Sadetta ja aurinkoa

Kesäkelit eivät ole hellineet, ja keikkapäiväkirjassanikin aurinko ja sade vuorottelevat. Toukukuun huippuhetkien jälkeen kesäkuu alkoi poikkeuksellisella perääntymisellä. Olin optimoinut itselleni työmatkapaluun Joensuusta suoraan Helsinkiin. Aikataulu oli vaan turhan tiukka suhteessa ilmoitettuun showtimeen, ja päätin hypätä hidastelevasta junasta koti-Lappeenrannassa. Yllättäen sain heti uuden tilaisuuden, kun sama duo esiintyi paljon lähempänä. Kouvolan Bar Q:n keikasta (BNC 62) jäi mieleen lapsekas riemu, kun tamppasimme porukalla rumpukomppia skeittitapahtumaa varten tanssilattian paikalle asennetulla rampilla.

Seuraavalle viikonlopulle haaveilin kesäretkeä Ilpon duokeikalle Padasjoen satamaan, mutta O'Jess piti minut kotikulmilla. Suomipop-ohjelmistossa oli useampi biisi, mitä eivät olleet soittaneet yhdessä kertaakaan. Lauritsalalaiseen lähiöbaariin harjoittelusetti sopi - ei täydellistä, mutta virkistävän tuoretta. Menomatkalla älysin onneksi pysähtyä Kasarminmäen MILjazz-konsertissa. Mikael Konttisen Bublé-setistä en innostunut, mutta Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan Showband Sami Saari solistinaan oli huikea. Seitsemäntoista nuoren - ja yhden vähän vanhemman - muusikon lavaenergiasta välittyy hitunen jopa videolla.

Sami Saari & Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan showband @ MILjazz Lappeenranta 12.6.2015

Seuraavan illan Brand New Classics-keikkaa (63) Shamrockissa piristi tuuraava muusikko. Anteeksi seksistisyyteni, mutta innolla uuden bändin riveihin heittäytyvä kaunis naisbasisti voittaa täydellisesti soittavan perusäijän mennen tullen. Tikkurila-visiitin päätarkoitus oli tavata englantilaisnainen, johon olin tutustunut edelliskevään Kuusamo-seikkailulla. Olin pelännyt, että Zero Ninen hehkutus terassi-illallisen äärellä pilaisi yöllisen cover-keikan, mutta elävänä edessäni soittavalla bändillä on - ainakin hetkellinen - etulyöntiasema verrattuna sellaiseen, jota voi - ainakin tilapäisesti - vain muistella.

Brand New Classics @ Viking Grace 25.6.2015

Juhannuksen jälkeinen risteilyreissu oli hieman karsittu versio aiemmista vastaavista. Viime vuonna tehtiin peräti kolme kahden kierroksen Turku-Tukholma-risteilyä. Nyt uupui toinen vuorokausi laivalla, ja toinen solisti (Elias). Yhdelläkin kierroksella (BNC 64) tuli tanssittua ja valvottua ihan riittävästi, eikä käynyt kateeksi muusikoita, jotka jatkoivat toisen ja kolmannen. Hyvä reissu se oli, vaikkei aurinkokansikaavailut toteutuneet - vain Ahvenanmaapysähdyksen aikana tarkenin nauttia maisemista fleece-vilttiin kääriytyneenä. Bonusyllätyksenä saimme kuulla Duke McDonaldia, Flute of Shamen uutta kitaristia, varsin mainiolla trubaduurikeikalla.

Anna Puu #otaminuttällaisenakuinoon @ Pride 27.6.2015

Olin ollut aikeissa jättää koko risteilyn väliin, mutta seuralainen sai ylipuhuttua huomaamalla, että Eliaksen iltapäiväkeikka Espalla osuisi näppärästi väliyöpymisen vaativalle kotimatkalle. Helsingin aamu avautui kaatosateisena, mutta nyt kaupungissa jylläsivät vahvemmat voimat kuin Eliaksen ulkokeikoille kurjaa keliä paiskova kirous. Korttelin päässä keikkapaikasta showtime-hetkellä käynnistynyt Pride-kulkue karkotti sadepilvet, ja Eliaskin sai soitella auringossa.

Ennen keikkaa olinkin pyörähtänyt Senaatintorilla huumaantumassa sateenkaaritunnelmasta, eivätkä Eliaksen omat hienot kappaleet saaneet minulta ansaitsemaansa huomiota. Keikan jälkeen ujuttauduin paraatiin, joka oli koko ajan kulkenut lavan takana, Eliaksen kitaran säestämänä. Alunperin olin kiinnostunut Pridestäkin musiikin takia, eli halusin Kaivopuiston juhlaan kuuntelemaan Jesse Kaikurantaa ja Anna Puuta. Kulkueen piti olla lähinnä tapa löytää kätevästi perille, mutta matka itsessään olikin tärkeämpi kuin kohde - marssin mukana haltioituneena siitä, mihin kaikkeen keikkojen ansiosta päätyykään. Maaginen Vie mut kotiin -yhteislauluhetki ja Annan hurmaava setti olivat bonusta - hienointa oli olla mukana koko tapahtumassa.

Elias Hämäläinen @ Sapokka Kotka 2.7.2015

Seuraavalla viikolla olin vanhempieni luona Kotkassa, ja Espalla virinnyt toive katumuusikon kuulemisesta toteutui - Elias oli kuin olikin katsastamassa soitto-olosuhteita Meripäiviä ajatellen. Se "shoppailureissu" hieman venähti, kun kuuntelin Eliasta meren äärellä. Lumous on vaan sen verran haihtunut, että saatoin välillä kierrellä Kansainvälisiä suurmarkkinoita siinä ympärillä - ja lopulta palata perheen pariin jättäen soittajan edelleen soittamaan.

Heinäkuun alussa koitti edelliskesän Puumala-retken odotettu uusinta. Ilta satamassa oli kesän kaunein ja lämpimin, mutta ravintola Hovi oli järjestämässä keikkaa sisätiloihin. Vaikutuin Ilpon oma-aloitteisuudesta, kun hän rupesi selvittämään sopisiko keikka siirtää terassille - tiesihän valmiiksi viritetyn laitteiston siirto muusikoille lisätyötäkin. Artistin oivalluksesta seurasi minun kesäni luultavasti hienoin yö. Taianomaisimmalla hetkellä hoilasin sydämeni pohjasta tulevaa sinkkubiisiä, sitä johon rakastuin ensikuulemalla, hihattomassa mekossa, ventovieraan humalaisen miehen pyörityksessä - aivan sama kuka tanssitti, kun sain tanssia juuri sen laulun tahdissa. Hykerrytti myös kuunnella ylitsevuotavaa kehupalautetta mitä Ilpo ja suoraan Auroran festarikeikalta saapunut Pasi saivat pitkin iltaa.

Seuraavana iltana teki tiukkaa suoriutua lähitanssilavalle, mutta 25-vuotinen fanitushistoria velvoitti. Arja Korisevan uusi bändi ei vakuuttanut - naama kiinni kansiossa kompannut kitaristi oli suorastaan huvittava näky, kun olin juuri seurannut Pasin iloista kitarataiturointia. Toki soitto toimi taustalla kunhan Arja saatiin lavalle, ja muutamat omat helmet muistuttivat miksi aikoinaan niin valtavasti Arjaa kuuntelin. Tavanomaista "tanssihuttua" oli vaan liikaa siinä ympärillä, ja aloin suorastaan odottaa keikan päättymistä.

Seuraavan perjantain tuplabuukkauksesta en tehnyt ihan niin elämää suurempaa ongelmaa kuin edelliskesän vastaavasta. Suuntasin Eliaksen keikalle Kouvolaan, ja Markus sai soitella rauhassa idyllisessä maalaiskievarissa tuplasti kauempana. Ilta oli viileä, ja ainakin nuoremman veljen terassikeikka siirtyi sisätiloihin. Viihtyisässä Aulassa yleisö oli harvinaisen intensiivisesti mukana, ja Elias avoimemmin ja rennommin läsnä kuin tyypillisesti musiikkiin uppoutuessaan.

Kouvolasta palasin aamuyöllä, ja keikkailu jatkui alkuiltapäivästä. O'Jessin Suomipops tops & flops -kokoonpano esiintyi Lappeenrannan satamassa, venetapahtumassa, jonka yleisöä tuulinen sää verotti. Hytisin kuitenkin sinnikkäästi lavan edessä kunnes oli aika siirtyä seuraavaan kohteeseen. Sen verran pitkään olin haaveillut Auroran festari-keikasta Virolahdella, alle sadan kilometrin päässä, että sinne piti lähteä jopa kesken toisen keikan. Fish & Soul -festivaali vaikutti yleisömenestykseltä, mutta porukka pakkautui penkeille ja anniskelualueelle, kauas lavasta. Auroran aloittaessa syntyi sentään iloista keikkatunnelmaa, kiitos parin naisen, jotka heti hyökkäsivät lavan eteen, ja minä riemastuneena perässä. 

Pasi Jääskeläinen & Aurora @ Fish & Soul Virolahti 11.7.2015

Aurora bändeineen toi kai auringon mukanaan, koska juuri sen iltahetken tarkeni tanssia T-paidassa. Heti perään alkaneessa sateessa totesin, ettei seuraava esiintyjä, Janne Ordén, ollut minun juttu, ja läksin ajelemaan kotiinpäin. Se tunne, se liikutuksen sekainen riemu, kun Se soi lähti keikan lopuksi soimaan, on tärkeimpiä syitä, miksi näitä keikkamatkoja tehdään. En riskeerannut onnellista oloa edes jatkamalla O'Jessin yökeikalle - olisi sekin varmaan tarjonnut riemua, mutta liian erilaista siihen mielentilaan. 

Heinäkuun puolivälin turnee lähti tavallaan Grace-risteilyn ja Priden välisestä yöpymisestä - missasin O'Jessin duo-keikan Katajanokalla muutamalla tunnilla, ja noteerasin, että seuraavan vastaavan jatkoksi olisi BNC Rymyssä (65). Yritin hillitä itseni, mutta lisähoukuttimiksi tupsahti vielä pari ystävää, joita voisin tavata pitkästä aikaa ja ilmaiset (!!) Onnibus-liput. Ilta oli hieno yhdistelmä hyvää seuraa ja suomipoppia terassilla, sekä Rymy-hulinaa - tanssin pitkästä aikaa pöydälläkin. Ainoa pettymys oli, etten saanutkaan esitellä näitä tärkeitä bändejä toisilleen, vaikka ensimmäinen olikin lupaillut ilmestyä jatkoille Rymyyn, toista kuuntelemaan.

Paluumatkani oli tuplavarmistettu, ja jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut valita se bussi, joka olisi vienyt suoraan kotiin. Suuntasin kuitenkin Kotkaan, ja sieltä Loviisaan. Eliaksen kesäkeikasta Ölvinissä oli haaveiltu kauan, ja nyt olisivat puitteet olleet kohdallaan: venefestivaalit käynnissä, runsaasti yleisöä, hieno lava rakennettu, ja viihtyisät pöytäpaikat aseteltu sen eteen. Sade vaan pilasi kaiken. Festivaalikansa viihtyi katetulla terassilla, ja me palelimme "aurinkovarjon" alla, kaukana lavasta. Musiikki kuului huonosti, enkä muista aiempaa tapausta, jolloin tuplasti odotettua pidempi keikka olisi ollut kauhistuksen aihe - eihän keskenkään raaskinut lähteä. Vitsi Eliaksen ulkokeikkakirouksesta ei todellakaan enää naurattanut, vaikka viimeinen sisätiloihin siirretty setti paljon pelastikin.

Ilpo Kaikkonen @ RantaCasino Heinola 25.7.2015

En sentään vakavissani usko kirouksiin, mutta kyllä se vaan välillä vaikuttaa siltä, että toiset kuljettavat mukanaan sadepilviä ja toiset päivänpaistetta. En turhaan luottanut siihen, että seuraavan viikonlopun Ilpo-keikka Heinolan RantaCasinolla, yhdessä hienoimmista keikkapaikoista ikinä, olisi myös sään puolesta onnistunut. Viilenevän illan terassikeikka vaihtui viime hetkellä tiivistunnelmaisiin trubaduuritansseihin sisätiloissa (ja taas Ilpo roudasi kahdesti), mutta ennen sitä ehdimme nauttia siiderit ja illalliset aurinkoisessa järvimaisemassa. Itse artistikin ihmetteli, että olimmeko mieheni kanssa matkustaneet "vain" keikalle. Kuviohan menee niin, että keikka on paras mahdollinen syy lähteä liikkeelle, ja ympärille kasataan muuta mukavaa - tällä kertaa yöpyminen viihtyisässä majatalossa ja pieniä toivepysähdyksiä matkan varrelle.

Kesä-heinäkuun keikat ovat nyt kasassa, mutta säävertailut puskevat pohdintaa, jota en pysty enää väistelemään. Pitkään - jopa pari vuotta - on tuntunut siltä, että yhtäällä on aurinko ja musiikki, joka valaisee edelleen lähes jokaista päivää. Toisaalla ropisee sadetta ja turhautuneita odotuksia vuodesta toiseen. Maailmanluokan lahjakkuus valuu hukkaan, kun kotoisampi artistipotentiaali kasvaa, kehittyy ja tuottaa lauluja, jotka ovat kuin täsmämuotoiltuja sydämeni sopukoihin. Toivottavaa olisi, että keikoilta palaisi onnellisena ja elpyneenä, eikä uusia murheita kantaen, joten taidanpa tietää miltä suunnalta haen jatkossa mieluiten "sielunhoitoa".