Hyvinkää Love

Muistoja ja kehitystä

Ilpo Kaikkonen @ Bar Vesku Lahti 31.10.2015
Keikkapäiväkirjani jatkuu vertailuihin yllyttävillä yhdistelmillä ja satunnaisilla täytekeikoilla. Lokakuun lopussa ohjelmassa piti olla vain perinteinen pistäytyminen Kouvolaan, mutta matkaan tuli mukava mutka. Koukkasin Lahden kautta, missä Bar Vesku oli jo alkuillasta täynnä Halloween-juhlijoita. Illan artisti - kukapa muu kuin Ilpo - istahti hetkeksi samaan soittopaikkaa lähimpään pöytään, johon olin tuoppeineni ujuttautunut. Kuuntelin hymy korvissa, kun pari ystävällistä kanta-asiakasta tenttasi häntä artistin elämästä oivaltavammin kuin olisin itse osannut. Intiimillä "olohuonekeikalla" Ilpo veti taidokasta trubaduurisettiään jotenkin vielä normaaliakin lämpimämmällä läsnäololla, ja yleisön haltioituneita reaktioita oli ihana seurata. Encore vaan jäi soittamatta, kun Ilpon piti kiirehtiä yökeikalle lounais-Suomeen.

 Minä hyppäsin paluujunaan, ja jälkikäteen melkein toivoin, että olisin hurauttanut kotiin asti. BNC (69) viihdytti taas Kouvolan Mulligansissa taatulla ammattitaidolla, mutta liikaa bändin keikkoja seuranneen, liikaa soittajista välittävän silmin meno vaikutti väsyneeltä, ja rakkaan solistin ääni rikkirevityltä. Ilta meni jännittäessä miten Markus jaksaa laulaa illan loppuun, ja huolestumisen rinnalle hiipi taas pelko upean aikakauden päättymisestä. Bändihän jatkaa, ja yhtä vaisumpaa keikkaa kohti tulee kymmeniä loistavia, mutta liekö oma innostuskiintiö kulutettu loppuun? On kai pakko hieman tasoitella, odotella uutuusbiisejä tai edes uusia lavoja - valtaosa keikoista kun on sijoittunut pariin kantapaikkaan. Lisäksi olisi syytä välttää liian hyviä "lämppäreitä". Alkuillan artisti uusine lauluineen on täysin epäreilu vertailukohde parhaallekin cover-muusikolle, ja - siirappisesti ilmaistuna - pelastava enkeli elämässäni. Ilman riemua Ilpon tulevasta levystä olisin varmaan aika hajalla musiikkimaailmani muista käänteistä - pettymyksistä, luopumisista ja tyhjentyneistä keikkakalentereista.

Elias Kaskinen @ Monrepos Lappeenranta 4.11.2015
Seuraavalle keikalle minut ajoi uteliaisuus, ja halu kannattaa paikallista keikkaskeneä. En lumoutunut Elias Kaskisesta ja Päivänsankareista tanssiravintolan keskiviikkoillassa, mutta ihailin nuorten miesten energiaa, heittäytymistä, ja muutamaa suorastaan nerokasta pop-iskelmää. Bändi tavoittelee maan suurimmaksi, eikä se taida olla turhaa uhoa. Keskittymistäni hajotti hieman ajatus siitä, miten hyvin Ilpon vastaava kokoonpano sopisi samalle lavalle, ja vielä monipuolisemmalla, tanssittavammalla ohjelmistolla. Toivottavasti Monrepos ottaa vastaan keikkatoiveita...

Keikaksi laskettakoon myös parituntinen paistattelu Mikko Kuustosen karismassa, vaikka se vain neljä biisiä sisälsikin. Mikko huvitti Lappeenranta-salin yleisöä ajatuksella, että hänellä on sitä enemmän kuulijoita mitä vähemmän hän laulaa. Kieltämättä, parasta olivat syvällisiä ajatuksia ja naurua sekoittavat tarinat, mutta vaikutuin myös uniin lentävistä enkeleistä ja Aurorasta.

Seuraavaksi sain kuulla paikallisessa Kolmessa Lyhdyssä Esa Eloranta -trioa yli 300 kilometriä keikalle ajaneen seuralaisen kanssa. Hienointa illassa olikin ystävän tapaaminen - keikasta en osannut tosifanin lailla liekehtiä. Muutama mainio soolokappale kuultiin, mutta loppua kohti lähes kiukustuin pohtiessani miksi Garbo-järkäleet Kuuma veri ja Poika julman maan kirjoittanut viitsi veivata niiden sijaan kuluneita covereita.

Kotka-sukuloinnin yhteydessä pistäydyin Players-baarissa kuuntelemassa George Rigbya, joka tuli tutuksi soittelemalla Markuksen kanssa ennen BNC-aikaa. Moderneja poimintoja sisältävä trubaduuriohjelmisto teki ensin vaikutuksen - raspiversio Chandelieristä oli aikamoinen - mutta kolmannen setin aikana aloin jo ymmärtää miksi musiikki on monelle taustaviihdettä. Seuraavana viikonloppuna kuulin lisää taustamusisointia Helsingin On The Rocksissa. Lee Angel & Juho Pitkänen -duossa ei ollut mitään valittamista, mutten osaa sitä hehkuttakaan. Keikan ympärillä sen sijaan oli yhtä sun toista mahtavaa.

Pasi Jääskeläinen & Ilpo Kaikkonen @ Teerenpeli Lahti 19.11.2015
Turnee alkoi torstaina Lahdesta, missä Ilpo isännöi taas Teerenpeli-klubiaan. Vuoden viimeinen vieras, Mica Ikonen, vaikutti ensin ylienergiseltä, mutta valloitti minut oman biisinsä hieman rauhallisemmalla tulkinnalla, jonka jälkeen olin täysillä mukana - jopa rivitanssissa, jota hän pomppasi vetämään kesken biisin. Se setin ainut originaali, Kaikki on oolrait (live), jäi hyväntuuliseksi korvamadoksi, ja taitaa pysyä soittolistallani vielä pitkään. Jos Elorannan Garbo-hittien väistely harmitti, Mican ex-bändin Kaunista petoa kaipailin kepeämmin. Olisihan yleisö sen varmaan ottanut innolla vastaan, mutta yhtä hyvin toimivat yllättävät uutuuslainat, kuten Kasmirin Vauvoja. Illan helmin hetki taisi olla se, kun Ilpo ujutti Frontside Ollieta Save Tonightin introon. Bändi nappasi vitsistä kiinni, ja veivasi biisiä pitkän pätkän - Robinin hitti onkin niin huikea yleisönvillitsijä, että sen pitäisi löytyä joka bändin takataskusta.

Suvi Teräsniska @ Sello Espoo 21.11.2015
Matkani jatkui Helsinkiin, ensin ystäviä tapaamaan, siskoni hotelliseuralaisena. Retki Selloon kuuntelemaan yllätysbonuksena ilmaantunutta Suvi Teräsniskan akustista Anttila-settiä oli huikean hieno tapa kuluttaa lauantaipäivä, iltaa odotellessa. Edessä oli nimittäin jotain aika uskomatonta: Pete Seppälä, jonka perässä tälle keikkaseikkailulleni läksin yli kahdeksan vuotta sitten, teki ainakin yhden illan mittaisen yllätyspaluun. Edellisestä kunnon bändikeikasta oli aika tasan neljä ja puoli vuotta, ja sillä välin Peteltä oli kuultu vain pari akustista "golf-kauppakeikkaa". Nyt oltiin tutun O'Jess-bändin kanssa tupaten täydessä Treffipubissa, samassa paikassa, missä seuralaiseni olivat kokeneet ensikeikkansa. Minä en vielä silloin ollut mukana, mutta ehdin kokea paljon hienoa samassa porukassa. Fanituksesta on jäänyt jotain pysyvää - jos itse artistia kohtaan harvemmin, näitä hänen ansiosta löytyneitä ystäviä mielelläni muutenkin. Samalla juhlittiin Peten kymmenvuotista artistiuraa - hänet keräilyerästä voittajasuosikkien joukkoon nostaneesta Idols-vedosta oli kymmenen vuotta ja päivä.

Keikka oli osittain mahtava - miten hienoa olikaan kuulla Peten levyn biisejä pitkästä, pitkästä aikaa, ja nähdä miten Pete itsekin syttyi niistä - mutta osittain hämmentävä. Näin amatööriinkö sitä oltiin joskus niin valtavasti tykästytty? Tuskin sentään - yksittäinen pitkän tauon jälkeinen keikka ei vaan esitellyt Peteä parhaimmillaan. Ravintolan ruokailuruuhkassa ilman soundcheck-vuoroa jäänyt laulaja hukkasi virettä muutenkin kuin disco-hitissä, joka oli unohdettu transponoida Gloria Gaynorin sävellajista sopivammaksi. Haparointi heilautti ajatukseni muutaman vuoden taakse, jolloin viime aikojen suurin sankarini Ilpo oli uransa alussa - häneltäkin saattoi lipsahtaa epävireistä laulua ja vääriä sointuja. Pitkäjänteinen työ muusikkouden kehittämiseksi tuottaa selvästi parempaa tulosta kuin satunnainen keikkailu muun työn lomassa. Miten loistava Petestäkin tulisi, jos hän voisi ja tahtoisi satsata musiikkiin - tai ehkä vaan ehtisi tehdä sen soundcheckin. Tunnelma on joka tapauksessa täydellisyyttä tärkeämpää, ja otan ilolla vastaan "ensirakkauteni" (kun puhutaan aikuisiän musiikkihurahduksista) keikat, jos niitä ilmestyy lisää. Uutta musiikkia en sentään erehdy toivomaan - elämä tai Seppälä itse saa toki mielihyvin yllättää.
Pete Seppälä & Tuomas Turunen @ Treffipub Helsinki 21.11.2015

Illassa oli sellainenkin sivujuonne, että jouduin missaamaan samaan aikaan Rymy-Eetussa veivanneen BNC:n. Haaveilin viimeiseen settiin ehtimisestä (ai miten niin piti pitää taukoa?), mutta matkalla Rymyn vieressä sijaitsevaan kantahotelliin kuulin vain viimeistä biisiä ovenraosta, ja tervehdin päätöstupakalle ilmestyneet soittajat. On niillä hieno tukija, kun tulee paikalle vain kehumaan olleensa tärkeämmällä keikalla...

Tähän olisi ollut hyvä lopettaa, mutta raportin viimeistelyn venähtäessä ehdin käydä vielä pari keikkaa. Ensin karkasin työpaikan pikkujouluista kuuntelemaan Sannia, vaikka nimenomaan olin päättänyt jättää keikan väliin. Odotellessani ehdin hetken toivoa, että olisin pysynyt päätöksessäni. Muistelen, että paikallisessa Ilonassa olisi ennen soinut ihan oikeaa musiikkia, mutta nyt hirvittävä jumputus sai minut tuntemaan itseni vanhaksi, kuten Sannin yleisön joukossa toki olinkin. Sinnikkäästi asetuin silti eturiviin kokemaan yhtä viime aikojen suurimmista musiikki-ilmiöistä - ja onhan Sanni ilmiömäinen lahjakkuus. Harmi vaan, että vain radiohitit ja Vain elämää -vedot sykähdyttivät - muu materiaali oli vierasta, ja kai liian modernia. Olin lopulta helpottunut, kun keikka - ja ympäröivän yleisön hurmioitunut mellastus - päättyi.

Sanni @ Viihdemaailma Ilona Lappeenranta 27.11.2015
Onneksi seuraavalle illalle oli ohjelmoitu elvyttävä "kotiinpaluu". Kävin kuuntelemassa Ilpoa vielä kerran - josko nyt jo tälle vuodelle viimeisen. Paikka oli viime joulukuulta tuttu Wanha Mestari, ja duokaverina täsmälleen vuotta aiemmin vastapäisessä baarissa Ilpon kanssa soitellut Jussi Parviainen. Keikkaa kehumalla toistaisin vain itseäni, mutta keikan odotteluun sekoittui hymyilyttävä episodi. Huomasin modernin jukeboksin, josta sain poimittua baariin "omaa" musiikkia, sellaista, mitä en ihan heti olisi uskonut moisesta löytyvän. Ilpolta löytyi vain ensisinkku, keikkamatkaharrastukseni "teemabiisi" Hetken vielä nuori, joka saattaa olla hyvinkin merkittävä tekijä siihen, että tänäkin päivänä Ilpon keikoilla juoksen. Se ehti soida loppuun ennen kuin artisti itse tupsahti paikalle, mutta seurailin sitten Ilpon kitaravirittelyä Petterin jukeboksin säestyksellä. Hetkessä kietoutuivat ihanasti yhteen musiikkimaailmani historia ja tulevaisuus - se vaikuttaa nimittäin tällä hetkellä hyvin vahvasti olevan tuon rautalankaiskelmää suurella sydämellä tekevän nuoren miehen käsissä.

Edit 30.8.2016: Mica Ikonen -aihetunniste muutettu muotoon Mika Ikonen, millä artisti nyt tunnetaan.

Kommentit