Vuoden viimeinen keikkakuukausi toistelee kolmea teemaa: paikallislahjakkuuksia, melkein jo paikallisiksi laskettavia vanhoja tuttuja, ja
Käsityöläisiä. Keikkarutiini on tasoittanut tyypillistä ennakkotäpinöintiä, mutta "Kässäreiden" tähdittämää pikkujouluklubia Tuusulassa odotin poikkeuksellisella innolla - mielikuvat keikkapaikasta lupailivat niin hyvää. Jo
Krapin pajan pihapiiri teki vaikutuksen, vaikka marraskuun hämärässä liikuttiin, ja itse klubitila vasta komea olikin pikkujoulukoristuksessaan ja -valaistuksessaan.
|
Käsityöläiset @ Krapin paja Tuusula 24.11.2018 (Pikkujouluklubi) |
Ilta sai unelma-alun kun ovella huokaistun "wau!":n jälkeen päädyimme suoraan solistin syleilyyn. Tervehtiessään Mika antoi minulle ja kesällä kohtaamalleni kaimalle lempinimen "The Leenats", joka taisi jäädä tälle fanikaksikolle pysyvään käyttöön. Erityisen ystävällinen henkilökunta ohjasi meidät ennakkoon toivomaani "eturivipöytään", missä ruokailimme soundcheckin säestyksellä. Aika pian siitä ponkaistiin lavan eteen, kun muukin pikkujoulukansa otti bilebändin meiningistä kaiken ilon irti.
Mukana illassa oli ystäväni, jonka kanssa on koluttu kymmenet BNC-keikat. Otin hitusen paineita siitä tekisikö "uusi bändini" häneen vaikutusta. Oliko sen ohjelmisto sittenkään niin ketterästi uusiutuva kuin olin hehkuttanut? Uutuuksia ei nyt kuultu eikä minulle iloisin yllätys, bändin vanha originaali
Auringonnousu, kai ollut niin merkityksellinen kuulijalle, jolla ei ollut senkään vertaa historiaa bändin parissa kuin minulla. "Pelkkään" bilebändiin en kai minäkään - enää - hurahtaisi, mutta Käsityöläisten etuna on "kaikki muu": Mikan omat
laulut ja toivo uusista, sekä ihanan erilaiset esiintymiset, joita oli pian tiedossa lisää.
|
Lauluyhtye Virva: Hannele Haimila, Sonja Kangastalo, Saara Östman (taustalla
Juha Östman, Oscar El Husseini, Sanni Kauppinen) @ Satamatie 6 Lappeenranta 1.12.2018 |
Välillä keikkailin kuitenkin kotikulmilla, ensin
Satamatie 6:ssa, jonka lavalle lumoavaääninen Saara Östman toi säestävien ystäviensä lisäksi Lauluyhtye Virvan, eli Sonja Kangastalon ja Hannele Haimilan. Niin upeasti kun ryhmä tuttuja hittejä esittikin, pari Saaran omaa laulua olivat illan koskettavimmat. Sonjan mukanaolo muistutti tulevasta: tunnelmallisen kahvilakeikan tauolla nappasin nettilipun itsenäisyyspäivän etkoille
Kehruuhuoneeseen. Lappeenranta Big Bandin aloittaessa hätkähdin äänekkäitä pasuunoita suoraan edessäni, mutta soitto pehmeni onneksi pian Sonjan kauniin laulun taustaksi. Puitteetkin kelpasivat - Kehruuhuoneella voisi vallan hyvin viettää vaikka Krapi-tyylisiä pikkujouluja.
|
Sonja Kangastalo & Lappeenranta Big Band @ Kehruuhuone Lappeenranta 5.12.2018
|
|
Anssi Häkkinen ja Mika Ikonen @ Hyvinkään kirkko 8.12.2018 |
Seuraavaksi Mika houkutteli minut taas kotikaupunkiinsa Hyvinkäälle. Kehitysvammaisten tueksi järjestetyn kirkkokonsertin avasi illan päähenkilöistä koostuva Neliapila-kuoro, jonka intoa oli ilo seurata. Erityisen sykähdyttävää oli konkarimuusikoiden ja kuorolaisten välinen vuorovaikutus: Mikaa ja Anssia selvästi palvottiin, ja he taas kohtelivat erilaisia esiintyjäkollegoitaan sydämellisen tuttavallisesti. Hyvää yhteistyötä oli tehty ennenkin. Muistakin esityksistä nautittiin, mutta olihan se meille onni, että Mikalla oli lauluvuoroja saman verran kun muilla yhteensä. Haloo Helsingin
Joulun kanssas jaan (
live) oli tuoreehkona - ja kai myös aika vähän harjoiteltuna - valintana mieleenpainuvin, jota tosin sitten odotin turhaan Mikan ja Anssin omassa joulukonsertissa.
|
Joululaulun juhlaa -konsertti (Mika Ikonen, Anssi Häkkinen, Lotta Virtanen) @ Hyvinkään kirkko 8.12.2018 |
|
Käsityöläiset (Niko Berg, Mika Ikonen, Tuomo Kovalainen)
@ Medicin Man Hyvinkää 8.12.2018 |
Kirkossa kuultiin niin intensiivisen hartaita joululauluja, että Mika itsekin vaikutti liikuttuvan, mutta illemmalla riehuttiin taas tutummissa biletunnelmissa. Bändin ystävän syntymäpäiväjatkot olivat avoimet yleisölle, ja Medicin Man taas täyteen ammuttu. Heinäkuisen hullunmyllyn jälkeen olin ajatellut, ettei minun ehkä tarvitsisi jatkossa tunkea sekaan, mutta kahden kovin erilaisen keikan yhdistelmä oli vastustamaton. Nyt viihdyinkin niin hyvin, että vappukeikka samassa paikassa voi vallan hyvin olla taas edessä, varsinkin, jos "The Leenats" yhdessä niin päättää.
Keikalla olin täysillä mukana, mutta hipsiessämme hotellille harhauduin hetkeksi vaihtoehtoiseen universumiin - siihen, missä olisin vielä vaan heilunut BNC:n keikalla vanhassa tutussa Rymy-Eetussa, vasta illan toista settiä aloitellen. Hetkellinen ikäväni sekoittui helpotukseen siitä, että oma musiikkiannokseni oli jo nautittu inhimilliseen aikaan, vähemmän kaoottisissa puitteissa.
Seuraava viikonloppu oli omistettu aidon alkuperäisen O'Jess-duon ja Lappeenrannan oman Juhan Goodmanin muodostamalle Suomi-pops, tops & flops -bändille. Olin jo Hyvinkää-retken alla käväissyt kuuntelemassa heitä Lauritsalan Miljassa, mutta tuttu lähiöbaari oli sen illan mielentilassa hieman liikaa. Yksikin vanhempi setä oli kuulemma kallistanut kuppia jo iltapäivän soundcheckin aikaan, mutta jaksoi vielä vaan tehdä seksuaalisviritteistä syväkyykkyliikettä bändin edessä. Päätin sillä kertaa jättää viimeiset biisit väliin, mutta nyt oli kova tahto kokea koko kolmen keikan spektaakkeli - saattoihan kyseessä olla viimeinen pitkään aikaan.
|
Suomi-pops, tops & flops (Juha Ketola, Juhan Goodman, Tuomas Turunen)
@ Soul Bar & Piano Lappeenranta 15.12.2018 |
Miljan lukuisten minisettien ja juomataukojen jälkeen esiintyminen Lampussa vaikutti enemmän oikealta keikalta, ja väki oli sopivan innokkaasti mukana. Lauantain "iltapäiväkaljatanssit" Soul Bar Pianossa olivat leppoisammat, ja sitten edessä olikin varsinainen pääkoitos: The Old Corner Bankin yökeikka. Viimevuotiselta vastaavalta karkasin kesken, kun pikkujoulujuhlijoiden meno yltyi liian hurjaksi. Nyt en joutunut pelkäämään bändin puolesta vaan nautin pitkän illan loppuun, kuitenkin tiedostaen, että sama setti alkaa aika lailla olla kuultu - mutta edessä onkin jotain ihan uutta.
Minun suosikkiartistinihan eivät - valitettavasti - ole koskaan olleet innokkaimmasta päästä sosiaalisessa mediassa. Hän, joka muistaa mainostaa edes suurimman osan keikoistaan, on siinä joukossa melkein supersankari. Nyt onkin hykerryttävää, kun nämä "Flopsin veljekset" - Juha, joka ei ole Facebookissa ja Tuomas, joka julkaisee omat
biisinsäkin salaa - vilahtelevat tulevan kokoonpanonsa some-kanavilla. Välähdykset treeneistä herättävät uteliaisuutta ja intoa kokea
Aika velikultia tangokuningattaren taustalla ja keskenäänkin.
Toistaiseksi viimeisellä "pankkikeikalla" sattui hymyilyttävä episodi: hämärästi tutunoloinen mies moikkasi minua nimeltä ja esittäytyi Matiakseksi. Yhdistin sentään - siinähän oli juuri tuo soittajien tuleva pomo, entinen tenavatähti ja tangokuningattaren veli, jonka olin kohdannut kerran O'Jess-rumpalina Pete Seppälän taustalla 10 vuotta sitten. Kai hän tunnisti minut somesta, ja ehkä soittajakaveritkin olivat maininneet (tai varoittaneet?) paikkakunnalla vaikuttavasta fanistaan. Veikeintä oli kuitenkin kuulla, että hän oli juuri muuttanut perheineen Hämeestä Lappeenrantaan.
"Niinpä tietenkin!". Musiikkikohtaloni lienee määrännyt, etteivät nämä keikkahulluuteni alkukiihdytykseen osallistuneet muusikot saa karata elämästäni. Kun he eivät itse asu täällä, lappeenrantalaisten rumpalien täytyy kietoa heidät kotikulmilleni.
Myös Hyvinkäällä ravaaminen alkaa saada yhä kohtalonomaisempia piirteitä. Muistan kyllä lapsuuden vierailut pikkuserkkujen luona, mutta kuulin - tai sisäistin - vasta äskettäin, että niihin aikoihin kun minä sain alkuni, vanhempani harkitsivat vakavasti muuttoa Hyvinkäälle. Synnyin Karhulaan, mutta Hyvinkää vetää puoleensa vuosikymmeniä myöhemmin. Viimeisimmän retken tein mieheni kanssa vastaavasti kuin viime joulun alla: vietimme pienen kylpylälomasen Sveitsissä "Mikan ja Anssin joulun" eli Käsityöläisten joulukonsertin inspiroimana.
|
Mikan ja Anssin joulu / Käsityöläiset (Anssi Häkkinen, Mika Ikonen, Tuomo Kovalainen)
@ Hyvinkää-sali 20.12.2018 |
Joulukonserttia on järjestetty jo parikymmentä vuotta, mutta kahden kokemani kerran perusteella ei samaan kaavaan kangistuen. Äänimaailma oli ehkä edelliskerralla vielä huikeampi, kun mukana oli vieraileva viulistikin, mutta tunnelma oli nyt hilpeämpi ja rennompi pukeutumista myöten - bändi hipsutteli lavalle villasukissa. Mika loi välittömällä höpöttelyllään konserttisalista olohuoneen, jossa joululaulut soivat, jos ei joka hetki täydellisen treenattuina niin sitäkin sydämellisempinä. Toivottavasti saan pitää tämän perinteen, eli jakaa jouluun laskeutumisen Mikan, Anssin, Nikon ja Tuomon kanssa jatkossakin. Tällä kertaa kiersimme vielä Helsingin ja Wiipurilaisen osakunnan laulajien kirkkokonsertin kautta, poimien yhden kuorolaisen kyytiin joulun viettoon.
|
WhatFour (Jyri Kangastalo, Heidi Aaltonen, Sonja Kangastalo, Miitri Aaltonen)
@ Nuijamies Lappeenranta (Nuijajoulu) 22.12.2018 |
Teema "paikallislahjakkuudet" täydentyy vielä
WhatFour-nelikolla, joka esiintyi Nuijamiehen Nuijajoulu-tapahtumassa. Sonja Kangastalon laulua kuulin jo kolmannen kerran saman joulukuun aikana, mutta "omin" tyyppini on tunnetusti Heidi Aaltonen (ent. Bergbacka), joka aikoinaan lämmitteli Zero Ninea ja seurasi sitten minua Lappeenrantaan. Rakkaus kitaristi-Miitriin hänet toki varsinaisesti tänne toi, mutta itse pidän tapausta ilmeisenä esimerkkinä keikkakohtalostani. Keikkamatkailu on parasta, mutta onhan se hienoa, että kohtalo järjestää minulle tilaisuuksia nauttia live-musiikista lähempänäkin.
Kommentit
Lähetä kommentti