Kohtaus kahvilassa

Koin tuossa äsken hieman hämmentävän tilanteen lähimarketin kahvilassa, kun keksin aamukauppalenkillä käydä vilkaisemassa linnanjuhlakuvat iltapäivälehdistä kahvikupin hinnalla (tyypillistä pihi-blondin toimintaa). Edelliseltä asiakkaalta tipahti kahvikuppi tiskille, ja hän jäi jähmettyneenä, reagoimatta, seisomaan. Käsi ojensi edelleen kolikoita kohti kassaa, joka rupesi rauhallisesti kyselemään onko kaikki hyvin. Minäkin ymmärsin parin sekunnin viiveellä tarttua isokokoista vanhempaa herraa selkäpuolelta kiinni. Äkillisessä rojahduksessa olisin varmaan muksahtanut mukana, mutta huojuntaa sain hidastettua sen aikaa, kun kassa kantoi lähimmästä pöydästä tuolin.

Mies saatiin aseteltua tuolille, mutta hän ponkaisi saman tien ylös kurottelemaan kahvista kättä kohti pullavatia - minä estelin lempeästi - ja sitten hän istahti uudelleen, ja nousi taas. Tällä kertaa hän pysyi jo jaloillaan ja taisi saada ensimmäisen sanan suustaan - tai ainakin nyökkäyksillä vakuutteli olevansa kunnossa. Kassa huolehti hänelle uuden kahvin pöytään asti, ja kyseli koko ajan vointia. Minä jäin siinä vaiheessa statistiksi, edelleen jonottamaan kahvini kanssa. Kun kassa eli tarjoilija eli ilmeisesti kahvilan ainut henkilökunta oli saanut vielä kahvilätäkön siivottua, hän laskutti minulta niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Empaattiset katseet vain vaihdettiin - eihän siinä voinutkaan ruveta taivastelemaan, kun kohtauksen saanut asiakaskin oli vielä siinä lähistöllä. En tosin ehtinyt edes kassalta pois kun hän jo marssi kahvilasta ulos.

Vasta pöydässä muistin oman napani eli sen, että sain asiakkaan auttamisesta kiitokseksi kädenlämpöisen kahvin, eikä siinä kohtaa tullut pieneen mieleenkään käydä valittamassa. Mietin vaan, että jos kassanaisen tilannetaju olisi ollut täydellinen, hän olisi hillitysti kysäissyt minultakin, että onko kaikki hyvin - ei pahempia kahviroiskeita housuilla tai kengillä, tai muuta vastaavaa. Ja heti tilanteen rauhoituttua huitaissut minut eteenpäin juomaan kahvini talon piikkiin. Mutta olihan meillä molemmilla kylmää kahvia tärkeämpää ajateltavaa: huoli siitä, mikä miestä vaivasi, ja menikö kohtaus varmasti ohi. Olisiko henkilökunnalla, saati minulla sivullisena, ollut mahdollisuutta painostaa häntä jäämään odottelemaan ambulanssia, kun kerran omin jaloin poistui?