- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Keikkamuisteloni etenevät heinäkuun lopulle, jolloin järjestettiin jo melko perinteiset minifestarit vain parin kilometrin päässä kotoani. Pihatapahtuman esiintyjätkin olivat melko perinteisiä, alkaen sen pääjärjestäjistä, Heidi ja Miitri Aaltosesta. Heidin viime hetken some-vihjailu "hevi-hour-etkoista" sai hitaammankin blondin ymmärtämään, että kannatti olla ajoissa paikalla. Etkojen yllätysesiintyjä oli raskaampaa rockia veivaava Dyecrest-bändi, jonka solistiksi Heidi oli vastikään kiinnitetty. Koimme bändin uuden kokoonpanon salaisen ensiesiintymisen samana päivänä kun sen Colder-single julkaistiin. Syyskuun lopulla julkaistun albumin nauhoitusten jälkeisestä solistinvaihdoksesta tiedotettiinkin vasta muutama päivä myöhemmin.
Dyecrest-bändi KiBar's-festareiden "hevi-hour"-etkoilla 27.7.2023 |
Heti Dyecrestin lopetettua iski raju ukkoskuuro, ja Aaltosten omasta soittovuorosta meni suuri osa esiintymisalueen kuivailuun - Kotiteollisuudesta tuttu Miitri hymähteli asfalttia moppaillessaan muusikkoelämän hohdokkuudelle. Se mikä musiikin määrässä hävittiin, voitettiin kuitenkin tunnelmassa, kun yleisö tungeksi pienessä kioski-baarissa taivastelemassa sääilmiötä ja sitten iloitsemassa, kun festareja pystyttiin jatkamaan. Kuuntelin Aaltosten lyhennetyn setin ja trubaduuri Juho Peltosen sen perään, mutta väsähdin ja poistuin vanhempaa amerikanrokkia esittäneen Vintage Rustin aikana.
Heidi & Miitri Aaltonen sekä Suonpää (vasemmalla) @ KiBar's Lavola 27.7.2023 |
Aaltosia kuulin lisää jo seuraavalla viikolla - en tosin Kasinoterassin kauniissa puitteissa kun huono säätuuri jatkui, mutta olihan heidän musisointinsa nautittavaa Ravintola Lampun hämyyn siirrettynäkin. Välissä tein pienen lauantairetken, joka oli ollut kalenterissa jo pitkään, mutta muuttunut epävarmaksi ajankohdan lähestyessä. Saisiko Ilpo tosiaan vetää ulkosettinsä Heinolan Siltasaaressa, vaikka sää oli sateinen? Kannattaisiko minun ajella trubaduuria kuuntelemaan kun olin kokenut huikean bändikeikan Kosken VPK-juhlissa vain viikkoa aiemmin? Jälkimmäinen kysymys minun olisi pitänyt tietää tyhmäksi yli 150 keikan kokemuksella: todellakin kannatti. Sadekaan ei Siltasaaren iltaa pilannut - pikemminkin se tiivisti tunnelmaa, kun yleisö pakkautui terassikatosten alle. Sitä paitsi ajeluni oli palkinnut jo ennen Heinolaa. Matkalle osui Wene-WiOLin eli kirkkoveneellä Päijät-Hämettä kiertäneen opiskelijakuoron konsertti Jaalan kirkossa. Tyttäreni laulut kuultuani ja lisäpuolituntisen ajeltuani pysäköin Siltasaaren lähistölle, ja kuulin raotetusta auton ikkunasta soundcheck-Kleinbussin viimeiset tahdit. Se oli niitä keikkaelämäni hetkiä, jolloin tiesin olevani täsmälleen oikeassa paikassa - sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.
Ilpo Kaikkonen @ Siltasaari Heinola 29.7.2023 |
Seuraavana viikonloppuna toistin itseäni pohtimalla taas kannattaisiko ajella parin tunnin matkan päähän Ilpon keikalle niin pian edellisen jälkeen, ja taas sain lisämotivaatiota reitille osuneesta toisesta keikasta. Keikkakohtaloni haluaa selvästi estää minua menettämästä hienoja hetkiä yhdistämällä niitä tarjouksiksi, joista ei voi kieltäytyä. Alkuvauhdit otin siis jo aamupäivällä Arja Korisevan konsertista Iitin maatilatorilla. Varmaan kymmeniä kertoja ihan vierestä ohittamani paikka oli kokemisen arvoinen ja ikisuosikki Arjan laulua ihana kuulla pitkästä aikaa. Vajaan tunnin pihakonsertti jäi tosin sitten illemmalla koetun varjoon. Muistan lähinnä ajatuksen, että olisin toivonut enemmän Arjan omaa musiikkia kun valtaosa kappaleista oli lainattuja ikivihreitä - jopa näin 52-vuotiaana huomasin haikailevani tuoreempaa ja modernimpaa. Tuore koskettava Viiva ovenpieleen oli sentään ihana huipennus.
Arja Koriseva (oikealla pianisti Minna Lintukangas) @ Iitin maatilatori 5.8.2023 |
Jatkoin Lahteen lounaalle ja tarkoitus oli pyöriä siellä tovi sen jälkeenkin, mutta veri veti eteenpäin. Olin siten Tennilän kantrit -tapahtumassa alusta asti seuraamassa kyläjuhlan alkupuheet ja palkitsemiset. Tennilä oli valittu Päijät-Hämeen "Vuoden kyläksi" ja sen kunniaksi tarjottiin juhla kakkukahveineen. Juhlaa oli mainostettu avoimesti, mutta enpä tiedä oliko siellä muita esiintyjien vuoksi tulleita "kuokkavieraita". Hetkisen luulin Saska Helmikallion esiintyvän ensin ja illan venyvän kovin pitkäksi. Joko olin kuullut väärin tai sitten järjestystä säädettiin illan aikana, koska "minun" duo pääsikin seuraavaksi ääneen - tosin vasta pari tuntia juhlallisuuksien jälkeen. Hieman ihmettelin pitkää taukoa ohjelmassa, mutta kai kyläläiset osasivat seurustella keskenään - tai käydä välillä kotona.
Pasi Jääskeläinen & Ilpo Kaikkonen @ Tennilän Kantrit 5.8.2023 |
Virallisempi osuus oli ollut ulkona upeaksi koristellulla rekkalavalla, joten hieman oudolta tuntui sekin, että Ilpo ja Pasi oli sijoitettu soittelemaan sisätiloihin, pieneen tanssilavarakennukseen. Kuka muu raaskisi siirtyä sinne ihanan aurinkoisesta kesäillasta, vaikka tila miten viehättävä olikin? Loppujen lopuksi duon sisäkeikka toimi aivan ihanasti. Live-esiintymisen äärelle saapuivat juuri ne, jotka halusivat nauttia siitä täysipainoisesti, ja muut ehkä kuulivat sopivan vaimeaa taustamusiikkia ulkosalla. Rakastin joka hetkeä ja varsinkin sitä, kun saatiin Pasin johdolla laulaa onnittelut Ilpolle, joka sattui viettämään syntymäpäiväänsä (sekin huomioiden, en ymmärrä miten olin saattanut harkitakaan jättäväni keikkaa väliin). Kahden parhainta sielunmusiikkia sisältäneen setin jälkeen ajelin onnellisena kotiin. Kai olisin tangokuningastakin kuunnellut ennen "omiani", mutta heidän jälkeen sydämessäni ei ollut sijaa muulle.
Friidulicious Ice Cream Bar @ Flow Festival Helsinki 11.8.2023 |
Tennilä oli täydentänyt kyläjuhlaputkeni, ja sen jälkeen vuorossa olivat kesän suurimmat puitteet. Niin innokas keikkaihminen kuin olenkin, en ollut koskaan osannut ajatella päätyväni Flow-festareille. Nyt siihen oli selkeä syy musiikkimaailman ulkopuolelta. Tytär kollegoineen oli pystyttänyt festareille Friidulicious Icecream Bar -myyntipisteen, jossa he tekivät oman Friidu-yrityksensä jäätelöpuikoista ihastuttavia annoksia. Olimme mieheni kanssa jopa valmistautuneet talkoohommiin, mutta alkukesästä hankituille hygieniapasseille tuli käyttöä vasta myöhemmin. Lähinnä pyörimme vain ihmettelemässä festarialuetta, joka alkuun vaikutti hieman ylikehutulta - tunnelmavalaistuksen kauneushan tuli esille vasta illan hämärtyessä.
Anna Puu @ Flow Festival Helsinki 11.8.2023 |
Friidu-yrittäjä ja sen äiti @ Flow 11.8.2023 |
Tässä kohtaa on mainittava, että vain muutama päivä Flow-jäätelöbaarin purkamisen jälkeen, tyttäreni osallistui yrittäjäkollegansa kanssa Leijonanluolan kuvauksiin. Nyt kun jakso on näytetty, muutkin kuin me läheiset tiedämme, että he saivat suurimman Suomen ohjelmaversiossa koskaan tehdyn sijoituksen, ja samalla kolme kovaa "leijonaa", Jari Sarasvuon, Elias Aallon ja Kim Väisäsen, yritykseensä osakkaiksi. Olen luonnollisesti aivan massiivisen ylpeä tyttärestäni. Hän on niin käsittämättömän hurmaava, lahjakas ja kykenevä nuori nainen, etteivät Mestaripiirroksenkaan sanat riitä kuvailemaan, ja hehkutan hänen kasvipohjaisia jäätelöitään varmaan innokkaammin kuin kenenkään artistin tuotantoa koskaan.
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Kommentit
Lähetä kommentti