Tunturiin

Ennen kun elokuun keikkajakso lennätti minut kauemmas kuin pitkään aikaan, se alkoi lähes metrilleen samoista asemista kuin edellinen. Allas Sea Poolin lavakaiteessa roikuin tällä kertaa leveämmin kyynärpäin kun tyttäreni oli saapumassa seurakseni juuri ennen showtimea. Odotellessani vaihdoin muutaman sanan molemmille puolilleni asetelmassa, joka oli fanitusilmiönä kiehtova. Oikealla oli illan avanneen Youngheartedin keikkoja kiertävä fani, joka aikoi livistää ennen Pete Parkkosta, ja vasemmalla äiti tyttärineen varmistelemassa paikkaa ensimmäiselle Pete-keikalle vuosien odotuksen jälkeen. Itse olin tullut Parkkosen takia, mutta eturivi-ihmisenä valmiudessa nauttimaan myös illan avauksesta.

Younghearted @ Allas Sea Pool Helsinki 3.8.2022

Younghearted oli osunut eteeni kerran aiemminkin, kesällä 2016, eli ihan uusi bändi ei enää ole vaikka nuorelta ja tuoreelta vaikuttaakin. Arvostin iloisen energistä tunnelmaa sekä lavan etualalla että komppiryhmässä. Solisti-Reetalle olisin suositellut aurinkolaseja, kun teki pahaa seurata hänen siristelyä paahteisella lavalla, mutta vaikutti hän silti esiintymisestä nauttivan.  Tunnelmallisen materiaalin joukossa erityisesti UMK-kisasta tuttu Sun numero yltyi voimalliseksi yhteislauluksi.

Pete Parkkonen @ Allas Sea Pool Helsinki 3.8.2022

Vaikka Younghearted sai yleisön hyvin mukaan, Parkkosen pääesiintyjärooli oli selkeä. Hän vaikutti myös itse kokevan keikan merkittävänä. Oltiin ikään kuin yhdessä hänen isomman artistiutensa äärellä. Idols-hypen jälkeen Pete lienee kokenut massiivisimmat yleisöt JVG:n vierailevana solistina, mutta nyt tuhatpäinen yleisö kannusti juuri häntä, koko tuotantoa rakastaen eikä vain Kohta sataa -hittiä huudellen. Toki sekin kuultiin asiaankuuluvan kostein ja villein show-elementein. 

Allas-ilta oli houkutellut muutenkin, ja osallistumiseni varmisti täydellinen ajoitus. Minun piti joka tapauksessa suunnata illaksi Helsinkiin, jotta ehtisin aamuvarhaiselle lennolle. Suuntana oli Rovaniemi, mistä jatkoin kolmen tunnin bussimatkan verran Pyhätunturille, käytännössä ensimmäiselle oikealle Lapin matkalleni (Rovaniemellä olin sentään pyörähtänyt työn merkeissä ennen koronaa). Olin nähnyt some-välähdyksiä aiempien vuosien Pyhä Unplugged -festivaalien maagisen oloisista puitteista, mutten osannut oikein edes haaveilla päätyväni itse paikalle. En tiedä olisiko mikään tai kukaan muu minua niin kauas houkutellutkaan, mutta Zero Ninen akustinen erityiskeikka minun piti kokea. Ei keikka lopulta akustinen edes ollut mutta sitäkin erityisempi oli koko reissu keikkoineen. 

Vaikka tartuin tilaisuuteen Zero Ninen keikan kiilto silmissä, en ollut sokea muulle tarjonnalle. Keikkakohtaloni oli jälleen osoittanut kieroa huumorintajua. Huhtikuussa olin käynyt kaksi Ellinoora-keikkaa samana viikonloppuna ja todennut, että niin hienoja kun olivatkin, ne saisivat riittää vähäksi aikaa - ja pari päivää myöhemmin minulla oli lippu Ellinooran konserttiin Pyhän Aittakurussa. Pian Pyhälle saapumisen jälkeen vaeltelin kohti kohdetta, huokaillen maisemien kauneudelle varsinkin viimeisellä pitkospuupätkällä ennen tarunhohtoista konserttiareenaa. Ellinooran soundcheck oli kesken, mutta meidät muutamat hätäisimmät päästettiin jo katsomoon. Taivastelin jylhiä näkymiä ja uskomatonta akustiikkaa, mutta totesin myös, että matkalle osunut Tajukankaan lava, missä Zero Nine esiintyisi, olisi minulle luontevampi. Kökötimmehän korkealla rinteessä ja muusikot näkyivät pikkuruisina pisteinä kurun pohjalla. Onneksi Romantikko-kiertueen erikoiskeikka kiinnosti riittävästi, etten missannut paikkaa, joka oli elämys itsessään, mutta elämäni bändin kokisin mielummin lähietäisyydeltä.

 

Ellinoora @ Pyhä Unplugged (Aittakuru) 4.8.2022

Muutaman biisin ajan istuin kiltisti katsomossa, mutta veri veti lähemmäksi, ja vetäisin varovasti esiin laukkuuni piilotetun pressipassin. Edellistä Zero Nine -keikkaahan oli värittänyt napakka kuvauslupien valvonta. Silloin sain pitää kamerani "bändin lupa" -perustelulla, solisti-Kepan viesti taustatukenani, mutta jotain oppineena kysyin nyt kuvausluvan ennakkoon. Rehellisellä selostuksellani omaksi iloksi kuvaamisesta en ihan odottanut saavani koko festarin kattavaa pressipassia kirjekuoressa, jonka päällä luki "Zero Ninen valokuvaaja". Tittelistä revin riemua, mutta passia en ensin ajatellut hyödyntää kuin "omalla" keikallani. Tavallaan oli hyvä, etten heti sisäistänyt, että passi olisi oikeuttanut konsertteihin ilman lippuakin. Uteliaisuus olisi ehkä muuten ajanut minut Tajukankaan torstai-iltaan kurkkaamaan Von Hertzen Brothers -yhtyettä, jonka olin noteerannut samalla tulolennolla. Lepo ennen pääpäivää oli siinä kohtaa tarpeellisempaa, mutta palaanpa vielä hetkeksi Aittakurun alkuiltaan. 

Ellinoora bändeineen ja Pyhä Unplugged -festivaalin taiteellinen johtaja Mato Valtonen

Ilmiliekki Quartet @ Pyhä Unplugged
5.8.2022 

Hitaasti hivuttauduin katsomon portaita kohti kurun pohjaa ja lavarakennelmaa, ikään kuin odottaen, että joku pysäyttäisi minut. Piti perustella itselleni, että minun pressipassini oli yhtä pätevä kun muidenkin, mutta lavalle en sentään tuppautunut - toivottavasti esiintyjien takaa kuvanneilla oli lupa Ellinooralta itseltään. En raaskinut palata katsomoon vaan jäin tunnelmoimaan musiikkia kurun pohjalle, parin kuvaajan ja yhden pyörätuoliasiakkaan seurueen joukkoon. Kaukana olin edelleen verrattuna normaalimpiin eturivikonsertteihini, mutta viihdyin paremmin kuin siellä yläilmoissa. Paluu Aittakurusta hotellille kävi kuntoilusta - matkaa oli vain toista kilometriä mutta suurelta osin portaita ja polkuja ylöspäin. Puuskutteluhetkeni naamioin mustikoiden mutusteluksi ja annoin ketterämpien kipitellä ohi. 

Perjantaina eli pääpäivänä testailin Tajukankaan tihkusateiset olosuhteet Ilmiliekki Quartetin avoimella aamukeikalla, ja päivällä pyörähdin rinteen juurella sporttibaarissa kuuntelemassa Jore Marjarantaa. Jore kiinnosti erityisesti tulevana Teeriklubi-vieraana. Kuuntelin hänen lauluja ja tarinoita mielelläni jonkin aikaa, mutta setin venyessä päätin satsata lepohetkeen. Jaakko Laitisen ja Väärän rahan terassikeikka pysäytti minut tosin vielä parin biisin ajaksi kivutessani mäkeä ylös hotellille. Pyhä Unplugged -ohjelma tarjoili live-musiikkia "joka mutkassa". 

Jore Marjaranta @ Sport Bar Pyhä 5.8.2022

Malttamattomana hiippailin tutkimaan Tajukankaan tilannetta jo tunteja ennen showtimea ja päädyin Timo Rautiaisen ja Niskalaukauksen soundcheckiin. Lava-asetelmasta päättelin, että Zero Ninen valmistelut oli jo hoidettu ja joutuisin odottamaan bändin kohtaamista keikkaan asti. Palasin ruokailemaan läheiseen pubiin, missä samaan terassipöytään sattui asettumaan samanhenkisen keikkaintoinen naiskaksikko. Osoittautui, että meillä oli varsinkin toisen kanssa paljon yhteistä - kuten sama lähikauppa! Parin myöhemmän tapaamisen perusteella voin todeta, että löysin uuden ystävän hyvin läheltä matkustamalla aika kauas. Keikalla viihdyttiin kuitenkin erillään, kukin omaan tyyliinsä - minä täysillä bändeihin keskittyen.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus @ Pyhä Unplugged (Tajukangas) 5.8.2022

Niskalaukaus avasi illan. Kovaa maata kuuntelin ainakin sujuvasti vieraampien biisien joukossa, ja Rautiaisen itseironiset välispiikit hymyilyttivät. Keskittymiseni herpaantui, kun Zero Ninen miehistö marssi suosionosoitusten saattelemana lavan edestä kohti backstagena toiminutta kotarakennusta. Kuulin jälkikäteen, että muusikot olisivat halunneet saapua huomaamattomammin, mutta sitä varten heidän olisi pitänyt rämpiä metsässä lavan takana. Yksin perässä liikkunut Kepa saattoi suuren yleisön huomion välttääkin, mutta itse havaitsin tutun hahmon jo kaukaa. Kovasti kuvaajaa leikkien asemoiduin vaivihkaa hänen oletetulle kulkureitilleen ja sain kuin sainkin pikamoikattua ikuisinta idoliani ennen keikkaa. 

Pääosa Zero Ninen miehistöä saapuu keikkapaikalle. Taustalla backstage-kota.

Enpä tiedä osaanko itse keikasta juuri mitään sanoakaan. Se oli vaan taas niin legendaarista parhautta. Aamun tihkusadekin oli väistynyt täydellisen kesäillan tieltä. Viileys kompensoitui rockin riemulla ja tahdin tamppaamisella. Tajukankaallakin varsinainen katsomo oli aika etäällä, mutta siinä missä yleisö kuunteli Niskalaukausta kiltisti istuen, Zero Nine sai punamustat "heimopaidat" ja monet muutkin kerääntymään lavan eteen. Minä kuuntelin ja kuvasin sekä hoilasin Never stop Runningia ja muita kuolemattomia sydämeni kyllyydestä. Ennakkomainostettua akustista settiä tuskin kukaan kaipaili, mutta "Zero" taisi sentään tykittää aavistuksen lempeämmillä volyymeilla (hymähdeltiin toisen bassorummun puuttumisen myötä puolitetullle bändinimelle). 

Zero Nine @ Pyhä Unplugged (Tajukangas) 5.8.2022

Pyhän ilta oli minulle hyvä keikan jälkeenkin. Hieman huonoa omatuntia potien hylkäsin yleisön joukosta löytyneen tutun fanin muka vain käväistäkseni huussissa, vaikka aika lailla aavistin jääväni sille tielleni. Tajukankaan ulkohuussi oli backstage-kodan läheisyydessä, ja todellakin tartuin tilaisuuteni tervehtiä elämäni bändin muusikoita tänäkin kesänä. LankaFestillä Kepa pysäytti minut bajamajan ovelta ja nyt huussijonon tuntumassa pyörähteli hänen lisäksi koko bändi teknikoineen. LankaFest-lavan taustalta mieleen jäänyt nuori mies oli, kuten arvelinkin, rumpalin poika, bändin tärkeä tuki ja vielä kuskikin, ja osoittautui vallan mukavan ja fiksun oloiseksi.

"Heimopaidat" eturivissä Zero Nine -keikalla 5.8.2022

Olen kahden vaiheilla voiko näin villiä jatkoelämää blogissa edes mainita, mutta yhden backstage-omenan mutusteltuani sain keikka-autokyydin hotellille. Sen puolisen kilometriä olisin kävellyt nopeammin mutta jäänyt nauruntäyteistä elämystä köyhemmäksi. Kun nuorempi Korpela oli vihdoin - isänsä muusikkoystävien neuvoilla tai niistä huolimatta - saanut aseteltua peräkärryllisen auton ahtaalle hotellipihalle, marssin huoneeseeni, jättäen hienotunteisesti kurkkimatta minkä oven taakse kukakin pujahti samalla käytävällä. Kohdattiin tosin vielä seuraavanakin päivänä. Eipä se tyttönen, joka katseli näiden miesten keikkoja ja haastattelupätkiä VHS-kaseteiltaan uudelleen ja uudelleen, olisi uskonut, että 36 vuotta myöhemmin istuttaisi yhdessä aamiaisella, arkisen luontevasti, huikean tunturimaiseman äärellä. 

Zero Nine @ Pyhä Unplugged 5.8.2022

Aamiaisseuran kannustamana suuntasin maisemahissiajelulle Pyhätunturin huipulle. Sen seikkailun olin tarkoituksella säästänyt lähtöpäivään vähän silläkin ajatuksella, etten ainakaan missaisi reissun pääsyytä, vaikka jäisin yläilmoihin roikkumaan. En tiedä kumpaa pelkäsin enemmän - korkeaa kyytiä vai kömpelyyttäni asettuessani elämäni ensimmäiseen hiihtohissiin. Hiljaisen tihkusadeaamun ensimmäisenä ajelijana sain kuitenkin hyvät ohjeet ja rauhan asettua itsekseni vaunuun. Zero Ninen vakiintunut keikanpäätösbiisi To the Mountain mielessäni soiden taivastelin uskomattomia maisemia ja vilkuttelin yläilmoista kosketinsoittaja Irolle hotellin pihaan. "Onneksi joku näki, niin uskovat, että uskalsin!". Huipulla oli maagista ja alastulohan se vasta hurjaa olikin, mutta ehdottomasti hyvällä tavalla, lievästi korkeanpaikankammoisellekin.  

Zero Nine lähtökuopissa Pyhä Unpluggedilta Loisto Festareille Pudasjärvelle:
Jarski Jaakkola, Timo Käsmä, Mara Mäntyniemi, Mikko Korpela, Harto Korpela
ja Kepa Salmirinne (Matti "Iro" Murtola ehti livahtaa autolle)  

Tunturin juurelta marssin reippaasti kohti hotellia, jotta ehtisin sinne check-out-aikaan, vaikka olin itselleni saanut neuvoteltua pari lisätuntia. Niin hyvää ajoitustuuria en sentään osannut odottaa, että Kepa marssisi matkakasseineen vastaanottoon samalla hetkellä kun itse astuin ulko-ovesta sisään. Saimme hetkisen tarinoida rauhassa ennen kun koko joukko oli koossa jatkamaan kohti seuraavaa keikkaa. Kohde oli sen verran hankalien yhteyksien päässä, etten oikeastaan ollut harkinnutkaan seuraavani heitä - järki ja valmiiksi maksetut paluuetapit voittivat. Nyhdin vielä viimeisen ilon irti kuvaajatittelistäni patistamalla bändin ryhmäposeeraukseen, vilkuttelin lähtijöille, ja pakkauduin rauhassa omalle kotimatkalle. Melkein vuorokauden se vei busseineen, lentoineen, Helsinki-hostelleineen ja junineen, mutta kokemusta ja kuvia fiilistellessähän tuo meni. Miten onnellinen olinkaan siitä, että elämäni bändi oli voimissaan, ja on edelleen. Seuraava keikkakin on jo tässä kuussa!

Zero Nine lähdössä Pyhältä seuraavalle keikalle ("Zero Ninen kuvaajaa" tämä viimeinen otos hymyilytti erityisen paljon. Koko bändi niin nätisti jonossa, ja Kepa tuttuun tyyliinsä 45 Specialin mainosmiehenä)

Kynnys tämän kirjaamiseen taisi olla aika korkea, ja nyt minulla on jo kolmen kuukauden edestä muita keikkakokemuksia jonossa. Samaan aikaan työelämä on väläytellyt nurjaa puoltaan, eli tarjoillut viiden vuoden takaiseen työuupumukseeni johtaneita kuormitustekijöitä uusin maustein. Vielä seison, kriisistä kriisiin jotenkin selvinneenä, ja väitän, että tämäkin Pyhä-kokemus on ollut taustalla voimaannuttamassa. Aiemman romahdukseni perusteella tunnistan itsessäni varoitusmerkit, mutta luotan myös siihen, että seison edelleen, liikun ja käyn keikoilla, kävi töissä miten kävi. Se, että elän ja hengitän musiikkia, ja työ on "vain työtä" - vaikka lähtökohtaisesti innostavaa ja oman parhaani mukaan tehtyä - on sekä osa ongelmaa että pelastukseni.