- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Eipä tiennyt tämä tyttö kun tuota edellistä "oma Ilpo"-juttua kirjoitteli, että olisi pari viikkoa myöhemmin vielä pahemmin nalkissa. Keikkakohtalo paiskasi yllättäen Savonlinnaan, seuraamaan Ilpon ja duo-kitaristi Pasin riemastuttavaa musisointia, ja setinjälkeisen tuopin äärellä jutustelu muutti artistin niin paljon enemmän ihmiseksi - ja vielä älyttömän mukavaksi! - ettei häntä enää kehtaisi analysoida. Hömppiksen fanituspsykologinen "case study Kaikkonen" vaatii kuitenkin vielä yhden seurantaraportin, varsinkin kun sen inspiroi itse tutkimuskohteen suloisen aidolla ihmetyksellä esittämä kysymys: Miksi innostun juuri hänen musiikistaan?
Jotain yritin hätäisesti selitellä - pohdinta on vanhaa tuttua, mutta edelleen epämääräistä. Ensin oli se Idols-tuomarien ohimenevä Zero Nine -vertaus. Ei Ilpo oikeasti näytä nuorelta Kepa Salmirinteeltä, mutta assosiaatio iki-idoliini herätti kiinnostukseni, ja auttoi ylittämään liian komean ulkomuodon muodostaman kynnyksen (omituinen haitta sinänsä, mutta eihän kauneus ja viisaus, tai edes musikaalisuus, voi asua samassa päässä siinä suomalaisessa jurokulttuurissa, jonka kasvatti itsekin olen).
Ilpon Idols-vedot olivat vaihtelevia. Paha vaanii oli loistava - ja on edelleen, keikoilla - mutta en muista lumoutuneeni edes Billie Jean -versiosta. Taisin pitää sitä sympaattisen kotoisana David Cook -kopiona (nyt se olisi kyllä ihana kuulla uudestaan). Idols-suosikin asema säilyi kuitenkin kevyenä kiinnostuksena, odotuksena tulevasta.
Ilpon levytysura alkoi töksähdellen, parissakin mielessä. Ensiuutinen "kesäsinkusta" (jonka Sony julkaisi vasta myöhään syksyllä) ärsytti typerän epäreilusta syystä. Viimeistään Idols-kevään 2011 aikana elämäni musatapaukseksi noussut Elias oli myös lupaillut kesäsinkkua, mutta Sony pani kapulan rattaisiin - ihan kuin vanha kisa-artisti olisi pyyhkäisty uuden tieltä. Ilpokin joutui etsimään toimivat tukijoukot muualta, mutta Hetken vielä nuori puhkaisi ennakkoasennekilven, ja upposi sydämeen. Siitä tuli minulle teemabiisi, jota soittelen tai vähintäänkin hyräilen mielessäni kun "reppu täynnä rakkautta" suuntaan kenen tahansa keikoille. Pyykit ei "loju mun kavereilla", ne ehdin kyllä pestä välillä kotona, mutta "jokainen seikkailu" tosiaankin "tuo vaurautta enemmän kuin rahalla saa".
En varmaan koskaan tule kuulemaan kappaletta livenä, mutta ei se mitään - biisi on ikään kuin jo tehnyt tehtävänsä. Mielenkiinnolla odotan, milloin Ilpo tekaisee biisin, joka kolahtaa vielä kovempaa kuin levy-yhtiövaihdossa hukattu esikoinen - joka ei sinänsä ollut edes hänen itsensä kirjoittama. Levy kokonaisuudessaan valloittaa, ja erityisen ilahduttavaa on se, että jokunen hieman ylitse muiden nouseva raita on omasta kynästä (vahvan kaunis Tänään en pelkää, live-jyrä Meren rantaan, lumoavan kaihoisa Pohjoisen kutsu, tarttuva Vie mut pois...).
Lupaava lauluntekijä ehtii kehittyä, siinä missä laulukin on kehittynyt huimasti alun virehaparoinneista - ja miten ilahduttavaa seurata sitä kehitystä! Ja tyyppihän on hei vasta 24! Toisaalta, nuoruuskin oli "hidaste", varsinkin kun Idols-Ilpon faneihin liitettiin puumaotsikoita, joihin suhtaudun tosikkomaisen yliherkästi. Mutta jos näiden nuorten kitarasankarien keikoilla käyminen herättää moisia mielikuvia, niin ei voi mitään - on se sen arvoista.
Yksinkertainen "Miksi?" kohtaa siis monimutkaisen sekoituksen kiinnostusta herättäviä ja fanitusta hillitseviä tekijöitä, jokaisen suosikkiartistin kohdalla hieman erilaisia, mutta kaiken ylitse nousee musiikki - musiikki, joka ilahduttaa, piristää, herättää ajatuksia, naurattaa, ja joskus itkettääkin (kasvojen kastelu Terveiset sinne taivaaseen -videolla oli muuten melkoinen sitouttaja). Selitysyritys katkeaa kehäpäätelmään: pidän Ilpon musiikista koska pidän Ilpon musiikista. Toivotontahan musarakkautta on selittää, sen enempää kuin muutakaan rakkautta, ja miten sen kohde valikoituu. Toki lauluista siinä missä rakkaasta ihmisestä voi mainita viehättäviä yksityiskohtia, mutta enimmäkseen nekin kai valikoituvat mystisen sattumanvaraisesti. Miksi juuri ne piirteet tai vaikkapa lyriikat viehättävät? Miksi joku ihastuu ensisilmäyksellä ja toinen rakastuttaa itseensä pitkän ystävyyden kautta? Miksi yhden laulajan ääni vie jalat alta kertarääkäisyllä, ja toisen juurtuu hiljalleen, nimenomaan musiikin kautta, niin vahvasti, että melkein hävettää, ettei sen upeutta heti tajunnut?
 |
| Pasi Jääskeläinen & Ilpo Kaikkonen @ Castle Inn Savonlinna 9.8.2013 |
Ilpon Idols-vedot olivat vaihtelevia. Paha vaanii oli loistava - ja on edelleen, keikoilla - mutta en muista lumoutuneeni edes Billie Jean -versiosta. Taisin pitää sitä sympaattisen kotoisana David Cook -kopiona (nyt se olisi kyllä ihana kuulla uudestaan). Idols-suosikin asema säilyi kuitenkin kevyenä kiinnostuksena, odotuksena tulevasta.
Ilpon levytysura alkoi töksähdellen, parissakin mielessä. Ensiuutinen "kesäsinkusta" (jonka Sony julkaisi vasta myöhään syksyllä) ärsytti typerän epäreilusta syystä. Viimeistään Idols-kevään 2011 aikana elämäni musatapaukseksi noussut Elias oli myös lupaillut kesäsinkkua, mutta Sony pani kapulan rattaisiin - ihan kuin vanha kisa-artisti olisi pyyhkäisty uuden tieltä. Ilpokin joutui etsimään toimivat tukijoukot muualta, mutta Hetken vielä nuori puhkaisi ennakkoasennekilven, ja upposi sydämeen. Siitä tuli minulle teemabiisi, jota soittelen tai vähintäänkin hyräilen mielessäni kun "reppu täynnä rakkautta" suuntaan kenen tahansa keikoille. Pyykit ei "loju mun kavereilla", ne ehdin kyllä pestä välillä kotona, mutta "jokainen seikkailu" tosiaankin "tuo vaurautta enemmän kuin rahalla saa".
 |
| Ilpo Kaikkonen @ Castle Inn 9.8.2013 |
Lupaava lauluntekijä ehtii kehittyä, siinä missä laulukin on kehittynyt huimasti alun virehaparoinneista - ja miten ilahduttavaa seurata sitä kehitystä! Ja tyyppihän on hei vasta 24! Toisaalta, nuoruuskin oli "hidaste", varsinkin kun Idols-Ilpon faneihin liitettiin puumaotsikoita, joihin suhtaudun tosikkomaisen yliherkästi. Mutta jos näiden nuorten kitarasankarien keikoilla käyminen herättää moisia mielikuvia, niin ei voi mitään - on se sen arvoista.
Yksinkertainen "Miksi?" kohtaa siis monimutkaisen sekoituksen kiinnostusta herättäviä ja fanitusta hillitseviä tekijöitä, jokaisen suosikkiartistin kohdalla hieman erilaisia, mutta kaiken ylitse nousee musiikki - musiikki, joka ilahduttaa, piristää, herättää ajatuksia, naurattaa, ja joskus itkettääkin (kasvojen kastelu Terveiset sinne taivaaseen -videolla oli muuten melkoinen sitouttaja). Selitysyritys katkeaa kehäpäätelmään: pidän Ilpon musiikista koska pidän Ilpon musiikista. Toivotontahan musarakkautta on selittää, sen enempää kuin muutakaan rakkautta, ja miten sen kohde valikoituu. Toki lauluista siinä missä rakkaasta ihmisestä voi mainita viehättäviä yksityiskohtia, mutta enimmäkseen nekin kai valikoituvat mystisen sattumanvaraisesti. Miksi juuri ne piirteet tai vaikkapa lyriikat viehättävät? Miksi joku ihastuu ensisilmäyksellä ja toinen rakastuttaa itseensä pitkän ystävyyden kautta? Miksi yhden laulajan ääni vie jalat alta kertarääkäisyllä, ja toisen juurtuu hiljalleen, nimenomaan musiikin kautta, niin vahvasti, että melkein hävettää, ettei sen upeutta heti tajunnut?
Kommentit
Lähetä kommentti