Siksi

Eihän tuo "miksi ihastun tietyn artistin musiikkiin?"-kysymys noin vähällä jättänyt rauhaan, kun aihe kuitenkin on pyörinyt päässä jo kauan ennen Kaikkos-tapausta. Kaivelen siis vielä niitä viehättäviä piirteitä, ja nimenomaan biiseistä, enkä artistin naamataulusta. Kuitataan se aihe nyt siten, että eihän komeus sinänsä ole ongelma, vaan ne ajatukset, mitkä sen ympärille heräävät - epäilys, että minun oletetaan katselevan enemmän kuin kuuntelevan, ja hetkittäinen pelko, että olettajat saattaisivat olla oikeassa. Enimmäkseen kuuntelen kuitenkin Ilpoa(kin) levyltä. Musiikkivideoita, myös sitä ihanaa itkettänyttä, olen katsonut pari kertaa kutakin. Livetilanteessa kasvot ja kiharat kulkevat mukana, mutten usko niiden varastavan liikaa huomiota musiikilta, kun kerran olen joskus niitä virehaparointejakin muistanut havainnoida. Se siitä. Yritän ensi kerralla tykästyä rumaan artistiin - tosin siinä on se ongelma, että kun rakastuu ääneen, kasvotkin rupeavat miellyttämään, ja kohta ovat kauniit, rumat ja tavanomaiset ihan samalla viivalla.
Ilpo Kaikkonen @ Kotkan Meripäivät 26.7.2013

Sitten sukellan yksityiskohtiin, joihin tykästyin Ilpon Vol 1-albumin biiseissä. Ajatukset kertovat musiikkimaustani yleisesti, vaikka toki pidän ihan erilaisestakin, eri syistä. Melodioita on hirveän hankala muuten analysoida kuin, että tarttuvia ovat - jotkut kauniita, jotkut enemmän rallateltavia tai tanssittavia, eli samalle levylle sekoitettuna luovat kivaa vaihtelua.

Teksteissä on enemmän tarttumapintaa, ja juuri näissä teksteissä on sitä minulle erityisen paljon. Monet muut muka hienommat tekstit ovat teflonia, kuten pian levyn ilmestymisen jälkeen analysoin (Jesse Kaikurannan luontometaforat eivät muuten uponneet myöhemminkään, ja levy pölyttyy hyllyssä).

Pidän suorasta kerronnasta, aidontuntuisista tarinoista, ilman (minun mielestä) tekotaiteellista kielikuvakuorrutusta. Pidän elämänmakuisista yksityiskohdista, kuten Tuulipäiden pizzalaatikoista ja Lepopäivän pyykeistä ja tiskeistä. Pidän siitä, että herkkää ja hauskaa sekoitetaan. "Enkeli siipiään lainaksi tarjoais" (Tänään en pelkää) koskettaisi kai missä tahansa yhteydessä, mutta syvemmin, kun ympärillä mutapainitaan. Pidän tavallaan siitäkin, että teksteissä on kohtia, joista en pidä - kuten "tähtisilmät ja kirsikkahuulet", jotka laulajan omille kasvoille kuvailtuna ovat lähes yhtä kornit kuin "gimmat" ja "kauniit rinnat"-riimittely. Täydellisyyshän on tunnetusti tylsää, ja jos on pokkaa laulaa jotain noin hölmöä, niin varmaan myös rohkeutta riipaista sydämen pohjasta. Laulupuolelta on mainittava, että joissakin biiseissä, lähinnä Pohjoisen kutsussa, ääni vaikuttaa olevan niin lähellä epävirettä kuin vaan voi olla - ja ehkä juuri se tekee siitä niin kiehtovan.

Yksityiskohtia analysoimalla kierryn kuitenkin uudelleen kehäpäätelmään. Miksi pidän juuri tällaisista teksteistä? No siksi, vastasin jo useampi vuosi sitten, keikkailuharrastukseni alkumetreillä, kun nukuttiin kiltisti sohvalla ja itkettiin sitruunaperhoselle, siinä missä nyt terveisille taivaaseen. Ilpo-fanitukseni seurailee muutenkin samaa kaavaa kuin muinainen Pete Seppälä-kuvio: kevyt kisakannatus, lähes unohdus, yhden biisihelmen palauttama kiinnostus, hurahdus levyyn ja siitä keikoille, ja lopullinen jumiutuminen kun artisti ihanine taustamuusikoineen vielä erehtyy juttelemaan fanille mukavia. Jotkut arvostavat diivoja, mutta minä takerrun vielä tiukemmin musiikkiin, jonka esittäjät osoittautuvat kivoiksi tyypeiksi.

Eikä sitten lopulta yllätä yhtään, että innostuin nimenomaan Ilpon musiikista: hän muistuttaa (hitusen) iänikuista, nykyään päälle viisikymppistä teini-idoliani, tekstittää omalla tyylillään, mutta samassa hengessä kuin keikkamatkailuharrastukseni käynnistäjä, ja lisäksi tavallaan kompensoi niitä, joiden parissa harrastus muuttui aina vaan hullummaksi, ja isoksi, ihanaksi osaksi elämää. Onneksi musarakkaudessa ei (minun ainakaan) tarvitse olla yksiavioinen, vaan voin ilolla antaa suomi-hippipopin solahtaa sydämeeni, britti-jenkki-juuristen artistien pyörityksessä muodostuneeseen tyhjiökoloseen.

Kommentit