Laivaan on lastattu

Edellisen kirjoituksen tienhaarakliseiden seasta unohtui yksi aivan ilmeinen assosiaatio. Nyt pitää täydentää se sitaatilla lempikappaleestani Ilpon esikoislevyllä: "enkä tietää voi mihin vie tää tie mutta otan kyllä siitä selvää" (Tänään en pelkää). Tie on vienyt siihen pisteeseen, että minulla on "Hei elämä!" -albumi kädessäni, ja päällimmäisenä suunnaton kiitollisuus, että läksin ottamaan tästä selvää kolme vuotta ja kolme kuukautta sitten löytyneen "esikoisen" pohjalta. Uusi täyttää kaikki odotukset, ja onnistuu silti yllättämään iloisesti (ja itkettävän herkistävästi).

Yksi laulu lumoaa minua ylitse muiden (on siellä toinen, joka itkettää vielä varmemmin, mutta se ei tullut samalla tavalla yllätyksenä). "Laivaan on lastattu ikuinen rakkaus, laivaan on lastattu yksinäisyys...". Ja tässä kohtaa voin, jälleen kliseisesti, todeta, että onhan se selvää, että minun laivaani on näissä musiikkikuvioissa lastattu aika paljon, sekä hyvässä että pahassa. On riehuttu ja riemuittu ja on petytty - on turhauduttu ja pudottu niin korkealta kun vaan voi. "Sain kaiken ja kaiken mä menetin taas. Pohjalta helpompi kai on ponnistaa".

Olo on tunteellinen ja superinnostunu. Tänään on julkasupäivä mun uudelle levylle, jonka olen ite säveltäny, sanottanu,...
Posted by Ilpo Kaikkonen on Thursday, January 28, 2016

Levy ja artisti ovat keskiössä, mutta on myönnettävä, että sekopäisen onnellisuuteni taustalla on muutakin kuin yhden fiksun, lahjakkaan, taitavan, tarmokkaan, päättäväisen ja sydämellisen nuoren miehen "miljaardin työtunnin" tulos. Onnea arvostaa, kun sitä on joutunut odottamaan, joten nyt otan tästä kaiken irti - ensisijaisesti tietysti itse musiikista, mikä riemastuttaa ja herkistää ensikuuntelusta alkaen, mutta myös siitä tunteesta, että tässä se nyt on, valmiina, kuunneltavana ja juuri minun sydämeen sopivana. Se, että saan olla "elämäni levyllä" pienesti mukana, parilla keikkakuvalla kansivihkosessa, ja niiden myötä nimenä tekijälistassa, on aivan käsittämättättömäntä, mutta mieletön ylpeydenaihe, kunhan alan sen ymmärtää.

Oman "fanituslastini" tekee toki sen, että aina vähän hössötän ja huolehdin. Myykö levy niin, että artisti saa kerättyä resurssit seuraavaan, sitten kun voimatkin palautuneet? Löytyykö aktiivista fanikuntaa, joka pitää suosikkinsa puolia kaiken maailman äänestyksissä, joihin radiosoitto ja musiikkialan tunnustukset tänä päivänä pitkälti perustuvat? Tuleeko keikkoja tarpeeksi, sekä Ilpon ja bändin tarpeisiin, että minun? Keikka lähes kotikulmilla jo parin viikon päästä rentouttaa tosin tätä huolta oman navan suunnalta aika kivasti. Ja kaikki mitä olen "tällä tiellä" nähnyt luo luottamusta, että tämä jatkuu - tyyppi tekee vaan niin vastustamattoman hyvää työtä - ja musiikkia!

Mutta nyt alan tästä pakkautua levyjulkkarimatkalle Möysän musaklubille. Sopivasti ajoitettuna - vaikka jestas miten alkuviikon yrityssaneerausotsikko säikäytti! - Lahdessa on #supportmössö-mielialaa, eli asiakkaat haluavat pitää hienon keikkapaikan pystyssä. Hyvä tapa aloittaa, on osallistua juuri tälle keikalle, jonka jo näin etukäteen uskallan nimetä elämäni juhlavimmaksi. Ja jos minut näkee siellä itkemässä (pahimmassa tapauksessa koko ajan) niin iloa se vaan on. Tänään en tosiaan pelkää.