Ei minulta pois

Lentävä lause "Se on minulta pois!" André Wickströmin stand up showsta jäi vuosiksi elämään perheessämme. Perusajatus siinä oli tyypillinen suomalainen kateus - naapurin hienompi auto on toki itseltä pois. Käytimme lausahdusta mieheni kanssa jaksaaksemme huvittua lasten "kumpi sai isomman jäätelöpalan" -nahinoista, joihin totta vieköön olen itsekin tenavana osallistunut.

Myöhemmin lause on pyörinyt mielessä näissä musiikki- eli fanituskuvioissa, kun jotkut ovat ihan tosissaan ajatelleet, että yhden menestys on omalta suosikilta pois. Olen toki itsekin jupissut joidenkin kisa-artistien hehkutusta, joka on tuntunut toisten vähättelyltä - ja ehkä juuri siinä kohtaa pakottanut itseni tajuamaan jotain tärkeää: hehkutus ei ole hehkutettujen syytä, eikä joidenkin heikompi menestys niiden menestyneempien. Pikemminkin päinvastoin - yhdellä platina-artistilla levy-yhtiö rahoittaa muutaman epävarmemman yrittäjän, ehkä joskus juuri niitä, joita minä haluaisin kuulla.

Nyttemmin lausahdus on saanut toisenkin merkityksen muodossa "se ei todellakaan ole minulta pois". Olen pohtinut auttamista ja autettavana olemista - sitä, miten ei aina ole itsestäänselvää kumpi hyötyy, tai kumpi hyötyy enemmän. Muistuu mieleen vaikkapa se, miten kerran kuskailin kätensä murtanutta ystävää. Kai siitä hänelle oli sillä hetkellä iso apu, mutta minähän vain vietin mukavan päivän hyvässä seurassa. Ilmaisten lounaiden ystävänä en tiedä kumpi on parempi palkkio verenluovutuksesta: voileivät ja pullakahvit, vai ilo siitä, että ehkä myötävaikutin jonkun toipumiseen. Yhteensä nuo korvaavat uusiutuvan puolilitraisen ihan heittämällä. Joku saattaa tienata ulkoiluttamalla naapurin koiraa, vaikka voisi yhtä hyvin lenkkeillä sen kanssa omaksi ilokseen, ja harva kai kaipaa palkkaa kummilapsensa leikittämisestä.

Jotkut väittävät, ettei hyväntekeväisyys ole hyväntekeväisyyttä, jos se ei ole pyyteetöntä, mutta onko se avustuskohteelta pois, jos avustuskonsertin esiintyjät saavat positiivista julkisuutta, ja lipun hinnalla keräykseen osallistuneet hienon elämyksen? Vapaaehtoistyötäkin uskoisin useimpien tekevän juuri siksi, että saavat siitä itsekin jotain. Leipomaan velvoitetut jalkapalloäidit eivät ehkä koe niin, mutta eiväthän he vapaaehtoisia sanan varsinaisessa merkityksessä olekaan. Vaikken itse osallistunut vaaleihin kuin äänestämällä, voin veikata, että aikamoinen määrä vapaaehtoisia on keitellyt kahvia ja jakanut lappusia. Pyyteetöntä se lienee ollut vain, jos ei edes halunnut ehdokkaan pääsevän läpi, mutta eiköhän noissa tilanteissa yleensä edusteta samoja arvoja.

Vaihtamalla äskeisen "ehdokkaan" artististiksi, ollaan taas blogin aihepiirin ytimessä. Fanituspiireissä tehdään paljon pientä vapaaehtoistyötä, joka itsessään palkitsee. Jos nakutan peukalon kuvaa lempibiisin kohdalla radioäänestyksessä, toivon toki menestystä sen esittäjälle, mutta yhtä paljon itseni takia - se todellakin on minulta pois, jos lempiartistin musiikki ei saa kuulijoita, uutta ei julkaista ja keikkailu lopahtaa. Joku keikkatoiveviesti on jopa joskus tuottanut tulosta, ja onnistumisen riemu yhdistettynä itse keikkaan on mitä mahtavin palkkio markkinointiavusta.

Fanit ovat kaikenkaikkiaan artistille tärkeitä, ja joukosta voi löytyä merkittäviä yksittäisiä tukijoita (mikä sinänsä aiheuttaa paineita hoitaa jokainen keikka ja kuulijan kohtaaminen kunnialla - ehkä peräkylän pubin ainoa asiakas onkin tapahtumajärjestäjä, joka voisi viedä isoille lavoille). Street team -toiminnan myötä keikkamainonta voi hoitua kuin itsestään, joku voi toimia tiedotusapuna tarmokkaammin kuin kukaan tekisi rahasta, ja onnekkaimmat saattavat päätyä idolinsa hovikuskeiksi keikkamatkoille. Kun autetaan ilolla, autettavan kiitollisuudenvelka kuittaantuu ottamalla apu arvostaen vastaan.

Erinäisiin faniyhteisöjä seurailleena tiedän, että vasta artistin osallistuminen suuntaa keskinäisen touhuilun eteenpäinvieväksi voimaksi. Väitän, että fani on onnellisempi ja sitoutuneempi, jos kokee jotenkin osallistuvansa artistin uran edistämiseen - vaikka vain painamalla sitä äänestysnappia. Harhautumatta sen enempiä aiemmin lanseeraamani some-komentajan oppeihin, totean, että artisti joka pyytää fanien tukea uutuusbiisinsä radiosoittoon, ja sitten kiittää, eli iloitsee tavoitteen täyttymisestä yhdessä fanien kanssa, kipittelee varmasti kevyemmin kohti menestystä kuin sellainen, joka pitää sekä haasteet että riemunhetket itsellään.