Kotikeikalla

Tulin äsken paistatelleeksi päivää kotiterassilla pitkän tovin. Tarkoitus oli kuunnella spotifyn kautta uutta levymusiikkia, mutta Facebookin ilmoitusnapsahduksesta tilanne kehittyi melkein keikaksi. Anssi Kela testaili toistamiseen uutta Mentions-sovellusta, jolla artisti voi välittää faneilleen live-videota. Sessio pyöri hotellihuoneesta, missä Anssi odotteli lähtöä illan keikalle, ja päätti viihdyttää faneja - ja ehkä itseään siinä samalla. Varustuksena oli kitara, huuliharppu ja pöydälle pystyyn asetettu matkapuhelin. Kuulemma linjoilla oli jossain vaiheessa 1900 kuulijaa, eli melkoisen yleisön ex tempore -nettikeikka sai.

Itse harvoin innostun minkäänsortin nettivideoista - musiikkivideotkin jaksavat yleensä kiinnostaa vain kerran tai pari - mutta tätä jäin seurailemaan, kännykän pikkuruudulta tihrustaen, napit korvissa ja selkä paahteessa. Hymähtelin Anssin tarinoinnille ja kuuntelin ilolla kappaleita, joita hän soitteli kommenttikenttään tipahdelleiden toiveiden pohjalta. Ote oli rento - tekstivirhe laulussa saattoi tuottaa hauskan kommentin kesken kappaleen. Äänenlaatu oli mainio, eikä kuvassakaan ollut valittamista. Tässä oli nyt sellaista ammattimaista fanien miellyttämistä, josta en osaisi edes haaveilla niiden artistien osalta, joita omikseni kutsun. Se, joka käyttää vastaavasta hotellikuolema-ajasta pari minuuttia keikkaa mainostavaan Facebook-päivitykseen, on minun maailmassani jo aikamoinen some-sankari.

Saatan joku toinen kerta taas saarnata siitä, minkä verran nykypäivän artistin pitäisi mielestäni minimissään tiedottaa tekemisistään. Nyt totean vain, että anssimaisen aktiivinen some-toiminta vaatii varmasti tietynlaisen persoonan - sen, että tekijä itse nauttii touhuistaan. Äskettäin uutisoitu väitöskirja tutki verkkoidentiteettejä, ja löysi "elämänjulkaisijoita", jotka kärkkyvät some-päivitysten arvoisia tilanteita ja ajatuksia. Tunnistan piirteen itsessäni, kun läiskin vaikkapa keikkamatkoilta instagram-kuvaa toisensa perään, aiheista ja kohteista, jotka kiinnostavat lähinnä vain itseäni. Erityisesti jos matkailen yksin, se tuntuu tavalta hihkua matkan ilonaiheista edes jollekin, vaikka hihkunta oikeasti kaikuisi bittiavaruuteen. Voin vaan kuvitella, miten postailuni räjähtäisi käsiin, jos minulla olisi tuhansia seuraajia kuten suositulla esiintyjällä.

Artistilla tietty määrä elämänjulkaisuintoa on hyväksi, koska se palvelee ja ilahduttaa faneja. Kela-tasolle tuskin kovin moni kykenee, eikä tarvitse pyrkiäkään, mutta hetkinen kannattaisi uhrata ajatukselle, voisiko omassa elämässä tai ajatuksissa olla jotain faneille jaettavaa. Jakaa voi juuri sitä ja vain sen verran kun itse haluaa, oman yksityisyytensä rajoissa. Itse arvostan jo sitä, että artisti yleensäkin viestittää jotain - viestien sisällöllä ei ole niin väliä. Parhaassa tapauksessa postaukset ovat viihdyttäviä tai jopa ajatuksia herättäviä, mutta jo se, että käyttää hetkisen (tai Anssin tapauksessa tunteja) vapaa-ajastaan fanien hyväksi, kertoo välittämisestä. Saattaa se hotellihuoneessan yksin kitaraa rämpytteleväkin välittää yleisöstään yhtä paljon, mutta välittäminen ei välity sen kohteelle.