Hengitä syvään

Kun keikkatarinani laahaavat pari kuukautta jäljessä, niihin ujuttautuu väkisin pieniä kurkistuksia tulevaisuuteen, varsinkin kun nykyhetki kietoutuu juoneen niin vahvasti kuin juuri nyt. Syyskuiselle, syksyn toiselle Teeriklubille suuntasin henkisesti aivan romuna, stressipiikiksi tiivistyneen työkuormituksen ja kahden tunnin yöunien jälkeen. Kun Lahdessa sattuu olemaan parhaiden keikkojen lisäksi tärkeimpiä työkontakteja, sain keikan kylkiäisenä konkreettista keskustelutukeakin, mutta silti Ilpon mieltäni hoivaava taika oli tarpeellisempaa kuin pitkään aikaan. Keikkaendorfiineilla nousin vielä siitä montusta ja hankalaa tilannetta ruvettiin selvittämään. Tunnelin päässä kajasti jo mielekkäämpi työnkuva - sellainen, missä voisin käyttää enemmän omia vahvuuksiani - mutta päivän varoitusajalla valo pimeni ja minut paiskattiin konfliktien saattelemana entistä syvemmälle epämukavuusalueelleni.

Jannika B:n nyt hieman turhankin koskettavaa biisiä lainaten, löysin itseni illalla sängystä ihmisen muotoisena värisevänä möykkynä, onneksi vierelläni mies, joka oli jo tovin yrittänyt tuuppia minua työterveyteen. Sairaslomalappuun kirjattiin ”akuutti stressireaktio”, ja kuten Pyhä-saagan lopussa ennakoin, tutut tapani ylläpitää mielialaa ja arjen toimintakykyä ovat arvossaan. Onneksi voin harrastaa liikuntaa - hankin jopa uudet sukset, joita koko viime talven jahkailin - ja onneksi on keikkoja. Parasta terapiaa keikat ovat toki keikkahetkellä, mutta muistoillakin pakenen murheitani. Lahden Teerenpeliin saan nyt palata ajatuksissani vielä toisen - ja myöhemmin kolmannenkin - kerran, ja onhan loppuvuonna vielä yksi edessäkin. 

Teeriklubi 15.9.2022: Ilpo Kaikkonen & Fakiirit (Pasi Jääskeläinen,
Esa Parikka, Sami Kujala) feat. Nina Tapio

Kun Teeriklubi-osallistumiseni on jo automaattista Ilpon ja bändin seurailua, en aina oikein muista noteerata vierasta ennakkoon. Seuraavasta tulisin kyllä intoilemaan, mutta syyskuun Nina Tapio -vierailun sykähdyttävyys tuli yllätyksenä. Olin niin harhautunut muihin ajatuksiin, että olin onnistunut hetkellisesti unohtamaan jopa Taikapeilin, jonka tuotantoa toki kuultiin. Sykähdyttävimpänä oivalluksena itse keikkatilanteessa tuli se, että Ninahan oli tosiaan osaltaan varmistamassa Ilpon etenemistä Idols-finaaleihin. Lavalla heiteltiin lämmintä läppää "yhteisestä menneisyydestä", kun vakiintuneimmalle artistiuralle edennyt kauden 2011 kokelas säesti päätuomaria isännöimällään klubilla. Minullehan olivat Idols-tuomareina juurtuivat mieleen Olli Lindholm ja Jone Nikula, jotka "merkitsivät" Ilpon seurantaani Kepa Salmirinne -assosiaatiollaan. Olinkin aikamoisen mehuissani, kun setin huipensi River Deep Mountain High, joka itselleni on nimenomaan Zero Nine -biisi. Ehkä oli hyvä, että Nina lauloi ja Ilpo vain komppasi, tai suosikkiartistieni viestiketjuista hömppäfilosoiva pikku pääni olisi räjähtänyt riemusta. 

Merkittävimmäksi yksittäiseksi biisiksi nousi kuitenkin Ninan oma tuore Hengitä syvään, joka osui ja upposi melkein kuin Mikan Kaikki on oolrait aikoinaan. Voimabiiseistä puhutaan, mutta nimesin tämän rauhabiisiksi, jolla olen tasoitellut stressikierroksia pitkin syksyä. "Hengitä syvään, hengitä hyvin, takana rotko, halkeema syvin" -teema lohduttanee edelleen, vaikka rotkon reuna, jonka luulin tavoittaneeni, murenikin. 

Suvi Teräsniska & Yö: Ihmisen poika -kiertue @ Lappeenrantasali 23.9.2022
Suvin vierellä "porilainen taustalaulaja" Miina Mikkonen

Seuraavaksi vuorossa oli ainakin kertaalleen siirretty Suvi Teräsniskan ja Yön yhteiskonsertti omassa kotikaupungissa. Olin kokenut saman konsertin ensimmäisellä kiertueyrityksellä juuri ennen koronaa. Se oli se erityisseikkailu, johon päädyin taustalaulaja Miinan hätäapukuskina. Nyt konsertti tuntui ikään kuin kypsyneen, ja Suvin laulama Yön tuotanto lumosi vielä tehokkaammin. Ilo siitä, että musiikki elää, jäi päällimmäiseksi, vaikka taustalla häilyi haikeus Ollin poissaolosta. Olinhan kokenut hänet täsmälleen samalla paikalla nelisen vuotta sitten, hänen viimeisenä syksynään.

Mikko Alatalo: 70+ juhlakonsertti @ Kulttuuritila Nuijamies 8.10.2022

Mikko Alatalon juhlakonserttiin tupsahdin vain pari minuuttia ennen aloitusta. Lempikeikkapaikka Nuijamiehen tarjontanakin olin ensin ohittanut sen, kun en halunnut myöhästyä illan tärkeämmältä keikalta, mutta viime hetken some-mainos oli saanut minut ponkaisemaan kotisohvalta. Mainoksen mukaan konsertin piti päättyä ajoissa, mutten sentään paennut väliajalla, joka yllättäen venytti aikataulua. Viihdyin konsertissa ja olin kiitollinen siitä, että sittenkin älysin lähteä, ja sain kokea Mikon omalla tuotannolla. Muistelin kuulleeni häntä livenä vain kerran aiemmin. Muutaman vuoden takaisessa Beatles-konsertissa hän teki hyvän vaikutuksen muun muassa ikäpolvelleen hämmästyttävän hyvällä englannilla (toki mukana oli myös eräs Ilpo heijastamassa hyvää kaikkeen mikä konserttiin liittyi). Mikkohan lienee ihan ensimmäinen artisti, jonka musiikista olen lapsena intoillut. Ei taatusti ole toista, jonka tekstejä olisin siteerannut yhtä paljon, koko elämäni ajan - "rahaa on niin paljon...", "rikoo on riskillä ruma", ja niin edelleen. Lapsuuden hupaisat Syksyn sävelet käytiin läpi yhdessä potpurissa, ja koskettavimmiksi esityksiksi nousivat Vain elämää -ohjelmassa uuden elämän saaneet Ihmisen ikävä toisen luo ja Syli. 

Jatkokeikallenikin ehdin hyvin, kun Suomi-pops, tops & flops -ilottelu alkoi tutussa Pikku Pete -pubissa tunnin ilmoitettua myöhemmin. Keikasta ei nyt tällä kertaa enempää, mutta pakko mainita, että laulusolisti Tuomas julkaisee taas uutta materiaalia, joka on tallennettu "meillä" eli lappeerantalaisella Astia-studiolla.

Suomi-Pops Tops & Flops (Tuomas Turunen, Juhan Goodman, Jari Hakuli)
@ Pikku Pete Lappeenranta 8.10.2022

Sumaksi kotikaupunkikeikkailun tiivisti Arttu Wiskarin Suomen muotoisen kiertueen Lappeenranta-etappi, joka oli viskaantunut helmikuulta ajankohtaan, joka oli työnkin puolesta turhan kiireinen. Kun koronarajoitukset olivat vielä päällä, olin tarttunut kaikkeen mahdolliseen kiinnostavaan vähintäänkin kannatuksen vuoksi, enkä tietenkään raaskinut jäädä kotiin, kun eturivipaikka odotti. Ensimmäinen akustinen setti ei oikein lämmittänyt, vaikka leirinuotioasetelmasta esitettiinkin, mutta vauhdikkaampi toinen sai minutkin jo laulamaan mukana tuoretta Elämän kovaa koulua ja muita Artun hittejä. Bändin uusi kitaristi ja taustalaulaja Niina Huohvanainen ilahdutti myös jälkikäteen arvostamalla keikkakuviani. 

Arttu Wiskari: Suomen muotoinen kiertue @ Lappeenrantasali 13.10.2022
Vierellä kitaristit Mikko "Carlos" Vehmala ja Niina Huohvanainen 

Rupesin tätä kirjoittaessani kyseenalaistamaan muistikuvaani, että Wiskari-konsertti oli siinä hetkessä ihan liikaa. Eikö yhden arki-iltakonsertin pitäisi kiireiseen työviikkoonkin mahtua? Sitten älysin, että olen unohtanut välistä yhden konsertin, josta ei ollut valokuva-albumia Facebookissa - sehän toimii reaaliaikaisempana keikkapäiväkirjana kuin tämä blogi. Edellisenä iltana, kahden intensiivisen työpäivän välissä, olin hurauttanut Kotkan konserttitalolle. Siellä soivat Suomen euroviisut Hanna Pakarisen ja Mikael Saaren tähdittämänä. Olin hankkinut lipun hetken mielijohteesta, Hannan some-maininnan yllyttämänä - silläkin perustelulla, että pääsin samalla pikavisiitille isäni luo. 

Euroviisut Suomi - 12 points. Hanna Pakarinen, Mikael Saari
& Kymi Sinfonietta @ Kotkan konserttitalo 12.10.2022

Tunnelmaan keskittyminen oli haastavaa, kun eturivipaikkani asemoitui sellaiseen kulmaan, että kapellimestarin korokkeen kaide blokkasi minulta solistit heidän kasvojensa korkeudella. Esiintyjien näkeminen on minulle tunnetusti tärkeää (niin on kuvaaminenkin, joka oli harvinaisen selkeästi kiellettyä - oheinen kännykkäräpsäys on loppukumarruksista). Toiseen settiin onnistuin ujuttautumaan paremmalle paikalle ja nautin täysipainoisemmin Hannan huikeasta laulusta. Myös Mikael hurmasi äänellään ja hymyileväisellä karismallaan, mikä kostautui minulle myöhemmin samalla viikolla. Odotin hieman liikaa näkeväni hänet Lahden kaupunginteatterin Something Rotten -esityksessä, mutta roolivuorossa olikin vieras näyttelijä. Ehkä juuri Mikael olisi saanut minut käännytettyä ajatuksesta, etteivät musikaalit oikein ole minun juttu. 

Teatteriin päädyin syksyn ehkä merkittävimmän keikkatapauksen kylkiäisenä. Tiedon Teeriklubin vieraasta olin saanut ensin Ilpon läheiseltä edellisen klubin settitauolla, mutta onneksi sitten myös julkisena spiikkinä, etten joutunut pidättelemään moista riemu-uutista. Olin aavistuksen pettynyt kun ei kukaan tuttu vanhoista faniporukoista "seurannut" minua keikalle, vaikka ymmärsin toki torstai-illan haastavuuden vähemmän joustavaa työtä tekeville. Olin niin tohkeissani unelmakombosta, että olisin toivonut hehkutukseeni vastakaikua, ja haaveilin turhaan, että hieman yksinäinen Ilpo-fanitukseni olisi levinnyt ystäväpiiriini vieraan siivellä. Ilpon ja bändin kanssa lavalla nähtiin nimittäin itse Arposen Koop! 

Teeriklubi 15.10.2022: Koop Arponen laulaa - Ilpo Kaikkonen, Esa Parikka ja
varmaan muutkin Fakiirit kuuntelevat yhtä lumoutuneena kuin yleisökin

Huikean hyvänmielen setin Koop taikoi Ilpon ja Fakiirien kanssa, mutta huomasin huokaisevani kaikista syvimmin, kun hän yhtäkkiä heitti What a Wonderful World -lauluvuoron (live-pätkä) vierellä komppaavalle isännälle. Koop on musiikkimaailmani suurimpia lähinnä muistoissa - Ilpo vahvasti nykypäivässä, vaikka onnistuikin sinä iltana herättämään minussa pientä tuohtumusta. Oman soolosettinsä hän veti nimittäin pelkällä englanninkielisellä lainamateriaalilla muka Koopin kunniaksi - Koopin, joka on vähintään puoliksi suomalainen ja syntynyt Lappeenrannassa! Hetkisen mielessäni jupistuani antauduin nauttimaan vaihtelusta. Ilpon omaa eli tärkeintä sielunmusiikkiani kuulisin taas seuraavalla kerralla - muutaman muun vielä kirjaamattoman keikan jälkeen. Tällä kertaa vieras ja yhteinen setti olivat keskiössä, ja minulla pienoinen pakkomielle dokumentoida todistusaineistoa. Alla olevan, nyt jo toivottavasti perinteisen, bändikuvan varmistamiseksi jouduin blokkaamaan Koopin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla passitin hänet vielä takaisin yleisön painokkaasti vaatimaan encoreen. 

Teeriklubi 15.10.2022: Pasi Jääskeläinen, Koop Arponen, Ilpo Kaikkonen,
Esa Parikka & Sami Kujala @ Teerenpeli Lahti