Elämä on elämää

Syyskuu alkoi siis viime raportin huipentaneella Zero Ninen keikalla Tahkolla asti, ja vain muutama päivä myöhemmin matkustin työn merkeissä Skotlantiin. Matka oli mahtava, mutta kehnoilla reissu-unenlahjoillani raskas, varsinkin kun päädyin itseäni ketterämmässä seurassa kipittelemään St Andrewsin katuja kovempaa kuin ylipainoinen keski-ikäinen kroppani olisi kestänyt. Lonkan bursiitti helpotti onneksi paljon nopeammin kuin edellistalven hiihtoinnostuksen jäljiltä kantapäissä edelleen aristava plantaarifaskiitti (elämän raihnaisemmalla jälkipuoliskolla oppii näköjään uusia termejä). 

Jannika B @ Pasaati Kotka 16.9.2023

Suomi-pops tops & flops @ Kanuuna Luumäki 16.9.2023

Kolme päivää kotiutumiseni jälkeen seisoin siis jo lähes kivuttomasti lavan edessä Jannika B:n keikalla. Päiväsetti kotkalaisessa kauppakeskuksessa limittyi luontevasti visiittiin isäni luona, kun olin jo tovin toivonut kuulevani livenä Jannikan koskettavaa tuoreempaa tuotantoa. Ihmisenmuotoiseen olen samaistunut turhankin paljon pitkäkestoisen työkuormitukseni aikana, mutta onhan se tuonut lohtuakin, ja Hymytyttö taas hyvänlaista uhmaa. Kotimatkalla pistäydyin vielä Taavetin Kanuunassa kuuntelemassa tuttua Suomi-pops, Tops & Flopsia, mutta reissurasituksista edelleen toipuvana en jaksanut sitäkään hauskuutta ihan loppuun asti. Samoihin aikoihin Kanuunan some-kanavalla kyseltiin artistiehdotuksia, mistä seurasi hyvin ilahduttava merkintä kalenteriini keväämmälle, mutta siitä lisää sitten keväämmällä.

Teeriklubi: Ilpo Kaikkonen & band feat. Sami Saari @ Teerenpeli Lahti 21.9.2023

Seuraavan viikon Teeriklubi-torstai käynnisti niin massiivisen kiertueen, että Sami Saaren taatusti huikea klubivierailu on kadonnut lähes täysin muististani. Jatkoin Lahdesta suoraan Ikaalisiin jo toiselle Zero Ninen keikalle saman syyskuun aikana. Nuukamatkailijana olin varannut keikkapaikkaa eli Ikaalisten kylpylää puolet halvemman keskustahotellin. Taksejakin välttelen yleensä viimeiseen asti, joten seitsemän kilometrin välimatka yösijan ja kylpylän välillä mietitytti - kipeillä kantapäilläni ja vasta toipuneella lonkallani en ainakaan haluaisi kävellä sitä yöllä keikan jälkeen. Bussini Tampereelta lähestyi jo Ikaalista kun silmiini osui viime hetken tarjous kylpylämajoitukseen. Sain sisäisen sulovileenini kerrankin hiljennettyä ja tartuin siihen. Peruutuskelvottoman halpahotellini hinnasta tinkimäni osuuden investoin kylpyläkaupan uimapukuun, ja kun kipittelin se käsivarrellani kohti altaita, elämäni bändin pakettiauto kurvasi pihaan. 

Zero Nine (Timo Käsmä ja Kepa Salmirinne) @ Menoehtoo Goes Rock, Ikaalisten kylpylä 22.9.2023

Rock-painotteinen ilta Ikaalisissa tarjosi myös Melrosen ja Peer Güntin setit, mutta minun keskittymiseni riitti vain niiden välissä esiintyneeseen Zero Nineen. Melrosea kuuntelin hetkisen, lähinnä pujotellakseni valmiiksi mahdollisimman lähelle lavaa. Kannattikin olla valppaana, sillä sujahdin setin päättyessä ainoaan vapaaseen rakoon eturivissä (Zero Ninen jälkeen ei muuten jäänyt vastaavaa "fanimuuria" odottamaan Peer Güntiä). Zero Nine jyräsi taattuun tyyliinsä vuosikymmenien tiivistämiä timanttejaan: White Lines, Banging on Drums ja Never Stop Runnin' on kyllä niin legendaarinen suora, ettei sitä voi ainakaan minun maailmassani kukaan koskaan ylittää. Juontaja Jone Nikula joutui selittelemään yleisölle tiukkaa aikataulua, kun valtaisilla aplodeillakaan ei irronnut encorea. Syyskuun reissuhullunmyllyni raskaudesta kertoo ehkä se, että muistin hömppäfilosofoida Jonen roolia oman elämäni "kaaosteorian perhosena" vasta jälkikäteen. Hänhän se Olli Lindholmin rinnalla linkkasi Ilpon Kepaan ja sen seurauksena minun elämääni kevään 2011 Idols-kisasta edellisiltaan ja toki siitä eteenpäinkin.

Zero Nine @ Ikaalisten kylpylä 22.9.2023

Lennokas siirtymiseni kylpylään aiheutti jo aikamoiset adrenaliinipöllyt, ja mainio faniseura keikkaa odotellessa varmisti minulle hyvällä tavalla tunteikkaan illan. Yöpymiskuvion "korjaus" palkitsi siinäkin, että päädyin palloilemaan samaan eksoottiseen vanhaan kylpylärakennukseen, missä bändikin majoittui, ja törmäilimme vielä aamullakin. Aika epeleitä olivat elämäni muusikot, kun hyvästelivät "lumien sulamiseen asti" eivätkä vihjanneet sanallakaan joulukuun keikasta, joka siinä kohtaa oli jo ajatuksena olemassa. Myöhempien haastattelujen mukaan ajatus oli tyrmätty ja palautettu harkintaan vasta paluumatkalla, mutta silti. Ennen kyseistä Kuusamon juhlakonserttia keikkatarinoissani on tosin vielä jokunen etappi, alkaen kotimatkan Espoo-mutkasta.

Hanna Pakarinen (rummuissa Risto Niinikoski)
@ Sellosali Leppävaara 23.9.2023

Olin jo kauan ennen tietoa Zero Ninen keikasta kiinnittänyt itselleni Hanna Pakarisen Sellosali-konsertin seuraavaan iltaan. En halunnut luopua siitä, vaikka kolmannet keikkaillat ja reissuyöt putkeen tapaavat olla jo raskaanpuoleisia. Konserttihan oli alkuillasta, mutta juuri sen verran myöhään, että viimeinen juna kotiin olisi jättänyt ennen encorea. Jaksaahan konserttisalipenkissä istua väsyneempänäkin, mutta keskittymiskyvystäni en ollut varma kaiken juuri kokemani huikeuden jälkeen. Hannan eläytyvä tulkinta oman taitavan bändin edessä oli kuitenkin niin vaikuttavaa, että nautin täysillä. Elämä on elämää soi melko tuoreena ja sopi jotenkin valtavan hyvin hetkeen. "Mä vedän sen täysii" ja sinä pitkänä viikonloppuna aikamoisen kirjaimellisesti. 

Seuraavana syyskuun viimeisenä viikonloppuna liikuin vain lähikulmilla, mutta edelleen aika vauhdikkaasti. Singahdin sähköpyörälläni suoraan kuntonyrkkeilystä pikasuihkun kautta keskustaan. Kauppakeskus Galleriassa piti juuri olla alkamassa Lili & Luna -duon keikka, mutten meinannut löytää koko lavaa. Esiintyjät oli sijoitettu korkealle yleisön yläpuolelle, kauppakeskuksen porrasnurkkaukseen - ehkä teoriassa kaikkien nähtäville, mutta käytännössä ei kenenkään. Katselin lähes kauhuissani mikrofonien sijaintia ja suuntausta: pidemmän Lilin kasvot saattaisivat näkyä kaiteen takaa, mutta Lunan eivät millään (hänhän se minun suurempi suosikki on, tuttuna kasvona jo X factorista 2010). Äänentoistokaan ei tainnut kunnolla ulottua sinne, missä laulu olisi voinut lumota ostoksilla kiertäviä esiintymisen äärelle, joten yleisö jäi pienemmäksi kuin ihana duo olisi ansainnut. Minä sentään keksin ujuttautua kauppakeskuksen toiseen kerrokseen - edelleen kovin kauas esiintyjistä, mutta katselin sentään heitä enkä kaidetta. Olosuhteiden harmittelusta kesti hetkisen päästä keikkatunnelmaan, mutta lopulta nautin varsinkin uutukaisen Josefin-kappaleen ensiesityksestä (Onni on kuitenkin edelleen ihanampi).