Sinuun koukussa oon

Heinäkuun loppupuolella jatkoin keikkailua hyvin suunniteltuna kesälomani pääsisältönä. Kevään konsertin jälkeen halusin ehdottomasti kokea Vesterisen yhtyeineen myös kesätunnelmissa. En intoutunut ravaamaan useampaa keikkaa vaan valitsin yhden - tunnetusti komeat puitteet tarjoavan Allas Sea Poolin torstai-illan. Tarkoitus oli edetä rauhassa portille, mutta katoksen alla jonotus houkutteli enemmän kuin paahteinen kattoterassi, ja olin ensimmäisten eturiviin kiirehtivien perässä. En raaskinut irrottautua lavakaiteesta, vaikka hahmotin heti asemani haasteen: taustalaulaja Heini Ikonen, joka minut oli bändin musiikin pariin hurmannut, jäisi osin kaiuttimen ja kitaristin taakse. Loppujen lopuksi siinäkin oli puolensa - keikkakuvaukseni olisi lähtenyt vielä pahemmin lapasesta, jos hän olisi ollut edessäni lähes yhtä ihastuttavan mutta vieraamman Jepa Lambertin sijaan.

Vesterinen yhtyeineen (Heini Ikonen, Pate Kivimäki) @ Allas Sea Pool Helsinki 21.7.2022

Show oli odotetusti mieletön. Kun minulta myöhemmin kysyttiin kesän vaikuttavimpia keikkoja, listasin tämän. Teron karisma ja ison kokoonpanon riehakas energia yhdistyivät tarttuviin biiseihin, ja yllyttivät voimallisiin yhteislauluhetkiin. Nyt kuulin livenä Kuka nyt tahtoisi -kappaleenkin, joka oli Heinin Teeriklubi-versiona minut lumonnut. Juuri ennen Allas-iltaa silmääni oli osunut some-kommentti vakiintuneista lavakoreografioista, ja tunnistin toki jo limbot ja hatunheitot, mutta vaikea kuvitella kyllästyväni ihan muutamasta toistosta. Päinvastoin, tapaan kiintyä sitä syvemmin mitä useammin jonkun hyvää mieltä tuottavan esiintyjän näen, ja paras esimerkki siitä oli edessäni taas seuraavana iltana. 

Vesterinen yhtyeineen (keskellä Tero Vesterinen, oikealla Heini Ikonen ja Jepa Lambert)

Kohteeseen olisi ollut helpompi autoilla, mutta kun piti koukata Helsingin kautta, halusin seikkailla julkisilla. Tapaan ilmeisesti hinkata samoja helppoja junareittejä, kun Lahti-Tampere -bussi valtatiepysäkille ja kilometrin marssi Hämeenkoskelle lasketaan seikkailuksi. Tunnistin vuosien takaisen keikkakohteen - yökerhon, missä autoilijana jätin Kryptoniitti-drinkin maistamatta, ja rumpu-Fakiiri Esa "Hämeenkosken nallekarhu" Parikka oli kotiyleisölle yhtä suuri tähti kuin edessään laulanut Ilpo. Nyt Ilpo esiintyisi itsekseen viereiseen pihapiiriin pystytetyillä vapaapalokunnan juhlilla.

Ilpo Kaikkonen @ Kosken VPK:n
kesäjuhlat 22.7.2022

Olin perillä tunti ennen porttien avautumista - ei niitä Lahti-Tampere -busseja kovin usein kulje - ja odottelin läheisessä kirpputorikahvilassa. Minä sain selittää myyjälle kuka illan esiintyjä oli, vaikka hän emännöi tapahtuman backstagea rakennuksessaan. Hymähtelin hänen kommentille rotevista miehistä, jotka osoittautuivat loppuillan bilebändin teknikoiksi komeissa crew-huppareissa. Olihan Ilpollakin tavallaan yksi roteva rivissä - toivottavasti edes jonkinlaisena henkisenä tukena.

Tapahtumaan oli selkeästi panostettu - teetetty oma olutkin! Yhden maistettuani siirryin limonadi-linjalle varmistellakseni vointiani paahtavassa helteessä. Tulin samalla tehneeksi pienen ekoteon, josta olin jopa hieman ylpeä. Myyntipisteelle oli annettu ohjeet, että virvoitusjuomat on kaadettava pulloista pahvimukeihin. Omani heilahdettua kiikkerälle puutarhapöydälle, kävin pyytämässä paperia siivoukseen ja jupisemassa oudosta säännöstä. Miksi muovipullot oli kielletty kun olin juuri nauttinut "Janonsammuttajan" alkuperäisestä lasisesta? Järjestäjien pienen neuvonpidon jälkeen pahvituoppien tuhlaus loppui jo tapahtuman alkumetreillä. 

Ilpo Kaikkonen @ Kosken VPK:n kesäjuhlat 

Setit olivat tuttua hyvän mielen Ilpoa, ja jälkimmäisestä nautin täysillä. Ensimmäistä häiritsi vielä huoli suorassa paahteessa puurtavasta trubaduurista, vaikka hän iloisella asenteella hikoilemaan heittäytyikin. Sormikoukkukisan mainos lavan taustana hymyilytti suuresti, varsinkin yhdistettynä Ilpon tuoreimpaan Hunajaa-kappaleeseen: "sinuun koukussa oon, sun sateesi herättää kaiken eloon". Keikan jälkeen höpöttelimme hetkisen harvinaisen rauhassa, ja heipat sanottuani päässäni pyörähti pari leikkisää kirosanaa. Pitikö hänen arkisella tarinalla läheistensä auttamisesta osoittaa olevansa vielä pikkuisen ihanampi tyyppi? Enkö ollut reilussa kymmenessä vuodessa, yli sadalla keikalla, vielä koukuttunut riittävästi? 

(Roikuin pitkään epämääräisessä "yli sadan" keikan arviossa, mutta loppukesästä tulin listanneeksi nämä VPK-juhlat numerolle 129, ja tätä kirjoittaessani olen kokenut keikan numero 136. Palaan listaan joskus myöhemmin). 

What Happened to Mr Woodpecker? @ KiBar's MiniFest Lappeenranta 27.7.2022

Seuraavalla viikolla vuorottelin reissu- ja lähikeikkoja niin, että ehdin välillä levätä kotonakin. Keskiviikkona aloitin pienen lähibaarin minifestareilta, joilla olin viihtynyt ennen koronataukoakin. Osutin itseni What Happened to Mr Woodpecker -bändin setin puoliväliin. "Ei ihan minun juttu", ehdin todeta, ja sitten naurahdin ilmiselvälle asennemuutokselleni kun kansainväliset coverit vaihtuivat Valonkantajaan. Seuraavan esiintymisvuoron pikatuurauksena haltuun ottanut Reima Neuvonen oli "ihan kiva", mutta trubaduurikiintiöni on täytetty sykähdyttävämmillä, ja maltoin käväistä seuralaiseni kanssa sisätiloissa siiderillä. Terassin ympärille laajennetun alueen järjestely anniskelukelpoiseksi olisi kuulemma ollut turhan hankalaa.

WhatFour-solistit Heidi Aaltonen ja Sonja Kangastalo @ KiBar's MiniFest

Pääesiintyjä WhatFour-bändiä eli Heidi Aaltosta ja Sonja Kangastaloa kitaristimiehineen seurasin suurella ilolla. Heidänkin ohjelmistonsa koostuu pääosin kansainvälisistä covereista, mutta kyllä nekin minuun uppoavat kun esiintyjät ovat paitsi huikean lahjakkaita myös tuttuja ja tykättyjä. Bändin oma julkaisu Underwater muutaman vuoden takaa oli kuitenkin setin huippukohtia. 

WhatFour (Jyri Kangastalo, Heidi Aaltonen, Sonja Kangastalo, Miitri Aaltonen)
ja vieraileva cajon-rumpali Janne Hynynen @ KiBar's MiniFest

Seuraavana päivänä hyppäsin taas itsestäänselvästi Lahden junaan. Puitteet ja maisemat Ravintola Nosturissa Vesijärven äärellä olivat kuin eksoottisemmassa rantakohteessa, jota pölähdin ihastelemaan sopivasti Ilpon ja bändin soundcheckiin. Artistin aiemmin mainostaman pizzan nautin etäämpänä, mutta sitten lösähdin säkkituoliin suoraan lavan eteen. Ajatus oli nousta "parhaille penkeille" heti kun muusikot nousisivat niiltä lavalle, mutta olin liian hidas. Paikat menivät ennen kun ehdin kammeta kuopastani - muitakin innokkaita oli siis ollut kytiksellä. Hetkisen kuumottelin lähes makuuasentoani solistin jalkojen juuressa - kuvakulmakin olisi ollut veikeä muutamaan otokseen, muttei koko keikan ajaksi. Täyttyneellä terassilla ei oikein ollut vaihtoehtoa, joten siihen jäin, eikä se toki vastenmielistä ollut kun Hunajaa ja muuta korvaherkkua valutettiin suoraan ylleni. 

Ilpo Kaikkonen & Fakiirit @ Ravintola Nosturi Lahti 28.7.2022

Olen ennenkin maininnut, että Ilpo-fanitukseni on ollut hieman yksinäistä. Vaikka keikoilla viihtyvää yleisöä on riittänyt, toista lähimainkaan yhtä monella keikalla ravaavaa ei ole tullut vastaan. Nosturissa oli ilo törmätä pariin Lahden seudun keikoilla tutuksi tulleeseen, ja rohkeamman vanavedessä onnistuin saamaan hymyilyttävän bändikuvan ja jopa oman yhteiskuvan bändin kanssa (säästettäköön se some-kanaville). 

Ilpo & Fakiirit (Pasi Jääskeläinen, Esa Parikka, Sami Kujala) Nosturi-keikan jälkeen

Paluuperjantain iltana piipahdin Lappeenrannan ja koko Suomen parhaaksi äänestetyssä Satamatie 6 -kahvilassa Lauluyhtye Virvan keikalla. Mietin taas kerran sitä, että osa keikkahulluuttani on vain ajoitusten priorisointia live-musiikin ohjaamana. Samassa kahvilassa käydään muutenkin usein, ja menneiden vuosien pidempiä keikkareissuja olisi voinut tehdä lomamatkoinakin, "ilman hyvää syytä". Onhan pelkkä kahvittelukin hyvä syy käydä kivassa lähikahvilassa, mutta kahvittelu ihanan musiikin säestämänä vielä parempi. 

Lauluyhtye Virva (Saara Östman, Hannele Haimila, Sonja Kangastalo,
Juho Peltonen & Pasi Hanhisalo) @ Satamatie 6 Lappeenranta 29.7.2022

Aiemmin kolmen naisen a capella -laulua tarjoillut yhtye oli vahvistanut rivejään kahdella miesäänellä, ja tulos oli lumoava. Samat upeat naiset pyörivät erinäisissä kokoonpanoissa, ja WhatFourin Sonja oli edessäni toistamiseen samalla viikolla. Seuraavan päivän syntymäpäiväjuhlat, joiden piti olla minulle välipäivä keikkailusta, olisivat yllättäen tarjoilleet WhatFourin Heidin laulua, ellei hänelle olisi tullut viime hetken estettä. Tuttu perkussionisti Oscar El Husseini mainitsi hänestä, ja olin pettymyksen ohella hieman helpottunutkin vieraista varasolisteista. Ystävien kanssa seurustelu olisi minulta jäänyt siihen paikkaan, jos lempi-diivani kaikki nämä paikalliset lahjakkuudet kokoavasta The Sound of Divas -yhtyeestä olisi ilmaantunut laulamaan. 

Ystävän viisikymppiset olivat olleet minulle ylitsepääsemätön este tarttua lähes liian täydelliseltä kuulostaneeseen keikkakomboon. Hyvinkään Torille-terassin viimeisen kesäviikonlopun beach party Käsityöläisten säestämänä jäi kokematta (tiedotus keikasta oli sen verran vajavaista, että luulin itse asiassa sen peruuntuneen "ihan kuin minun esteen takia", mutta ei onneksi sentään). Täydellisen kombon alkupuolikkaan missaaminen ei kuitenkaan synnyttänyt pienintäkään ajatusta jättää jälkimmäistä väliin. Viime kesien lempikeikkapaikan ehkä vihoviimeisenä esiintyjänä oli Ilpo Fakiireineen. Se, että olin vasta torstaina kokenut saman setin, ei innostustani vähentänyt - pikemminkin päinvastoin. 

Ilpo & Fakiirit @ Torille Hyvinkää 31.7.2022

"Päätös-sunnarit" alkaisivat kahdelta iltapäivällä, eikä minulle ollut optio jättäytyä junaan, joka olisi Hyvinkäällä pari minuutta yli - saattaisin missata toisenkin biisin kävelymatkalla asemalta. Edellinen juna olisi VR:n ratatöiden ja hitaamman bussiyhteyden takia vaatinut liikahtamista kotoa jo seitsemän jälkeen, mikä kuulosti rankalta myöhään kestäneiden juhlien perään. Keksin matkustustavan, joka saattaa olla käyttökelpoinen myöhemminkin: autoilin Kouvolaan ja otin useammin tarjolla olevan junayhteyden sieltä eteenpäin. 

Ilpo Kaikkonen @ Torille Hyvinkää 31.7.2022

Kesä yllätti vielä yhdellä hellepäivällä - varsinkin itse solistin, joka oli pukeutunut villakankaisiin housuihin. Niitä Ilpo ei voinut karsia, mutta pitkä kauluspaita poistui liivin alta toiseen settiin. Olen kovasti pitänyt Torille-terassin intiimistä tunnelmasta, kun viihtyisät sohvaryhmät ovat olleet lähellä lavaa, mutta nyt niitä oli raivattu etäämmäksi, jotta lavan edessä olisi tilaa tanssia. Sunnuntai-iltapäivän musiikkihetki ei villinnyt kovin montaa tanssimaan, joten etäisyyttä esiintyjistä oli minusta kasvatettu hieman turhaan. Muuten päiväkeikka oli kaikin puolin ihastuttava, varsinkin kun eri artistin fanituksen kautta tutuksi tullut ystäväni ilmestyi seuraksi. 

Elokuun alussa tiedossa oli pehmeän laskun töihinpaluu, sillä jo ensimmäisen viikon puolivälissä livistäisin kohti kesän suurinta, komeinta ja odotetuinta keikkamatkaa, mutta sen käsittely jääköön seuraavaan jaksoon. Tiedä vaikka ehtisin sen tässä joskus jopa kirjoitella, kun keikkatahtini osoittaa vihdoin hienoisia rauhottumisen merkkejä. Yksittäiset taukoviikonloput tekevät ehkä ihan hyvää, kunhan ei koko musiikkimaailmaa pakoteta tauolle kuten viime syksynä.