Musiikkia auringossa eli Midnight Sun Festival

Muutaman päivän toipumisen jälkeen on aika tarttua tarinaan kaikkien aikojen keikkamatkastani. Koukkaan ensin lokakuulle, vaikka nämä taustat jo kertaalleen kartoitinkin. Olin aiemmin syksyllä hymähdellyt Florida-merkinnälle Mika Ikosen ja Käsityöläisten keikkalistoilla: "aikamoista, mutta enhän minä niin kauas...". Sitten seurailin yhden ystävän syyslomakuvia juuri Floridasta ja toisen Dubaista. Dubai oli vuosia sitten välähtänyt ajatuksissa teoreettisena keikkamatkakohteena - keikat eivät vaan koskaan toteutuneet. Näistä tiivistyi tunne, että tilaisuuteen kannattaa tarttua ja matkustaa voi muutenkin - miksei sitten keikalle?

Kypsyttelin ideaa viikon verran itsekseni. Työmatkalta palannut mieheni oli heti mukana, kun rouva kerrankin suvaitsi houkutella häntä tyyliin Hyvinkäätä eksoottisempaan kohteeseen. Hän löysi kohtuuhintaiset suorat lennot, itse olin jo ihastunut tiettyyn Airbnb-majoitukseen, ja niin meillä oli talven yli "jotain mitä odottaa". Omaa stressikierrettäni se ei vaan enää ehtinyt katkaista, ja sain lopulta heittää reissun sairaslomalla. Parempaa terapiaa työuupumukseen ei kyllä yksikään lääkäri olisi osannut määrätä!

Lähtiessämme olin fyysisestikin puolikuntoinen. Kahden viikon köhä paheni entisestään lennolla, ja ensimmäisen aamupäivän vietimme Miami Beachin sijaan lääkäriasemalla. Kun amerikkalainen lääkärikin suositteli vain teetä ja hunajaa, uskalsin jatkaa leppoisaa lomailua. Puristava kurkkukipu pehmeni lämmössä, mutta yskä yltyi hillitystäkin puhumisesta. Määräsin itselleni ehdottoman mukanalaulamiskiellon, joka tulisi hieman häiritsemään keikkoihin eläytymistä. Lipsahdin laulelemaan vasta viimeisenä festivaalipäivänä, kun äänen menetyksellä ei enää ollut niin väliä. Edellisenä piti vielä pystyä puhumaan, koko festariyleisön edessä.

Tervehdyspuheeni Midnight Sun Festivalin johtaja Tom Kuutille ja Lake Worthin pormestari Pam Triololle

Ilmeni, että suomalaista kulttuuria juhlistavan Midnight Sun Festivalin järjestävä Lake Worth on Lappeenrannan ystävyyskaupunki - matkakohde tuntui siis kohtalonomaisen osuvalta. Kävi vielä niin, että minun reissureppuun päätyi kaupunginjohtajan tervehdys. Kuvittelin, että se ujutettaisi festivaalin johtajalle saapuessamme, mutta sainkin ojentaa sen juhlavasti hänelle ja pormestarille esiintymislavalla. Myönnän ottaneeni ilon irti tähtihetkestäni ja tilanteen äimistelystä: "onhan sitä keikkojen takia päädytty ties mihin, mutta tämä on jo uudella tasolla". Näin jälkikäteen pidän kunnia-asianani levittää tietoa ystävyyskaupungista ja sen Suomi-festareista, enkä yllättyisi, jos päätyisin sinne uudelleen - ainakin jos samat suosikkiesiintyjät pysyvät mukana.

Hanna Pakarinen, myös ystävyyskaupungin edustajana, lauloi festareilla jo toistamiseen. Tiedä sitten lähtisikö hän matkaan taas vuoden päästä, pikkuisen kanssa. Tieto hänen ja rumpalimiehensä vauvanodotuksesta loi keikkaan suloista tunnelatausta - Hannan youtube-kanavan perjantaivideo aiheesta pulpahti ajastetusti julkisuuteen juuri festarien kynnyksellä. Oli hienoa olla mukana Hannan viimeisellä isommalla keikalla ennen äitiyslomaa, ja nähdä miten hän vatsakumpuineen hehkui ehkä aiempaakin kauniimpana.

Hanna Pakarinen @ Midnight Sun Festival 2018

Hanna on kestosuosikkini, joka on aina jäänyt jonkun isomman hurahduksen taustalle. Hänestähän kaikki tavallaan lähti - rupesin seuraamaan ensimmäistä Idols-kautta kun paikallislehdet hehkuttivat lappeenrantalaisen etenemistä kisassa. Kaikki Hannan levyt löytyvät hyllystä ja lähikeikkoja olen käynyt, mutta muistan esimerkiksi matkustaneeni kuuntelemaan Koopia, kun Hanna olisi esiintynyt ihan vieressä. Kun Hanna julkaisi ensimmäisen suomenkielisen albuminsa syksyllä 2010, samaan sumaan osui erään Elias Hämäläisen ainokainen. Kai Hanna-fanitukseni on jotenkuten järkevällä tasolla siinä missä muutama muu artisti on kiskonut minua hulluuden puolelle.

Nytkin Hanna oli lähtökohtaisesti ihanan "bonus-artistin" asemassa. Mikan perässä läksin, mutta musiikillisesti Hanna taisi viedä voiton. Hän esitti hienon sekoitelman "kaikkea" - vanhempaa englanninkielistä materiaalia (esim. Kiss of Life), tuoreimpia Carola-tulkintoja, sekä omaa kotimaista (esim. Menen kaljalle), mistä itse innostun eniten. Idols-koelaulu Heaven oli nostalgisen lumoava, mutta kyyneliin asti liikutuin vasta viimeisen setin aikana. Tämä ennestään rakas biisi osui täydellisesti tilanteeseeni: "Nyt on mun vuoro tanssia pois, murheiden taakat, suru painava...". 

Kyyneltulva oli festarien toinen ja sai jatkoa kolmannesta, mutta aloitan pienestä pettymyksestä, jonka "pääbändin" ohjelmisto aiheutti. Festivaaliohjelma mainosti Mikaa levyttävänä artistina, ja olin liikaa odottanut kuulevani levytettyä materiaalia - sitä, minkä takia Mikaan ihastuin. Kotimaan keikoilla sitä ei ole enää juurikaan kuulunut, mutta kai sentään täällä nyt, kun Kuu ja maa -albumi mainittiin artistiesittelyssäkin? Saatiinkin pelkkää bilebändisettiä, seassa niin paljon amerikkalaista, että yleisö rupesi huutelemaan suomalaisen perään.

Mika Ikonen @ Midnight Sun Festival 2018

Ymmärsin kyllä logiikan. Paikallisyleisön haluttiin viihtyvän, ja kaikille tuttu musiikki käy varmemmin "jalan alle". Tämä bändi pystyi tarjoamaan taatusti viihdyttävän sekoituksen suomalaista ja kansainvälisempää - jopa Despacitoa espanjankieliselle yleisönosalle. Sitä rakastan Mikan versiona, mutta moneen "standardi-coveriin" olen kymmenen vuoden bilebändiputkessani kyllästynyt. Jotkut hurmaavat toki aina vaan, esim. Kauan-yhteislaulu kuului festarien hienoimpiin hetkiin. Tavallaan se on hyväkin, etten ihan täysillä hurahda Käsityöläisten bilebänditouhuun. Kymmenet cover-keikat samoissa yökerhoissa on jo niin nähty, ja näiltä voin odottaa spesiaalimpia juttuja: konserttisaleja ja kaukomatkoja. Ei sillä, etteikö tässä kohtaa harmittaisi, etten ehdi kokemaan näiden debyyttiä (?) tutussa Kouvolan Mulligan'sissa parin viikon päästä.

Jupisin pelkästä lainamateriaalista itsekseni ensimmäisen päivän, toisena avauduin pienesti Mikalle. Helpotti hieman kun kuulin, että cover-painotus oli järjestäjän toive eikä bändin oma päätös. Olen tosin sitä mieltä, että seassa täytyi olla joku väärinkäsitys. Tuskin omaa materiaalia oli haluttu kokonaan kieltää, eikä XL5-helmiäkään, joita joku yleisöstä turhaan toivoi. Tilanne tuntui jopa epäreilulta siinä mielessä, että Hanna oli saanut laulaa omaansa - tuskinpa Paperimiehen tytärkään oli hitti ennestään niin kaukana Lauritsalan tehtaista. Festarijärjestäjänä olisin tehnyt artistien materiaalia tutuksi hehkuttamalla sitä somessa - samalla festivaalia aktiivisemmin mainostaen - ja luukuttamalla sitä paikallisen suomalaisyhteisön tapahtumissa pitkin vuotta. Mikakin olisi sitten voinut aloitella rauhallisemmat iltapäivät omalla tuotannollaan ja kiihdyttää täyteen bilevauhtiin kohti iltaa.

Käsityöläiset @ Midnight Sun Festival 2018

Tässä välissä on korostettava, että viihdyin ja nautin toki aivan valtavasti. The Joker voi vaikuttaa kuluneelta yökerhossa, mutta riemastuttaahan se lämmössä ja auringossa, keskellä kotimaan kylmintä talvea: "I play my music in the sun", kirjaimellisesti. Bändi veivasi ilolla ja Mika säteili valloittavaa energiaansa, säntäillen yleisön sekaan laulattamaan ja tanssittamaan. Olin onnellinen ja ylpeä "tyypistä", ja hienon reissukokonaisuuden kannalta oli lähes sama mitä bändi soitti. Sen tärkein tehtävähän oli motivoida minut liikkeelle - toimia matkainnostusreaktion käynnistävänä katalysaattorina. Lisäksi se tarjosi kolmen päivän aikana huikeat yhdeksän settiä upeaa musiikkiviihdettä ja hyvää oloa sen äärellä - ja pari äärimmäisen tunteikasta hetkeä.

Pientä avautumistani seuranneen setin alkupuolella Mika kertoi vielä reilusti täydennystä kaipaavasta 50 tuhannen halauksen kampanjastaan, ja aloitti Anna mun halata -kappaleen (live). Olin ensimmäisenä vastassa, kun hän astui lavalta. Rutistin lujaa, ja seurasin kyyneleet silmissäni, miten yleisö riensi hänen halattavakseen. Veikkaan, että hetki oli monelle muullekin ikimuistoinen, ja minulle sanoinkuvaamaton - varsinkin kun uskalsin olettaa, että laulu ujutettiin sekaan minun iloksi. Sunnuntai-iltapäivän vihoviimeinen setti alkoi vielä Kaikki on oolrait -vedolla, kun olin jo asennoitunut siihen, etten kuulisi edes kappaletta, jonka ansiosta olin paikalla. Olen valtavan kiitollinen, että sittenkin kuulin. Onhan se kannatellut minua jo pari vuotta, vaikka nyt välillä tässä vähän upposinkin.

Mika ja Hanna sekä festarien juontaja Mika Pennanen päätösnumerossa "We are the world"

Tämäkin keikkamatka opetti, että asiat voivat mennä eri lailla kuin ennakkohaaveissa, mutta silti erittäin hyvin. Mikan biisit jäivät (enimmäkseen) kuulematta, ja Lake Worthin huikea hiekkaranta testaamatta. Minä kävin kerran uimassa Miami Beachillä, mieheni ei sitäkään - paitsi mainion Airbnb:n piha-altaassa. Alkupäivät "tuhlattiin" festareilla ja sitten tuulet nostivat sellaiset aallot, ettei uimista voinut ajatellakaan. Viimeisenä aamuna se ei ollut enää ehdottoman kiellettyä, mutta näytti silti liian hurjalta. Katselimme ja kuvasimme siis maisemia, ja naureskelimme paikallisten kommenteille "hyytävän kylmästä" (kai kyseessä talvimyrsky oli, vaikka me tarkenimme T-paidoissa). Kierreltiin kaupunkia Uberilla ja lainapyörillä, shoppailtiin, syötiin ulkosalla ja hörpittiin meille harvinaisia Happy hour -juomia. Nautittiin siis lomasta, joka ei taatusti olisi toteutunut ilman keikkojen tarjoamaa inspiraatiota.

Jälkiepisodina mainittakoon, että pitkin viikkoa jännitin Ilpon lupaileman uuden biisin julkaisuajankohtaa. Ehtisikö se pelastaa kotimatkani - sen mahdollisesti tuskaisen pitkän yön lentokoneessa? Vuorokaudella aikaistetun yllätysjulkaisun ansiosta sain sen kuultavakseni hyvissä ajoin, enkä vasta matkalla kentälle, kuten olin jo huolella aikaerosta laskenut. Hyvä veli kallein poisti pelkoni. Jos valvoisin, valvoisin uuden ihanuuden seurassa. Hömppäfilosofina totesin, että näinhän tämän pitikin mennä. Ilpo oli minut tähän "sotkuun" järjestänyt, esittelemällä minulle Mikan live-klubillaan kolme talvea sitten, joten syytäkin avustaa minut hyvillä mielin kotiin. Paluu sujuikin sitten suorastaan turhan kevyesti, ilman huomattavia aikaerorasituksia, mistä seuraa se, että vitsailen (?) jo nyt uusinnasta. Jospa Mika olisi taas ensi keväänä mukana - myös omien, ehkä uusienkin biisien kanssa, minä täysivoimaisena, ja rantakelitkin suotuisammat?