Oikeat syyt

Sain Facebookissa kutsun tapahtumaan, jolla kannustetaan Pertti Kurikan Nimipäivät -bändiä UMK-kisan voittoon. En ainakaan suoralta käsin halunnut liittyä, ja keräsin itselleni hieman huonon omatunnon. Tavallaan pitäisi olla heti innolla mukana - onhan tässä hieno tarina taustalla. Kehitysvammaisista koostuvan orkesterin lähettäminen Euroviisuihin edustamaan Suomea olisi mahtava osoitus kaikenlaisten ihmisten arvostuksesta. Todellakin liputan ylpeänä ryhmän puolesta jos se kansainväliseen kisaan valitaan - mutta en ihan vielä.

UMK on kuitenkin nimensä mukaisesti musiikkikilpailu, ja jos ensimmäisen karsinnan kappaleet laittaisi jonoon, PKN:n punk-veisu olisi vihoviimeinen ehdokas omalle soittolistalleni - vaikka live-esitys hymyilyttikin. Eihän Äänen kantamattomiin -meiningillä mitään Euroviisuja voiteta, mutta Crossroads tai Loveshine saattaisi hyräilyttää eurooppalaisiakin. Näitä voisin kuunnella, ja Vilikasper on ainut, jolle kohotan kevyen seurailupeukun - aina lämmittää mieltä, kun joku unohtunut Idols-sankari osoittaa hyvää yritystä.

Olen toki itsekin sitä mieltä, että PKN olisi Suomen vahvin valtti kisaan - varmasti ainakin herättäisi huomiota, ja nimenomaan positiivista (jos bändiä ei otettaisi avosylin vastaan, voisi todeta, että viisuväki pitäköön tunkkinsa). Mutta minusta muillekin artisteille ja bändeille pitää antaa tilaisuus. Heille ei ole reilua, jos yksi osallistuja on varma voittaja vain siksi, että edustaa kansanryhmää, jota ei ole kisa-areenoilla vielä nähty. Eikä se ole reilua Nimipäiväläisillekään, jos heitä viedään kohti voittoa vain kehitysvammaisuuden takia (saa se toki pieni etu olla, vähän kuin satiinimiesten söpöys). Jos he voittavat erottuvan biisin ja aidolla asenteella valloittavan shown takia, se on toki ihan oikein - ja eilisen karsinnan nähtyäni alan ymmärtää, että niin tosiaan luultavasti käy.