Iloitsen tästä

Kuten jo todettu, keikkavuosi 2022 alkoi apeissa merkeissä. Ensimmäiseksi itseltäni peruuntui Auroran keikka, vaikka Tampereen G livelab oli tehnyt sen eteen kaikki temput: vähentänyt lipunmyyntiä ja aikaistanut iltapäivään. Yleisö olisi voinut ostaa keikkajuomansa juuri ennen viiden valomerkkiä, ellei seuraavaksi olisi kielletty kaikkia tapahtumia. Sitten alta meni Hanna Pakarisen keikka Helsingin On The Rocksissa, jota kohtasi vielä melkoinen epäonni: väistämätön remontti heti kun koronarajoitukset kevenivät. Hannan uutukaista Vuoretkin murtuu -kappaletta veivasin ilolla, vaikka sen juhlistamiseen suunniteltu keikka siirtyi uudelleen peräti syksyyn. Läksin suunnitellusti matkaankin päivänä, jolloin Hannan alunperin piti palata oman bändinsä kanssa lavalle vuosien tauon jälkeen. Sulovileenin logiikkaan sopi paremmin nauttia jo varatusta edullisesta hotelliyöstä kuin ostaa uusi junalippu seuraavalle päivälle, jolloin jatkoin Turkuun tutulle Grace-risteilylle. 

Brand New Classics (tuuraavana solistina Elias Hämäläinen) @ Viking Grace 27.1.2022

Läjä järkiseikkoja oli ollut risteilyä vastaan: bilebändi ja tanssikielto eivät kuulostaneet kovin riemukkaalta yhdistelmältä, eikä edellinen BNC-kohtaaminen marraskuussa ollut jättänyt menneiden hurmosvuosien kaltaista nälkää kuulla samaa pian uudestaan. Risteily oli kuitenkin ujuttautunut ajatuksiini Hanna-keikan kylkiäisenä, eikä Helsinki-etapin peruuntuminen saanut minua perääntymään. Risteilyhän houkutteli entistä enemmän kun "kaikki muu" oli kiellettyä. Laivalla sai ruokaa ja juomaakin vielä kuuden jälkeen siinä missä Helsingissä oli pitänyt syöksyä suoraan iltapäiväjunasta illalliselle. Tanssikieltokin kääntyi iloksi kun yökerhon tanssilattia oli varustettu tuoleilla, ja sain seurata keikkaa aitiopaikalta, eturivissä istuen. Pettymys ja riemu tulvahtivat suloisena sekamelskana, kun tervehdysvirneeni avautuvan esiripun rakoon kohtasikin Eliaksen. Nieleskelin huolestumiseni puuttuvan Markuksen puolesta nauttiakseni Eliaksen harvinaisesta bändikeikasta erityisen sykähdyttävällä ajoituksella. 

Elias Hämäläinen @ Viking Grace 27.1.2022

Tässä kohtaa pitää kelata hetkeksi alkuun. Eliashan valloitti minut X factor -vedoillaan keväällä 2010. Kisavoittajan debyyttialbumi ja lumoava live-laulu saivat minut  intensiivisempään hurmokseen kuin kukaan artisti ennen tai oikeastaan sen jälkeenkään. Vuosia jaksoin intoilla Eliaksen urapolusta, jonka harvenevia julkisia askelia hän otti pääosin cover-trubaduurina. Veli Markus tuli tutuksi alkuaikojen säestävänä kitaristina, ja sitten oman bilebändin solistina. Elias-keikkoja en ole tullut laskeneeksi, mutta Markuksen bändi- ja duo-vetojen juokseva BNC-numerointini sisältää myös Eliaksen tuuraukset bändin solistina, joten tämä kirjautuu numerolle 106.

Eliaksen uuden materiaalin odotuksessa olin menettänyt toivoni ja jopa epätoivoni jo vuosia sitten. Sinä yönä julkaistiin kuitenkin ensimmäinen - suuruusluokka 11 vuotta odotettu - kappale Eliaksen englanninkielisellä soololaululla. Kirjaimellisesti samalla hetkellä, puolilta öin alkaneen toisen setin aluksi, Elias esitti yllättäen edessäni sarjan nostalgisia X factor -bravuureja. Tietenkin olin seuraillut The House of Eli -bändin käänteitä, hymähdellen musiikkimaailmani pienille piireille. Kitaristi Tuomas "Gary" Keskiseen olin törmännyt alunperinkin Eliaksen säestäjänä ja vasta sen jälkeen Ilpon sun muiden rinnalla, mutta rumpali Jarkko Rantala on ikuisesti piirtynyt verkkokalvoilleni salmiakkiruutupuvussaan Pete Seppälä Disco Servicen taustalla. 

Helsinki Ski Weeks -avajaiset 30.1.2022: The House of Eli (Tuomas "Gary" Keskinen,
Rasmus Rosendahl, Jarkko Rantala, Elias Hyle) saapumassa Stadionille 

Solistituurauksen ajoitus oli toki täydellistä sattumaa, eivätkä veljen puolesta lauletut lainakappaleet liity Eliaksen omaan bändikuvioon mitenkään. Minulle nämä vaan väkisin kietoutuivat yhteen varmistamaan, että sydämeni oli avoimempi Eliaksen uutuudelle. Sain kohtalonomaisen hyvät edellytykset iloita tästä: Eliaksen uran uudesta käänteestä ja uudesta biisistä. Annoin sille mahdollisuuden ja vieläpä niin konkreettisen, että pysähdyin paluumatkalla Helsinkiin ylimääräiseksi vuorokaudeksi kuullakseni sen livenä - tosin ihan suunnitellusti enkä vasta risteilykohtaamisen inspiroimana. The House of Eli esiintyi stadionilla - siis Helsingin Olympiastadionilla! - hiihtotapahtuman avajaisissa. Aikamoisen lumipyryn keskellä värjötellen kuulimme juuri julkaistun Enjoying This -kappaleen sekä viime keväänä Vuokatissa kuvatun The Creeps -elokuvan Mystify-tunnusbiisin. Laivalla jutustellessamme Eliaksen intoilu elokuvasta hymyilytti, mutta selittihän sekin osaltaan kasvuamme eri suuntiin: minä en ole leffaihminen enkä varsinkaan innostu kauhuelokuvista. Tämä toki "pitää" nähdä kun se oletettavasti loppuvuodesta teattereihin tulee, mutta valtavaa innostusta minulta ei siihen kohdistu.

The House of Eli @ Helsinki Ski Weeks (Olympiastadion) 30.1.2022

Sehän oli jo tiedossa, että musiikkimakuni myötäili enemmän Eliakselle itselleen hieman vierasta debyyttiä kuin tätä omempaa tuotantoa. Varsinkin nykyään rakastan suomalaisia tarinatekstejä tavalla, joka saa useimmat englanninkieliset vaikuttamaan sanahelinältä - valitettavasti tämänkin, vaikka ymmärrän ajatuksen kepeämmästä "bilebiisistä". "We're all just wandering, whizzing through space and time" laulaa tuo aikoinaan niin syvästi sieluani ravistellut ääni, ja vilahtaa pääni läpi jättämättä kovin merkityksellisiä jälkiä. Toki kuuntelin kappaletta ilolla, mutten jäänyt siihen syvemmin koukkuun. Suomenkielen itselleni vahvemmasta ilmaisuvoimasta huolimatta en löydä yhtä hyvää sanaa kuvaamaan risteily- ja stadion-turneen jälkitunnelmia kuin on englannin "closure". Tuntui hyvältä nähdä omin silmin, että tuo aikoinaan niin järisyttävän tärkeä "ujo trubaduurini" on ottanut konkreettisen edistysaskeleen urallaan. Minä en pystynyt häntä juuri auttamaan, niin valtavasti kun olisin halunnut ja yritinkin, mutta nyt hänellä on vihdoin tukijoukot, joiden kanssa hän pystyy toteuttamaan itseään ja tavoitteitaan. 

TikToker Gameshow @ Viking Grace 24.2.2022

Tasan neljä viikkoa myöhemmin elin päivääni murmelina. Grace-risteilyn esiintymisvuorossa oli Käsityöläiset, ja solisti Mikan uusi biisi ilmestyisi perjantain vastaisena yönä, juurikin taas keikan aikana. Mika on tuutannut uusia julkaisuja niin ihanan aktiivisesti, ettei yksittäiseen kohdistu kymmenen vuoden odotuspaineita, mutta Matkalla sopi tilanteeseen erikoisen hyvin. "Matkalla ei ole huolia, ei murheita", laulaa Mika uutukaisellaan, vaikka olihan niitä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli käynnistynyt lähtöaamuna ja tuntui ristiriitaiselta riemuita reissusta sotauutisten keskellä. Toisaalta, oli erityisen arvostettua saada tankata iloa keikalta kaiken kamaluuden sekaan. Varsinkin paluumatkan iltapäiväsetti tarjoili Mikan hyvänmielentykitystä hulvattomimmillaan. Yksi sykähdyttävimmistä esityksistä oli versio Hämä-hämä-häkistä. Tuttuun tyyliinsä Mika heittäytyi siihen yhtä antaumuksella kuin pomminvarmoihin bilebändihitteihin. Keski-ikäisten "setien" show tuntui uppoavan loistavasti myös lapsivaltaiselle yleisölle, vaikkei kerännytkään niin valtavaa ruuhkaa lavan eteen kuin hiihtolomaristeilyn "TikToker Gameshow". Sitäkin minun piti seurata kun mukana oli "naapurintyttö" - ison osan lapsuudestaan kivenheiton päässä asunut Nuppu Oinas - ja olihan hän lapsiyleisön suursuosikeista selvästi valloittavin. 

Käsityöläiset (Anssi Häkkinen, Mika Ikonen, Tuomo Kovalainen) @ Viking Grace 24.2.2022

Mika Ikonen: Hämä-hämä-häkki @ Viking Grace 25.2.2022

Ystäväni kanssa olimme asennoituneet siihen, ettemme näkisi bändiä lavan ulkopuolella, mutta saimmekin vaihtaa Mikan kanssa kuulumiset yökeikan jälkeen - huolella turvaväliä pidellen. Ymmärsimme hyvin, että muusikoiden piti varoa kontakteja, ettei yhdenkään bändiläisen saati kaikista korvaamattomimman solistin koronatartunta pilaisi lähtöä Floridaan tulevalla viikolla. Neljä vuotta sitten matkustin mieheni kanssa samaan kohteeseen Suomi-festareille kuuntelemaan samaa bändiä (ja Hanna Pakarista). Uusinta oli toki pyörähtänyt ajatuksissa, mutta minun hermoni eivät olisi kestäneet koronatilanteen aiheuttamaa ylimääräistä lähtöjännitystä. Nyt oli erittäin "hyvä näin" - sain toivottaa hyvät matkat ja kuulla paluukuulumisetkin yllättävän pian, mutta se on jo seuraavaa tarinaa.

Ennen ja jälkeen Kässäri-risteilyn sain nauttia Suomi-Pops Tops & Flops -keikoista Luumäellä ja Imatralla. Periaatteessa ihan sama show riemastutti paljon enemmän ensimmäisellä kerralla, mutta olihan ensikeikka parin kuukauden koronatauon jälkeen toki merkittävämpikin kuin uusinta viikon päästä. Imatran Pub Vahtiin sain viime hetken seuraa, ja niin ihana kun ystävän tapaaminen olikin, oli se myös häiriötekijä keikkakeskittymisessä. Muistin taas miksi ihan itsekseni nauttimani keikat tapaavat tavallaan olemaan parhaita. Onneksi olin kuullut Tuomas Turusen oman tuoreen Aina-biisin jo Taavetin keikalla - muuten sen missaaminen pienen myöhästymisen takia olisi sotkenut konseptejani vielä enemmän. Aikamoisen ylpeä olen muuten tästä aikuisiän musiikkihullutuksissani alusta asti mukana pyörineestä, joka pykäsi vuodenvaihteessa - ihan muutamassa viikossa - ulos kokonaisen komean Leikki nimeltään elämä -albumin, ja vieläpä korona-apurahan turvin. Muutenhan apurahoille on lähinnä kiroiltu kun ovat olleet täysin vääränlaisia ja riittämättömiä kompensoimaan korona-ajan tulonmenetyksiä. 

Suomi-Pops Tops & Flops (Jari Hakuli, Juhan Goodman, Tuomas Turunen)
@ Kanuuna Taavetti 19.2.2022

Samaa kokoonpanoa kuuntelin vielä kolmantena viikonloppuna putkeen, mutta sentään vain kertaalleen lauantain "iltapäiväkaljatansseisssa". Iltauusinnan sijaan vastasin Kulttuuritila Nuijamiehen talkookutsuun ja lupauduin avustamaan Stam1nan roudauksessa. Paikallinen metalliylpeys oli aavistuksen kiinnostellut yleissivistyksen vuoksi, mutta on kuitenkin sen verran kaukana omalta musiikkimukavuusalueeltani, että tuskin olisin tullut muuten lähteneeksi. Roudaus talkoolaisena houkuttelikin oikeastaan enemmän kuin palkkiona koettu keikka. Oli kiehtovaa seurata niin massiivista lavanpurkua, kun olen tottunut pieniin akustisiin kokoonpanoihin, joiden kamat kasautuvat hetkessä henkilöauton takaluukkuun. Bändin oma roudausryhmä oli sen verran tehokas, että apulaiselle uhkasi jäädä katsojan rooli, mutta tutun kitarateknikon ohjeella "kaikki bussiin missä lukee Stam1na" uskalsin lopulta kiikuttaa muutaman kitaratelinlaatikon salista pihalle - tuntien itseni huvittavan tärkeäksi. 

Suomi-Pops Tops & Flops -iltapäiväkaljatanssit @ Pikku Pete Lappeenranta 5.3.2022

Perjantain osuus ravintolarajoitusten purkua juhlistaneesta Suomi-Pops-viikonlopusta jäi minulta väliin vielä tärkeämmän menon vuoksi. Päättyneen helmikuun suurin pettymys oli ollut, ettei "joka kuukauden kolmas torstai" vielä palkinnut. Maaliskuulle oli jo huomattavan toiveikas Teeriklubi-merkintä, mutta Ilpo-ikäväni lievittyi yllättäen pari viikkoa aiemmin, kun onnistuin bongaamaan minimaalisesti mainostetun duokeikan kouvolalaisessa ravitapahtumassa. Arvostin järjestäjien päätöstä pitää palkitsemisjuhla keikkoineen, vaikka ravien peruuntuminen yleisöä verottikin. Ilta-ajelin Kouvolaan ja kulutin aikaa hiljaisessa keskustassa, jotten olisi ihan liian aikaisin paikalla. Ravitapahtuman illalliselle en itsekseni ja ravipiireistä ulkopuolisena kehdannut osallistua. 

Pasi Jääskeläinen & Ilpo Kaikkonen @ Kouvolan ravirata 4.3.2022

Reilu tunti ennen ilmoitettua showtimea sainkin yllättäen suunnistaa tuttua, rakasta ääntä kohti. Lempiduoni oli aloittanut setillä illallistaustamusiikkia, jota en siinä kohtaa tiennyt ylimääräiseksi, vaan hätkähdin aikaistusta - mitä olinkaan missannut? Pasin myöhemmästä kommentista päättelin, etten luultavasti juuri mitään, vaan olin tainnut saapua paikalle ensimmäisen kappaleen aikana. Mutta kuten tuossa äsken mainitsin, pienikin myöhästyminen voi sotkea konseptini ja hankaloittaa keikkatunnelmaan uppoutumista. Ilpon vaikutus minuun on kuitenkin tunnetusti lähes taianomainen enkä nähtävästi kykene olemaan pettynyt hänen laulaessaan. Tunnelma oli hieman erikoinen, kun muu yleisö ruokaili etäällä esiintyjistä valtavassa katsomoravintolassa, mutta minulle ihana. Erityisesti sain nauttia Pasin humoristisista välikommenteista Ilpon viritellessä rytmejä loopperiinsa. Edellisvuoden parhaiden hevosten palkitsemisten jälkeen duo aloitti varsinaisen kahden setin keikkansa, johon yleisökin ymmärsi jo osallistua ja arvostaa kuulemaansa aplodein. 

Illan aikana paljastui sekin, että Ilpon keikkalistalla vilahtanut esiintyminen Nokia-areenan aularavintolassa oli peruuntunut vastaavasta sairastumissyystä kuin niin moni muukin näinä aikoina. Olin tavallaan onnekseni ollut sen aikaan "jumissa" Kässäri-risteilyllä, sillä olisin muuten hyvinkin saattanut päätyä hukkareissulle Tampereelle. Niin sykähdyttävältä kun Ilpon keikka ja kohtaaminen taas yhden synkän koronajakson jälkeen tuntuikin, Kouvolassa koettu tuntuu jotenkin haihtuneen muistoista. Syy sille on tosin ilmeinen: tähän väliin ehti jo osua uusia, suorastaan massiivisen upeita kokemuksia Ilpon "seurassa", mutta niiden vuoro olkoon vasta seuraavassa raportissa.