Kaikki joiden jäljet säästin

Kun Pyhän järkäle on vihdoin käsitelty, seuraavia keikkoja lienee ketterämpi kirjata, mutta on niitä silti onnellisen liikaa yhteen raporttiin. Elokuun puoliväliä lähestyin käymällä kahdesti saman Rantaraitti-pyöräilyn päässä kesäteatterikonserteissa. Ensin Suvi Teräsniska lumosi tuotannollaan ja tulkinnallaan, mutta silti selkein muistijälki jäi valinnanvaikeudesta. Lahdessa olisi ollut samaan aikaan Ilpon bändikeikka ja kuvittelin pitkään päätyväni sinne. En kuitenkaan saanut perusteltua itselleni kauan sitten hankitun konserttilipun hukkaan heittämistä periaatteessa jo kertaalleen koetun eli heinäkuisen Nosturi-keikan uusinnan takia. Määrittelin myös itselleni periaatteen, ettei merkittävinkään fanitus saisi kaventaa elämää muilta hienoilta kokemuksilta. Veikkaan, että menneiden vuosien hurahdukset ovat sitäkin tehneet. Sielunmusiikkia Ilpon tapaan kuulisin taas pian, mutta yksi ilta piti omistaa Täydelliselle elämälle kotikaupungin kesäillassa. En katunut kun Kaikki joiden jäljet säästinEtten ihan turhaan elänyt ja muut Suvin helmet koskettivat vielä syvemmin kuin aiemmin.

Suvi Teräsniska @ Lappeenrannan kesäteatteri 11.8.2022

Seuraavana iltana samalla kesäteatterilavalla oli The Sound of Divas -yhtye, jonka konserttiin kietoutui myös tuplabuukkauksen pelko. Bändin riveistä oli hyvissä ajoin kyselty voisinko toimia konsertin kuvaajana, mutta jänistin kahdesta syystä. Taitojeni puolesta pysyn mielummin epävirallisena kuvaajana, ilman paineita onnistumisesta, mutten myöskään uskaltanut sitoutua kuukausia etukäteen. En tiedä mikä muu olisi voinut olla tärkeämpää kuin tuo konsertti, varsinkaan yhtyeen kuvaajan roolissa, mutta pelkäsin silti, että jotain saattaisi tulla. Hitusen kadehdin sitten kuvaajaa - valmistautumiskuvia olisin mielelläni itsekin räpsinyt - mutta samalla olin tyytyväinen bändin puolesta, kun tunnistin huippuammattilaisen, joka kuvaajana oli. Diivat tarjoilivat tuttuun tyyliinsä suuria kansainvälisiä hittejä - ensimmäisessä setissä tunnelmallista ja dramaattista, ja toisessa säihkettä ja kimalletta disco-biisien muodossa. Kuten olen ennenkin todennut, diivojen musiikki ei ole omintani, mutta valtavan nautittavaa, kun tutut lahjakkuudet esittävät sitä suurella sydämellä ja tunteella.

The Sound of Divas: Elisa Pellinen, Hannele Haimila, Heidi Aaltonen,
Sonja Kangastalo & Saara Östman @ Lappeenrannan kesäteatteri 12.8.2022

Suurkonserttien jälkeen edessä oli pienempää ja tutumpaa, mutta silti tavallaan vierasta, vaikka oltiin omilla lapsuuskulmillani. Olisi isäni poikkeuksellisesti julkisilla saapuneelle tyttärelle autoakin lainannut, mutta halusin reippailla ja polkaisin kotkalaisen keilahallin terassille hänen pyörällään. Hetkisen sain jännittää onko keikka toteutumassakaan, kunnes pihaan kaartaneesta autosta nousi kaksi tuttua hahmoa. Ensimmäisenä luokseni ehtinyt kommentoi pitkästä aikaa näkemistä, vaikka olimme kohdanneet keväällä. Toista en ollut nähnyt yhdeksään kuukauteen, mutta siinä hän taas oli - mies, jota olen kutsunut ”elämäni ääneksi”. 

Keväällähän tein luopumistyötä yhdestä musiikkimaailmani merkityksellimmistä bändeistä, kun Markus Hämäläisen taival toistakymmentä vuotta luotsaamassaan BNC:ssä päättyi. BNC-duona keikkapaikka häntä ja kitaristi Juhanaa kuitenkin mainosti - kai kun ei muutakaan nimeä ollut. Myöhemmin syksyllä Markuksen uusi kokoonpano soitti ainakin Viking Amorellan vihoviimeisenä housebandina Suomen vesillä. Itse en sitä ole vielä kokenut, ja sen käyttämä Gusto-nimi merkitsee minulle Hämäläisen veljesten yhteistä bändiä ajalta ennen Eliaksen X factor -menestystä - ei sillä, että olisin sitäkään livenä kuullut silloin aikoinaan. 

"BNC-duo": Juhana Jansson & Markus Hämäläinen @ Kotka Bowling 13.8.2022

Voisinpa kuvailla miten ihanalta tuntui kuulla Markuksen laulua pitkästä aikaa, mutta ilta ei esitellyt häntä parhaimmillaan. Suurimman vaikutuksen hän teki ennen keikkaa. Kun ilmeni, että kollega oli - kuulemma ensimmäistä kertaa ikinä - unohtanut varustekassinsa kotiin, Markus selvitti tyynen ratkaisukeskeisesti mitä mukana oli, ja mitä niistä pystyttäisi virittämään. Harmillisesti vaan Markuksen kitarasta katkesi sitten kieli ja toinenkin, ja pääosan keikasta säesti pelkkä sähkökitara vajavaisella äänentoistolla. Aittakorven yleisö vaikutti viihtyvän, mutta itse olin tottunut parempaan. Jouduin jopa tunnustelemaan oliko Markuksen ääni sittenkään niin ihana ilman pehmentävää akustista kitaraa. Oliko se kärsinyt liikaa menneiden vuosien lähes yli-inhimillisen pitkistä neljän setin bilebändi-illoista? 

Nyt kun elämää on eletty kolmisen kuukautta eteenpäin, Markuksen laulua voi vihdoin kuulla myös suoratoistopalveluista. Duokaveri Juhana julkaisi mystisellä Gilbert & Lawrence -salanimellä albumin, jonka lauluraidat ovat vierailevien solistien harteilla. Markuksen osuudet, Superman ja Hymn, osoittavat, että arvoisellaan säestyksellä samettiraspi soi edelleen, vaikkei enää vie minulta jalkoja alta. Vastaavasti kuin velipojan The House of Eli -julkaisut, nämä ovat minulle aika vierasta ja liian vähän liian myöhään. Ilolla kuunneltavia ne ovat, mutta tuskin kymmenen vuoden vuoristoradan kaarteissa ulos luisunutta hurahdusta palauttavia. Toivottavasti kohtaisin sentään Markuksen vielä paremmissa merkeissä - kuuluuhan hän niihin, joiden jälkiä säästän sydämessäni aina.

WhatFour: Jyri Kangastalo, Heidi Aaltonen, Sonja Kangastalo, Miitri Aaltonen 
@ Kasinoterassi Lappeenranta 17.8.2022

Seuraavalla viikolla piipahdin taas kahden "diivan" WhatFour-kokoonpanon lähikeikalla, ja sitten palasin "kotiin" - Ilpon Teeriklubille, missä tunnen kuuluvani kalustoon enemmän kuin missään muualla. Uuteen keikkanurkkaukseen kotiutuminen kesän aikana remontoidussa Lahden Teerenpelissä otti kuitenkin aikansa. Bändilläkin oli ihmettelemistä lavan ja live-tilan ahtaudessa. Vaikka baari sai reilusti lisätilaa, lavanäkymällinen osuus taisi harmillisesti pienentyä, mutta itse toki varaan paikkani niin, että koen Ilpon ja Fakiirit lähietäisyydeltä. Uuden nurkkalavan koeponnistuksessa kehitettävää jäi erityisesti lavavaloihin, jotka paahtoivat basisti-Samia ja jättivät solistin pimeään. En tiedä vaivasiko se muita, mutta keikkakuvausharrastajana olin turhautunut (onneksi tilanne on syksyn klubeilla parantunut). Toista settiä tähdittänyt Jore Marjaranta hurmasi odotetusti tehokkaammin kuin Pyhällä - Ilpo ja bändihän saavat tunnetusti kenet tahansa loistamaan - mutta sen suurempaa innostusta kuunnella hänen musiikkia ei herännyt. En tullut edes vaihtaneeksi hänen kanssa Pyhä-kokemuksia, vaikka kaulassani roikkui Pyhä Unpluggedin nimikkokoru "Musiikin sielu".

Teeriklubi 18.8.2022: Ilpo Kaikkonen & Fakiirit feat. Jore Marjaranta @ Teerenpeli Lahti
Pasi Jääskeläinen, Jore, Ilpo, Esa Parikka & Sami Kujala

Käsityöläiset (Anssi Häkkinen, Mika Ikonen, Tuomo Kovalainen) 
@ Mäntsälä Bowling 20.8.2022
Palasin Lahteen vain yhden kotiyön jälkeen. Varsinainen kohde oli lähijunamatkan päässä Mäntsälässä, missä keilahalliteema jatkui Käsityöläisten tähdittämissä kesäjuhlissa. Myös esiintyjien tekniset ongelmat tuntuivat seuraavan minua, kun bändin äänentoisto ei kestänyt laajan pihapiirin vaatimia volyymitasoja. Tunnelma oli riemukas kuten Mikan ja kumppanien vaikutuspiirissä aina, mutta äänen pätkimiset tönivät pois täydellisen musiikkinautinnon tilasta. Aivojeni läpi taisi livahtaa ajatus, että bilebändimeininkiä oli nyt koettu hetkiseksi tarpeeksi - ja tavallaan hyvä niin. Syksyn mittaan "Kässäreitä" on viety yksityistilaisuudesta toiseen, ja harvat julkiset keikat ovat olleet minulle mahdottomia - houkuttelevimmalle osallistumisen esti vuoden todennäköisesti ainut lauantaityöpäivä. 

Kun BNC on tavallaan pois pelistä - Elias-vetoiset keikat eivät nyt houkuttele riittävästi pidemmille retkille - eikä Mikan keikkojakaan ole ollut, Ilpon merkitys tärkeimpänä suosikkiartistinani on kasvanut entisestään. Elokuun lopulla onnistuin vielä koluamaan kolme hänen keikkaa samana viikonloppuna. Lahden Mukkulan kartanolla järjestetyt Makujen messut tarjosivat hänen ja kitaristi Pasin setit perjantaina ja sunnuntaina, ja lauantainakin Ilpo pyörähti paikalla tangokuningattaren teknisenä tukena - ystäväpalveluksena bändissä soittaneelle rumpu-fakiiri Esalle. 

Pasi Jääskeläinen & Ilpo Kaikkonen @ Makujen messut (Viinikylä) Mukkulan kartanolla 26.8.2022

Minäkin viihdyin Heidi Pakarisen tähdittämissä päivätansseissa aurinkoisella rantaterassilla. Hieman huvitti ajatus siitä, miten ihastuttavia tangokuningattaria tupsahtelee elämääni tuttujen muusikoiden kautta. Saana Sassalin Velikullat ovat tosin palanneet aiempiin kokoonpanoihinsa kun Saanaa on tarvittu enemmän sairaanhoitajana kuin laulajana. Heti Pakarisen pitkän päiväkeikan perään kuulin setin verran Marko Haavistoa bändeineen. Sangen viihdyttävää oli hänenkin tuotantonsa, vaikka tuttua oli vain Ilpon bravuurina tärkeäksi tullut Paha vaanii.

Heidi Pakarinen & Esa Parikka @ Makujen messut Mukkulan kartano 27.8.2022

Ilpo Kaikkonen @ Bar Bistro Seurahuone
Lahti 27.8.2022

Lauantain väli-iltaan osui aikamoinen yllätys, kun löysin itseni viime hetkellä yksityisestä julkiseksi muuttuneelta Ilpon keikalta tutusta Sokos-hotellin aulabaarista. Kahden messupäivän väsyttämänäkin nautin musisoinnista, ja aivan erityiseksi illan teki kiitollisuus siitä, että Ilpo itse oli vinkannut minulle tilaisuudesta samana päivänä. "Kai se vielä kestää katsella naamaani kun lähes kutsuu keikalle", hymähtelin mielessäni, arvostaen suuresti hänen ajattelevaisuuttaan viikonlopuksi Lahteen asettunutta fania kohtaan. Musiikki-iloon sekoittui kiitollisuutta siitäkin, että mieheni ymmärtää keikkailuani, ja samalla huolta paikalla olleesta tuttavasta, jonka tilanne ei ollut yhtä onnekas. Koin kuin välähdyksen vaihtoehtoisesta todellisuudesta, jossa muusikkomiesten seurailu saatettaisi ymmärtää miesten eikä musiikkielämysten perässä juoksemisena. 

Sunnuntai-iltapäivän keikkaputken aloittivat ruokamessuille varmaankin nimen perusteella valitut Maustetytöt, jotka tekivät omintakeisella tyylillään ja musiikillaan hyvin positiivisen vaikutuksen.

Maustetytöt @ Makujen messut (Rantalava) Mukkulan kartanolla 28.8.2022

Tekniset ongelmat, joita Ilpokin oli hälytetty ratkaisemaan, viivyttivät keikan aloitusta, ja sen perään festariohjelman huipentaneesta Ilpon ja Pasin setistä tuli säätilan puolesta vielä enemmän jännitysnäytelmä kuin se muuten olisi ollut. Massiiviset pilvet lähestyivät Vesijärven takaa, mutta onnekkaasti kastuimme vain vähän, eikä keikka keskeytynyt heti alkuunsa, kuten jo ehdittiin pelätä. Muutaman kilometrin päässä oli kuulemma ropissut valtavia rakeita. 

Pasi Jääskeläinen & Ilpo Kaikkonen @ Makujen messut (Rantalava) 28.8.2022

Näin oli elokuu paketoitu, mutta jatkan vielä pienen pätkän syyskuun puolelle. Keikkailu käynnistyi heti ensimmäisenä päivänä kun alkuvuodelta kahdesti siirretty Hanna Pakarisen keikka toteutui On the Rocksissa. Mahtavaa bändikeikkatunnelmaa häiritsi hieman äänentoiston volyymitaso, joka oli säädetty tupaten täyttä rokkiklubia varten, vaikka yleisömäärä jätti tilan aavistuksen väljemmäksi. Korvatulpilla kuitenkin pärjäsin ja nautinkin. Keikan huipennuksina soivat paitsi Hannan omat uutuudet, Sun aika tulee vielä ja Vuoretkin murtuu, myös nostalgistakin nostalgisempi Idols-biisi Tuulet puhaltaa. Ensimmäistä Idols-vuosikertaa ja erityisesti erästä Tuiskun Anttia kaipailtiin esittämään se vielä joku kaunis päivä yhdessä Hannan kanssa. 

Hanna Pakarinen (taustalla Jaakko Kääriäinen ja Risto Niinikoski)
@ On the Rocks Helsinki 1.9.2022

Seuraavaksi olikin vuorossa Tuiskun vuodesta toiseen ja kolmanteen siirretty stadionkeikka noin 35 tuhannen hengen yleisölle. Olimme seuralaiseni kanssa ajoissa ja saimme paikat suhteellisen läheltä lämmittelevää Ida&Kalle-duoa. Viihdyttävän setin jälkeen edessä oli tunnin odotus, jonka aikana seikkailin toivottoman pitkältä tuntuneeseen WC-jonoon. Paluumatkan pujottelu lukuisine anteeksipyyntöineen oli syöstä minut epätoivoon, mutta lopulta löysin takaisin ystäväni luo. Tuiskun show oli... no, show. Olihan se valoineen ja tanssijoineen varmastikin suurinta ja komeinta mitä Suomen keikkarintamalla on koskaan toteutettu. Musiikin rooli jäi vaan vajaammaksi kuin olisin toivonut. 

Itselle tärkeimmät Tuisku-biisit ovat vanhempaa tuotantoa, joka loisti poissaolollaan, ja muusikot pysyivät minun makuuni liikaa taustalla. Toki soitto soi komeasti, mutta isoille screeneille kuvattiin vain Tuiskua ja tanssijoita. Muinaisesta Koopin bändistä tuttu Teijo Jämsä soitti rumpujaan pienenä pisteenä lavakorokkeella. Samasta yhteydestä tuttu Lasse Sakara sai edes piipahtaa lavan etualalla akustisen Juuret-kitarasäestyksen aikana. Odotettua vierailijaa, Bessiä, en ehtinyt paikallistaa tanssijalaumasta, mutta Erin oli tunnistettavampi hahmo Aamukuuteen -osuudessaan. Komean kokemuksen jälkeen olin entistä valmiimpi palaamaan "omille" keikoilleni, missä visuaalisuus on vaatimatonta mutta musiikki pääosassa - ja niitähän riittää taas seuraavassa jaksossa. 

Kommentit