Keikkaraportti: Auroran levyjulkkarit @ Semifinal 23.1.2015

Aurora @ Semifinal 23.1.2015

Alkutalven Aurora-teemaa on jatkettava keikkaraportilla. Yritän pysyä asiassa, mutta hitunen hömppäfilosofiaa alkuun: jos jotain on viime vuosina opittu, niin se, että kun jostain innostuu, on turha jahkailla ja estellä. Miksi kieltää itseltään iloa, ja sitähän tämä on ollut - musiikin riemua pika-aikataululla, ensimmäisen kappaleen kuulemisesta levyjulkkarimatkalle reilussa kuukaudessa.

Kertaan taustaa sen verran, että kuulin Aurorasta joulun alla hänen bändinsä kitaristilta Ilpo Kaikkosen keikalla. Piti kuulostella millainen laulaja piti Pasia kiireisenä, ja jäin heti koukkuun. Eilisen auringon "en kanna kaunaa enää" -teemassa on turhankin paljon samaistumispintaa, ja radiohitti Se soi on kuin minunlaiselle live-musiikin suurkuluttajalle tehty: "Anna musiikin tehdä taikoi, missä ikinä se vaan soi". En tajua, miten olin onnistunut sen ohittamaan - en näköjään löydä uutta musiikkia ellei sitä kanneta eteeni, ja tällä hopeatarjottimella oli ihastuttavin uutuus pitkään aikaan.

Muutaman viikon toistolla pyörinyt sinkkusoittolistani korvautui keikkapäivän aamuna albumin ennenkuulemattomilla raidoilla, eikä innostus julkkareista ainakaan vähentynyt. Miten voikin koko levy olla niin hieno - persoonallinen, tarttuva, ja teksteillään ajatuksia herättävä? Ehkä elämästäni on puuttunut nimenomaan reggae-rytmejä, kun raikas pop-versio genrestä kolahti niin kovaa.

Julkaisukeikka järjestettiin perjantaina Semifinal-klubilla. Saman kompleksin Tavastialla soitti Kerkko Koskinen Kollektiivi, mutta keikalta ehtisi tälle toiselle. Ehkä "kaikki" olikin Kollektiivia kuuntelemassa - tunti ennen showtimea olin klubin toinen asiakas ("ensimmäinen tuli bändin kanssa", totesi portsari). Heti perään saapui onneksi muutama muukin, ja seuraavaksi törmäsin itse Auroraan - vessan peilin äärellä meikkailemassa. En periaatteesta häiritse artisteja ennen keikkaa - edes tutumpia, saati sellaista, joka ei tunnistaisi, jos tervehtisin - joten en ollut huomaavinani. Kiva kitaristi sen sijaan tervehti minua ja sain ennakkotietoa siitä, että bändi on kova -  rumpali Mikko Pöyhönen ja basisti Tero Palo ovat "harjoitelleet" Chisun bändissä, ja kosketinsoittaja Jussi Liimatainen ainakin Anna Puun taustalla. Pasi Jääskeläinen itsekin on soitellut paljon muuta kuin duokeikkoja Ilpon kanssa - mm. miljoonapäiselle TV-yleisölle Putous-bändissä.

Julma-Henri & Aurora

Juuri ennen showtimea Semifinal täyttyi vauhdilla. Mukana oli iso joukko artistin ystäviä, mutta kai yleisössä meitä fanejakin oli. En tiedä oliko 150 paikkainen klubi loppuunmyyty, mutta tiiviiltä tunnelma vaikutti kun bändi asteli lavalle. Tää tunnelma olikin osuva aloituskappale, jonka jälkeen soi Annetaan tapahtuu, ilman levyllä vierailevaa Puppa J.:tä. Eilisen aurinkoon saatiin vieraileva solisti, Julma-Henri, joka on tehnyt kappaleesta oman versionsa. Suu- ja silmäaukoilla varustetulla pipolla naamioitunut räppäri aiheutti minussa huvittuneisuutta - kaikkea minäkin olen eksynyt kuuntelemaan. Eipä olisi aavistanut, että tämä keski-ikää kolkutteleva täti-ihminen intoutuu musiikista, missä rap-osioita esiintyy kappaleessa jos toisessakin. Kulkijan laulussa Aurora räppäsi itse Jujun osuudet, ja kai se hyvin meni, vaikkei jäänyt huippuhetkenä mieleen, kuten loppukesästä kohdalle osunut Pete Parkkosen Etenee -veto.

Pasi Jääskeläinen

Aurora valloitti laulullaan ja hymyilevällä läsnäolollaan, mutta hetkittäin heräsi tunne, ettei hän esiintyjänä ollut ihan vielä huippuammattilaisista koostuvan bändinsä tasolla. Jos noin kolmannella kunnon bändikeikalla näkyy aavistus epävarmuutta, niin näkyköön - tuore artisti saa varmasti pian otteeseensa sellaisenkin yleisön, joka ei koostu perheestä, ystävistä ja innokkaimmista faneista. Pasi bändin johtohahmona hoiti osan yleisölaulatuksesta, ja toivottavasti sama meno jatkuu, vaikka solisti rohkaistuukin. Pidän kokoonpanoista, joissa näkyy yhdessäsoittamisen ilo, eikä bändi jää täysin tähtisolistin taustalle.

Tunnen itseni nyt julmaksi keikkakriitikoksi, mutta tuoreinta Runopoika-singleään laulaessaan Aurora olisi voinut luottaa sen herkkyyteen, eikä luoda lisädraamaa suurilla käsieleillä. Ehkä hänen piti keskittyä esiintymään, ettei olisi itse herkistynyt liikaa henkilökohtaisesta kappaleestaan, tärkeänä iltana, läheistensä edessä. Oli se silti keikan tiivistunnelmaisimpia hetkiä. Myös albumin menevämpi nimiraita Kadotaan kaupunkiin toimi hienosti livenä, ja Eksyväiseen tykästyin erityisen paljon, ehkä siksi, kun siinä tällä lempikitaristillani oli merkittävä lauluosuus - levyversio tuottaja Sakke Aallon laululla kelpaa toki myös erinomaisesti. Täyteraitoja ei levyllä ole, ja julkaisukeikalla kuultiin luonnollisesti koko albumi - jo mainittujen lisäksi riipaiseva Muuttuu, sekä Kuokkavieraat, jonka tarinaa vielä hieman haeskelen. Mistä laulaja tahtoo eroon - huonoista asenteista ja ajatuksistako?

Sehän Auroran kappaleissa onkin niin hienoa, että kepeästi keinuttaviin melodioihin kirjoitetuissa teksteissä riittää pureskeltavaa - syvällisemminkin, kuin yksityiskohdissa, jotka voi kuulla ensin väärin. Ihastuinkin Se soi kappaleeseen kahdesti - uudelleen, syvemmin, kun sain kiinni musiikki-avainsanasta (olin oikeasti niin tukkokorva, että ihmettelin miksi hän laulaa "anna mun siipien tehdä taikoi" vaikka selvästi kyse oli biisistä). Vasta levykannesta selvisi, että "rytmi kopistaa kantoi" ja siksi pitää "nostaa sun jalkoi". Minulla oli ollut vahva mielikuva kopista, mistä rytmi kantaa - rytmikopista, jopa. Sekä rytmillään että tekstillään ihastuttava hitti oli itseoikeutetusti keikan loppuhuipennus - encorea ei voinut taputtaa, kun tiesi, että kaikki kappaleet oli jo soitettu.

Olen tottunut pitkiin keikkoihin, parin setin akustisiin, ja useamman tunnin bilebändi-iltoihin, joten albumin mittainen tuntui vilahtavan ohi ennen kuin kunnolla alkoikaan. Toivottavasti bändi sovittaa setin täydennykseksi pari hyvin valittua, yllättävää, cover-biisiä - ainakin siihen asti, kunnes Aurora saa tunnin täyteen omaa materiaalia. Varmasti niin tulee tapahtumaan - sen verran lahjakkaalta biisintekijältä hän vaikuttaa. Julkkarikeikan jälkeenkin pyöritän levyä innolla, eli kappaleiisiin olen hullaantunut, mutta artistin rooli jää hieman etäisemmäksi - mikä omalla fanitushistoriallani on hyvä asia. Olen useammin kuin kerran hurahtanut "tyyppiin" ja ottanut vähän liikaakin huolta ja murhetta hänen uransa etenemisestä. Aurorasta ei sinänsä tarvitsisikaan huolehtia - hänellä on lahjakkuuden lisäksi taustat kunnossa. Perhe-elämä pienten lasten kanssa pitänee jalat maassa, ja loistava bändi keikat kasassa. Levy-yhtiökin vaikuttaa tukevan täysillä, mikä minun suosikille on erityisen harvinaista. Minä voin siis vain nauttia musiikista - ja varmaan joku päivä muistella kiitollisena sitä, että sain olla mukana juhlistamassa hienon uran alkua.