- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
En jaksanut eilen säätää herätystä klo 6.03:ksi vaikka tarjolla olisi ollut Jesse Kaikurannan toisen sinkun ensiesitys. Kävi kyllä mielessä - olisi ollut kiva heittäytyä hetkeen, jota moni samanmielinen odottaa ikäänkuin yhdessä. Mutta en nyt vaan ollut enää riittävän innoissani. Lumous oli haihtunut, vaikka se saikin välivahvistusta kisabravuurien Minä ja hän ja Veden alla hypnoottisen hienoista pianoversioista.
Jos vertaa X factoriin, jonka suosikki oli unohtua kun ei hänestä kuulunut mitään moneen kuukauteen, Voice of Finland-sankarini alkoi jopa vähän tökkiä kun hänestä kuului liikaa. Muissa medioissa Jesse ei ole kasvojaan kuluttanut, mutta Vie mut kotiin -kappaleen radiosoitto alkoi saada murusmaisia piirteitä - lakkasin nimittäin sietämästä "Muruseni"-kappaletta jo aikoja sitten. Kyse ei niinkään ollut kyllästymisestä, vaan tuskastumisesta ajatukseen, mitä kaikkea muuta radiokanavat ehtisivät soittaa, jos jättäisivät edes murto-osan Murusista väliin. Kotiinvientejäkin olisi muutama vähemmän riittänyt, mutta sen kohdalla en sentään ole ruvennut vaihtamaan kanavaa. Muisto liikutuksesta, jonka koin, kun kuulin kappaleen ensimmäistä kertaa, pysyy kauniina ja puhtaana.
"Tähkä-ilmiökin" hiipi haihduttamaan Jesse-fanitustani - siis vanha teoriani, jonka mukaan oma into laimenee, jos "kaikki muut" ovat vielä enemmän innoissaan. Jesse-hehkuttajia riittää ilman minuakin. Levy tulee ajallaan ja komea konserttikiertuekin on jo tekeillä. En selvästikään osaa arvostaa itsestäänselviä, helppoja asioita.
Mutta takaisin Jessen biisiin, joka sattumoisin soi juuri kun radion aamulla avasin. "Tämän on oltava se", Järjetön rakkaus. Tunnistus tapahtui sekunnissa, mutta ihastuminen ei seurannut heti perässä. Ensivaikutelma oli "turhan iskelmäinen", vaikka kaunis. Sitä en osannut ennakoida miten järkähtämättömästi se jäisi soimaan päähän jo puolikkaasta kuuntelukerrasta. Sanoituksesta ei kokoversiossakaan löytynyt maagisia säväytyssäkeitä - matkalaukkuja ja muovikasseja hömpsyttelemässä arkisen huumorin hopeahileitä muuten "liian kauniin" tekstin päälle - mutta säveltäjä on ilmeisen mestarillinen ujuttamaan matoa korvaan. En meinannut saada viime yönä nukuttua, kun "pelottavan vahva, puristava voima" takoi päässä, ja vieläpä miksattuna P!nkin Perfectin kanssa, jossa oli alitajuntani mielestä joku yhteensopiva sävelkulku (tuohon korvamatoon löysin tasan tässä kohtaa tekstiä selityksen, kun poikkesin BodyBalanceen venyttelemään sen tahtiin - ja matkalla liikuntakeskukselle autoradio soitti tietenkin Järjetöntä rakkautta).
Se, miten tulen suhtautumaan Jessen biisiin muutaman (kymmenen, sadan...) lisäkierroksen jälkeen on täydellinen mysteeri. Niinhän fanitus yleensäkin on - järjetöntä rakkautta, suorastaan. Saatan rakastaa kappaletta viikon päästä tai kyllästyä kuukaudessa - ehkä jopa sekä että. Tai no, yleensä olen äärimmäisen uskollinen, kun johonkin hurahdan, eli pikaihastuminen olisi varmaan vähintään lempeää ystävyyttä vielä vuoden päästä - tai 25 vuoden, jos artisti osallistuu tunteen ylläpitämiseen (uusi levy edes kahdeksan vuoden välein, kiitos!). Livekokemuksen vaikuttavuus pitää ehdottomasti testata, mutta en ollut heti varaamassa lippuja mihinkään jo tiedossa olevaan levynjulkaisukiertueen konserttiin. Jätetään eturivipaikat innokkaammille - ellei niitä osu ihan liian lähelle.
Jos vertaa X factoriin, jonka suosikki oli unohtua kun ei hänestä kuulunut mitään moneen kuukauteen, Voice of Finland-sankarini alkoi jopa vähän tökkiä kun hänestä kuului liikaa. Muissa medioissa Jesse ei ole kasvojaan kuluttanut, mutta Vie mut kotiin -kappaleen radiosoitto alkoi saada murusmaisia piirteitä - lakkasin nimittäin sietämästä "Muruseni"-kappaletta jo aikoja sitten. Kyse ei niinkään ollut kyllästymisestä, vaan tuskastumisesta ajatukseen, mitä kaikkea muuta radiokanavat ehtisivät soittaa, jos jättäisivät edes murto-osan Murusista väliin. Kotiinvientejäkin olisi muutama vähemmän riittänyt, mutta sen kohdalla en sentään ole ruvennut vaihtamaan kanavaa. Muisto liikutuksesta, jonka koin, kun kuulin kappaleen ensimmäistä kertaa, pysyy kauniina ja puhtaana.
"Tähkä-ilmiökin" hiipi haihduttamaan Jesse-fanitustani - siis vanha teoriani, jonka mukaan oma into laimenee, jos "kaikki muut" ovat vielä enemmän innoissaan. Jesse-hehkuttajia riittää ilman minuakin. Levy tulee ajallaan ja komea konserttikiertuekin on jo tekeillä. En selvästikään osaa arvostaa itsestäänselviä, helppoja asioita.
Mutta takaisin Jessen biisiin, joka sattumoisin soi juuri kun radion aamulla avasin. "Tämän on oltava se", Järjetön rakkaus. Tunnistus tapahtui sekunnissa, mutta ihastuminen ei seurannut heti perässä. Ensivaikutelma oli "turhan iskelmäinen", vaikka kaunis. Sitä en osannut ennakoida miten järkähtämättömästi se jäisi soimaan päähän jo puolikkaasta kuuntelukerrasta. Sanoituksesta ei kokoversiossakaan löytynyt maagisia säväytyssäkeitä - matkalaukkuja ja muovikasseja hömpsyttelemässä arkisen huumorin hopeahileitä muuten "liian kauniin" tekstin päälle - mutta säveltäjä on ilmeisen mestarillinen ujuttamaan matoa korvaan. En meinannut saada viime yönä nukuttua, kun "pelottavan vahva, puristava voima" takoi päässä, ja vieläpä miksattuna P!nkin Perfectin kanssa, jossa oli alitajuntani mielestä joku yhteensopiva sävelkulku (tuohon korvamatoon löysin tasan tässä kohtaa tekstiä selityksen, kun poikkesin BodyBalanceen venyttelemään sen tahtiin - ja matkalla liikuntakeskukselle autoradio soitti tietenkin Järjetöntä rakkautta).
Se, miten tulen suhtautumaan Jessen biisiin muutaman (kymmenen, sadan...) lisäkierroksen jälkeen on täydellinen mysteeri. Niinhän fanitus yleensäkin on - järjetöntä rakkautta, suorastaan. Saatan rakastaa kappaletta viikon päästä tai kyllästyä kuukaudessa - ehkä jopa sekä että. Tai no, yleensä olen äärimmäisen uskollinen, kun johonkin hurahdan, eli pikaihastuminen olisi varmaan vähintään lempeää ystävyyttä vielä vuoden päästä - tai 25 vuoden, jos artisti osallistuu tunteen ylläpitämiseen (uusi levy edes kahdeksan vuoden välein, kiitos!). Livekokemuksen vaikuttavuus pitää ehdottomasti testata, mutta en ollut heti varaamassa lippuja mihinkään jo tiedossa olevaan levynjulkaisukiertueen konserttiin. Jätetään eturivipaikat innokkaammille - ellei niitä osu ihan liian lähelle.
Kommentit
ei vaan MaRita:
VastaaPoistaJesse teki tähänkin tyttöön vaikutuksen VoF:ssa, ei kuitenkaan veretseisauttavaa. ’Omatoimisesti’ en ole hänen toimiaan kisan jälkeen seurannut ja yleensä vain koekerrat jossain tuutissa julkistettuja biisejäänkin kuunnellut. Ne ovat yleensä tuntuneet lievästi ylisentimentaalisilta, imeliltä. Ehkä pitäisi kuunnella toisetkin kerrat.
Jesse on persoonallinen muusikko. Olettaa saattaa, että levy-yhtiö tai muut liepeillään häärivät kaupalliset tahot painostavat ’turvallisiin tuotoksiin’. Jesselle mielikuvissani kuvittelema omin jessemusiikki ei ole vielä ehtinyt ’ilmoille’. Tuleekohan sitä? Toivottavasti.
Jesse pitää kuulla livenä, jotta voisin antaa ’lopullisen tuomioni’. Siksipä konserttilippu joulukuun alun Sello-salin konserttiin on tuossa pöydälläni.
Mitähän kuuluu sille Kotkan pojalle, jonka Jesse peittosi VoF:n parikilpailussa? Hän jäi po. kilpailusta parin kilpailubiisin kuuntelun jälkeen mieleeni enemmän kuin konsanaan kisan voittaja.
Juho Räisänen (piti googlettaa, kun veikkasin Räsästä) on tehnyt ainakin jotain pikkukeikkaa Kotkassa - bongasin ilmotuksen keikkapaikan FB-sivulta ja/tai paikallislehdestä. Sen enempää en ole seurannut. Muistan vaan, että oma ennakkoasenteeni kaksintaisteluun oli Kotkan pojan kannustus, jälkifiilis tasainen, ja Jessen "taika" tarttui vasta vähän myöhemmin.
VastaaPoistaItse en ole "Jesse-musiikille" kovin selkeitä raameja mielessäni asetellut, mutta kai nämä pari biisiä jotenkuten sitä edustavat - jännä kuulla, jos/kun tulee ihan omaa (uuden sinkun säveltäjätietoa en ole vielä bongannut, "Vie mut kotiin"-Törmä taisi olla tekstin takana). Persoonallinen muusikko, ääni tunnistettava mutta kuitenkin "tavallinen" (no, "kaikki muut" on, nykyään ;) mut ehkä se just antaa tilaa tekstin tulkinnalle. Vie mut kotiin-tekstissä on sitä jotain, Järjettömästä rakkaudesta olen löytänyt vasta "tehoa". En pääse millään eroon tuosta pelottavan vahvasta, puristavasta voimasta ;)