Koska mä voin

Kiireisten keikkaviikonloppujen jälkeen oli korkea aika suunnata välillä kotipuoleen. Pienoisen naurukohtauksen sain huomatessani, että seitsemän minuutin ajomatkan päässä vanhemmiltani oli Laura Voutilaisen keikka - vain pari viikkoa siitä, kun olin kokenut vastaavan Turussa. Kummallinen keikkakohtaloni vaikutti haluavan koukuttaa minut Lauraan, ja mikä minä olin sitä vastustamaan. Paikkakin herätti uteliaisuutta. Muistelin, että olisin myöhäisinä teinivuosinani kerran käynyt Leikarissa, mutta muuten se oli vaan aina ollut siinä kotikulmilla.

Saku Mattila & Laura Voutilainen @ Leikari Kotka 2.11.2019

Vastaanottokeskuksenakin välillä toiminut hotellikompleksi näyttäytyi pimeänä syysiltana aika aavemaisena. Ensivaikutelmaa olisi parantanut, jos turvamies olisi saatellut karaoke-baarin kautta sisään pyrkineen live-tilan läpi vastaanottoon eikä passittanut takaisin marraskuun sateeseen. Luulin olevani ajoissa mutta ravintolasalin kaikissa pöydissä oli jo väkeä. Keikka alkoikin heti ilmoitetun puoli kahdentoista jälkeen - mielikuvani Leikarin venyvistä soittoajoista oli väärä.

Lauran energinen esiintyminen teki vaikutuksen toistettunakin ja ohjelmisto toimii. Hieman ärsyynnyin yleisön hälinästä Kaksi karttaa -herkistelyn aikana, kun biisi kuuluu kaikkien aikojen suosikkeihini. Menevämpää materiaalia bändi tykitti niin kovaa, että minun piti turvautua korvatulppiin - niihin en ole akustispainotteisella keikkakokemuksellani tottunut. Silti keikasta jäi niin hyvä fiilis, että heti lapsuuskotini sänkyyn asetuttuani klikkailin itselleni lipun Lauran joulukonserttiin.

Ihailen sitä, miten Laura ammentaa koko 25-vuotiselta uraltaan, euroviisuja myöten, vaikka tuore materiaali on vähintään nostalgisemman veroista. Silmät kiinni voisi toimia voimalauluna muidenkin vaikeuksien kuin eron jälkeen. Koska mä voin olisi aiemman Miks ein lailla hyvin sovellettavissa omaksi teemabiisikseni. Keikkailen ja keikkamatkailen koska voin - kuntoni kestää ja talouteni sallii. Minun ei ole edes tarvinnut erota voidakseni "tanssii tuntemattoman kaa, kädet ilmassa ja rakastaa" - olen saanut elää omanlaista elämää ja seurata musiikillisia intohimojani myös parisuhteessa.

Seuraavaksi sain istua mukavasti kotikaupungin Kehruuhuoneella ja kuunnella paikallislahjakkuuksia, kuten vuoden 2017 Idols-voittaja Anniinaa. Hänen lapsuuskotinsahan on parin kivenheiton päässä meiltä, mitä pidän musiikkikohtaloni ilmentymänä - aivan kuin oma Idols-intoiluni olisi vetänyt voiton niin lähelle. Anniinan tuore albumi sisältää suorastaan yllättävän koskettavia helmiä, mutta minisetti koostui single-julkaisuista taustanauhan säestyksellä. Ei muutamasta biisistä ihan vielä keikkatunnelmaa syntynyt, mutta hymyilytti "fanittaa" kansainvälisenä lauluntekijänäkin kunnostautunutta tyttäreni lukiokaveria naapurin pikkutyttöjen vieressä.

Oscar El Husseini & Tulenarka, solistina Silla Pöyry ja yhteislauluosuudessa mukana Anniina Timonen
Kuulet sie? -hyväntekeväisyyskonsertti @ Kehruuhuone Lappeenranta 7.11.2019

Melkein-tangokuningatar Silla Pöyry oli esiintyjänä tutumpi mutta hänen ohjelmistonsa vieraampaa. Mielelläni sitäkin kuuntelin, vaikka hymähtelinkin, että illan päättäneen Oscar el Husseinin & Tulenaran tuotanto - jota Silla myös laulaa - on suorastaan valtavirtaa Sillan omiin jazz-kappaleisiin verrattuna. Illassa oli kaksi ongelmaa: taas ylimitoitettu äänentoisto ja juontaja, joka tuntui jaarittelevan loputtomasti tilaisuuden sponsoreista. Epäilen, että juuri puheiden venyminen leikkasi Tulenaran osuuden pariin biisiin. Tunnelman lässähdykseltä pelasti se, että Anniina huhuiltiin lavalle johtamaan päätösyhteislaulua Sillan kanssa ja sain innoissani yrittää kuvata kaupungin kahta nuorta laulajatähteä yhdessä.

O'Jess duo (Juha Ketola, Tuomas Turunen) @ Jyvänen Myllypuro 8.11.2019
Suomi-pops, tops & flops (Juhan Goodman) @ Ulappa Taipalsaari 7.12.2019

Seuraavan Helsinki-viikonloppuni ajoissa tehdyt suunnitelmat muovautuivat osin uusiksi. Pääkohde pysyi, mutta perjantai-illan aloitus vaihtui Hanna Pakarisen peruuntuneesta salikonsertista O'jess-duoon Myllypuron Jyväsessä. Olin huomannut tiedon keikasta odotellessani Ilpoa samalle lavalle ja nauranut keikkakohtalolleni: tietenkin tutut muusikot olisivat Helsingissä keikalla juuri kun olisin itse Helsingissä keikkaa vailla. Periaatteessa olen käynyt heitä kuuntelemassa vain kotikulmilla ja ehkä sillä säästynyt kyllästymiseltä jo toistakymmentä vuotta. Seuraavina viikkoina olikin taas pari "kotikeikkaa" lappeenrantalaisrumpalin vetämällä Suomi-pops, tops & flops -kokoonpanolla: tutussa Pikku Pete -pubissa ja uudehkossa Taipalsaaren Ulapassa. Molemmissa kuuntelin sopivan annoksen ja poistuin sitten - "koska mä voin" jo tehdä niinkin, kun vaikkapa ruuhka alkaa väsyttää.

Tilavammassa Jyväsessä kosteampaakaan iltaa viettäneet eivät tulleet ihan niin iholle, eivätkä varsinkaan nenäni eteen, melkein soittajien syliin, kuten Pikku Petessä, ja nautin setit loppuun. Illasta tuli mainio sekoitelma musiikkia ja kaverillista kuulumisten vaihtoa. Erityisen vaikuttunut olin bilebändin uudesta tulemisesta pienen tauon jälkeen: oli päivitettyä promomateriaalia ja uutta ohjelmistoakin. Nauroin selitykselle, että nuorempi rumpali on tuonut settiin modernimpia biisejä, kuten Madafakin darran. Hädintuskin nelikymppisille biisi on ehkä ollut liikaa mutta seuraavan päivän "lähes itseni ikäinen" veivaa sitä vallan luontevasti.

Mika Ikonen (Käsityöläiset) @ Viking XPRS 9.11.2019

Jatkoin siis aamulla XPRS-risteilylle, Mikan ja Käsityöläisten tuplakeikalle. Tallinna-piipahdukselle sain hyvää seuraa, uusintakierrokselle jatkoin itsekseni. Alkuillasta laivan yökerho oli täynnä mutta yöllä oli hiljaisempaa, mikä on kuulemma ihan normaalia (sivumennen mainittuna, minusta laivayhtiön kannattaisi markkinoida miniristeilyjä päiväristeilyjen yhteyteen. Etäämpää tulevat voisivat parhaassa tapauksessa viettää yön laivalla sekä ennen että jälkeen Tallinna-visiittinsä). Bändi ei väen vähenemisestä välittänyt vaan veivasi ehkä vielä hulvattomammat setit tiivistyneelle "piirille". Rakastan Mikan sydämellistä yleisökontaktia: tiettyyn biisiin kuuluu tanssihetki yleisön seassa, ja lisäksi hän kohtaa kuulijansa kasvotusten, rohkeasti lavakaiteen yli roikkuen, kuuntelee toiveet ja poseeraa kesken keikan lavan eteen asettuvien - minusta edelleen nolojen - yhteiskuvien ottajien kanssa. Tällä kertaa hän intoutui myös komentelemaan bändiä "omille paikoilleen", poseeraamaan komean taustakuvan edessä.

Käsityöläiset-bändiposeeraus @ Viking XPRS 9.11.2019

Pasi Jääskeläinen & Ilpo Kaikkonen @ Ravintola Lokki Lahti 16.11.2019

Se, että olen joskus lumoutunut silmät kiinni, omassa kuplassaan, laulavasta, tuntuu tuollaisina hetkinä täysin epätodelliselta, mutta eihän Mikan hulvaton kohkaaminen toki ole ainoa tapa sykähdyttää. Seuraavana oli vuorossa pikkujoulut Lahden Ravintola Lokissa. Nautimme ystäväni kanssa hyvästä ruoasta, Pete Kososen standupista ja sitten Ilpon ja Pasin duo-musisoinnista. Saman illan XXL Mössö -pikkujoulutapahtuma verotti osallistujia, joten keikasta tuli erikoisen intiimi, muutaman kymmenen hengen juhlahetki. Ilpo aloitti tuttuun tyyliinsä rauhallisesti mutta lisäsi kierroksia kun pari innokasta korkkasi tanssilattian ja houkutteli muitakin sekaan. Minua ei olisi erikseen tarvinnut houkutella. Heiluin onnellisena sielunmusiikkini mukana ja yritin ymmärtää ystävääni, joka ei vaan koukutu Kaikkoseen, vaikka on ihanasti tullut seurakseni jo jokuselle keikalle.

Ilpo oli vastassa myös seuraavalla Helsingin matkallani pari viikkoa myöhemmin - iltana jolloin minun oli ollut tarkoitus osallistua yliopiston pikkujouluihin ja harmitella Diivojen samanaikaisen Saimaa areena -keikan missaamista. Kävikin niin, että läheiseni oli Helsingissä sairaalassa ja Ilpon keikka tarjosi omaan ajatusmaailmaani sopivan tekosyyn suunnata "hälytysmatkan" päähän, vaikken lopulta edes käynyt pienen potilaan toipumisrauhaa häiritsemässä. Lisäksi syksyn pahin työstressi tiivistyi juuri siihen viikkoon, ja Ilpon kuuntelu lievitti sitä taatusti paremmin kuin työpaikalla juhliminen.

Ilpo Kaikkonen @ Sir Eino Flamingo 29.11.2019

Ilpon vaikutus minuun on edelleen hyvin erityinen. Keikkojen väleillä saatan huolehtia hänen hiljaiselostaan ja sitten ujostella hänen kohtaamistaan - miettiä minkä verran uskallan kuulumisia udella, jos siihen tilaisuutta tarjoutuu.  Kun hän ilmestyy näköpiiriin, avaa äänensä ja raapii kärsineestä kitarastaan ensimmäiset soinnut, minusta sulavat kaikki murheet. Vellon hyvänolontunteessa, enkä osaa pelätä kyllästymistäkään, vaikka melkein jo pitäisi. Ohjelmisto on pian neljä vuotta albumijulkaisun jälkeen melko vakiintunut ja sadas (!) Ilpo-keikkani lähestyisi, ellei nyt uhkaisi tulla pidempää taukoa. Mutta Ilpon musiikin ympäröimänä olen vaan yksinkertaisen onnellinen - niin nytkin Vantaan Flamingon Sir Eino -pubissa, missä sain tunnelmoida lähes häiriöttä kädenmitan päässä lavasta. Pikkujouluyleisö hälisi aavistuksen liikaa mutta eli myös ihanasti mukana. Koin päätyneeni astetta erikoisemmalla johdatuksella juuri sinne minne minun pitikin.

Anna Puu - Intergalactic Love Odyssey 2.0 @ Hartwall arena 30.11.2019

Seuraavana iltana oloni ei ollut niin kotoinen. Kun Helsinki-visiittini taustasyy oli mikä oli, tartuin mielelläni toisenkin illan ohjelmaoptioon. Anna Puun 10-vuotista uraa juhlistava konsertti oli alunperinkin houkutellut, mutta olin juuri TikTakin jäähyväiskeikalla kokenut Hartwall-areenan itselleni vaikeaksi, ja päättänyt olla menemättä. Vaikka ystäväni lipunmyynti-ilmoitus sai minut muuttamaan mieleni vain muutama päivä ennen konserttia, ehdin jo stressata riittävästi siitä, uskaltaisinko taas yrittää areenalle naurettavan pienen järjestelmäkamerani kanssa. Pohdinnan lopputuloksena hankin Black Friday -tarjouksesta kompaktin ja pilasin konserttielämykseni ihmettelemällä sen toimintaa koko illan. Kuvista ei tietenkään tullut yhtään mitään. Muuten seurasin toki Annan suurta iltaa ilolla, ja ilokseni ilman katkeruuden häivää. Sen, että Idols-kilpakumppani Koopin ura eteni ihan muualle kuin Hartwallille, olen käsitellyt ja hyväksynyt.

Pari seuraavaakin hurahdustani lienee melko mennyttä elämää siitä päätellen, että otin Pasilasta junan kohti Helsinkiä - en Tikkurilaa, missä olisi ollut tarjolla aamuyö BNC:n viihdyttämänä. En ole kokonaan luopumassa Markuksesta bändeineen, mutta näköjään voin jo vältellä heidän keikkojaan hyvinkin läheltä - Flamingosta palattuanikin hostellipeti voitti Rymy-Eetun viimeiset setit. Hostellini oli muuten uusi löytö, tutun suosittelema, ja vielä aiemmin käyttämiäni edullisempi. "Koska mä voin" -otsikon alle sopii sekin, että viihdyin vallan hyvin yläpunkassani, 18 naisen huoneessa. Keikkamatkamielentilassa osasin kääntää pienet öiset häiriötkin hyväksi: miten auvoista oli vaan kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Omaan hotellihuoneeseen eristäytymisessä on puolensa, mutta monenlaisen matkaajan joukossa koin olevani enemmän kiinni elämässä.