Bulevardin puu

Nyt musiikkimaailmassani on merkkitapaus, joka ansaitsee etuilla raporttijonossa - syksyn keikkoihin palaan myöhemmin. Tämä tarina koukkaa ensin vuoden taakse Hyvinkää-salin lämpiöön, missä kuulin Bulevardin puun uunituoreena demona artistin omalta laitteelta. Mikan halu jakaa uutuusbiisinsä kiinnostuneelle kuulijalle edusti minulle jotain uutta ja merkittävää. Aavistelin, että tämän tyypin seurailu tulisi tarjoamaan uudenlaista iloa - pienimuotoista osallisuutta ja yhdessä tekemisen tunnetta, josta olen saanut vain haaveilla jopa niiden suosikkien kohdalla, joita olen konkreettisesti avustanut nettiasioissa. Reilu puoli vuotta myöhemmin olinkin jo Mikan musiikkivideon kuvauksissa, mutta se biisi oli ihan muuta. 

Kuulemani laulu odotti siis julkaisuaan melkein vuoden, ja minä malttamattomana milloin voisin hehkuttaa miten koskettava se oli ja miksi - olihan päivänselvää, etten "spoilaisi" biisiä saati riskeeraisi tekijän luottamusta. Tunnetusti takerruin Mikaan kun kuulin hänen soolo-debyyttinsä Kaikki on oolrait livenä, ja teksti assosioitui elämääni melkein turhankin hyvin. "Hyppäisin oravanpyörästä" -teema seurasi minua myöhemmin omaan työuupumukseen asti. Olen täysin varma, että biisi pehmensi pudotustani ja auttoi palautumaan toimintakuntoon. Edelleen se antaa lohtua ja voimaa lähes päivittäin.

Tämän uutuuden tarina osuu ja uppoaa jopa vielä täsmällisemmin, eikä sen isänäkökulma vähennä liikutustani äitinä kyynelpisaraakaan. Julkaisuviivekin tuntui kohtalonomaiselta, kun perhetilanteeni synkronoitui sen mukaisesti. Pojan suunnitelma puolen vuoden armeijasta muuntui vuoden siviilipalvelukseen, saimme pitää hänet kotona ”ylimääräisen” syksyn, ja laulun kuvaama tilanne on päällä juuri nyt.

 

Tässä kohtaa on kerrattava miten käännyin kasarihevistä ja iskelmistä suomenkieliseen pop-musiikkiin. Ensin tulivat laulukisat "tyyppeineen" - TV-ohjelmissa tutuiksi tulleiden artistipersoonien tuotannolle olin vastaanottavaisempi kuin muulle uudelle musiikille. Sitä tietä rakastuin tarinateksteihin - ensin Peten Seppälän ja myöhemmin Ilpo Kaikkosen. Molempien kohdalla taivastelin miten nuorten miesten lähtökohdista kirjoitetut laulut saattoivat hurmata minut niin tehokkaasti. Ilmassa oli ajatus siitä miten hurahtaisinkaan, jos voisin vielä samaistuakin - ja tässä se nyt kaikkien keikkavuosien ja -käänteiden jälkeen konkretisoituu.

Mika kirjoittaa paitsi sieluuni myös elämäntilanteeseeni sopivasti. Hän on lähes ikäiseni - talvesta kevääseen edustamme samaa numeroa. Molempien esikoistyttäret ovat jo omillaan ja poikien syntymävuodet limittyvät aika lailla peräkkäin. Olen ymmärtänyt, että Mikan vanhempi poika, jonka muuttoajatuksista Bulevardin puu inspiroitui, asuukin vielä kotona, mutta minun ainoani on jo "ovella". Päivänä, jolloin Mika tiedotti biisin julkaisusta, poikani oli muuttoapuna kohteessa, johon aikoo muuttaa perässä joulun tienoilla. Tätä taustaa vasten on suoranainen ihme, etten liiemmin vollottanutkaan, kun sain laulun kunnolla kuunneltavakseni.

Video toki kirvoitti uudet kyyneleet kuvaamalla tilanteen, jossa kappale voisi soida ja liikuttaa yhtä paljon kuin lapsen muuttaessa kotoa, mutta pahin itku oli ehkä jo purkautunut elokuun laivakeikalla. Tärkeämpi syy siihen, etten liikutukaan ihan hajalle, lienee se, että nyt biisiin kohdistuu niin paljon muitakin ajatuksia ja odotuksia. Teksti melodioineen jysähti kerralla sydämeen, mutta julkaisun jälkeen se ei ikään kuin riitäkään. Ensin pitää rakastua kokonaisuuteen - odotettua modernimpi äänimaailma vaati hieman sulattelua. Sitten "kaikkien muiden" pitäisi rakastua biisiin myös.

Kaikki on oolrait ujuttautui sydämeeni aikoinaan "pelkkänä" kappaleena, ilman julkaisua ympäröiviä jännitysmomentteja radiosoitosta ja menestyksestä. "Tyypistä" tuli tärkeä vasta myöhemmin, vähitellen. Ainut havaintoni kappaleesta - siihen asti kun sen Ilpon live-klubilla vierailleelta Mikalta kuulin - oli nimi radioäänestyksessä, jossa itse naputin vimmatusti Ilpon toisen albumin ensisinkkua soittoon. En siis ollut edes vaivautunut kuuntelemaan menneisyydestä tutun artistinimen tuotosta, mikä kertoo siitä, miten musiikkimaailmani muotoutuu sattumista ja suosikkiartistien "viestiketjuista". Teerenpeli-klubi, jolla Mikan kohtasin, osui muuten matkalle Helsinkiin Peten keikalle vuosien tauon jälkeen. Näin jälkikäteen hymyilyttää ajatus, että tarinatekstiketjun kaksi lenkkiä yhdessä varmistivat kiinnitykseni kolmanteen.

Harhauduin taas hömppähistoriaani kun piti kirjoittaa kappaleeseen kohdistuvista odotuksista ja oheismurheista. Toki päällimmäisenä on ilo ja kiitollisuus siitä, että saan nyt veivata mielin määrin laulua, josta vuoden verran haaveilin, mutta seassa on juuri tätä minulle tyypillistä jännitystä ja huolehtimista - hieman liiallista välittämistä. Voi kun saisin edes jotenkin korvata sen, etten ollut mukana kannustamassa Mikan "esikoista"! Some-aktiiville on hieman kova paikka, etteivät päivitykseni aiheesta kerää paria tykkäystä enempää. Perhekuville saan huomiota, mutta harvemmin musiikille, joka ilmiselvästi on elämäni toiseksi tärkein asia.

Ja miten mielettömän hienolla musiikkivideolla voi vielä olla vähemmän katselukertoja kuin Mikalla itsellään some-seuraajia? En ymmärrä... tai tavallaan ymmärrän. Enhän minäkään tarttunut tuohon aiempaan - elämäni tärkeimpään yksittäiseen biisiin - ennen kuin se tarjoiltiin minulle hopealautasella, enkä sittenkään välittömästi ihastuen vaan hitaasti rakastuen. Hienoimmatkin helmet vaativat toistokuuntelua tai ainakin ensin "altistumista". Jos luit tänne asti, annathan biisille tilaisuuden, ja mielellään vielä kommentoi minulle jotain kautta mitä tykkäsit. Itselleni, omia ajatuksia purkaakseni minä näitä jorinoita enimmäkseen kirjoittelen, mutta tällä on selkeä taka-ajatus: saada edes joku ihastumaan biisiin ja parhaimmillaan jakamaan "ilosanomaa" muillekin.

Käsityöläiset (Anssi Häkkinen, Mika Ikonen, Niko Berg, Tuomo Kovalainen)
@ Ravintola Harlekiini Hyvinkää 11.10.2019

Sinkun julkaisupäivän iltana löysin itseni Mikan ja Käsityöläisten keikalta Hyvinkäältä. Kotoisassa Harlekiini-ravintolassa innokkaat kuulijat saivat nauttia harvinaisen kattavasti Mikan omia biisejä - uutuuden lisäksi pari julkaisematontakin - ja perään täyden annoksen bilebändiversioita muiden hiteistä. Itse olisin ehkä hieman suureellisemmin mainostanut "lähes ensiesitystä" sekä keikalla että somessa, mutta pääasia, että biisi soi ja saa jatkossakin tilaisuuksia tulla kuulluksi ja rakastetuksi. Musiikkihistoriani on nuijinut minut aikamoiseksi pessimistiksi radiosoiton suhteen, mutta tämä biisi on niin timanttinen, että minunkin pitäisi uskoa ja luottaa - varsinkin laulun teemaan niin kovin sopivan isänpäivän alla.