Muistikuvia ja kotihommia

Vietän tänään nimipäivääni, tai oikeastaan en vietä, mutta pienesti juhlistan merkkipäivää, joka on kulkenut siinä rinnalla lähes aina: Zero Nine -solisti Kepa Salmirinteen syntymäpäivää (lienen joskus ennenkin maininnut tämän kivan kohtalonomaiselta tuntuvan sattuman). Eipä tässä oikein ole muuta tapaa juhlia kuin lyödä Zero Nine -soittolista pyörimään, ja kuten kotikuunteluni yleensä, se soi kotitöiden taustalla. Olen viihtynyt huomattavasti paremmin keittiössä sen jälkeen kun sain hankittua sinne kaiuttimen, johon saan kytkettyä spotify-soittimen eli puhelimen. Nyt suuntasin musiikin kodinhoitohuoneeseen, ja aina se vaan kuulostaa ja tuntuu yhtä hyvältä - paitojen silitys sujuu siinä sivussa.

Siitä sitten yhdistin muistikuvaan siitä miten tanssin Freakshow-albumin tahtiin ensimmäistä kertaa silitysrauta kädessäni. Muistan sen tilavan opiskelijayksiön, jossa silloisen kihlattuni (nykyisen mieheni) kanssa asusteltiin, ja silityslaudan aseman eteisen ja keittiön välimaastossa. Ajankohdasta en ollut heti varma - oliko se kevättä, jolloin olisin hyvinkin saattanut silitellä hääpukuni kappaleita, vai syksyä, jolloin odotin esikoista? Hatara muisto piti saada täydennettyä. Internet tuntuu tietävän vain julkaisuvuoden, mutta onneksi ennen vanhaan kaikki oli kestävämpää - myös kuittien muste. Löysin CD-kansilehtisen välistä kuitin, josta vielä pystyy lukemaan päivämäärän 27.2.1996. Hääpukuversio saa siis olla virallinen totuus, koska kuulostaa hienommalta kuin arkinen paitojen silitys. Huomattavasti elävämmin muistan riemun siitä, miten musiikki edelleen tuntui omalta, vaikka olin 8 vuotta aiemmin julkaistun Voodoo You:n jälkeen kadonnut tangomaailmaan.

Ja niinhän tuo tuntuu edelleen toimivan, vaikka olen kuunnellut viime vuodet enimmäkseen ihan muuta, ja esikoinen, jonka takia köpöttelin sairaalassa supistuksia vauhdittelemassa tasan vuosi Freakshow-silityshetken jälkeen, on jo saanut ajokortin. Hyvää ei tarvitse vaihtaa, joten lähettelen pohjoiseen lämpimiä onnitteluja - sankarille, jonka ikä ei taatusti vielä estä rockaamista, mutta kovin moneen useamman vuoden taukoon ei liene enää varaa. Vink-vink... Niin... Elättelen kai toivoa, että kesällä 2010 blogin lukijaksi tunnustautunut olisi vielä joskus kuulolla.