Miten keikat lisääntyy

Lokakuulle mahtui vielä yksi vauhdikas viikonloppu. Pääkohteeni oli Helsingissä, mutten luonnollisesti raaskinut jättää lähes reitille osunutta houkutusta väliin. Junailin siis mahdollisimman kevyen reissurepun kanssa Riihimäelle, missä Mika ja Anssi soittivat lempikeikkapaikakseen nimeämässään Irlannin Setterissä. Pikkuruisen baarin tunnelman he veivasivat odotetusti kattoon, mutta aavistuksen hillitymmin kuin edelliskerralla. He eivät juoksennelleet ympäri baaria eivätkä piipahtaneet pihalla kesken biisin, mutta kattokruunut pyörähtelivät energisen solistin käsissä edelleen. Koko syksyä leimanneen henkisesti raskaan työtilanteeni keskellä arvostin tilaisuutta tankata iloisempaa mieltä musiikista ja sydämellisen hilpeistä miehistä, jotka sitä tarjoilivat.

Anssi Häkkinen ja Mika Ikonen @ Irlannin Setteri Riihimäki 27.10.2023

Keikan päätyttyä marssin reppuineni junaan ja Pasilassa tuttuun hostelliin, mistä jatkoin aamulla Viini ja ruoka -messuille. Tyttäreni Friidu-jäätelön maistatuksen suosion ja aputyövoiman sairastumisen seurauksena päädyimme suoraan messuille matkustaneen mieheni kanssa talkoohommiin, mikä olikin parasta käyttöä messuilla vietetylle ajalle. Messupäivän musiikki-twist tuli Smackbound-bändin Netta Laurennen jututtamisesta hänen Viinielämää-pisteellään, mutta juuri mikään muu ei houkutellut pois jäätelötiskin takaa. 

Friidu-maistatus (Annika Ikonen) @ Messukeskus Helsinki (Ruoka ja Viini) 28.10.2023

Parituntinen junamatka kotiin oli erittäin tarpeellinen lepotauko, vaikka olimme messuilla vain yhden iltapäivän emmekä koko pitkää viikonloppua kuten upea yrittäjätyttäremme. Illaksi kotiin jääminen ei ollut siinä väsymystilassakaan optio - kokemuksellani luotin, että jotenkin kuitenkin jaksaisin. Kurvasin melkein heti kotiutumisen jälkeen kohti Rauhaa, eli kotikaupunki Lappeenrannan itäisintä nurkkaa. Holiday Club Saimaan areenalla esiintyi Vesterinen yhtyeineen, ja vaikka keikka oli loppuunmyyty ja tunnelma komean areenan katossa, sain reilu tunti ennen showtimea valita vapaasti paikkani lavakaiteen edestä. En tähdännyt Teron jalkojen juureen vaan siihen, mihin tiesin lempi-ihmiseni bändissä asettuvan.

Heini Ikonen (Vesterinen yhtyeineen) @ Saimaa areena Lappeenranta 28.10.2023

Tasan kaksi viikkoa myöhemmin olin samassa asemassa aiemman kotikaupunkini Kotkan uudella Satama Areenalla, sama bändi ja sama ihanainen Heini Ikonen edessäni. Sillä kertaa lavan edusta oli vaikuttanut uhkaavan täydeltä, mutta jotenkin maagisesti eturivissä oli rako juuri oikeassa kohtaa. Jos olin Rauhassa valtaisasta väsymystilastani huolimatta valtavan vaikuttunut, Kotkassa tunnelmani jäivät aavistuksen etäisemmäksi. Ihailin bändin musiikkia ja menoa, ja elin siinä mukana, mutten ihan niin suurella sydämellä. En tiedä mistä se johtui - ehkä hankalammista kuvausolosuhteista, kun keikkakuvaaminen nyt on vaan minulle tärkeää, tai siitä, että koin saman shown niin pian uudelleen. Minä, joka olen käynyt kymmeniä keikkoja muutamiltakin artisteilta ja tietyltä nykypäivän tärkeimmältä siinä kohtaa jo yli 150, löysin itsestäni hetkellisen leipääntymisen pelon. Vesterisen suurkokoonpanon esiintyminen on aivan käsittämättömän satumaisen mahtavaa mutta myös itseään toistavaa, ja huomasin ajattelevani, ettei minun ehkä kannatakaan kokea sitä "joka viikko". Oivallus saattoi olla tärkeä siinä, että osasin varata seuraavalle vauhdikkaasti loppuunmyyvälle kiertueelle lippuja sopivasti muutaman mutten ihan liikaa. 

Vesterinen Yhtyeineen @ Satama Areena Kotka 11.11.2023

Kotka-iltana eläytymistäni saattoi hillitä sekin, että elin jo mielessäni seuraavaa viikkoa. Fiilistelin - vähän liikaakin - sitä, että tulisin kokemaan Heinin uudelleen siellä missä häneen alunperin ihastuin pari vuotta aiemmin. Sitten kävikin niin, että Heini sairastui, ja marraskuun Teeriklubin vierailijana häntä paikkasi Vesterisen yhtyeen "toinen laita" eli loppukesästä Jepa Lambertin korvannut Hanna Marttila. Keikkahulluuteni on koulinut pettyjästä sopeutujan, ja ammensin iloa siitä, että sain "kerätä koko sarjan": nyt on Teeriklubilla koettu Heini, Jepa ja vielä Hannakin. Hannahan oli upea, mutta hänestä ei löytynyt sitä mystisen välitöntä hurmaannuttamistekijää mikä Heinissä on (jopa se eri suvun Ikonen, jonka samalta klubilta aiemmin löysin, valloitti paljon pidemmällä viiveellä). Lohduttauduin myös sillä, että rajallista artistikaartia kierrättävä Teeriklubi-isäntä kutsuisi varmasti kitaristinsa tärkeän yhteistyösolistin uuteen yritykseen, mutta sitten Heini ilmoitti väistyvänsä Vesterisen riveistä äitiyslomalle. Ikävä tulee, mutta noin ihanasta syystä saa toki maan valovoimaisin ilontuojakin pitää taukoa.  

Teeriklubi feat. Hanna Marttila (Esa Parikka, Ilpo Kaikkonen) @ Teerenpeli Lahti 16.11.2023

Tätä keikkajaksoa leimaavat pubikeikkoihin tottuneelle poikkeuksellisen upeat puitteet, kun käväisin kahden "Hetken ikuinen" -areenakonsertin välissä Tavastiallakin. Sinne minut vei työmatka, jonka ensimmäinen etappi oli iltapäivä Lahdessa, mistä jatkoin Helsinkiin aamulla alkavaan parin päivän työrupeamaan. Siirtymä oli täydellisen optimoitu, kun nousin Kampista suoraan klubille puolisen tuntia ennen showtimea. Lipun olin ostanut juuri ennen ennakkomyynnin päättymistä, kun kollegani kyyti lähestyi riittävän lupaavasti itäistä metroasemaa. Tilaisuus tutustua ilmiöön nimeltä Olli Halonen oli liian houkutteleva ohitettavaksi niin läheltä - suorastaan kirjaimellisesti matkalta hotellille. Varsin vakuuttava Ollin ensikeikka Tavastialla olikin, ja oli aistittavissa, että se oli artistille itselleenkin merkittävä. Yllätyksekseni pääsin vielä ujuttautumaan lavan tuntumaan, missä innokkain fanikunta lauloi Ollin vastustamattomia ralleja suurella sydämellä. Encoreksi yleisö vaati ja sai vielä silloin julkaisemattoman Miten käärmeet lisääntyy -kappaleen uusintana. Viihdyin mainiosti vaikka keskittymiseni harhaili ajatuksessa riittäisikö yksi Pohjolan kaltainen hitti nostamaan oman ykkössuosikkini baareja kiertävästä artistikategoriasta "Tavastia-sarjaan". Areenoille en osaa Ilpoa haavekuvissanikaan asemoida - ehkä se on silkkaa itsekkyyttä, kun viihdyn itse edelleen paremmin intiimimmissä puittessa. 

Olli Halonen @ Tavastia Helsinki 8.11.2023

Aikajänne meni tässä hieman mutkalle, mutta pari päivää marraskuun Teeriklubin jälkeen suuntasin Kouvolan Pato klubille, missä koin vihdoin Pete Parkkosen keikan. Ensimmäinen yritys oli jo helmikuussa 2020, samana päivänä kun Voimaa ja valoa julkaistiin. Päättelin silloin, että kappaleen promokiireet saattoivat olla syy keikan peruuntumiseen. Korona, joka vei pari seuraavaa, iski vasta muutama viikko myöhemmin. Sitten oli vielä itsellä joku tuplabuukkaus, mutta muualla olen saanut Peten keikoista nauttia tällä välilläkin. Tämäkin oli upea, mutta loppujen lopuksi ilta kirjautuu muistoihini mahdollisena jäähyväisenä yhdelle viime vuosien lempikeikkapaikalle. Kuvausohjeistus oli nimittäin päivitetty sellaiseksi, että kuvata saisi vain kännykkäkameroilla (yritin kunnioittaa areenan oveen kiinnitettyä lappua, mutta viimeisten biisien ja loppukumarrusten aikana piipahdin pienen hetken Syntisten pöydässä - kamerani oli vaan liian houkuttelevasti käsilaukussani). 

Pete Parkkonen @ Pato Areena Kuusankoski 18.11.2023

Tiedostan, että tavanomainen minijärkkärini on "harmaata aluetta", mutta digipokkarit kieltävään ja kännykät sallivaan sääntelyyn en ollut aiemmin törmännyt. Ymmärrän kauniin ajatuksen rajoittaa kuvaamista mahdollisesti muita häiritsevänä tekijänä, ja toivon, että paikka tavoittaa runsaasti yleisöä, joille se tekee keikoista vielä nautittavampia. Minä en vaan kuulu niihin, vaan suuntaan ennemmin keikoille, joista saan nauttia omalla tavallani, myös kuvaamalla - edes sillä yleensä varmasti sallitulla pokkarilla. Tässäkin käänteessä pettyjän hiljensi sopeutujan ajatus, että säästyypä rahaa ja ennen kaikkea aikaa vielä tärkeämmille, kun tulevalta keväältä karsiutuvat ainakin Ellinooran, Erika Vikmanin, Suvi Teräsniskan ja Ressu Redfordin Kuusaa-keikat. Jannika B:n ilta olisi houkutellut melkein eniten, mutta oli jo kiinnitetty muualle. Tämäkin ajatus auttoi sopeutujaa: miten monta murehdintaa tuplabuukkauksista olisinkaan Pato klubin houkutusten ympärille vielä viritellyt? Keikkojen lisääntymisen hillitseminen niin, ettei keikkahulluuteni etene oikeaksi hulluudeksi, saattoi kaivatakin juuri tätä - estettä kiintyä liikaa tiettyyn keikkapaikkaan jokusen artistin lisäksi. 

Bilebändi Overdrive (etualalla Juho Peltonen, Sonja Kangastalo ja Heikki Pöyhiä)
@ LUT-yliopiston pikkujoulut Lappeenranta 24.11.2023

Marraskuun lopulle mahtui vielä työpaikan pikkujoulut, joissa juhlin kerrankin loppuun asti, kun yliopiston aulatilassa viihdytti paikkakunnan parhain Bilebändi Overdrive. Siinä hetkessä oli erityisen tarpeellista kokea työn merkeissä jotain niin riemastuttavaa kaiken kuormittavan vastapainoksi. Seuraavana iltana suunnistin paikallisen Scandic Patrian pikkujouluiltaan kuulemaan todella pitkästä aikaa O'Jess-bändiä, eli sitä ihan ensimmäistä bilebändiä, "Pete Seppälän taustabändiä", jonka rooli keikkahulluuteeni ajautumisessa oli aikamoinen. Muu miehistö on 17 vuodessa vaihtunut, ja solisti Tuomas Turunen laulanut usein edessäni Suomi-Pops, Tops & Flops -kokoonpanossa, mutta silti ilta tuntui paluulta kauan kaivattuun alkuperäiseen. Viihdyin, mutten löytänyt itsestäni uudistettua hullutusta eli tarvetta matkustella bändin tavanomaisemmille keikkapaikoille, kuten Tampereen, Joensuun ja Oulun Ilona-yökerhoihin (olisipa sellainen vielä täällä Lappeenrannassakin). 

O'Jess (Jukka Jänkälä, Heikki Sjöblom ja Tuomas Turunen) @ Scandic Patria 24.11.2023

Vielä yhden keikan ujutan tähän tarinaan, ja se oli yllättäen Koopin Flute of Shame -bändin joulukonsertti, joka järjestettiin Ukrainan hyväksi, liikuttavalla ukrainalaistaustaisella alkunumerolla. Olin toki leikitellyt konserttiajatuksella mutta päättänyt olla lähtemättä Vihdin kirkkoon asti - kunnes "erehdyin" osallistumaan Instagram-arvontaan, jonka suosio jäi niin pieneksi, että kaikki osallistujat voittivat. Sain vielä houkuteltua mukaani juuri ne ystävät, jotka olin osallistumiseeni "tägännyt"! Yhtäkkiä oltiin kunnon nostalgiatripillä - vastaavalla autoretkellä, mitä tehtiin useita joskus toistakymmentä vuotta sitten. Minä poimin Kotka-Loviisa-akselilta ystävät, joita en ollut nähnyt liian pitkään aikaan, ja loppumatka tarjosi meille aikaa päivittää kuulumisia. Itse konserttikin oli yllättävän ihana, vaikka alkuun ajattelin, että se oli lähinnä tekosyy tapaamiselle. Koopin ääni lumosi melkein kuin ennen vanhaan - erityisesti liikutti alusta asti mukana kulkenut originaali Voices of the Past (live) - ja koko taidokas kokoonpano loi kirkkoon sulosointuja ja jouluista tunnelmaa. Osasin jopa rauhottua sen äärelle, vaikka työkuormitukseni oli juuri kaatanut minut viikon stressilomalle - ja keikka-ajatukseni suuntautuivat jo seuraavaan aika paljon suurempaan turneeseen. 

Koop Arponen ja Dane Stefaniuk (Flute of Shame) @ Vihdin kirkko 9.12.2023