- Hae linkki
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Elokuun lopussa Jyväskylässä järjestetyn Lounaispuisto Festivalin tapahtumakutsu välähti silmissäni jo keväällä. Viime vuoden suurtapaus Aurora ja tämän vuoden kiehtovin uutuusartisti Ellinoora samalla festivaalilla oli pakko noteerata. Vasta-avatun Onnibus-reitin euron liput kiinnittivät päivän kalenteriini, ja ohitin tyynesti Ilosaaret sun muut Auroran suuret festarilavat - olen pienempien tapahtumien ihminen.
Ajoissa säädetyt suunnitelmat menivät kuitenkin viime hetkellä uusiksi. Ostin festareille Veikkauksen "kaveri mukaan" -lipun, vaikkei seurasta ollut tietoakaan - sitä piti sitten ruveta kyselemään. Ensimmäinen ehdokas - oma tytär - ei raaskinut uhrata ensimmäistä viikonloppuaan helsinkiläisenä, mutta toinen oli heti valmis. Innokas keikkailijaystäväni oli jo Lounaispuistoa harkinnutkin - hän vaan aikoi olla edellisenä iltana Lahdessa.
Reitti Lappeenrannasta Jyväskylään kulkikin sitten Lahden kautta, autolla, kun ei siitä vielä puolisen tuntia edempänä sijaitsevalla Hämeenkoskella olisi julkisilla millään käväissyt (toivottavasti joku arvosti väljempää matkustamista minun Onnibus-penkin vieressä). Minulla oli muka ollut mielenrauha sen suhteen, että Ilpon bändikeikka jäisi väliin, mutta mikä minä olin vastaan sanomaan, kun keikkakohtalo järjesti keikkaseuran ja hotellipedin lähistöltä.
Wellis oli niin viihtyisä, että kävi kateeksi oman paikkakunnan puolesta. Erityisesti hymyilytti, miten lämpimästi esiintyjät - Hämeenkosken oma rumpalitähti Esa Parikka etunenässä - otettiin vastaan. Väistin itkun "hyvästi äiti ja hyvästi isä" -teemalle heti esikoisen muuton jälkeen, kun pari nuorta miestä syöksyi meidän lavan edessä tanssivien sekaan, riemastuttavan innostuneina juuri Samat tähdet sama kuu -kappaleesta. Ilpon biisit vaikuttivat olevan yleisöllä hallussa - muutkin kuin radiohitti Savuna ilmaan, joka osataan jo "kaikkialla". Joku toivoi sinnikkäästi Muistan sen lauantain -encorea, mutta Ilpo ei taipunut uusintaan.
Illan aikana tunsin taas, että Ilpon musiikki on ominta ja rakkainta - sielunmusiikkia - mutta keikka ei lopulta jäänyt ikimuistoisimpien joukkoon. Osasyynä olivat keikkakuvaajalle epätoivoiset lavavalot - jotenkin se vaan menee niin, että mitä paremmat kuvat, sen parempi keikka, jälkikäteen muisteltuna. Lisäksi - edelliseen kirjoitukseeni viitaten - hätäinen poistumisemme jätti illan vaille tärkeää kiitoshalausta ja muutaman sanan vaihtamista. Suurin syy oli kuitenkin se, että seuraava päivä työnsi jo koettua uusien elämysten tieltä.
Parkkeerasimme Lounaispuiston läheisyyteen tuntia ennen Ellinooran showtimea. Kaipailimme opasteita kun kiersimme puistoa ensin väärään suuntaan, mutta toisaalta eksymisen ansiosta ensimmäinen ihminen, jonka puiston liepeillä näin, oli itse Ellinoora lavan takana (en toki häirinnyt vaan kävelin hymähtäen ohi). Odotellessamme sisäänpääsyä, soundcheckistä kaikui tulevan levyn luultavasti riipaisevin raita, Elefantin paino.
Rauli-myrskyä jouduimme hieman jännittämään, ja festarin järjestäjät varmaan paljon enemmän - tuulenpuuska kaatoi juomapisteiden telttakatokset esiintymisten alkua odotellessa. Lavan eteen pääsi viime hetkessä, ja meidän "eturivi-ihmisten" odottelutunnelmat rentoutuivat vasta kun asemat oli varmistettu. Kuulijoita kertyi runsaasti, varsinkin suhteutettuna siihen, että elettiin alkuiltapäivää ja festari jatkuisi yöhön asti. Ilmeisesti moni muukin tajusi, että Ellinoora on tulevaisuuden nimi - ja tähti jo nyt - jota kannattaa tulla kuuntelemaan.
Keikka oli käsittämättömän komea. Nautin musiikista ihan eri tasolla kuin Puumala-juhannuksen turhankin tiivistunnelmaisella yökerhokeikalla. Nyt näki hyvin, syysaurinko helli keikkakuvaajaa, ja artisti esiintyi huikealla intensiteetillä. Biisit ovat sanoinkuvaamattoman hienoja, ja erityisesti Leijonakuninkaan yhteislaulu ehkä voimallisempaa kuin minkään biisin ikinä missään. Ellinoorasta tulee aivan mieletön artisti, jos hän jatkaa musiikintekoa yhtä suurella sydämellä, ja pysyy samalla yhtä herttaisen lähestyttävänä. Minäkin kehtasin - aikani ujosteltuani - käydä juttelemassa ja pyytämässä yhteiskuvaa, kun Ellinoora otti niitä itse, sujuvasti fanien puhelimilla.
Päivän toinen esiintyjä, Younghearted, ei vielä pari viikkoa ennen festivaalia kiinnostanut tippaakaan. "Englanninkielistä nuorisomusiikkia - ei varmasti minun juttu". Sitten satuin kuulemaan yhden biisin radiosta niin, että tytär oli vierellä valaisemassa kenestä oli kyse. Kappaletta en nyt muista (Hetkeksi, Tässä ja nyt, Hyvä näin...??), mutta sehän olikin tosiaan kaunista akustista suomalaista pop-iskelmää, solistitytön laulu vahvaa, ja soittajapojat valloittavia. Viihdyin, vaikka kokonaisuus hieman laimeaksi heti Ellinooran perään jäikin.
Elias Gouldin setin ensimmäinen puolikas piti jo vaihtaa välipalataukoon, mutta hänellä oli yleisö vakuuttavasti vallassaan kun palasimme. Periaatteessa hänenkin materiaalinsa voisi olla minun tyylistä, mutta minulla on Elias-kiintiö täynnä, kun kuuden vuoden Hämäläis-fanituksen jälkeen eteeni osuu Kaskista ja Gouldia. Onhan se selvää miksi näillä riittää festarikeikkoja ja "minun" Eliaksella ei: he ovat julkaisseet uutta, yleisöä kiinnostavaa musiikkia.
Sitten päästiin minun päivän pääesiintyjään. Jos Ellinoora sai aikaan kylmät väreet ensimmäisen biisin puolivälissä, Auroran keikalla värisytti jo ensimmäinen intro. Tuorein sinkku Täydelliset on ilmeisesti uponnut lähes yhtä syvälle kuin musiikkidiggarin maaginen teemabiisi Se soi. Kohta kahden vuoden kuuntelulla Auroran musiikista on tullut "omaani", ei ehkä niin luontevan sieluunsopivaa kuin Ilpon musiikista, mutta toisaalta juuri sen yllättävyys viehättää. Miten veikeää, että saan rakastaa myös tuollaista eksoottisen urbaania - kehon ydintä keinuttavia "biittejä", "sampleja" ja sekaan ujutettuja rap-riimejä.
Tässä kohtaa voin jo olla varma, ettei Aurora-fanituksessani ole kyse Pasin seurailusta, vaikka kieltämättä hymyilytti nähdä edellisillan Ilpo-keikalla kaipailema lempikitaristini jo soundcheckissä - basisti Pekka tahditti sentään odotetusti molempia iltojamme. Ilpon some-päivitys varamiehistön kanssa Naantalissa samaan aikaan vedetystä "kesän parhaasta keikasta" kirpaisi noin sekunnin. Toivottavasti saan olla ensi kesän parhaalla mukana, mutta sinä iltana olin sen suosikin keikalla, missä minun pitkin olla, ja onnellinen toisen puolesta.
Auroran jälkeen odotimme vielä Paperi T:n setin alkua. Moinen ilmiö piti kokea, mutta odotetusti olin liian vieraalla musiikkimaaperällä. Ensimmäissä biisissä artisti itse ei ollut vielä lavalla, ja toisesta olisi jäänyt puolet kuulematta, ellen pois kääntyessäni olisi törmännyt Pasiin ja Pekkaan. Hetkisen häkeltyneen ("voiko näitä häiritä jos oikeasti kuuntelevat?") jutustelun jälkeen oli kunnon lämmittely- ja ruokatauon paikka.
Optimoimme paluun Reino Nordinin setin loppupuolelle. Hänkään ei suoraan tehnyt vaikutusta, mutta sitten myrsky heitti laitteistoa kastelevan sateen. Äänentoisto katkesi, mutta Reino piti yleisöä otteessaan humoristisella elehtimisellä ja yhteislaulatuksella. Arvostukseni artistia kohtaan nousi monta pykälää, mutta musiikista en setin jatkuessakaan osannut innostua.
Anssi Kelaa jouduimme odottelemaan ylimääräisen puolituntisen, kun lavaa piti ensin kuivailla. Oma kastuminen ei siinä kohtaa vaivannut oikeastaan muuten kuin huolena kamerasta - odottihan lämmin hotellisänky heti keikan jälkeen. Illan päättänyt Kasmir oli jo ennakkoon päätetty jättää väliin - ahneimmankin keikkailijan jaksamisella on rajansa.
Onneksi Kela pääsi aloittamaan - Facebookin uutisvirta kertoi sähkökatkoksista ja peruuntuneista tapahtumista muualla. Yllättävän kauniin päivän päätteeksi viilenneessä illassa värjötellyt yleisö lämpeni. Arvostan Kelaa suunnattomasti, hänen huumoria ja heittäytymistä, asennetta, iloa omasta uudesta menestyksestä, ja toki myös kuolemattomia kappaleita, mutta tuorein Petri Ruusunen oli ainut, joka sykähdytti syvemmin. Kela on artisti, jota haluaisin fanittaa - hän todella ansaitsisi sen - mutta joku mystinen tunnetekijä puuttuu. Ihailu jää pintaan, siinä missä turneen todella tärkeät tyypit - Ilpo, Aurora, ja ehkä kohta Ellinoorakin - juurtuvat ihon alle.
Kuvia Ellinooran ja Auroran keikoista fotoblogissani.
Edit: Vauhdissa unohtui Lahden alkuilta, kun kuuntelin Jani Wickholmia Piano Paviljongissa odotellessani lähtöä Hämeenkosken yöelämään (viimeksi mainitsemani sarja Ilpon live-klubilla kohtaamiani tähtiartisteja viikon sisään koostui siis Mika Ikosen lisäksi Janista ja Aurorasta - Sami Hintsanen jäi ainoana puuttumaan). Parasta oli satamaterassin lumoava maisema loppukesän hämärtyvässä illassa. Toki musiikkikin oli tunnelmallista, mutta setin jatkuttua toista tuntia aloin väsyä siihen, että välispiikit olivat pidempiä kuin biisit - Janista innostuneemmat kuulijat tuntuivat toki nauttivan hänen tarinoistaan. Ei siis tehnyt tiukkaakaan jatkaa kohti illan pääkohdetta, vaikka toivomani Kuu oli vielä kuulematta.
Ajoissa säädetyt suunnitelmat menivät kuitenkin viime hetkellä uusiksi. Ostin festareille Veikkauksen "kaveri mukaan" -lipun, vaikkei seurasta ollut tietoakaan - sitä piti sitten ruveta kyselemään. Ensimmäinen ehdokas - oma tytär - ei raaskinut uhrata ensimmäistä viikonloppuaan helsinkiläisenä, mutta toinen oli heti valmis. Innokas keikkailijaystäväni oli jo Lounaispuistoa harkinnutkin - hän vaan aikoi olla edellisenä iltana Lahdessa.
Reitti Lappeenrannasta Jyväskylään kulkikin sitten Lahden kautta, autolla, kun ei siitä vielä puolisen tuntia edempänä sijaitsevalla Hämeenkoskella olisi julkisilla millään käväissyt (toivottavasti joku arvosti väljempää matkustamista minun Onnibus-penkin vieressä). Minulla oli muka ollut mielenrauha sen suhteen, että Ilpon bändikeikka jäisi väliin, mutta mikä minä olin vastaan sanomaan, kun keikkakohtalo järjesti keikkaseuran ja hotellipedin lähistöltä.
 |
| Ilpo Kaikkonen @ Wellis 26.8.2016 |
Illan aikana tunsin taas, että Ilpon musiikki on ominta ja rakkainta - sielunmusiikkia - mutta keikka ei lopulta jäänyt ikimuistoisimpien joukkoon. Osasyynä olivat keikkakuvaajalle epätoivoiset lavavalot - jotenkin se vaan menee niin, että mitä paremmat kuvat, sen parempi keikka, jälkikäteen muisteltuna. Lisäksi - edelliseen kirjoitukseeni viitaten - hätäinen poistumisemme jätti illan vaille tärkeää kiitoshalausta ja muutaman sanan vaihtamista. Suurin syy oli kuitenkin se, että seuraava päivä työnsi jo koettua uusien elämysten tieltä.
Parkkeerasimme Lounaispuiston läheisyyteen tuntia ennen Ellinooran showtimea. Kaipailimme opasteita kun kiersimme puistoa ensin väärään suuntaan, mutta toisaalta eksymisen ansiosta ensimmäinen ihminen, jonka puiston liepeillä näin, oli itse Ellinoora lavan takana (en toki häirinnyt vaan kävelin hymähtäen ohi). Odotellessamme sisäänpääsyä, soundcheckistä kaikui tulevan levyn luultavasti riipaisevin raita, Elefantin paino.
Rauli-myrskyä jouduimme hieman jännittämään, ja festarin järjestäjät varmaan paljon enemmän - tuulenpuuska kaatoi juomapisteiden telttakatokset esiintymisten alkua odotellessa. Lavan eteen pääsi viime hetkessä, ja meidän "eturivi-ihmisten" odottelutunnelmat rentoutuivat vasta kun asemat oli varmistettu. Kuulijoita kertyi runsaasti, varsinkin suhteutettuna siihen, että elettiin alkuiltapäivää ja festari jatkuisi yöhön asti. Ilmeisesti moni muukin tajusi, että Ellinoora on tulevaisuuden nimi - ja tähti jo nyt - jota kannattaa tulla kuuntelemaan.
 |
| Ellinoora @ Lounaispuisto Festival 27.8.2016 |
 |
| Younghearted (Atte, Reeta & Emil) @ Lounaispuisto Festival 27.8.2016 |
Päivän toinen esiintyjä, Younghearted, ei vielä pari viikkoa ennen festivaalia kiinnostanut tippaakaan. "Englanninkielistä nuorisomusiikkia - ei varmasti minun juttu". Sitten satuin kuulemaan yhden biisin radiosta niin, että tytär oli vierellä valaisemassa kenestä oli kyse. Kappaletta en nyt muista (Hetkeksi, Tässä ja nyt, Hyvä näin...??), mutta sehän olikin tosiaan kaunista akustista suomalaista pop-iskelmää, solistitytön laulu vahvaa, ja soittajapojat valloittavia. Viihdyin, vaikka kokonaisuus hieman laimeaksi heti Ellinooran perään jäikin.
 |
| Aurora @ Lounaispuisto Festival 27.8.2016 |
Sitten päästiin minun päivän pääesiintyjään. Jos Ellinoora sai aikaan kylmät väreet ensimmäisen biisin puolivälissä, Auroran keikalla värisytti jo ensimmäinen intro. Tuorein sinkku Täydelliset on ilmeisesti uponnut lähes yhtä syvälle kuin musiikkidiggarin maaginen teemabiisi Se soi. Kohta kahden vuoden kuuntelulla Auroran musiikista on tullut "omaani", ei ehkä niin luontevan sieluunsopivaa kuin Ilpon musiikista, mutta toisaalta juuri sen yllättävyys viehättää. Miten veikeää, että saan rakastaa myös tuollaista eksoottisen urbaania - kehon ydintä keinuttavia "biittejä", "sampleja" ja sekaan ujutettuja rap-riimejä.
 |
| Pasi Jääskeläinen & Pekka Rajamäki valmiina Auroran keikkaan |
Auroran jälkeen odotimme vielä Paperi T:n setin alkua. Moinen ilmiö piti kokea, mutta odotetusti olin liian vieraalla musiikkimaaperällä. Ensimmäissä biisissä artisti itse ei ollut vielä lavalla, ja toisesta olisi jäänyt puolet kuulematta, ellen pois kääntyessäni olisi törmännyt Pasiin ja Pekkaan. Hetkisen häkeltyneen ("voiko näitä häiritä jos oikeasti kuuntelevat?") jutustelun jälkeen oli kunnon lämmittely- ja ruokatauon paikka.
Optimoimme paluun Reino Nordinin setin loppupuolelle. Hänkään ei suoraan tehnyt vaikutusta, mutta sitten myrsky heitti laitteistoa kastelevan sateen. Äänentoisto katkesi, mutta Reino piti yleisöä otteessaan humoristisella elehtimisellä ja yhteislaulatuksella. Arvostukseni artistia kohtaan nousi monta pykälää, mutta musiikista en setin jatkuessakaan osannut innostua.
 |
| Anssi Kela @ Lounaispuisto Festival 27.8.2016 |
Onneksi Kela pääsi aloittamaan - Facebookin uutisvirta kertoi sähkökatkoksista ja peruuntuneista tapahtumista muualla. Yllättävän kauniin päivän päätteeksi viilenneessä illassa värjötellyt yleisö lämpeni. Arvostan Kelaa suunnattomasti, hänen huumoria ja heittäytymistä, asennetta, iloa omasta uudesta menestyksestä, ja toki myös kuolemattomia kappaleita, mutta tuorein Petri Ruusunen oli ainut, joka sykähdytti syvemmin. Kela on artisti, jota haluaisin fanittaa - hän todella ansaitsisi sen - mutta joku mystinen tunnetekijä puuttuu. Ihailu jää pintaan, siinä missä turneen todella tärkeät tyypit - Ilpo, Aurora, ja ehkä kohta Ellinoorakin - juurtuvat ihon alle.
Kuvia Ellinooran ja Auroran keikoista fotoblogissani.
Edit: Vauhdissa unohtui Lahden alkuilta, kun kuuntelin Jani Wickholmia Piano Paviljongissa odotellessani lähtöä Hämeenkosken yöelämään (viimeksi mainitsemani sarja Ilpon live-klubilla kohtaamiani tähtiartisteja viikon sisään koostui siis Mika Ikosen lisäksi Janista ja Aurorasta - Sami Hintsanen jäi ainoana puuttumaan). Parasta oli satamaterassin lumoava maisema loppukesän hämärtyvässä illassa. Toki musiikkikin oli tunnelmallista, mutta setin jatkuttua toista tuntia aloin väsyä siihen, että välispiikit olivat pidempiä kuin biisit - Janista innostuneemmat kuulijat tuntuivat toki nauttivan hänen tarinoistaan. Ei siis tehnyt tiukkaakaan jatkaa kohti illan pääkohdetta, vaikka toivomani Kuu oli vielä kuulematta.
Kommentit
Lähetä kommentti