- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Tähän on vuosittaisista keikkaraporttitiivistelmistä tultu: kirjoittelen joka retkestä erikseen, ainakin kun näin pääsiäispyhinä on reissun jälkeenkin aikaa. Pääsiäisloman aloitin täysin voipuneena. Taustalla oli tiukka työrupeama: vuodenvaihteen ympärillä oli pitkä epävarma jakso, kun jouduin hakemaan omaa työpaikkaani. Kun tilanne vihdoin ratkesi, ei ollut aikaa huokaista saati juhlistaa, vaan piti jatkaa täyttä höyryä eteenpäin. Ei kevään kiireet ohi ole, mutta viime keskiviikkoon latautui pahin paine. Olin päävastuussa arviolta kolmisensataa koululaista keränneestä tiedefestivaalista, joka oli pääosin menestys, mutta vei voimat viime hetken järjestelykriiseineen. Päänsisäinen pöhinä ei heti hiljennyt, ja nukuin huonosti.
Joku muu olisi vastaavassa tilanteessa levännyt kotona, mutta minä tartuin omanlaiseen tapaan elpyä: Ilpon kiirastorstaikeikkaan Lahdessa. Alle viikko superyhdistelmän - Beatles-kirkon ja Katu-klubikeikan - jälkeen tuntui tavallaan järjettömältä mennä kuuntelemaan trubaduuria. Joulun alla onnistuinkin jättämään pari potentiaalista Lahti-ajelua väliin ajatuksella, ettei kannata kokea samaa artistia "pubin nurkassa" heti komean bändikeikan jälkeen. Intiimi soittelu viihtyisässä pubissa tuntui nyt kuitenkin täsmälleen siltä mitä tarvitsin - isommasta spektaakkelista olisin tuskin jaksanut täysipainoisesti nauttiakaan.
Kyyhötin illan Public Cornernin nojatuolissa, kääriytyneenä huiviin ja hyvänolontunteeseen. Parituntisen aikana Ilpo kitaroineen korjasi kaiken - sielunmusiikki hoivasi minut romusta ehjäksi, ja muutenkin baarissa viihdyttiin. Ilpo ei liikoja höpise, mutta jutut ovat aitoja. Hän ei veistele vakiintuneita välispiikkejä vaan tarttuu huumorilla yleisön reaktioihin ja ajankohtaisuuksiin - kommentoi vaikka Juha Miedon mämminsyöntiä televisiossa (kyllä, olin juuri katsellut samaa Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmaa hotellihuoneessa).
Yleisössä näkyvimmin reagoi pariskunta viereisessä pöydässä, lähimpänä soittajaa. He ravasivat tiheään tiskillä, ja ilmaisivat minulle kovin tuttuja tunteita äänekkäämmin ja eläväisemmin. Nainen oli aivan liekeissä ja nimenomaan Ilpon biiseistä - ymmärsin hänen pettymyksensä laina-encoreen. Miehestä en ollut varma lateliko hän voimasanoilla ryyditettyjä kehuja Ilpon ja erityisesti hänen tekstiensä loistavuudesta yllättyneenä vai jo ennestään arvostaen. Mutta uusi voimasana ja katse yläilmoihin Terveiset sinne taivaaseen -kappaleen alkaessa ilmaisi selvästi, että sen äärellä oli liikututtu ennenkin.
Tässä välissä on pakko mainita, että kappaleen video saavutti tänään kaksi miljoonaa katselua. Olen silmäillyt tilastoa siitä asti kun jokunen viikko sitten huomasin rajapyykin lähestyvän. Eilisillan numero 1 999 138 piti jo painaa mieleen, ja aamusta oli tullut toista tuhatta lisää. Miljoonaa Ilpo juhlisti pari vuotta sitten lupaamalla uutta materiaalia, josta sitten tuli elämäni levy - joten toiveikkaan kärsivällisesti odottelen mitä seuraavaksi...
Keikka oli siis jälleen kerran parasta sielunhoitoa, ja itsessään reissun arvoinen, mutta oli minulla taas kasa "lieventäviä asianhaaroja" (ja tuttu hölmö tarve selittää ne artistillekin): ystävä menossa Lahteen muutenkin, eli kyyti ja hotelliseuraa, sekä tavoite suoriutua perheen kanssa perjantaiksi Helsinkiin. Saatoin perustella Lahti-etappia matkalle osumisella, mutta ennemmin Helsinki olisi saattanut jäädä väliin ilman sitä. Ainoa mikä ei mennyt suunnitellusti oli se väliyö - musiikin piti rauhoittaa, mutta nukuin entistä levottomammin. Mieheni ja poikani poimivat siis kyytiin onnellisen mutta erittäin väsyneen reissunaisen.
Helsingissä odotti tyttäremme pääsiäiskonsertti Wiipurilaisen osakunnan laulajien kuorossa. Upealtahan se kuulosti - Temppeliaukion kirkossa! - mutta konsertin aavistuksen viihteellisempi alku meni kiroillessa sitä, että toisen rivin laulajamme piiloutui täysin edessään seisoneen taakse. Toinen "setti" tarjosi paremmat näkymät, mutta Requiem Jesu - sielunmessu, kärsimysnäytelmä vai mikä lie - ei ihan tällaiseen hömppämusiikin ystävään uponnut. Mutta niin rakas "artisti" voi esittää mitä vaan ja kuuntelen arvostaen.
Illan jatko-osuus oli sitten enemmän kaksipiippuinen juttu. Ehkä olisi sittenkin kannattanut käpertyä mieheni viereen, mutta en malttanut jättää väliin BNC:n (82) keikkaa vain parinkymmenen minuutin matkan päässä. Bändi soitti pitkästä aikaa Vantaan Shamrockissa, ja sinnehän minä sitten yöllä suhasin, vaikka vakioseuralainen joutui perumaan tulonsa. Harvoin toivon mahdollisimman lyhyttä keikkaa, mutta nyt olin helpottunut kun selvisin kahdella setillä. Olisin taas halunnut upota sohvannurkkaan, mutta eihän bilebändin setistä voi niin nauttia - oli pakko pinnistellä tanssilattialle.
Hirvittävät punavihreät lavavalot pilasivat senkin ilon minkä olisin keikkakuvauksesta saanut, ja väsymykseni kaatui bändin niskaan. Kaikki tuntui kuluneelta - samat vanhat biisit ja minimaaliset spiikit, jotka osaan ulkoa. Itsepähän olen bändiä yliannostellut, mutta ei sitä alkuaikojen hurmoksessa osannut hillitä, eikä ennustaa, että bändi vetää neljä vuotta myöhemmin samaa settiä samoissa yökerhoissa. Positiivistahan se sinänsä on, että saavutettu taso säilyy - musiikkiuran hiipuminen tuntuu olevan minun "piireissä" tyypillisempää.
Ehkä hyvää ei kannata muuttaa, kun yleisö yleensä vaihtuu illasta toiseen. Minunkin olisi kai "aika vaihtaa maisemaa", raportin alkuosan artistia lainatakseni, mutta kun en raaski kokonaan luopua noista tyypeistä. En tiedä ovatko korvani turtuneet vai Markuksen miljoonan taalan ääni itsessään kärsinyt vuosien revittelystä, kun ei sen taika enää yökerhohälyssä tehoa. On siis toivottava, että kesä tarjoaisi vaikka akustisia terassikeikkoja, ja bändi saisi "lämppärikseen" auringon tai rantamaisemia.
 |
| Ilpo Kaikkonen @ Public Corner Lahti 13.4.2017 |
Kyyhötin illan Public Cornernin nojatuolissa, kääriytyneenä huiviin ja hyvänolontunteeseen. Parituntisen aikana Ilpo kitaroineen korjasi kaiken - sielunmusiikki hoivasi minut romusta ehjäksi, ja muutenkin baarissa viihdyttiin. Ilpo ei liikoja höpise, mutta jutut ovat aitoja. Hän ei veistele vakiintuneita välispiikkejä vaan tarttuu huumorilla yleisön reaktioihin ja ajankohtaisuuksiin - kommentoi vaikka Juha Miedon mämminsyöntiä televisiossa (kyllä, olin juuri katsellut samaa Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmaa hotellihuoneessa).
Yleisössä näkyvimmin reagoi pariskunta viereisessä pöydässä, lähimpänä soittajaa. He ravasivat tiheään tiskillä, ja ilmaisivat minulle kovin tuttuja tunteita äänekkäämmin ja eläväisemmin. Nainen oli aivan liekeissä ja nimenomaan Ilpon biiseistä - ymmärsin hänen pettymyksensä laina-encoreen. Miehestä en ollut varma lateliko hän voimasanoilla ryyditettyjä kehuja Ilpon ja erityisesti hänen tekstiensä loistavuudesta yllättyneenä vai jo ennestään arvostaen. Mutta uusi voimasana ja katse yläilmoihin Terveiset sinne taivaaseen -kappaleen alkaessa ilmaisi selvästi, että sen äärellä oli liikututtu ennenkin.
Tässä välissä on pakko mainita, että kappaleen video saavutti tänään kaksi miljoonaa katselua. Olen silmäillyt tilastoa siitä asti kun jokunen viikko sitten huomasin rajapyykin lähestyvän. Eilisillan numero 1 999 138 piti jo painaa mieleen, ja aamusta oli tullut toista tuhatta lisää. Miljoonaa Ilpo juhlisti pari vuotta sitten lupaamalla uutta materiaalia, josta sitten tuli elämäni levy - joten toiveikkaan kärsivällisesti odottelen mitä seuraavaksi...
Keikka oli siis jälleen kerran parasta sielunhoitoa, ja itsessään reissun arvoinen, mutta oli minulla taas kasa "lieventäviä asianhaaroja" (ja tuttu hölmö tarve selittää ne artistillekin): ystävä menossa Lahteen muutenkin, eli kyyti ja hotelliseuraa, sekä tavoite suoriutua perheen kanssa perjantaiksi Helsinkiin. Saatoin perustella Lahti-etappia matkalle osumisella, mutta ennemmin Helsinki olisi saattanut jäädä väliin ilman sitä. Ainoa mikä ei mennyt suunnitellusti oli se väliyö - musiikin piti rauhoittaa, mutta nukuin entistä levottomammin. Mieheni ja poikani poimivat siis kyytiin onnellisen mutta erittäin väsyneen reissunaisen.
 |
| Wiipurilaisen osakunnan laulajat: Requiem Jesu @ Temppeliaukion kirkko 14.4.2017 |
Helsingissä odotti tyttäremme pääsiäiskonsertti Wiipurilaisen osakunnan laulajien kuorossa. Upealtahan se kuulosti - Temppeliaukion kirkossa! - mutta konsertin aavistuksen viihteellisempi alku meni kiroillessa sitä, että toisen rivin laulajamme piiloutui täysin edessään seisoneen taakse. Toinen "setti" tarjosi paremmat näkymät, mutta Requiem Jesu - sielunmessu, kärsimysnäytelmä vai mikä lie - ei ihan tällaiseen hömppämusiikin ystävään uponnut. Mutta niin rakas "artisti" voi esittää mitä vaan ja kuuntelen arvostaen.
Illan jatko-osuus oli sitten enemmän kaksipiippuinen juttu. Ehkä olisi sittenkin kannattanut käpertyä mieheni viereen, mutta en malttanut jättää väliin BNC:n (82) keikkaa vain parinkymmenen minuutin matkan päässä. Bändi soitti pitkästä aikaa Vantaan Shamrockissa, ja sinnehän minä sitten yöllä suhasin, vaikka vakioseuralainen joutui perumaan tulonsa. Harvoin toivon mahdollisimman lyhyttä keikkaa, mutta nyt olin helpottunut kun selvisin kahdella setillä. Olisin taas halunnut upota sohvannurkkaan, mutta eihän bilebändin setistä voi niin nauttia - oli pakko pinnistellä tanssilattialle.
 |
| Brand New Classics @ Shamrock Vantaa 14.4.2017 |
Ehkä hyvää ei kannata muuttaa, kun yleisö yleensä vaihtuu illasta toiseen. Minunkin olisi kai "aika vaihtaa maisemaa", raportin alkuosan artistia lainatakseni, mutta kun en raaski kokonaan luopua noista tyypeistä. En tiedä ovatko korvani turtuneet vai Markuksen miljoonan taalan ääni itsessään kärsinyt vuosien revittelystä, kun ei sen taika enää yökerhohälyssä tehoa. On siis toivottava, että kesä tarjoaisi vaikka akustisia terassikeikkoja, ja bändi saisi "lämppärikseen" auringon tai rantamaisemia.
Kommentit
Lähetä kommentti