Joulumieli

Joulukonserttiputkeen suuntasin pienen pettymyksen kautta. Kahtena edellisvuonna olin hakenut joulutunnelmani Mikan ja Anssin joulukonsertista Hyvinkää-salista ja pidin uusintaa hieman turhan itsestäänselvänä. Kiedoin kuitenkin käänteen hopeareunukseen: jos Mika säästi edes osan konsertin vaatimista voimavaroista soolouransa edistämiseen, en voi olla pahoillani, vaikka muusikoille itselleen jo parikymmenvuotinen perinne katkesi. Ja tarjoilihan Mika tarjoili meille aimo annoksen joulumieltä muutenkin.

Mika Ikonen & Jussinmäen jukeboksi (Pasi Jääskeläinen, Mertsi Tuomainen, Sami Kujala
ja kuvan ulkopuolella Charlotta Kivistö) @ Hyvinkään kirkko 8.12.2019

Hyvinkään kirkossa viime vuonnakin tunnelmoitua hyväntekeväisyyskonserttia täydensivät nyt yhteislaulut "Sydämeni lauluja" -teemalla. Mika toimi esilaulajana ja säestämässä oli tuttu Jussinmäen jukeboksi, jonka kitaristi Pasi ilmestyi Ilpon rinnalla keikkatarinoihini jo seitsemän vuotta sitten. Mikan kanssa lähes aina musisoivaa Anssia oli toki ikävä, mutta jos joku voi "tuurata" häntä niin, että olen enemmän ilahtunut kuin pettynyt, se on Pasi. Sillä kokoonpanolla, niissä puitteissa, tutut joululaulut olivat ehkä sykähdyttävämpiä kuin koskaan. Kehitysvammaiset, joille konsertti keräsi varoja, elivät tunteella mukana ja esiintyjille tulvi kannustusta. Rakastin bilebänditilanteissa lähes päättömästi touhottavan Mikan rauhallisuutta, jonka alla kuitenkin kupli tuttu ilo. Konsertin maagista tunnelmaa täydensi se, että sen aikana musta maa oli peittynyt valkeaan - vaikka jo kotimatkan junavaihdossa sain niskaani vesisadetta.

Seuraavaksi ajelin Mikkeliin Laura Voutilaisen joulukonserttiin, johon olin ostanut lipun Lauran ravintolakeikalta kotiuduttuani, "hetken mielenhäiriössä". Epäonnisesti ajoitettu iltapäiväkokous Imatralla viivytti lähtöäni, mutta käänsin harmin seikkailumieleksi. "Maisemareitti" oli varmasti hitaampi, mutta nautin pikapysähdyksestäni talvihiljaisessa Puumalassa. Mielikuvituksella ihastelin Saimaa-maisemia siitä eteenpäinkin, vaikka näin vain pimeän tien.

Laura Voutilainen: Minun tähteni -joulukonsertti @ Mikaeli Mikkeli 12.12.2019

Osasin ennakoida, että konsertti olisi minulle vierasta maata. Korkealta ja kovaa tuuttaava The Higher Ground -gospel-kuoro olisi ollut mainio tehokeino muutaman biisin taustalle, mutta koko illan annoksena liikaa. Tylsänä "vähemmän on enemmän" -ihmisenä koin illan sykähdyttävimmäksi hetkeksi pelkällä Lasse Piiraisen pianolla säestetyn Sylvian joululaulun. Laura itse oli toki huikea, ja erityisesti arvostin sitä, että hän uskalsi päättää konsertin omaan uuteen Joulumieli-kappaleeseen varman jouluhitin sijaan. Parasta illassa oli tapaaminen Mikkelissä asuvan ystäväni kanssa. Hän oli huomannut lipunostopäivitykseni somessa ja innostunut seurakseni niin nopeasti, että ehti saada paikan viereeni.

Konsertin ja yhteislaulutilaisuuden yhdistelmänä mainostettiin myös Hanna Pakarisen ja Sami Pitkämön tähdittämää "Yhdessä jouluun" -tapahtumaa Kuusankosken Pato Klubilla, Risto Niinikosken sunnuntaiklubisarjassa. Varailin ajoissa eturiviasemia jutustellen parin Hanna-fanin kanssa, jotka olivat aikoinaan kiertäneet satoja keikkoja, mutta nyt näkemässä suosikkinsa ensimmäistä kertaa vuosiin. Pato Klubin paikanvaraussysteemi on oivaltava: ovella saa varattu-lapun, jonka voi sijoittaa mieleisellä penkille ja nauttia rauhassa aulabaarin antimista tai Taideruukin näyttelyistä ja putiikeista. Muutenkin Pato Klubi on ehkä hienoin keikkapaikka, mihin olen viime vuosina tutustunut - puitteiltaan tunnelmallinen ja tunnelmaltaan musiikkia arvostava.

Hanna Pakarinen, Sami Pitkämö ja Risto Niinikosken orkesteri: Yhdessä jouluun 15.12.2019

Intoilu keikkapaikasta yhdistettynä tähtiartistin tärkeyteen pohjusti pettymystä konsertin toteutustavasta. "Missä tahansa" paikassa, "kenen tahansa" konsertissa olisin vaan tyynesti todennut, että tämä oli tällainen, mutta näistä välitin liikaa. Jo ennen kun lavalta julistettiin, että konsertista tehtäisi perinne, minä tuskailin monimutkaisen ajatuskuvion kanssa: tahtoisin kuitenkin tulla ensi jouluna uudelleen, mutten yhtä itsestäänselvästi kuin nyt, vaan pohtien, olisiko se sen arvoista.

Konsertti eteni nimittäin niin, että Hanna lauloi yhden kappaleen lavalla ja siirtyi sitten kiertelemään yleisön joukossa. Se olisi ollut mainio tapa elävöittää konserttia hetkittäin, mutta kun sisäistin, ettei Hanna ollutkaan palaamassa lavalle, olin lähes pöyristynyt. Oli maksettu 30 euron lipusta ja jonotettu varaamaan hyvää paikkaa, ja artisti pyörikin selän takana! Sami Pitkämö pysyi toki kitaroineen lavalla ja veti pari huikeaa soololaulua, mutta kyllähän se Hanna oli, jota olin tullut kuuntelemaan ja myös katselemaan. Olihan Mikakin juuri johtanut yhteislaulua, mutta samalla esiintynyt ja luonut konserttimaisen kokemuksen. Upean artistin "alentaminen" pelkäksi laulattajaksi tuntui tuhlaukselta, ja säälin vieruskavereita, jotka näkivät vain vilauksia kaivatusta suosikistaan. 

Risto Niinikoski, Hanna Pakarinen, Mikko Mäkinen @ Pato Klubi Kuusankoski 15.12.2019

Kun Hanna lopulta, setin viimeiseen biisiin, nousi taas lavalle, oli hätä saada hänestä edes muutama kuva esiintymässä eikä vain arpomassa palkintoja, niin hauskoja kuin arvontahetket olivatkin. Toisella puoliajalla vastaava kuvio toistui, mutta osasin jo asennoitua paremmin. Viimeistään illan päätös suurella sydämellä klubia johtavan pariskunnan kiitoksilla esiintyjille ja jutusteluhetki Hannan kuulumisista käänsivät kokonaisuuden selvästi plussan puolelle.

Keräilin vielä joulutunnelmia parista kuorokonsertista, ja päätin sitten keikkavuoden sattumalta samoissa merkeissä missä se oli alkanutkin. Vuoden ensimmäisenä päivänä tutustuin edellisvuoden tangokuningatar Saana Sassaliin hänelle uuden mutta minulle osittain hyvin tutun Aika VeliKultia -orkesterin kanssa. Nyt koin kokoonpanon kai neljättä kertaa, vajaan tunnin matkan päässä olevan kylätalon tansseissa. Lähtööni tuli pieni viive ja talviliukasta maalaistietä piti körötellä varovasti, joten ehdin paikalle vasta ensimmäisen setin loppupuolella. Vaikutuksen teki se, miten "keskellä ei mitään" sijaitsevan tanssipaikan piha oli täynnä autoja ja tanssilattia pyörähtelijöitä. "Pelkkää" bändiä Matias Sassalin ja keikkatarinoissani alusta asti seikkailleen Tuomas Turusen solistivuoroilla ehdin kuulla vain parin biisin verran, mutta Saanaa säestäjieen kaksi erinomaisen viihdyttävää settiä.

Saana Sassali & Aika VeliKultia (kuvassa Juha Ketola)
Lisäksi illassa oli mukana Saanan "kuningas" Jarno Kokko, mutta päätin jo hyvissä ajoin jättää hänen jälkimmäisen, illan päättäneen setin väliin. Olisihan kotimatka sen jälkeen ollut myöhäinen, mutta pääsyy karkaamiseeni oli se, että kyseessä oli juuri vuoden viimeinen keikka - halusin päättää vuoden omanlaiseen, tuttuun ja tärkeään musiikkiin. "Tyrnävän tiikeri" oli komeaääninen esiintyjä, mutta ei vaan tuntunut "omalta", edes tuttujen säestämänä. Ohjelmisto oli itselle vieraampaa siinä missä Saana valikoi ihmeellisen osuvia biisejä, Arja Korisevan Rannalla-tangosta lähtien. Universumin merkit eli Saanan oma debyyttisinglehän kolahti kohtalonomaisesti teemaltaan, mutta setin huippuhetkeksi nousi Eläköön elämä, jota muistan jo pikkutyttönä nauhoittaneeni kasettimankalla. Saanan versio sykähdytti niin, että mielessä välähti jopa ajatus välittömästä poistumisesta - ihan vaan päättääkseni keikkavuoteni juuri siihen tunteeseen. Erikoisen hieno encore-yhdistelmä olisi vaan silloin jäänyt kokematta.

Matias Sassali, Saana Sassali, Tuomas "Jan Kristian" Turunen
@ Heitunlahden nuorisoseuran talo Savitaipale 28.12.2019

Niputan musiikkivuoden 2019 mietinnällä tulevasta. Viime aikojen kuunnelluimmalla Mika Ikosella tuntuu olevan lupaavin tekemisen meininki. Keikkoja Käsityöläisten kanssa on ainakin tulossa, mutta eiköhän artistiltakin kuulu pian uutta. Menneen vuoden tärkeimmän biisin, Bulevardin puun,  kuvaama käänne on juuri nyt elämässäni käsitelty, eli kuopuskin saateltu aloittelemaan opintoja ja omaa elämää pääkaupunkiseudulla. Aurora lupailee uutta albumia, Hanna Pakarisen biisinkirjoitus Kristiina Wheelerin herättelee ihanaa uteliaisuutta ja varovaista vihjausta aktivoitumisesta on havaittavissa muuallakin.

Juuri nyt sydäntäni lämmittää eniten Ilpon paluu yhdeksän kuukauden some-hiljaisuudesta, jota hän - kuten aavistelinkin - tarvitsi toipuakseen rauhassa kevään kasvohalvaudesta. Kesken uudenvuodenjuhlinnan tavoittanut päivitys pääosin voitetuista vaikeuksista riipaisi syvältä mutta tarjosi myös suurta lohtua. Onhan musiikkimaailmassani paljon muutakin hienoa, mutta se, että menneen vuosikymmenen tärkein "sielunhoitajani" jatkaa taas uraansa hyvävoimaisena, vahvistaa toki melkoisesti minunkin toiveikkuuttani tulevaan.

Kommentit