogiin, muiden keikkaraporttien joukkoon - edelleen ihan omaksi iloksi. Teksteihin en puutu (hyvä harjoitus täydellisyydentavoittelun ja pilkunviilaamisen hillitsemisessä), mutta muutaman kuvan ja linkin upotan sekaan megalomaanisen blogikirjoituksen piristykseksi.

Tampere 6.3.2011

Tuli parin muun fanin kanssa juttua siitä, että keikkaraportteja olis kiva kuulla/lukea. Minähän noita olen kirjoitellut urakalla, kun olen ollut superonnekas ja saanut nauttia monesta keikasta. On ollut keikkaa kotikaupungissa ja "kotikoti"kaupungissa, ja pari kaukaisempaa on osunut sellaiseen ajankohtaan kun olen muutenkin ollut jo "puolimatkassa". Mutta ihan kaikkialle en pääse ;) ja muutenkin olis kiva kuulla muidenkin tunnelmia :). Perustanpa siis tällasen aiheen pienellä esimerkkiraportilla, ja toivon, että joku muukin kirjoittelisi joskus jotain (lyhyistäkin kommenteista olis iloa - tiedä jaksaako mun pitkiä sepustuksia kukaan lukeakaan ;). Niin, ja toki muitakin keskusteluaiheita voi perustaa (tuskin siitä ainakaan haittaa olis Eliaksen uralle, jos faniyhteisö jaksais pysyä aktiiivisena :)

Viime sunnuntaina Tampereella oli kiva ulkoilmatapahtuma, paikallisen Lions-klubin talvirieha luistelukentällä ja sen laidalla. Ohjelmassa oli makkaran- ja letunpaistoa, koirarekiajelua ja laukaisukisaa jäällä ym. Ja sitten Elias laulamassa. Lavana oli vain koroke kentän laidalla, ja jäin miettimään, että olikohan järjestäjillä varasuunnitelmaa (katosta tms) esiintyjän suojaksi, jos ois tuiskuttanut lunta tai ollut hurjan kylmä. Pirteä pikkupakkanen oli, mutta aivan ihana auringonpaiste, ja Elias loisti kilpaa auringon kanssa :)

Kuultiin pari lyhyehköä settiä (yhteensä kuitenkin kai lähes baarikeikan verran biisejä, eli yhtään enempää ei ois ulkona voinut vaatiakaan). Ohjelmisto koostui nyt vain tutuista covereista ja levyn biiseistä - aiemmilla trubaduurikeikoilla oli kuultu myös omaa englannikielistä materiaalia (X factoria edeltävää sekä ihan uutta). Tämä oli minusta erittäin fiksu valinta, kun yleisö kuitenkin oli aika "sattumanvarainen" (moni tullut ulkotapahtumaan, eikä nimenomaan Eliasta kuuntelemaan, toisin kuin Eliaksen omilla keikoilla). Porukkaa olikin varsin kivasti. Ihan kaikki eivät tuntuneet tietävän kuka laulaja oli, mutta kuuntelivat silti keskittyneesti. Taputukset oli vaan hassun vaimeita, kun ihmisillä oli rukkaset käsissä :)

Eka setti alkoi Have you ever seen the rain-biisillä, ja lisäksi kuultiin ainakin X factor-koelauluista tuttu Slide sekä Mies vailla virkaa ja Mä tulen kaukaa. Toiseen settiin kuului mielettömän upea versio Knockin on Heaven's Door:ista, sekä Kerro mulle ja Arizona/Mexico. Ihan koko biisilistaa en muista - veikkaan, että oli 5-6 biisiä per setti, ja ihan viimeisenä Maailma on kaunis.

Yleensä aika ujosti esiintyvä Elias oli jotenkin poikkeuksellisen hymyilevä ja hurmaava (ehkä ihana aurinko teki tehtävänsä :). Hän lauloi aika paljon myös silmät auki ja jutusteli yleisölle mukavia biisien välissä (alkuspiikin "näpit jäätyy ja kitara vääntyy" jäi mieleen ;)

Turku & Vantaa

Jahas, enpä ole itsekään muistanut jatkaa näitä keikkararpotteja, vaikka yritin usuttaa muita asialle. Yritänpä tiivistää parista viime keikasta päällimmäiset tunnelmat - lisäilkää ihmeessä muutkin fiiliksiä :)

Turku Marina Palace 3.8.2011: Alkuillan terassikeikka - ilmoitettu showtime oli 18.30 ja tais alkaa aika lailla minuutilleen (eräät oli vielä kulman takana väärällä terassille ja piti syöksyä kitaran ääntä kohti ;). Helteinen ilta, häikäisy häiritsi hieman keikan katselua (ja fotailua erityisesti), mutta muuten loi aivan ihanaa aurinkoista tunnelmaa verrattuna hämyisiin pubeihin.



Eliaksen piti esiintyjä Henri Mäntylä duon kanssa (house band) mutta aloittikin yksin. Antaumuksellista eläytymistä, ja kivaa keventävää jutustelua biisien välissä (upea "House of the Rising Sun" - löytyy youtubesta ainakin parina versiona - oli kuulemma biisi jonka hän ite oli tehnyt viime viikolla. Toivoi, ettei haasteta oikeuteen ;)

Duokin saatiin lavalle setin loppupuolella soittamaan tutumpia covereita (kuulemma truba-aloitus johtui siitä, ettei bändi ehtinyt opetella Eliaksen omia biisejä - soundcheck oli samalla ainoa yhteinen treeni). Lavalla tietysti vähän enemmän vauhtiakin siinä vaiheessa. Ainoa harmitus oli, että Eliaksen aloitus yksin herätti toiveen, että olisi kaksi settiä, mutta duo soittkin toisen ilman Eliasta. No, onneksi saatiin jopa pari encorea. "Jos sä tahdot niin" tuli extrana, kun sitä yleisöstä kovasti toivottiin. Elias epäili, ettei oikein muistaisi sitä, mutta hienosti se meni (youtubessa sekin, eli tunnelmasta voi saada edes pienen aavistuksen).

Vantaa Myyrmanni 20.8. Etukäteen vähättelin kauppakeskuskeikkaa, että mahtaako olla kovinkin lyhyt setti ja niin edelleen. Mutta kokemus olikin poikkeuksellisen ilahduttava. Kaksi, toki lyhyttä, mutta hienoa settiä, ja extrailoisena yllätyksenä Markus-veli mukana. Verrattuna intensiivisyydellään sykähdyttävään trubaduuriin, duossa on enemmän iloa ja vauhtia, yhdessäsoittamisen riemua.



Keikka jäi mieleen erityisesti siitä, että Elias avasi taas silmänsä ;). Lauloi siis pidempiäkin pätkiä yleisöön katsellen, ja kyllä siitä vaan tuli hyrisevän hyvä fiilis. Vahvemmalla yleisökontaktilla kokemus oli enemmän yhteinen - yleisökin oli tärkeä artistille eikä vain toisin päin. MUSIIKIN tärkeys oli edelleen ihan yhtä selvää, eli laulun intensiivisyys ei (minusta ainakaan) kärsinyt yhtään, vaikkei Elias siihen uppoutunutkaan ihan niin totaalisesti kuin aiemmin. Toivottavasti Elias saa jatkossakin energiaa yleisön kannustuksesta (hieman hukkaan menee palvonta, jos se ei sitä huomaa ;)

Minulle tuli vahva tunne siitä, että tämä Hamäläisten veljes-duo on just se kokoonpano, jota tahtoisin jatkossa kuulla eniten (vaikka toki keikkojen monipuolisuus on valttia). Tiivistää tavallaan truba- ja bändikeikkojen parhaat puolet, eli rennompaa, vauhdikkaampaa ja viihdyttävämpää menoa bändikeikan tyyliin, mut kevyt kitaratausta ei peitä laulusta mitään, toisin kuin tanakampi rytmiryhmä saattaa tehdä.

Viime aikoina (kun ei ääntä jaksa aina hehkuttaa ;) olen ihastellut erityisesti Eliaksen kitaransoittoa (kotimatkalla Turun keikalta sain pidennetyn junanvaihdon ansiosta kuulla - ei täysin sattumalta, mutta loistotuurilla silti - pienen setin katusoittoa Putkessa, ja siellä nimenomaan kitaransoitto teki valtavan vaikutuksen. Laulun lisäksi tietysti :). Vitsailin, että sillä TÄYTYY olla joku haamusoittaja taustalla, komppaamassa kun Elias soittaa sooloa ja päinvastoin. No, Markus on kyllä paras "haamu" mitä Eliaksen taustalle, tai oikeastaan rinnalle, voi kuvitella - veljesten yhteistyö saumatonta ja äänet soi aivan mielettömän upeasti yhteen (oli kiva kuulla Markustakin välillä pääsolistina, ekaa kertaa sitten mun ihan ensimmäisen Kotkan bändikeikan).

Perään vielä pitkä jaarittelu katusoittokokemuksesta (en tainnut kehdata täällä aiemmin mainostaa): http://bitblond.vuodatus.net/blog/2983406/katusoittoa/

(ja olipa taas varsinainen "tiivistys". En ikinä osaa lopettaa, kun päästän itseni vauhtiin. Aihe on liian mieleinen ;)

Ja tähän tarinaan on nyt blogiinsiirtämisvaiheessa lisättävä, että oli hienoa, kun Elias kiitteli faneja "Hyvä tyttö"-kappaleen järjestämisestä radiosoittoon, edes kertaalleen, Radio Novan Yksi ylitse muiden-äänestyksessä - ja toki esitti biisin heti perään. Videoklippi siitä on teknisesti (ainakin kuvan osalta) parasta mitä minä olen halpispokkarikamerallani pyydystänyt.


Casino, Helsinki 30.9.2011

Tahdonpa minäkin muutaman sanan sanoa upeasta Casinon keikasta. Odotukset oli valtavat, mutta ne täyttyivät ja ylittyivät. Keikka oli taas ihan erilainen kuin edellinen (minulla siis Korkeasaari - ehkä Jyväskylässä käyneet yllättyi vähän vähemmän?). Tarkoitan lähinnä ohjelmistoa, eli nyt olikin taas cover-painotus - jokunen biisi levyltä, muttei Gustoa tai muuta omaa englanninkielistä. Tän tajusin vasta jälkikäteen, eli TAAS keikka oli täydellinen just sellaisena kuin oli. Tai no, ehkä pikkiriikkisen harmittelin, etten tajunnut toivoa vaikkapa Korkeasaaressa kuultua 100 Summersia, kun olisi ollut tilaisuus. Tämäkin oli ihan uusi puoli Eliaksessa - toivebiisien kysely ja muu rento jutustelu yleisölle kesken keikan.



Tämän keikan erityispiirre oli, että hetkittäin tuntui aidosti siltä, että Markus oli tähti ja Elias komppasi - ja sehän oli vaan kivaa vaihtelua. En nyt muista mikä oli ensimmäinen biisi, missä Markus oli pääsolisti (All along the watchtower, ehkä?) mutta jestas kun se lähti... Mikä ääni, mikä voima ja pehmeys - wau! Olihan sitä kuultu ennenkin, mut nyt se kolahti jotenkin vielä selvästi vahvemmin. Tähän asti olen iloinnut eniten siitä vaikutuksesta, mikä Markuksella tuntuu olevan Eliaksen esiintymiseen, joka on muuttunut rohkeammaksi, iloisemmaksi, ja avoimemmaksi. Mutta viimeistään nyt Markus osoitti arvonsa ihan omana fantastisena itsenään (jota vois varsin mielellään joskus käydä kuuntelemassa ilman Eliastakin). Hänen yllätysbravuurinsa Highway to Hell oli mulle illan ihan ehdottomia kohokohtia (löytyyhän se toki bändinsä Brand New Classicsin myspace-sivulta, mutta enpä ois uskonut, että AC/DC-biisiä voi vetää tuollasena hulvattomana kitara-countryna!). Toki syvimmät väristykset tuli edelleen Eliaksen äänestä, mutta paras pikkuveikan tsempata, ettei jää kohta isommalle kakkoseksi :)

Mitähän vielä? Edelliset raportoijat tyrmäsi “väliaikaohjelmanumeron” eli Martin keikan - itse viihdyin sielläkin alusta melkein loppuun (encoren aikana rupes alakerran lava vetämään liikaa puoleensa). Martti on saanut laulettavakseen hienoja biisejä, ja laulu ja esiintyminen toimii. Mut eihän se keikka toki samalla tavalla lumonnut, tai jättänyt nälkää kuulla lisää ja lisää. Enemmän se herätti taas henkiin toiveen nähdä Eliaskin pitkästä aikaa bändin kanssa isommalla lavalla, vaikka on akustisesti pienemmissä puitteissa niin huikea. Niin, ja keikkafotaajaa melkein harmitti ne valtavan upeat lavavalot, joissa sai ihan heittämällä hienompia kuvia kuin ihanasta duosta, vaikka ois kuinka yrittänyt (eli just noin hölmösti päin, että harmitti hyvät valot yläkerrassa enemmän kuin hämy alakerrassa. Kerrassaan toi mieleen tämän vanhan harmittelun, että Martti ON saanut Keravan tähteä sun muuta, vaikka pitäis harmitella vain sitä, että Elias EI ole saanut, ja olla onnellinen Martin puolesta ;)

No niin, nyt tämä raportti alkaa mennä taas turhan hömppäfilosofiseksi, eli paras lopettaa. Sen vaan sanon, etten tiedä mikä taika siinä toisessa setissä oli - vaikka eka oli mielettömän upea, niin toka päihitti sen vielä reilusti. Aivan huikeeta! Ja tosi kiva kun saatiin encoreksi Save tonight, sama biisi, joka viimeksikin tuotti ihan mielettömän taikahetken juuri Casinolla. Toimi taas, vaikkei ihan vastaavaksi yhteislauluksi kasvanutkaan.

(ja seuraava jatkopätkä tuli siitä, kun toinen kirjoittaja protestoi Martin "tyrmäystä")

Heh, joo, sorry, tyrmäys oli mun hölmö kärjistys - eikä "syytä" tarvi olla kummassakaan. Kuka tykkää mistäkin. Mie kai tosiaan kuulun noihin "kaikkiruokaisiin", joka voin "maistella" sitä sun tätä, nauttia muista keikoista, ja sen jälkeen arvostaa Eliaksen (tai tässä tapauksessa veljesduon) keikkaa VIELÄ enemmän. Kaikki on suhteellista, ja jos HYVÄN keikan jälkeen voi fiilis kohota vielä niin valtavasti kuin Casinolla teki toisesta (Martin) setistä kolmanteen (Eliaksen ja Markuksen) settiin, niin... No, ääh, miten sen nyt sanois? Artisti voi olla melkoisen loistava ja koskettavakin - ja silti reilusti Eliaksen "takana" :)

  
Bar Molotow, Helsinki 8.10.2011

Muutama ajatus lauantain Molotow-keikasta, vaikkei varsinainen keikka ollutkaan. Oasis-fanclubin tilaisuus aiheutti pientä hämmennystä, kun tapahtumamainoksen perusteella luuli keikaksi, ja Casinolla Elias itse kertoi, että on vain parin biisin vierailu. Itsekin uhosin, etten lähde parin biisin takia, mutta jotenkin löysin silti itseni täpötäydestä pikkuruisesta baarista, valmiina nauttimaan avoimin mielin koko illasta.

Elias istui valmiina nurkkapöydän ääressä mutta samalla "lavalla" (oli siis tosi ahdasta), kun ehdittiin paikalle. Samaan pöydän ympärille tunki sitten about kaikki muutkin, jotka oli vähemmän Oasis- kuin Elias-faneja ;). Eikä siitä sitten paljon tarvinnut enää liikkua (itse seisoin ja kyykin vuoron perään tuolien välissä, niin pienessä raossa, että asennonvaihto oli haasteellista - kyykkimisen idea oli tietysti se, että mun takaakin olisi nähnyt jotain). Eli kirjaimellisesti tiivis tunnelma, ja hikinen!

Tilaisuuden juhlapuhuja oli kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki, Oasis-fani itsekin. Hän änkesi Eliaksen taakse baarin nurkkaan puhumaan, mikä oli silleen hauskaa, että Elias istui sit siinä suoraan edessä naurahtelemassa puheelle (en malttanut olla kiusaamatta kameralla... ;). Rennon ja hauskan puheen jälkeen jaettiin kunniakirjat, muutamalle fanclub-aktiiville, ministerille sekä tietysti Eliakselle (ansioista Oasiksen musiikin tulkitsijana katusoittajana, mutta titteli oli "Vuoden Liam (Gallagher)").

Ja sitten olikin aika pian Eliaksen lauluvuoro. Elias esitti Wonderwallin sekä oman Oasis-lempparinsa "Half the World Away" - aivan upeasti, tietenkin. Sen jälkeen seurasi ainakin minusta illan hämmentävin hetki, kun ei oikein uskaltanut taputtaa encorea. Ylivarovaisuutta, kun ei halunnut painostaa Eliasta esittämään enempää (tavallaan töihin, vaikka oli vain kunniavieraana) eikä vahingossakaan aiheuttaa pahennusta järjestäjissä (ihan pieni polemiikki oli tapahtumasivulla siitä mainoksesta, joka sai alunperin Elias-fanit innostumaan "keikasta"). Mutta kun toisaalta kunnon encore-taputukset olis ANSAITTU arvostuksen merkki esityksen jälkeen... Onneksi tilaisuuden juontaja pyysi soittamaan vielä yhden (ei ollut yhtään tuttu mulle, mut nimeltään I hope, I think, I know).

Niin hassulta kuin se tuntuukin, "kolmen biisin ilta" oli silti aivan upea (toki Eliasta ois mielellään kuunnellut lisää, mut mitään ei jäänyt varsinaisesti kaipaamaan). Eliaksen jälkeen High Covering Birds-bändi soitti kokonaisen setin Oasis-musaa, joka alkoi kuulostaa erinomaisen hyvältä (osa biiseistä oli hämärästi tuttujakin ;).

Itelle tuli jossain vaiheessa hyrisevän hyvä fiilis tunnelmasta - siitä miten jengi naamat loistaen lauloi niitä biisejä mukana (että tuoltako ME näytetään Eliaksen keikoilla? :). Samoin sain vision siitä, miten hienoa olis jos joskus järjestys vastaava Eliaksen levyn ennakkokuuntelutilaisuus (jospa siellä soittaisi jopa Elias itse eikä cover-bändi - vaikka oishan sekin hienoa, jos cover-bändit joskus ottas Eliaksen matskua soittoon :)