Terveiset sinne taivaaseen

Jos edellinen otsikko oli "alaan" vihkiytymättömälle hämäävä, tämä lienee vielä pahempi - pahoittelen. Järjettömän rakkauden analyysi vaatii jatko-osan Ilpo Kaikkosen sinkusta, jonka poimin uunituoreena kuunneltavaksi. Terveiset sinne taivaaseen (vai "terveisiä", kuten digisinkun metatietoihin on toheloitu?) ilmestyi aika lailla puskista, ilman ennakko-odotuksia, ja osittain siksi taisin tykästyä siihen välittömämmin kuin Jessen biisiin.

Tekstissä on jokunen kökkö-kömpelyys, eikä kuolleelle rakkaalle osoitettu kappale ehkä voi täysin kliseevapaa ollakaan, mutta jotain sympaattisen viehättävää siinä on. Aiheeseen nähden hämmentävän hyväntuulinen tyylikin ilahduttaa - ei aina tarvitse liikuttaa riipaisemalla. Kepeästä Kleinbus-kesärallatuksestakin pidän kovasti, ja vielä enemmän Ilpon aiemmasta, minimaalisesti radiosoittoa saaneesta Hetken vielä nuori-yritelmästä. Miten olisin keski-ikää lähestyvänä keikkareissaajana voinut olla ihastumatta sen nimiteemaan, ja seuraavanlaisiin viisauksiin: "Jokainen seikkailu tuo vaurautta enemmän kuin rahalla saa"?

Tapaus Ilpo Kaikkonen on hömppäfilosofisessa fanituspsykologian seurantatutkimuksessani kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen. Ilpohan herätti huomioni Idols-kauden 2011 koelauluissa tuomalla tuomarien mieleen ikisuosikkini Zero Ninen solistin. Positiivinen assosiaatio pitkätukkarokkareista - joista toinen on toki ollut karismaattinen kalju jo vuosia - saattoi olla juuri se pieni tekijä, joka sai minut seuraamaan "pikku-Kepan" Idols-taivalta hillityllä kannustuksella. Tiedä vaikka muuten olisi kuunnellut "liian komean" mallipojan ei-aina-täydellisen-onnistuneita esityksiä paljon kriittisemällä korvalla.

Ilpo Kaikkonen @ Ilona Lappeenranta 9.6.2012

Ilposta ei tullut suurta kansansuosikkia - yleisö ei halunnut enkelikiharaista rock-jumalaa vaan kaljun nallekarhun - enkä minäkään liiemmin jaksanut hänen karsiutumistaan surra. Uteliaana jäin kuitenkin seuraamaan Ilpon uran jatkokäänteitä, ja ilahduin, kun Ilkka Vainio osoittautui sanojensa mittaiseksi mieheksi: tarjosi Idolsissa julkisesti lupaamansa levytyssopimuksen, kun Sony-taival jäi tuohon yhteen suurelta yleisöltä hukattuun sinkkuhelmeen (minua kiinnostaisi muuten kovasti tietää onko "Hetken vielä nuori" tulevalla levyllä mukana - tai toivottavasti Ilpo edes ottaa sen keikkaohjelmistoonsa, vaikka Sony istuisi julkaisuoikeuksien päällä).

Ilen ja Ilpon yhteistyö on ollut ilahduttavan hedelmällistä - tai sitten heillä kävi vaan munkki. Olen ilmeisesti liian tottunut siihen, etteivät suosikkini soi radiossa, kun monesti suorastaan yllätyin kanavasurffaillessani. Kutsu Kleinbussin kyytiin tuntui osuvan kohdalle yhtä usein kuin pyyntö viedä Jesseä kotiin. Fanitustieteilijää ihmetyttääkin se, miksi Jessen Facebook-tykkäys-indeksi on kasvanut koko ajan hurjaa vauhtia - sivumennen sanoen käyrä ristesi erään Hämäläisen edelleen aika mahtavan fanipohjalukeman (noin 11 800) kanssa tässä ihan jokunen päivä sitten. Tai eihän Kaikurannan kasvukäyrä toki ihmetytä, vaan se, että Kaikkosen numero on jumittanut koko Kleinbus-kesän muutaman yksittäisen pinnan päässä 2600:sta. Sillä kiinnostuneiden määrällä on turha haaveilla kultalevystä, jos ei tämä uusi sinkku saa ihmisiä kiinnostumaan Ilposta ja hänen koko tuotannostaan yksittäisen biisin sijaan. Muistaako keskivertokuuntelija edes kuka bussia kuskaa? Jesseä palvotaan "koko pakettina" - ääntä, tulkintaa, karismaa ja koko miestä ulkonäköineen päivineen. Tämä on niitä vertailuja, mikä tekee idolitieteen kyökkipsykologian niin kiehtovaksi. Miksi Jesse - androgyyninen, hieman pyylevä kolmekymppinen - on "ihkumpi" kuin Ilpo? Onhan se ilahduttavaakin - ulkonäkö ei ikäänkuin vaikuta, tai jos vaikuttaa, niin ennustamattomalla tavalla.

Ehkä syy onkin just siinä, että täydellisyys on tylsää ja ristiriidat viehättävät. Rock-jumala on rock-jumalaisempi, jos ei ole yhtään rock-jumalan näköinen, vaan vakuuttaa sisäisellä lahjakkuudellaan (ja mitenkähän tämä liittyi pianoballadi-Jesseen? Tai edes Ilpoon, jonka sinkku-uutisen bongasin Iskelmän Facebook-sivulta?). Ilpo, jos häntä edes muistetaan, nähdään ehkä yleisesti sinä nättinä mallipoikana, jonka laulutaidosta ei Idolsissa ehtinyt saada täyttä varmuutta. Se, että itse vaivauduin vaaleanpunaisilla Salmirinne-laseilla vilkaisemaan tarkemmin, on varmaan auttanut minua löytämään Ilposta tarpeelliset säröt - kuten rennon itseironian, jolla hän heittäytyi viime kesän "festari-Ilpoksi". Se, että laulutaitokin on ennemmin kehityskelpoinen kuin täydellinen, tavallaan vaan lisää artistiraakileen kiinnostavuutta - kunhan ääni miellyttää, kuten Ilpon pehmeän karhea tekee.

Ilpo Kaikkonen @ Ilona Lappeenranta 18.8.2012

Ensimmäinen livekokemus oli todella vakuuttava, tai sanoisinko positiivinen yllätys. Laulussa oli voimaa ja lava-show:ssa energiaa vaikka muille jakaa, kun Ilpo esiintyi suomi-rockia vetävän Ti€napojat-bilebändin vierailevana solistina. Toinen lähikeikka samalla konseptilla jäi hieman vajaammaksi - alkuinnostuksen hälvettyä ehdin noteerata niitäkin hetkiä, jolloin Ilpon laulu sujui enemmän "hyvällä fiiliksellä" kuin nuotilleen oikein. Ensi viikolla tarjoutunee tilaisuus testata mitä jää jäljelle, kun Ilpon esiintymisestä karsitaan uutuudenviehätyksen lisäksi riemastuttava riehuminen - kantaako laulu akustisena versiona? Vai lumoudunko sitten vaan Ilpon veistoksellisista piirteistä, ja hiuksista - samoista pitkistä kiharoista, joiden ihastelua paheksun, kun muut sitä tekee? (se on muusikko, kuunnelkaa sen musiikkia!)

Ilpo Kaikkosen debyyttialbumi "Vol1" ilmestyy 7.11 ja Jesse Kaikurannan "Vie mut kotiin" 2.11.