Hyvinkää Love

Annetaan tapahtuu

Keikkavuoden loppusuora aukeni kotikentältä. Olin ostanut lippuni 4.12. Aurora-keikalle jo elokuussa, varmaan tunnin sisällä siitä kun Lappeenrannan Amarillo keikkatiedon julkaisi. "Omien" artistien "kotikeikoissa" on outo lisäjännitysmomentti, ikään kuin olisi omalla vastuulla saada paikalle riittävästi yleisöä, ja vedin pientä hernettä nenään, kun Amarillo ei iltaa liiemmin mainostanut. Onneksi sain yhden ystävän mukaan hermoilemaan ilmoitetun showtimen hetkellä vielä kovin väljää livesalia. Jostain jengiä kuitenkin ilmaantui - ei toki yhtä paljon kuin taannoisella Juha Tapio -keikalla, mutta riittävästi luomaan tiivis keikkatunnelma.

Aurora @ Amarillo Lappeenranta 4.12.2015
Ihana oli seurata itse keikkaa, ja yleisöä, joka lauloi mukana - biisejä, joita olen fiilistellyt aika lailla yksikseni koko vuoden. Kyllähän kultalevyjä sinkkujulkaisuillaan ansainneesta artistista täytyy muidenkin intoilla - sekä Se soi -hittiä että alkusyksyn Kaikki mitä näät -biisiä on veivattu spotifyssa 2.7 miljoonaa kertaa - mutta minun kaveripiirissäni sitä ei huomaa. Keikkaseuralaiselleni oli kommentoitu "ikäisekseen erikoisesta musiikkimausta", ja kyllähän tämä minunkin musiikkivalikoimaan erikoisen urbaani lisä on. Mutta Aurora nyt vaan ponnahti vauhdilla suurimpien suosikkieni joukkoon. Spotifyn tarjoamien tilastojen mukaan Kadotaan kaupunkiin oli vuoden eniten kuuntelemani albumi, ja Annetaan tapahtuu vuoden kolmanneksi kuunnelluin biisi, heti Ilpon sinkkujen perään. Ilpo oli siis toki kuunnelluin artisti, vaikka esikoisalbuminsa - vihdoin! - ohitettiin. Ensi vuodenkin kärkisijat on jo varattu näille kahdelle, ellei mitään aivan yllättävää tapahdu.

Seuraavana viikonloppuna paikkailtiin Halloween-illan traumoja, eli koettiin "normaali" hieno BNC-keikka (70) Kouvolassa. En tiedä oliko soitossa suurta eroa vaisuun edelliskertaan, mutta bändin hyväntuulisuus ja solistin äänen pehmeneminen rasittuneesta raspista tutuksi sametiksi tekivät ihmeitä. Huoli vaihtui ylpeydeksi, ja luotan taas rakkauden kestävän, vaikka toki parin ensimmäisen vuoden hulluudesta tasaantuneena. Tyypit tekevät sentään päivätyötä... tai no, yötyötä, mutta tietyllä tavalla rutiininomaista viihdytystä - ei cover-bilebändin jokainen keikka voi millään olla "huikein ikinä". Matkassa jatketaan sen verran kun hyvältä tuntuu. Odotukset on hiottu realistisemmiksi, ja uuden musiikin tuottamat yllätyksellisemmät hurmokset haalitaan muualta. Vaikka musiikki on parasta livenä, Mulligan's-illan riemastuttavin hetki saattoi olla se, kun yhtäkkiä settitauolla tanssilattialle kajahti Annetaan tapahtuu.

Jari Sillanpää @ Stockmann Helsinki 19.12.2015
Seuraavalla viikolla Jari Sillanpää toi 20-vuotisjuhla-shownsa Lappeenrannan urheilutaloon, joka osoittautui aika karuksi "konserttisaliksi". Artistikaan ei ollut parhaimmillaan. Pienen alkuköhinän jälkeen ääni avautui, mutta yleensä niin hurmaava rento huumori oli jotenkin pielessä - itseironia sai synkkiä sävyjä eikä läsnäolo tuntunut totutun sydämelliseltä. Syy vaisuuteen selvisi heti seuraavana päivänä: Jarin uutisoitiin sairastuneen ja peruneen keikkansa. Flunssainen tähti sinnitteli itsensä työkuntoon yhden yön levolla, kun edessä oli niin erityinen tilaisuus: ulkokeikka Stockmannin sisäänkäynnin lipalla. Ystäväni kanssa nautimme vallan riemukkaan tunnin harvinaisen lämpimänä ja kuin Siltsun kunniaksi aurinkoisena joulunalusiltapäivänä. Keikka tarjosi jälkikäteenkin hihityskohtauksia, kun kasvomme välähtivät iloisesti laulamassa erinäisillä videopätkillä - ja tämä heti sen jälkeen kun olin patsastellut paikallisen ystäväni kanssa lehdessä, urheilutalon yleisöstä "poikkeuksellisen nuorina naisina" haastateltaviksi valittuina.

Flute of Shame @ Viikin kirkko 18.12.2015
Niin hieno kun Siltsu-kokemus joulukadulla olikin, en ollut Helsingissä sen takia, vaan heittämässä hyvästejä Koopille ja Flute of Shamelle, bändin jäädessä ainakin vuoden mittaiselle tauolle. Olin lähestynyt läksiäisviikonloppua omanlaisella, jo aiemmin jossain määrin bändistä luopuneen haikeudella, ja kaivatun ystävän tulon peruuntuminen viime hetkellä latisti intoa entisestään. Onneksi oli ihana seuralainen, jonka kanssa voitiin muistella seitsemän vuoden "Koop-reissua" omalla tavallamme - nyt jo hieman hillitymmin kuin myöhempinä vuosina "hurahtanut" faniporukka.

Perjantain konsertti Viikin kirkossa oli kuin viimevuotisen toisinto, joka tosin täydentyi mukavalla fanitapaamisella, mutta lauantain klubikonsertti Vuotalolla ainutlaatuinen. Myönnettäköön, että olin jo aikoja sitten hieman leipääntynyt trion "perussettiin", ja kaipasin jotain erityistä - ja sitä sain, osittain siksi, että vakiokitaristi James oli alkuillasta estynyt. Lontoosta häntä tuuraamaan lennähtänyt ruotsalaismuusikko Anders Grahn oli kerrassaan valloittava tapaus - superammattilainen, mutta samalla huumorimies, joka ei todellakaan jäänyt sivuun soittelemaan. Musiikissakin oli uutta särmää - ehkä pieni epätäydellisyys sai soiton vaikuttamaan raikkaammalta kuin aikoihin. Keikka kuitenkin huipentui vasta sitten, kun James ilmestyi mukaan lavalle, valtaisien suosionosoitusten saattelemana.

Anders Grahn (with Flute of Shame) @ Vuotalo Helsinki 19.12.2015
Neljän miehen voimin show jatkui lähes tunnin yliaikaa, ja senhän olisi pitänyt olla vain fantastista. Soitannollisesti olikin, mutta pilasin hetken itseltäni keikka-ahneudella. Olin aiemmin haikaillut saman illan Anna Puu -keikkaa Korjaamolla, ja iltapäivällä tupsahti tieto olettamaani myöhemmästä showtimesta, johon olisi vallan hyvin pitänyt ehtiä. Lopullinen lähtöpäätökseni syntyi kun näin - kuin keikkakohtaloni juonimana - salin pöytiin asetellut, tulevaa Vuotalon konserttia mainostavat Annan kuvat. Ostin mobiililipun odotellessani Flute of Shamea lavalle, enkä sitten voinut ajatellakaan jättäväni keikkaa väliin, vaikka ajoitus pettikin. Säntäsin konsertista turhan monet tärkeät hyvästelyt ohittaen suoraan täyteenpakatulle Korjaamolle, eikä paria ensimmäistä biisiä vajaa setti ihmismassan takaa kuikuiltuna millään korvannut sitä, mitä kiirehtimiselläni alkuillasta menetin. Jäin upeasta keikkatunnelmasta ulkopuoliseksi, ja pakenin encoren aikana.

Anna Puu @ Korjaamo Helsinki 19.12.2015
Nuori Loiri kosti soimalla päässäni koko kaksikilometrisen hotellille, mutta siinä kävellessäni annoin itselleni anteeksi. Kuvio meni kuten sen piti mennä - Koopin "kilpasiskon" keikka oli vaan vaikuttanut liian täydelliseltä siihen kohtaan. Sääli, jos vietin viimeiset huikeat Flute of Shame -hetket haikaillen muualle, mutta minkä minä itselleni ja keikkahulluudelleni voin. Joudun edelleen opettelemaan sitä, etten ottaisi keikka- ja fanitusasioita liian vakavasti. Elämä ei lopu, vaikka tyrin tärkeän keikkaelämyksen, suuri suosikki jää pitkälle tauolle, tai jopa katoaa kokonaan keikkakartalta. Hyvin hauraita toivon lankoja roikkuu nyt suunnalla jos toisellakin, mutta aikamoisia riemujakin on tiedossa. Jutulle otsikon lainannut biisi viittaa "kaiken tapahtumiseen" parisuhdemielessä, mutta itselleni poimin siitä yleisempää elämänasennetta. Eletään toivossa, annetaan tapahtua - ja pian huudetaan Hei elämä!

Kommentit