- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
"Erään uskomuksen mukaan jokaisella ihmisen teolla ja ajatuksella on oma energiansa, joka vaikuttaa koko universumin toimintaan. Saman uskomuksen mukaan mikään ei ole sattumaa ja ihminen vastaanottaa elämäänsä niitä asioita, ihmisiä ja tapahtumia, joita hän omin ajatuksin ja teoin vetää puoleensa.
Universumin merkit ovat merkkejä, joita universumi lähettää ihmiselle kertoakseen tämän olevan oikealla tiellä. Uskomuksen mukaan näitä merkkejä voivat olla esimerkiksi maasta löydetyt kolikot... sekä erilaiset onnekkaat sattumukset... Universumi paljastaa merkkinsä ihmiselle, joka avautuu niitä vastaanottamaan."
Sattui sitten ihanasti niin, että vain päiviä sinkkujulkaisun jälkeen Saana ja minulle tärkeät Aika velikullat soittivat läheisellä Iitiän tanssilavalla - edellisiltana olin vielä piipahtanut Satamatie 6:een kuuntelemaan suloista Saara Östmania. Tanssilavakulttuuri murehditutti taas ennakkoon, mutta selvisin - jopa vaivaannuttavasta hakurivistöstä tanssilattialle. Enimmäkseen keskityin musiikkiin niin tiiviisti lavan edessä kuin kehtasin. Saana esiintyi valloittavasti ja ohjelmistossa oli kivasti vaihtelua - perustanssimusiikkiin olisin pitkän illan aikana jo kyllästynyt. Keikan jälkeen jäin seurailemaan tuttujen soittajien roudausta ja havaitsin herttaisen laulajattaren huumorin melkoisen rempseäksi - suorastaan muusikoidensa veroiseksi.
Seuraavaksi oli vuorossa alkuperäisen tangokuningattareni, Arja Korisevan, 30-vuotista uraa juhlistava konsertti Lahdessa. Siihen valmistautuessani ajatukseni harhailivat Kepa Salmirinteen uusien luontoaiheisten biisien ehkä ainoassa julkisessa esityksessä samana iltana. Vuosi sitten Finlandia-talolla kuulin edelliset ja lupasin - enemmän itselleni kuin Kepalle - että kuuntelisin seuraavatkin, vaikka Kuusamossa. Olin oikeasti miettinyt sen reissun, varaillut yösijatkin reitille, mutta elämä heitteli liikaa muita kiireitä. Kahdeksan tunnin ajelu suuntaansa asettaisi liikaa paineita puolen tunnin keikalle, kun ei ollut aikaa yhdistää retkeen muuta lomailua. Ei tullut lähtöön pakottavaa "universumin merkkiä" ja jätin ajelematta, silläkin riskillä, että ikisuosikkini uudet biisit jäisivät kokonaan kuulematta. Edelliset olivat sentään hetken julkisesti arvioitavissa - toivottavasti tämäkin erä vielä jossain muodossa, kun haaveet Kepan paluusta Zero Ninen riveissä ovat jo lähes olemattomat.
Nolottaa kirjata melkein yhtä pitkäaikaisen suosikin juhlakonsertti "plan B:ksi", mutta toisaalta, minulla oli liput varattuna ensisijaisesti Lappeenrannan konserttiin, ja juhlakiertueen avaus isommassa salissa oli bonus-elämys. Nautin kaksi kierrosta hieman eri tavalla - jälkimmäisen eturivistä, ensimmäisen etäämpää kiroillen Sibeliustalon tiukkaa kuvauskieltoa. Lahdessa sain onnitella artistia ja kivat yhteiskuvat muistoksi - Lappeenranta-salista poistuin kepeästi encoren jälkeen. Tango-orkesteri säesti komeasti, mutta olisin toivonut Arjan tuotannolle suurempaa roolia ikivihreiden seassa. Juhlavuoden kunniaksi julkaistu Majakanvartijat-albumi on ehkä kokonaisuutena aavistuksen tylsä, kun enimmäkseen versioi vanhaa materiaalia, mutta nimiraita oli livenäkin lumoava. Sehän inspiroituu aikuistuvien lasten itsenäistymisestä siinä missä vasta kuvailemani Bulevardin puukin - vain koukeroisimmin kielikuvin kuin Mikan minuun niin vahvasti vetoavassa "jääkaapin kannan, ja pesukoneesi" -tyylissä.
Jälkimmäiseen Arja-konserttiin suuntasin melkein suoraan Helsingistä. Reissu alkoi työn merkeissä ja kiersi kansainvälisen ilmastolakon kautta Ilpon keikalle. Ilmastoteemaan sopi minusta hyvin jäädä välipäiväksi Helsinkiin, mutten tiedä olisinko älynnyt mennä paikan päälle eduskuntatalolle ilman Anssi Kelan viime hetken mainosta. Pari biisiä häneltä ja pari Palefacelta oli lopulta pieni osa massiivisen mutta rauhanomaisen mielenosoituksen vaikuttavuutta.
Ilpon trubaduurikeikka Myllypuron Jyväsessä oli teoriassa sitä "peruskamaa", jota voisin hieman karsia, etten ottaisi pienintäkään kyllästymisriskiä, mutta käytännössä sen väliin jättäminen ei ollut edes vaihtoehto. Ilpon keikkoja tuntuu nyt olevan vähemmän kuin vaikkapa vuosi sitten, ja kun vielä itse olen osasta estynyt, tartun sielunmusiikkiannokseen kun sellainen tarjolla on. Viime talvenahan Ilpo sekä Mika ja Anssi esiintyivät samalla Jyväsen lavalla viikon välein. Silloin vertailin duon riehakasta tanssittamista ja trubaduurin "istumakonserttia", joka minun sydämessäni vei voiton - Ilpon omat biisit nyt vaan ovat minulle rakkaampia kuin kovimmatkaan lainahitit.
Omaan rauhalliseen tyyliinsä Ilpo aloitteli nytkin, mutta yleisö päätti omatoimisesti riehaantua - enkä edes muista olinko itse tanssilattialla ensimmäisenä. Soittaja peilasi yleisöään revittelemällä enemmän kuin flunssaisella äänellä olisi kannattanut, ja tunnelma tiivistyi erityisen sykähdyttäväksi. Pieni tarinointihetki keikan jälkeen lievitti hieman huoltani Ilpon hiljaiselosta medioissa. Eiköhän julkaisurintamallakin vielä joskus jotain tapahdu, ja hyvää kannattaa odottaa - ei loputtomasti mutta toistaiseksi rauhassa.
Tähän väliin osui melkoisesti muita kiireitä: työmatka Rovaniemelle ja mieheni viisikymppiset heti perään. Ne olivat sankarin näköiset, täysin musiikittomat, mutta seuraavana perjantaina riemuitsin Mikan biiseistä jo raportoidulla Hyvinkää-keikalla. Sunnuntaina hurautin Kuusankosken Pato-klubille, joka saattoi edellissyksyn Ilpo-keikan muistoilla vetää minua paikkana puoleensa yhtä paljon kuin illan artisti. Risto Niinikosken klubi-vieraana Laura Voutilainen kertoi oman musiikillisen elämänkertansa limittäen omaan tuotantoonsa itselleen merkityksellisiä lainakappaleita. Silmät kiinni taidettiin kuulla lähes ensiesityksenä, mutta myös Kerran oli setin helmiä, 25 vuoden takaa nykyaikaan sovitettuna.
Alle viikko Hyvinkäästä nautin taas massiivisen annoksen Käsityöläisiä tutummalla cover-meiningillä. Tapaan suunnitella ja varata reissuni ajoissa, vähintään siksi, että saan sulovileeninä junalippuni säästöhintaan. Olin olettanut saavani Grace-risteilylleni seuraa, mutta päädyinkin hyräilemään tuoretta Irina-hittiä: "Mä haluun olla yksin, lukee vaikka kirjaa, junamatka Turkuun ihana ois". En saanut kirjaakaan luettua kun matka meni niin ratevasti - pitkäksi optimoidulla Pasila-vaihdolla ehdin pyörähtää Mall of Triplan avajaisissakin.
Myös vuorokausi laivalla sujui yllättävän mukavasti, vaikken juuri puhunut kuin pari kertaa baaritiskin yli. Muusikoiden perheitä moikkasin tanssilattialla, mutten osannut tuppautua juttelemaan. Varsinkin Mikan vaimo tuntuu jotenkin "pyhältä" - häntä en häiritse ellei hän itse esittäydy tai miehensä esittele. Soittajiin törmäsin lavan ulkopuolella tasan kerran, mutta hyvä sekin - ei jäänyt Anna mun halata -mies ja karhumainen kitaristinsa kokonaan halaamatta.
Itse keikat yöllä ja alkuillan paluumatkalla olivat huippuhetkiä, joiden takia kannatti lähteä. Viking Gracen lava lienee komein mihin olen keikkaillessani törmännyt, ja Mika täytti sen riemulla ja energialla. Osa humoristisen teknikon tausta-screen-pätkistä oli BNC-keikoilta tuttuja mutta eipä niille mitään "Kolme pientä ankkaa" -kuvia tarvitse hakea. Tämä hillitön heittäytyjä vetäisi moisen bravuurin syyslomaristeilyn lapsiyleisölle. Vielä enemmän hymyilytti keikan loppupuolella taustalle lävähtänyt XL5-potretti. Mika jaksoi aikansa naureskella 20 vuotta nuoremmalle itselleen mutta viittilöi sitten, että olisi jo aika vaihtaa kuvaa. Bulevardin puun julkaisuun liittyvästä haastattelusta olin juuri lukenut hänen toiveestaan olla joskus artistina Mika Ikonen ilman XL5-etuliitettä, mutta kyllähän yleisö aina vaan Kaunista petoa toivoo.
Bändin ja Mikan huikeuden taivastelu jatkui maissakin, kun ensimmäistä kertaa suoritin ohjelmatoimiston bilebändeille optimoimasta laiva-yökerho-yhdistelmästä myös yökerho-osuuden (sentään vain yhden - bändi jatkoi Turun Apollossa vielä lauantainkin). Olin aivan liekeissä siitä, miten bändi seuraa aikaansa. Nahkatakkinen tyttö soi Neumannin 60-vuotispäivän kunniaksi ja JVG:n Hehkuu Lauri Tähkän Vain Elämää -version innoittamana. Ennakkohuhujen perusteella odotin ankeaa teinihelvettiä, mutta kun nuori yleisö oli lämmitelty sen omaan aikakauteen ulottuvalla ohjelmistolla, perinteinen Sata salamaa räjäytti tunnelman kattoon.
Liikkuessani keikan jälkeen hotellille, tunsin jaloissani heiluneeni bile-musiikin tahdissa kuuden setin verran reilussa vuorokaudessa - ja vielä yhden pidemmän setin väliin. Sen seitsemän tunnin tanssimaratonin täydensi nimittäin Laura Voutilaisen keikka viikon sisällä edellisestä. Turun uutukaisen Venuen showtime oli vain pari tuntia laivan saapumisesta, mutta ehdin marssia satamasta keskustaan, huuhtaista hotellissa alkuiltakeikan hiet, piipahtaa pikaruokaravintolaan ja olla silti ensimmäisten joukossa lavan edessä. Ei minulla siihen aikarakoon parempaakaan tekemistä ollut, ja levätä ehtisin junamatkalla kotiin.
Oli ehkä onni, että bongasin koko paikan ja keikan vasta kun paluujuna oli kiinnitetty. Seuraavana iltana samalla lavalla olisi esiintynyt yksi harvoista ulkomaan artisteista, joita voin sanoa joskus fanittaneeni. Nik Kershaw -keikalta olisin varmasti päätynyt toiselle Kässäri-kierrokselle Apolloon, mutta se olisi ollut liikaa tällekin - raihnaisen kipeäjalkaiselle - super-naiselle. Super-nainen oli Laurakin, eli huikea oman bändinsä kanssa, ja näyttää siltä, että saatan osua hänen eteensä vielä kolmannen kerran putkeen. Onkohan universumi arponut seuraavaksi hänelle toistuvamman roolin jatkokertomuksessani? Liekö se karman kosto konserttisalin eturivipaikasta, joka jäi tyhjäksi, kun viimeksi karkasin Kässärien perässä Tukholmaan?
Onneksi paluumatkan jatkoyhteys Lappeenrantaan odotti viivästynyttä Turun junaa. Kolme tuntia seuraavan odottelua ruuhkaisessa Triplassa, reissureppu selässä, ei todellakaan olisi houkutellut - varsinkaan kun olin illaksikin suuntaamassa konserttiin. Kahden myöhäisen keikkayön jälkeen en jaksanut ihan täysillä keskittyä Oscar El Husseini & Tulenarka -yhtyeen Rakkauslaulut tähän asti EP:n julkaisukonserttiin, mutta Kulttuuritila Nuijamiehessä sain istua ja tunnelmoida voimavarojeni sallimissa rajoissa. Näytteitä nuorten paikallislahjakkuuksien tuotannosta, ja minua erityisesti viehättävästä melkein-tangokuningatar Silla Pöyryn laulusta, olin kuullut jo loppukesästä Lappeenrannan Greenreality-karnevaaleissa, joihin itse osallistuin työn merkeissä.
Istumapaikan eturiviin sain myös seuraavan viikon Neon 2 -konsertissa. Nytkin hieno keikkapaikka - kotikaupungin Kehruuhuone - ja esiintyjä houkuttelivat yhdessä. Tuskin olisin mihinkään yökerhoon jaksanut mennä kuuntelemaan bändiä, joka aikoinaan meni minulla samaan sarjaan kuin XL5. Timanttisimpia hittejä en voinut väistellä, mutta pääosin kuuntelin muuta - Zero Nine ja Arja Koriseva ovat minun "ysäriäni". Livenä olin nähnyt vain Jussi Rainion Tähdet, tähdet -nauhoituksessa, joten oli korkea aika - ja erinomainen tilaisuus - kokea tämäkin legenda.
Konsertti koostui tarinoiden ja kappaleiden vuorottelusta, ja nautin molemmista. Itseironinen huumori vetoaa, erityisesti kun sitä viljelee ilmeisen kovia kokenut laulaja. En tiedä millaiset kipupisteet on läpi keikan virnuilleella Rami Alangolla, mutta se, mistä kaikesta Jussi on noussut, on aikamoisen vaikuttavaa. Myös legendaaristen biisien syntytarinat kiehtoivat. Jussin kirjoittama läpimurtohitti Polku kiersi kuulemma treenikämpän roskiksen kautta, ja bändin "instituutiota", Kemiaa, Jussi oli alkuun kieltäytynyt laulamasta.
Artistipromootiosta intoilevalle oli myös kiinnostavaa havainnoida miten vahvoissa kantimissa bändin keikkamyynti on. Bändin pitkäaikainen basisti-kitaristi Toni Nuotio onkin näköjään ison ohjelmatoimiston toimitusjohtaja - en tiedä oliko edes liioteltua väittää, että hän "vetää" Tangomarkkinoita. Jussille on luvassa esiintyminen markkinoilla ja koko bändille lukuisilla festareilla. Jotenkin tämä kaikki kietoutuu nyt ajatuksissani Mikaan ja siihen, miten lähellä hänkin voisi olla isompia festarilavoja.
Itse asiassa sekä Rainio että Voutilainen assosioituvat Mikaan - samalta aikakaudelta tähän päivään aktiivisina, alun supermenestyksen jälkeen omanlaista uraa puurtavina artisteina. Olisikohan Mikankin soolomenestys kiinni yhdestä isommasta hitistä? Ehkä kannattaisi vielä suosiolla heittää sekaan hitunen XL5-tähtipölyä, jotta tämä "kolikko" välkähtäisi nostalgianälkäisillekin - ainakin itse tartun helpommin artistiin, joka on jostain tuttu. En tosiaan ole ysäri-asiantuntija, mutta kuvittelisin, ettei Kaunis peto ainakaan Polulle häviä - Kemialle ehkä vähän, kun Mika veivaa sitä itsekin.
Universumin merkit ovat merkkejä, joita universumi lähettää ihmiselle kertoakseen tämän olevan oikealla tiellä. Uskomuksen mukaan näitä merkkejä voivat olla esimerkiksi maasta löydetyt kolikot... sekä erilaiset onnekkaat sattumukset... Universumi paljastaa merkkinsä ihmiselle, joka avautuu niitä vastaanottamaan."
Näin esiteltiin syyskuun alussa Universumin merkit, edellisvuoden tangokuningatar Saana Sassalin ensimmäinen oma kappale, ja minä melkein haukoin henkeäni. Tässähän oli määritelty koko elämänfilosofiani - tai ainakin se, mitä kutsun keikkakohtalokseni. Kaaosteorian perhosen siivenisku kuului lempivertauksiini jo ennen keikkavuosiani, ja ne vasta ovatkin olleet täynnä onnekkaita sattumuksia sekä omin ajatuksin ja teoin puoleeni vedettyä tapahtumia. Silmiäni ja korviani on availtu jos jonkinlaisilla assosiaatioilla, aiempien suosikkien "suosituksilla" ja kappaleilla, jotka ovat osuneet hetkeen ja mielentilaan. Ja miten valtavasti iloa "kolikoiden" poimimisesta onkaan seurannut!
Sekin, että osasin ottaa Saanan kappaleen kuunteluun, oli universumin merkin seurausta: kun "aikojen alusta" seuraamani O'Jess-muusikot ryhtyivät säestämään tangokuningatarta, olin avoin vastaanottamaan uuden tyylilajin - tai pikemminkin palaamaan vanhaan. Itse kappale ei ollut ihan sitä mitä kuvauksen perusteella odotin, mutta eihän kukaan voikaan kirjoittaa siitä, miten kohtalonomaisilla "kylkiäiskeikoilla" sitoutuu uuteen artistiin tiukemmin kuin siihen, jonka perässä alunperin matkusti. Mutta allekirjoitan senkin ajatuksen, jonka Saana tekstiinsä tiivistää: kannattaa elää sydän avoinna hyville asioille eikä "harteillaan kantaa koko maailmaa".
Sekin, että osasin ottaa Saanan kappaleen kuunteluun, oli universumin merkin seurausta: kun "aikojen alusta" seuraamani O'Jess-muusikot ryhtyivät säestämään tangokuningatarta, olin avoin vastaanottamaan uuden tyylilajin - tai pikemminkin palaamaan vanhaan. Itse kappale ei ollut ihan sitä mitä kuvauksen perusteella odotin, mutta eihän kukaan voikaan kirjoittaa siitä, miten kohtalonomaisilla "kylkiäiskeikoilla" sitoutuu uuteen artistiin tiukemmin kuin siihen, jonka perässä alunperin matkusti. Mutta allekirjoitan senkin ajatuksen, jonka Saana tekstiinsä tiivistää: kannattaa elää sydän avoinna hyville asioille eikä "harteillaan kantaa koko maailmaa".
 |
| Saana Sassali & Aika VeliKultia (Juha Ketola, Matias Sassali, Tuomas "Jan Kristian" Turunen) @ Iitiän lava, Lappeenranta 7.9.2019 |
Sattui sitten ihanasti niin, että vain päiviä sinkkujulkaisun jälkeen Saana ja minulle tärkeät Aika velikullat soittivat läheisellä Iitiän tanssilavalla - edellisiltana olin vielä piipahtanut Satamatie 6:een kuuntelemaan suloista Saara Östmania. Tanssilavakulttuuri murehditutti taas ennakkoon, mutta selvisin - jopa vaivaannuttavasta hakurivistöstä tanssilattialle. Enimmäkseen keskityin musiikkiin niin tiiviisti lavan edessä kuin kehtasin. Saana esiintyi valloittavasti ja ohjelmistossa oli kivasti vaihtelua - perustanssimusiikkiin olisin pitkän illan aikana jo kyllästynyt. Keikan jälkeen jäin seurailemaan tuttujen soittajien roudausta ja havaitsin herttaisen laulajattaren huumorin melkoisen rempseäksi - suorastaan muusikoidensa veroiseksi.
Seuraavaksi oli vuorossa alkuperäisen tangokuningattareni, Arja Korisevan, 30-vuotista uraa juhlistava konsertti Lahdessa. Siihen valmistautuessani ajatukseni harhailivat Kepa Salmirinteen uusien luontoaiheisten biisien ehkä ainoassa julkisessa esityksessä samana iltana. Vuosi sitten Finlandia-talolla kuulin edelliset ja lupasin - enemmän itselleni kuin Kepalle - että kuuntelisin seuraavatkin, vaikka Kuusamossa. Olin oikeasti miettinyt sen reissun, varaillut yösijatkin reitille, mutta elämä heitteli liikaa muita kiireitä. Kahdeksan tunnin ajelu suuntaansa asettaisi liikaa paineita puolen tunnin keikalle, kun ei ollut aikaa yhdistää retkeen muuta lomailua. Ei tullut lähtöön pakottavaa "universumin merkkiä" ja jätin ajelematta, silläkin riskillä, että ikisuosikkini uudet biisit jäisivät kokonaan kuulematta. Edelliset olivat sentään hetken julkisesti arvioitavissa - toivottavasti tämäkin erä vielä jossain muodossa, kun haaveet Kepan paluusta Zero Ninen riveissä ovat jo lähes olemattomat.
 |
| Arja Koriseva & Guardia Nueva @ Lappeenranta-sali 28.9.2019 |
Nolottaa kirjata melkein yhtä pitkäaikaisen suosikin juhlakonsertti "plan B:ksi", mutta toisaalta, minulla oli liput varattuna ensisijaisesti Lappeenrannan konserttiin, ja juhlakiertueen avaus isommassa salissa oli bonus-elämys. Nautin kaksi kierrosta hieman eri tavalla - jälkimmäisen eturivistä, ensimmäisen etäämpää kiroillen Sibeliustalon tiukkaa kuvauskieltoa. Lahdessa sain onnitella artistia ja kivat yhteiskuvat muistoksi - Lappeenranta-salista poistuin kepeästi encoren jälkeen. Tango-orkesteri säesti komeasti, mutta olisin toivonut Arjan tuotannolle suurempaa roolia ikivihreiden seassa. Juhlavuoden kunniaksi julkaistu Majakanvartijat-albumi on ehkä kokonaisuutena aavistuksen tylsä, kun enimmäkseen versioi vanhaa materiaalia, mutta nimiraita oli livenäkin lumoava. Sehän inspiroituu aikuistuvien lasten itsenäistymisestä siinä missä vasta kuvailemani Bulevardin puukin - vain koukeroisimmin kielikuvin kuin Mikan minuun niin vahvasti vetoavassa "jääkaapin kannan, ja pesukoneesi" -tyylissä.
Jälkimmäiseen Arja-konserttiin suuntasin melkein suoraan Helsingistä. Reissu alkoi työn merkeissä ja kiersi kansainvälisen ilmastolakon kautta Ilpon keikalle. Ilmastoteemaan sopi minusta hyvin jäädä välipäiväksi Helsinkiin, mutten tiedä olisinko älynnyt mennä paikan päälle eduskuntatalolle ilman Anssi Kelan viime hetken mainosta. Pari biisiä häneltä ja pari Palefacelta oli lopulta pieni osa massiivisen mutta rauhanomaisen mielenosoituksen vaikuttavuutta.
 |
| Kansainvälinen ilmastolakko - lavalla Anssi Kela @ Eduskuntatalo 27.9.2019 |
Ilpon trubaduurikeikka Myllypuron Jyväsessä oli teoriassa sitä "peruskamaa", jota voisin hieman karsia, etten ottaisi pienintäkään kyllästymisriskiä, mutta käytännössä sen väliin jättäminen ei ollut edes vaihtoehto. Ilpon keikkoja tuntuu nyt olevan vähemmän kuin vaikkapa vuosi sitten, ja kun vielä itse olen osasta estynyt, tartun sielunmusiikkiannokseen kun sellainen tarjolla on. Viime talvenahan Ilpo sekä Mika ja Anssi esiintyivät samalla Jyväsen lavalla viikon välein. Silloin vertailin duon riehakasta tanssittamista ja trubaduurin "istumakonserttia", joka minun sydämessäni vei voiton - Ilpon omat biisit nyt vaan ovat minulle rakkaampia kuin kovimmatkaan lainahitit.
 |
| Ilpo Kaikkonen @ Jyvänen Myllypuro 27.9.2019 |
Omaan rauhalliseen tyyliinsä Ilpo aloitteli nytkin, mutta yleisö päätti omatoimisesti riehaantua - enkä edes muista olinko itse tanssilattialla ensimmäisenä. Soittaja peilasi yleisöään revittelemällä enemmän kuin flunssaisella äänellä olisi kannattanut, ja tunnelma tiivistyi erityisen sykähdyttäväksi. Pieni tarinointihetki keikan jälkeen lievitti hieman huoltani Ilpon hiljaiselosta medioissa. Eiköhän julkaisurintamallakin vielä joskus jotain tapahdu, ja hyvää kannattaa odottaa - ei loputtomasti mutta toistaiseksi rauhassa.
 |
| Risto Niinikosken sunnuntai-klubi: Laura Voutilainen @ Pato Klubi Kuusankoski 13.10.2019 |
Tähän väliin osui melkoisesti muita kiireitä: työmatka Rovaniemelle ja mieheni viisikymppiset heti perään. Ne olivat sankarin näköiset, täysin musiikittomat, mutta seuraavana perjantaina riemuitsin Mikan biiseistä jo raportoidulla Hyvinkää-keikalla. Sunnuntaina hurautin Kuusankosken Pato-klubille, joka saattoi edellissyksyn Ilpo-keikan muistoilla vetää minua paikkana puoleensa yhtä paljon kuin illan artisti. Risto Niinikosken klubi-vieraana Laura Voutilainen kertoi oman musiikillisen elämänkertansa limittäen omaan tuotantoonsa itselleen merkityksellisiä lainakappaleita. Silmät kiinni taidettiin kuulla lähes ensiesityksenä, mutta myös Kerran oli setin helmiä, 25 vuoden takaa nykyaikaan sovitettuna.
 |
| Mika Ikonen (Käsityöläiset) @ Viking Grace 17.10.2019 |
Alle viikko Hyvinkäästä nautin taas massiivisen annoksen Käsityöläisiä tutummalla cover-meiningillä. Tapaan suunnitella ja varata reissuni ajoissa, vähintään siksi, että saan sulovileeninä junalippuni säästöhintaan. Olin olettanut saavani Grace-risteilylleni seuraa, mutta päädyinkin hyräilemään tuoretta Irina-hittiä: "Mä haluun olla yksin, lukee vaikka kirjaa, junamatka Turkuun ihana ois". En saanut kirjaakaan luettua kun matka meni niin ratevasti - pitkäksi optimoidulla Pasila-vaihdolla ehdin pyörähtää Mall of Triplan avajaisissakin.
Itse keikat yöllä ja alkuillan paluumatkalla olivat huippuhetkiä, joiden takia kannatti lähteä. Viking Gracen lava lienee komein mihin olen keikkaillessani törmännyt, ja Mika täytti sen riemulla ja energialla. Osa humoristisen teknikon tausta-screen-pätkistä oli BNC-keikoilta tuttuja mutta eipä niille mitään "Kolme pientä ankkaa" -kuvia tarvitse hakea. Tämä hillitön heittäytyjä vetäisi moisen bravuurin syyslomaristeilyn lapsiyleisölle. Vielä enemmän hymyilytti keikan loppupuolella taustalle lävähtänyt XL5-potretti. Mika jaksoi aikansa naureskella 20 vuotta nuoremmalle itselleen mutta viittilöi sitten, että olisi jo aika vaihtaa kuvaa. Bulevardin puun julkaisuun liittyvästä haastattelusta olin juuri lukenut hänen toiveestaan olla joskus artistina Mika Ikonen ilman XL5-etuliitettä, mutta kyllähän yleisö aina vaan Kaunista petoa toivoo.
 |
| Mika Ikonen (Käsityöläiset), taustakuvassa Mica (XL5) @ Viking Grace 18.10.2019 |
Bändin ja Mikan huikeuden taivastelu jatkui maissakin, kun ensimmäistä kertaa suoritin ohjelmatoimiston bilebändeille optimoimasta laiva-yökerho-yhdistelmästä myös yökerho-osuuden (sentään vain yhden - bändi jatkoi Turun Apollossa vielä lauantainkin). Olin aivan liekeissä siitä, miten bändi seuraa aikaansa. Nahkatakkinen tyttö soi Neumannin 60-vuotispäivän kunniaksi ja JVG:n Hehkuu Lauri Tähkän Vain Elämää -version innoittamana. Ennakkohuhujen perusteella odotin ankeaa teinihelvettiä, mutta kun nuori yleisö oli lämmitelty sen omaan aikakauteen ulottuvalla ohjelmistolla, perinteinen Sata salamaa räjäytti tunnelman kattoon.
 |
| Käsityöläiset @ Apollo Turku 18.10.2019 |
Liikkuessani keikan jälkeen hotellille, tunsin jaloissani heiluneeni bile-musiikin tahdissa kuuden setin verran reilussa vuorokaudessa - ja vielä yhden pidemmän setin väliin. Sen seitsemän tunnin tanssimaratonin täydensi nimittäin Laura Voutilaisen keikka viikon sisällä edellisestä. Turun uutukaisen Venuen showtime oli vain pari tuntia laivan saapumisesta, mutta ehdin marssia satamasta keskustaan, huuhtaista hotellissa alkuiltakeikan hiet, piipahtaa pikaruokaravintolaan ja olla silti ensimmäisten joukossa lavan edessä. Ei minulla siihen aikarakoon parempaakaan tekemistä ollut, ja levätä ehtisin junamatkalla kotiin.
 |
| Laura Voutilainen @ Venue Turku 18.10.2019 |
Onneksi paluumatkan jatkoyhteys Lappeenrantaan odotti viivästynyttä Turun junaa. Kolme tuntia seuraavan odottelua ruuhkaisessa Triplassa, reissureppu selässä, ei todellakaan olisi houkutellut - varsinkaan kun olin illaksikin suuntaamassa konserttiin. Kahden myöhäisen keikkayön jälkeen en jaksanut ihan täysillä keskittyä Oscar El Husseini & Tulenarka -yhtyeen Rakkauslaulut tähän asti EP:n julkaisukonserttiin, mutta Kulttuuritila Nuijamiehessä sain istua ja tunnelmoida voimavarojeni sallimissa rajoissa. Näytteitä nuorten paikallislahjakkuuksien tuotannosta, ja minua erityisesti viehättävästä melkein-tangokuningatar Silla Pöyryn laulusta, olin kuullut jo loppukesästä Lappeenrannan Greenreality-karnevaaleissa, joihin itse osallistuin työn merkeissä.
 |
| Oscar El Husseini & Tulenarka @ Kulttuuritila Nuijamies Lappeenranta 19.10.2019 |
Istumapaikan eturiviin sain myös seuraavan viikon Neon 2 -konsertissa. Nytkin hieno keikkapaikka - kotikaupungin Kehruuhuone - ja esiintyjä houkuttelivat yhdessä. Tuskin olisin mihinkään yökerhoon jaksanut mennä kuuntelemaan bändiä, joka aikoinaan meni minulla samaan sarjaan kuin XL5. Timanttisimpia hittejä en voinut väistellä, mutta pääosin kuuntelin muuta - Zero Nine ja Arja Koriseva ovat minun "ysäriäni". Livenä olin nähnyt vain Jussi Rainion Tähdet, tähdet -nauhoituksessa, joten oli korkea aika - ja erinomainen tilaisuus - kokea tämäkin legenda.
Konsertti koostui tarinoiden ja kappaleiden vuorottelusta, ja nautin molemmista. Itseironinen huumori vetoaa, erityisesti kun sitä viljelee ilmeisen kovia kokenut laulaja. En tiedä millaiset kipupisteet on läpi keikan virnuilleella Rami Alangolla, mutta se, mistä kaikesta Jussi on noussut, on aikamoisen vaikuttavaa. Myös legendaaristen biisien syntytarinat kiehtoivat. Jussin kirjoittama läpimurtohitti Polku kiersi kuulemma treenikämpän roskiksen kautta, ja bändin "instituutiota", Kemiaa, Jussi oli alkuun kieltäytynyt laulamasta.
 |
| Neon 2 (Rami Alanko, Jussi Rainio) @ Kehruuhuone Lappeenranta 25.10.2019 |
Artistipromootiosta intoilevalle oli myös kiinnostavaa havainnoida miten vahvoissa kantimissa bändin keikkamyynti on. Bändin pitkäaikainen basisti-kitaristi Toni Nuotio onkin näköjään ison ohjelmatoimiston toimitusjohtaja - en tiedä oliko edes liioteltua väittää, että hän "vetää" Tangomarkkinoita. Jussille on luvassa esiintyminen markkinoilla ja koko bändille lukuisilla festareilla. Jotenkin tämä kaikki kietoutuu nyt ajatuksissani Mikaan ja siihen, miten lähellä hänkin voisi olla isompia festarilavoja.
Itse asiassa sekä Rainio että Voutilainen assosioituvat Mikaan - samalta aikakaudelta tähän päivään aktiivisina, alun supermenestyksen jälkeen omanlaista uraa puurtavina artisteina. Olisikohan Mikankin soolomenestys kiinni yhdestä isommasta hitistä? Ehkä kannattaisi vielä suosiolla heittää sekaan hitunen XL5-tähtipölyä, jotta tämä "kolikko" välkähtäisi nostalgianälkäisillekin - ainakin itse tartun helpommin artistiin, joka on jostain tuttu. En tosiaan ole ysäri-asiantuntija, mutta kuvittelisin, ettei Kaunis peto ainakaan Polulle häviä - Kemialle ehkä vähän, kun Mika veivaa sitä itsekin.
Kommentit
Lähetä kommentti