Viinaa ja joogaa

On jo täysi talvi ja hiihtokausikin korkattu, mutta keikkatarinoissani elelen edelleen elokuuta. Olin varannut kuun puoliväliin pienen jatkokesäloman luottaen siihen, että Teeriklubi jatkuisi kesätauon jälkeen. Klubin alle olin optimoinut piipahduksen Helsinkiin, missä Vesterinen yhtyeineen osui eteeni kolmannen kerran reilun kuukauden sisällä. Edelliskesän Allas Sea Poolin uusinta oli odotetusti vaikuttava ja sai aimo annoksen lisätunteikkuutta tiedosta, että keikka oli Jepa Lambertin toiseksi viimeinen bändin vakituisena jäsenenä. Yleisön etualan faniosastolla nostimme hänelle sydämin varustetut kiitoslaput loppukumarrusten aikana. 

Vesterinen yhtyeineen (Jepa Lambert, Tero, Heini Ikonen) @ Allas Sea Pool Helsinki 16.8.2023

Jatkoin Lahteen, missä Teeriklubi tosiaan palasi odotetusti kesätauolta, vaikka olisin hyvin ymmärtänyt, jos Ilpo olisi rumpalinsa kesäisen loukkaantumisen kuormittamana laittanut bändikeikat toviksi tauolle. Shown on jatkuttava, kuten sanotaan - vain Ilpon omat biisit karsiutuivat minimiin tuuraajalle tutumpien lainojen tieltä. Hunajaa soi, ja se oli minulle siinä hetkessä tärkeintä - artistin luotto uusimpaansa, vaikkei nyt enää ihan uunituoreeseen, vahvistaa minulle toivoa vielä uudemmasta. Vieraana oli klubille melkeinpä jo odottamani lahtelaisartisti Mikael Saari. Mikael on hurmannut äänellään ja persoonallaan jokusen kerran aiemminkin, mutta pahemmin koukuttava oma tuotanto puuttui edelleen. Maagisimman hetken hän loi ohjeistamalla yleisön "vaikka lattialle istumaan, jos ette halua tanssia muiden edessä". Arvostin jopa moiseen käskyttämiseen valtuuttavaa karismaattista otetta yleisöön, ja istuin itsekin siinä "nuotiopiirissä" kunnes keikkatunnelma kiihtyi tanssivaihteelle. 

Teeriklubi 17.8.2023: Ilpo Kaikkonen band feat. Mikael Saari

Palasin Lahti-rutiinieni mukaisesti junalla Lappeenrantaan pian puolen päivän jälkeen, ja vain muutama tunti myöhemmin starttasin autoni uudelle retkelle. Olin houkutellut tyttäreni tulemaan vastaan eli Helsingistä Kouvolaan, missä kohdattiin pikaisen ruokailun äärellä. Keskustasta suuntasimme Taideruukkiin, missä Taiteiden yön ohjelmassa esiintyisi Lili & Luna. Kouvolalaisen country-duon tuotantoon olen ihastunut niin, että se päätyi spotifyn juuri julkaisemissa vuositilastoissa toiseksi, heti ykköseksi vakiintuneen Ilpon perään. Minut koukuttaneen debyyttialbumin jälkeen Tuure Kilpeläisen kanssa levytetty Onni on soinut erityisen tiuhaan. Pihatelttaan sijoitettu esiintyminen oli odotetun ihastuttava. Tyttärenikin ilmaisi sydämellisen sarkastiseen tyyliinsä tykänneensä poikkeuksellisen paljon äidin suosikkiesiintyjien ollessa kyseessä. Keväällä julkaistu Viinaa ja joogaa soi painokkaasti vaadittuna encorena, vaikka lapsiyleisö alkuillan keikalla vahvasti edustettuna olikin. 

Lili & Luna (vas. Leena "Luna" Tirronen, oik. Sanni "Lili" Savolainen) 
@ Taideruukki Kuusankoski / Taiteiden yö Kouvola

Bilebändi Overdrive (Hannele Haimila & Sonja Kangastalo)
@ Sataman valot Lappeenranta 26.8.2023

Elokuulle mahtui vielä Bilebändi Overdriven esiintyminen Lappeenrannan satamassa, valtavan ruuhkaisessa Sataman valot -tapahtumassa. Bändin muusikot olivat paikallisen Taidekoulu Estradin opetushenkilökuntana tapahtuman järjestelyissä mukana, ja esiintyminen enemmän sirkusesityksen elävää taustamusiikkia kuin varsinainen keikka, mutta komea sellaisenakin.

Oikeat tuliefektit jäivät sirkustaiteilijoiden käsiin, mutta syyskuu starttasi symbolisen liekehtivällä rytinällä Zero Ninen tahdissa. Toteutimme parin paikallisen fani-ystävän kanssa "roadtripin" Tahkolle, missä Lapinlahti Cruising -tapahtuman jatkot vedettiin raskaan rockin merkeissä - kunhan teemaan sopivat missikisat oli ensin pyöräytetty lavan edessä. Me hyvissä ajoin eturiviä varaamaan tulleet fanitkin jouduimme naureskellen väistämään: "ettei meitä vaan sekoitettaisi misseihin". Nyt jo sangen tuttu timanttinen setti intiimillä - joku voisi jopa sanoa ahtaalla - lavalla keräsi ympärilleen monenmoista muuta hymyilyttävää. 

Zero Nine (Timo Käsmä & Kepa Salmirinne) @ Kunkku Tahko 1.9.2023

Minulla keikkamuistot palautuvat tyypillisesti kuvien kautta. Varsinaiset keikkakuvat olivat epätoivoisen kehnoja, mutta Tahkon Kunkun tunnelmat tiivistyvät kahteen keikan jälkeiseen. Ensimmäisessä LankaFesteillä kohtaamamme nuorukainen pitelee sylissään itse Timo Käsmän hänelle ojentamaa kitaraa. Hän oli juuri kokenut ensimmäisen baarikeikkansa täysi-ikäisenä, ja minä satuin olemaan se, joka johdatti hänet ehkä keikkaakin ikimuistoisemman hetken äärelle. Huomasin siis vähän vahingossa rohkaistuneeni niin, etten koe vain itse olevani tervetullut moikkaamaan bändiä, vaan saatan sopivalla hetkellä napata siipeni alle jonkun muun asiallisen oloisen pyrkijän. Kyseinen kuva on piirtynyt vain mieleeni, kun otin sen nuoren fanin omalla puhelimella, mutta toinen ihan oikea on bändistä keikan jälkeen, rennompiin siviilivaatteisiin sonnustautuneena. Siinä seisovat muusikot ikäänkuin enemmän omina itsenään, erityisellä - toki käytännössä aika etäisellä - tavalla tutuiksi ja tärkeiksi tulleina, elämänmittaisen fanitukseni edelleen hetkittäin hieman häkellyttävänä jatkumona. Ei kuva mikään mestariotos ole, mutta antaa luottoa siihen, että kyllä minäkin melkein promokelvollisen kuvan bändistä ottaisin, jos saisin rauhallisen tilaisuuden hyvissä valoissa, kun "pojilla" on vielä edustusasut ojennuksessa. 

Zero Nine Tahko-keikan jälkitunnelmissa: Timo Käsmä, Jarski Jaakkola, Kepa Salmirinne,
Mikko "Dexta" Korpela, Matti "Iro" Murtola ja Mara Mäntyniemi

Yksi syksyn Zero Nine -kokemus on vielä raporttijonossa, ja vaikka se päättyi oletukseen uudesta vasta "lumien sulettua", seuraava ekstraspesiaali onkin yllättäen edessä ihan kohta. Siten onkin hyvä katkaista tämä jakso juuri tähän, hetkellä, jolla elämäni "viinat ja joogat" ovat erityisen herkässä epätasapainossa. Aiemmissa jaksoissa jo hieman välähdelleet työelämäni haasteet ovat taas murjoneet minut hetkeksi maahan, mutta työkykyni horjuessakin "elämänkyky" on tallella - pitkälti juuri näiden blogissa käsiteltyjen "lääkkeiden" ansiosta.