Kuka nyt tahtoisi aina olla allapäin

Vuoden 2021 viimeisen keikkajakson käsittely vaatii koukkauksen kuuden vuoden taakse. Ilpo oli alkanut isännöidä kotikaupunkinsa Lahden Teerenpelin liveklubia, missä hänen ja bändin lisäksi esiintyi artistivieras. Aiemmassa Sami Saaren klubisarjassa olin kokenut Koop Arposen mutten Ilpoa itseään. Hitaasti lämpiävä fanitukseni ei ollut "äkkilähtö melkein mihin vaan" -tasolla vielä Ilpon oman klubin alkaessakaan. Tiedä vaikka olisin missannut enemmänkin kuin pari ensimmäistä, ellei kevään kolmas olisi ollut vastustamaton: Auroran vierailu omana syntymäpäivänäni, puolisen vuotta siitä kun Ilpon kitaristin maininta toisesta säestettävästään oli inspiroinut tutustumaan - ja ihastumaan - hänen tuotantoonsa. Samaan hurmoshetkeen osui myös Ilpon Hei elämä! -albumia ennakoineen Muistan sen lauantain -sinkun julkaisu ja ensiesitys bändin kanssa. 

Pari alkusyksyn klubia asettuivat tasaisen hienoon keikkamuistojen helminauhaan, mutta sarjan viimeinen marraskuussa 2015 jätti merkittävän jäljen. Se esitteli minulle "Mican", jonka ainoasta originaalista Kaikki on oolrait (live) tuli yksi elämäni biiseistä. Aika monta Mika Ikosen ja Käsityöläisten keikkaa olen kokenut sen kohtaamisen jälkeen - kaukaisimmat Suomi-festarit Floridassa saattaisivat kutsua pian uudelleen, ellei koronahässäkkä hillitsisi reissuintoa. Mika-fanituksenikin lämpeni hitaasti, kun keskityin hössöttämään Ilpon albumijulkaisusta. "Elämäni levyn" julkaisukiireet olivat varmaan syy siihenkin, että Ilpon klubi-illat taukosivat - lähes päivälleen kuudeksi vuodeksi. 

Teeriklubi: Sami Kujala & Ilpo Kaikkonen @ Teerenpeli Lahti 18.11.2021

Hermoilin Teeriklubin toteutumista melkoisesti, ja voin vain kuvitella mitä klubi-isäntä itse joutui käymään läpi tiukkojen ravintolarajoitusten ja koronapassin käyttöönoton keskellä. Sitten oli vielä jännitys siitä, ettei vaan mikään - eli vaikkapa pieninkin köhä - estäisi osallistumistani niin merkitykselliselle keikalle. Oli muutakin säpinää samalla viikolla, ja vahvasti keikkaan liittyen: bändin basisti vaimoineen ja Rytmirekkoineen oli edellispäivän työpaikallani, minun junailemana. Viihdyin loistavasti koululaisille tarkoitetun teknologisen musiikkivärkkäilyn parissa ja yrittäjäpariskunnan innostavassa seurassa, mutta järjestelyt vaativat veronsa. Heräsin päivään aamuneljältä ja niin myös seuraavaan - jännittäessäni aikaista lähtöä Lahteen. Iltakymmenen keikalle ei olisi tarvinnut matkustaa aamuvarhain, mutta minulla oli - kauan ennen tietoa klubista kiinnitetty - kokous Lahdessa samana päivänä. Sattuma nauratti alkuun valtavasti, mutta vähemmän sitten kun laahustin keikkapaikalle valtavan väsyneenä. Väsymys vaihtui iloiseen keikkapöhinään jo Teerenpelin ulko-ovella, kun rumpali Esa otti mutkattomasti vastaan tarjoamani avun, ja pölähdin kevyttä rumpukoteloa kantaen suoraan soundcheck-yleisöksi. Onhan pienikin osallisuus roudaukseen paljon hauskempaa kuin istua yksin oluella katselemassa valmista lavaa.

Teeriklubi: Esa Parikka & Pasi Jääskeläinen @ Teerenpeli Lahti 18.11.2021

Edellisellä kohtaamisellamme Ilpo oli kertonut klubista ja paljastanut artistivieraankin - Jani Mahkosen, jonka tiesin Ilpon promokuvien ja Kryptoniitti-musiikkivideon kuvaajana mutten laulajana. Ilpon maininta pelkästä englanninkielisestä oli tuntunut melkein varoitukselta (”tuskin sinä siitä innostut”). Muistan ajatusvälähdyksen, että olisi pitänyt puolustautua (”olen rakastanut englanninkielistäkin jo ennen kun sinä synnyit!”). Mutta itse keikalla oli myönnettävä, että oikeassahan tuo oli, jos edes tarkoitti sitä mitä oletin. Vaikutuin Janin laulusta ja vaikkapa intensiivisestä Jungle Drumista, joka itselleni on lähinnä Anna Puun Idols-veto. Mutta tarvetta kuulla Jania pian uudestaan tai perehtyä 1990-luvun Taivassatamaan ei syntynyt. 

Toisaalta, enpä kuusi vuotta aiemminkaan syöksynyt saman aikakauden XL5-materiaalin pariin vaan kiinnostus Mikaan virisi tuoretta soolomateriaalia kuunnellen. Tässä ei ollut vastaavaa "koukkua". Merkittävin muistijälki Mahkosesta oli kiitollisuus hänen mahdollisesta vaikutuksesta pieneen serkkupoikaansa. Olisiko Ilpo löytänyt tietään artistiksi ilman lähisukulaista esikuvana? Lisäksi koko klubikonsepti roll-uppeineen ja sponsoreineen oli vakuuttava: tämä toiminta oli selvästi suunniteltu jatkuvaksi. Kirjasin onnellisena kalenteriini "joka kuukauden kolmannen torstain" pitkälle kevääseen. Ilman pakottavia esteitä olisin ilman muuta ilolla paikalla.

Teeriklubi: Ilpo Kaikkonen band (Pasi Jääskeläinen, Esa Parikka, Sami Kujala)
feat. Jani Mahkonen @ Teerenpeli Lahti 18.11.2021

Kuten mainitsin, olin pelännyt sairastumista, ja seuraavana aamuna heräsin kurkku karheana. Täysin rokotettua ei huolittu koronatestiin, eikä kotitestejä oltu vielä alettu tyrkyttää joka vaivaan. Omikron-aallosta ei vielä tiedetty, ja lievine oireineni saatoin olettaa olevani vain flunssassa - onneksi, sillä ajatus siitä ketä kaikkia olisin altistanut oli kauhistuttava. Tein etätyöläisen perusvirheen ja seurailin erinäisiä kokouksia puolikuntoisena. Vähäinenkin puhuminen vei äänen, ja mykkäkoulu musersi mielialan. Aloin ahdistua koordinaattorin työhön kuuluvista jatkuvista päätöksistä tavalla, joka muistutti turhan paljon neljän vuoden takaisesta ajautumisestani työuupumukseen. Luisua jarrutti armollisuus itseäni kohtaan. Joku ystävänikin muistutti, että olin sairastanut puoli syksyä - alkuun aika dramaattisesti. Siihen kun lisäsi valtavan huolen minulle niin tärkeästä kulttuurialasta, ja raivonsekaisen turhautumisen sitä epäreiluilla rajoituksilla ja olemattomilla korvauksilla tuhoaviin päättäjiin, ei ihme, että olin allapäin.

Suvi Teräsniska: Joulun henki
@ Mikkelin tuomiokirkko 1.12.2021

Pieni koukkaus tulevaisuuten kertokoon, että joululoma elvytti ja sain seuraavan keikkasulun ajalle korvaavia endorfiineja uudesta avantouintiharrastuksesta, joten eiköhän tästä selvitä - kunhan ainakin minulle tärkeimmät kulttuurialan edustajatkin selviävät. Joulukuun alun pienet keikkapiristykset olivat kuitenkin sekä kovin tarpeellisia että vähän pelottavia. Kaksi viikkoa sairastumisestani oli jo pakko uskaltaa liikkua ihmisten ilmoilla, vaikken täysin oireeton ollutkaan. Olen ennenkin saanut flunssista riesakseni puheesta aktivoituvan jälkiyskän. Vanhan ystävän tapaaminen Suvi Teräsniskan jouluisen kirkkokonsertin yhteydessä oli ihana mutta äänelleni rasittava. Itse konsertti oli lumoavan kaunis, mutta aivan kuin lokakuisessa Suvi-konsertissa, huomasin jossain kohtaa katsovani kelloa. Pelkät hartaat joululaulut eivät jaksaneet pitää koko iltaa otteessaan vaan olisin kaivannut jotain menevämpää väliin. 

Pari päivää myöhemmin vuorossa olivat tutut Suomi-pops, tops & flopsit pikkujoulukeikalla tasan vuosi siitä kun vastaava oli peruttu nenän edestä, ja samalla Suomen musiikkikenttä asetettu puolen vuoden keikkakieltoon. Olen jo oppinut olemaan pakon edessä laulamatta settien aikana, mutten nauramatta näiden muusikoiden jutuille settitauoilla, joten ääneni kärsi lisää. Mykkäkoulun jatkoajasta huolimatta Salpa-illan vaikutus mielentilaani jäi taatusti plussan puolelle. 

Suomi-pops, tops & flops (Jari Hakuli, Juhan Goodman, Tuomas Turunen)
@ Hotelli Salpa Luumäki 5.12.2021

Seuraavat päivät istuin hiljaa maski naamalla tyttäreni laulaessa Wiipurilaisen osakunnan laulajien kirkkokonserteissa. Ilman niitä olisin varmaan ajautunut Käsityöläisten risteilykeikalle. Seuraavana viikonloppuna houkutteli vastaava BNC:n tahdittamana ja varsinkin bändin paluu Kouvolan Mulligansiin pitkän koronatauon jälkeen. Valinnat ovat monesti pienestä kiinni, ja olisin ehkä lähtenytkin, jos olisin tiennyt, että mutka Lahden kautta olisi tarjonnut Ilpon laulua joulutorilla. Tieto siitä tavoitti minut vasta jälkikäteen, ja "pelkän" yökerhon riskit - melun ja ruuhkan - päätin karsia, kun fokukseni oli jo seuraavassa viikossa.

Toiseen toteutuneeseen Teeriklubiin matkustin touhukkaan työpäivän päätteeksi. Väsymys ja alakulo olivat pahimmillaan mutta köhä sen verran helpottanut, että uskalsin höpötellä hauskassa odotteluseurassa - eikä itse keikalla toki ollut alakulosta tietoakaan. Illan artistivieras oli paljastunut edellisen klubin yhteydessä ja hykerrytti jo ennakkoon. Kokisin vihdoin Heini Ikosen, josta olin kuullut paljon kehuja. Muistin myös, että juuri hän oli avannut sen kuuden vuoden takaisen klubisarjan, ilman minua yleisössä. Uusintavierailu ei yllättänyt, kun tiedän hänen tekevän yhteistyötä Ilpon kitaristin kanssa - samaisen Pasi Jääskeläisen, jonka ansioksi lasken jo sekä Auroran että Mikan fanitukset. Naureskelin miten mahtaisi käydä kun kokisin klubilla taas yhden Pasin rekrytoiman Ikosen (Heini on muuten Osmon musikaalista sisarussarjaa, muttei Mikalle sukua sen enempää kuin minäkään). 

Teeriklubi: Heini Ikonen, Eliel Viitala, Ilpo Kaikkonen @ Teerenpeli Lahti 16.12.2021

Ja niinhän siinä sitten kävi, että hurmaannuin Heinistä jo kun hän ilmaantui soundcheckiin, Pasin rinnalle hassuttelemaan. Nuoren naisen nauravainen karisma oli jotain aivan poikkeuksellista, ja laulu ja esiintyminen harvinaisen valloittavaa. Tällä kertaa jopa Ilpo jäi taustalle. Komppaavan kitaristin riemua oli ilo seurata, mutta laulua Ilpolta ei enää toisessa setissä kuultu. Ehkä peilasin omaa jälkiköhääni, kun kuvittelin aistineeni hänen äänessään rasittuneisuutta. En tiedä säästelikö hän sitä vai jättikö suosiolla stemmat Pasille, jolla ne olivat valmiiksi hallussa. Heinin ohjelmisto oli "soulahtavaa" - taas enimmäkseen englanninkielisestä - ja ehdin jo ajatella, ettei tästä sittenkään tulisi "vaurioita". Naispaholainenkin kuultiin, mutten ehkä tällä kertaa menettäisi koko kättä pikkusormen perässä. Mihin minua edes vietäisi taustalaulajan ja yksityistilaisuuksissa pyörivän cover-solistin perässä? 

Teeriklubi: Pasi Jääskeläinen & Heini Ikonen @ Teerenpeli Lahti 16.12.2021

Sitten Heini kertoi laulavansa yhden kappaleen Vesterinen yhtyeineen -tuotannosta, kun on itse yhtyeessä mukana. Tein saman "virheen" kuin aikoinaan Mikan keikalla eli nappasin talteen tuon ainoan originaalikappaleen Kuka nyt tahtosi, ja viimeistään toistosoittelut varmistivat rakastumiseni siihen. Yleisen valloittavuuden lisäksi se osui senhetkiseen mielentilaani, ja nostatti minua montustani ("kuka nyt tahtoisi aina olla allapäin, itkeä muovituoppiin läpi heinäkuun?"). Olin keikan lähestyessä ottanut Heinin some-seurantaan, ja havainnut Vesteris-yhteyden, mutten innostunut ajoissa. Olin juuri missannut vain muutamasta hitistään tutun bändin keikan kotikaupunkini Nuijamiehessä! Pari päivää Teeriklubilta kotiutumisesta minulla oli lippu Imatra-konserttiin, joka olisi ihan kohta, ellei hallituksen sekoilu rajoitusten kanssa olisi siirtänyt sitä parilla kuukaudella eteenpäin. Saman sekoilun ravintoloita runnova osuus taisi viedä helmikuun Teeriklubinkin. Onneksi tammikuun tauko oli suunniteltu, sillä suren yhtäkin peruuntumista ihan tarpeeksi - vähän omasta mutta erityisesti Ilpon ja bändin puolesta. 

Teeriklubin (toivottavasti toistuva) loppuhuipennus: bändin päätösposeeraus yleisön pyynnöstä.
Eliel Viitala, Pasi Jääskeläinen, Heini Ikonen, Ilpo Kaikkonen, Sami Kujala @ Teerenpeli Lahti

Torstain Teeriklubin jälkeen sain nauttia vielä pienen loppukirin keikkarintamalla ennen joulua ja seuraavaa sulkua. Perjantaina istuin Lappeen Marian kirkossa Diandran joulukonsertissa, johon olin tienannut pääsylipun levittämällä keikkajulisteita erinäisille ilmoitustauluille. Varailin ajoissa hyvää asemaa, mutta tunnelma latistui alkukuulutukseen, joka kielsi valokuvauksen. Ymmärsin perustelut tunnelmaa häiritsevistä laitteista, mutta kuvausintoisena toivoisin moisiin kieltoihin sallivamman kulman - vaikkapa luvan kuvata ensimmäisen kappaleen ajan, tai ennakkotiedon pitkistä vapaasti kuvattavista loppukumarruksista. Niin huikea kun Diandra olikin, päänsisäinen jupinani tästä pilasi valtaosan konsertista.

Kirkosta marssin suoraan Pikku Pete -pubiin, missä Suomi-pops, tops & flops vetäisi keikan lyhyellä varoitusajalla - oltiinhan vasta pari viikkoa sitten toivoteltu valmiiksi hyvät joulut. Bändin rumpali ja johtohahmo Juhan oli ensimmäisenä vastassa, ja pyysi, että nappaisin tietyn biisin videolle, paljastamatta hänen pyyntöään muille muusikoille ("menevät muuten puihin"). Kaksi täyskäännöstä - kuvauskiellosta kuvaustilaukseen ja kirkon hartaudesta pubin riehakkuuteen - pyöräyttivät aivoni asentoon, jossa nautin kokoonpanon tutuista suomi-hiteistä riemukkaammin kuin pitkään aikaan. Tunnelman huipennukseksi solisti Tuomas jutusteli tauoilla tulevasta studiosessiostaan ja albumista, joka tupsahti kuunneltavaksi jo kuukautta myöhemmin! Palaan toiste hehkuttamaan sitä. Nyt paketoin keikkavuoden 2021 tutun upean The Sound of Divas -kokoonpanon joulukonsertilla Kulttuuritila Nuijamiehessä, jonne sain tyttäreni seuralaiseksi eturiviin. 

The Sound of Divas Goes Christmas: Elisa Pellinen, Hannele Haimila, Heidi Aaltonen,
Sonja Kangastalo, Saara Östman @ Kulttuuritila Nuijamies Lappeenranta 19.12.2021

Konsertin huikeuden lomassa jotenkin konkretisoitui se, miten karmeassa tilanteessa koko kulttuuri- ja tapahtuma-ala on koronavuosina ollut. Aika tarkalle nimittäin meni, että diivojen mittava "ensemble" sai loppuunmyydyn konserttinsa vetää juuri joulun alla. Viikkoa myöhemmin oli jo koronapassi jäähyllä ja "kaikki" taas kerran kiellettyä. Onhan omassakin työssä ollut turhauttavia hetkiä - on tehty suunnitelmia ja varasuunnitelmia, ja jouduttu lopulta perumaan niitäkin. Mutta koko ajan on kuitenkin kuukausipalkka juossut! Konsertteja ja muita tapahtumia valmistelleet työryhmät ovat tehneet viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien työn - harjoitelleet, valmistelleet, hankkineet vaatteita ja välineitä, vuokranneet tiloja ja laitteistoja, sekä rekrytoineet teknikkoja ja muuta työvoimaa järjestelyihin. Ja sitten pahimmillaan päivän varoitusajalla on peruttu kaikki, palautettu yleisölle lippurahat ja jääty makselemaan turhien järjestelyjen kuluja tyhjästä. Yksittäiset muusikot ovat ehkä tehneet vähemmän turhaa ja tappiollista työtä, muttei heillä juuri ole ollut tilaisuuksia ansaitakaan - kohta kahteen vuoteen! Ja valtiovaltamme katsoo, että mahdollisuus hakea apurahoja tuleviin projekteihin on tästä kaikesta kohtuullinen korvaus. En edes osaa kuvailla miten paljon kuvio suututtaa, ja minä seuraan sentään vain sivusta. Toivon sydämestäni, että saan seurata jatkossakin, mutta niin, että muusikotkin saavat nauttia työstään - sekä ilon että elannon muodossa.