Tangomarkkinat

Tallataan hetki hämärää muistojen bulevardia. En millään muista seurasinko tangomarkkinoita vielä kesällä 1989 kun ikisuosikkini Arja Koriseva kruunattiin kuningattareksi. Kumpi mahtoi olla voitolla - halu seurata kaikkea musiikkiviihdettä, vai mieltymys raskaampaan rockin, joka juuri silloin saattoi olla tangokiinnostukselle vähiten suosiollisella tasolla. Sen muistan, että Rannalla-tangon TV-esitys joskus syksymmällä sykähdytti hankkimaan ensimmäisen sarjassani Arja-kasetteja, joita sitten hoilasin mukana kaikki koti- ja opiskelupaikkakunnan väliset automatkat. Tangomarkkinat otin samalla huolelliseen seurantaan, mutta koskaan ei tullut mieleenkään matkata paikan päälle.

Seuraavina vuosina kuuntelin ainakin Eija Kantolaa (kuningatar -92), ja itkin vuolaasti Sauli Lehtosen (kuningas -94) traagista hirvikolaria. Eräästä Sillanpäästä (kuningas -95) innostuin tyypilliseen tapaani viiveellä - kuninkaallisten yhteiskonsertissa olin olevinani oivaltavampi kuin muut jahdatessani prinssi-Korkialan nimikirjoitusta. Kuninkaana pari vuotta myöhemmin Matti ei enää kiinnostanut, mutta Jarin konsertissa viihdyin viimeksi viime viikolla. Kuninkaallisten nimilistaa lukemalla yritin turhaan päätellä milloin tangoseurantani hiipui, mutta ainakin se 9 vuotta, jonka olen juossut Idols-taustaisten artistien keikoilla, on ollut tangojen suhteen hiljainen. Toissapäiväistä kuningasfinaalia seurasin vieraantuneena - varsinaiset tangot ovat tosiaan mennyttä elämää.

Tätä kirjoittelen kuitenkin matkalla tangomarkkinoille. Onnibus kuljettaa, eikä tämä sulovileeni-piirteillä varustettu reissunainen malttanut jäädä kotiin, kun kolmen euron menopaluuliput oli ostettu "varmuuden vuoksi" hyvissä ajoin keväällä. Tämän seikkailun tahdon kokea, vaikka siitä seikkailuelementtejä karsiutuikin, kun tartuin alkuviikon sateissa edukkaaseen hotellioptioon. Nuoruudessa testaamatta jäänyt festariteltta oli jo pakattuna, mutta ehkä karavaanien seassa punkkaaminen olisikin ollut turhan jännittävää. "Syyllinen" lähtöön on sama, joka on vetänyt minua viime vuosina sinne sun tänne, aiempien suosikkien tarjoaman treenin ansiosta kepeämmin, itseäni hömppämatkailusta syyllistämättä. Oman sielun hoito musiikilla ei voi olla turhaa.

En minä joka paikkaan lähde. Sielunhoitoa tai ei, minkä tahansa tunnin setin takia en asettuisi bussin penkkiin "koko päiväksi" (meno kestää melkein 7 tuntia ja paluu 8, kun sinänsä varsin toivottava jaloittelutauko Jyväskylässä tuplaantuu). Tahdon kokea juuri tämän tapahtuman, ja leikkiä puolivirallista valokuvaajaa. Harkitsin aikaisempaakin lähtöä. Eilen perjantaina Arja ja Jari esiintyivät tangokadulla peräjälkeen, mutta jos olisin säätänyt itseni markkinoille siieksi, olisi "samalla" pitänyt kokea Aurora jo torstaina. Kolme päivää tango-elämää olisi ollut jo liikaa. Taannoisilla Arjan ja Jarin paikalliskeikoilla löysin mielenrauhan sen suhteen, että reilun vuorokauden reissusuunnitelmani on "hyvä näin" - ei minun ole pakko kokea vanhoja suosikkejani heidän "oman" tangoyleisönsä edessä, vaikka se ihan kiva lisä olisi ollutkin. Arjan kirkkokonserttiin saatan vielä päätyä, mutten muserru, vaikka 20 minuuttia ennen konsertin alkua Seinäjoelle saapuvaksi arvioitu bussi myöhästyisi.

Ehkä minun kuuluukin olla muusta tangotouhusta ulkopuolinen turisti, ihmettelemässä tunnelmia omalla tavallani, yllättävästä syystä paikalle pelmahtaneena. On nimittäin vastustamattoman veikeä ajatus, että kaikkien näiden vuosien jälkeen, kun Arja, Jari ja kaikki tangokuninkaalliset yhdessä eivät ole saaneet minua houkuteltua paikalle, lähtösykäyksen antaa tämä "jäbä", joka sattumoisin on syntynyt viikkojen sisällä Korisevan kruunauksesta. Luotan, että Ilpon keikka Virittämössä - muilla elämyselementeillä täydennettynä - on tämän reissun arvoinen.