- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Onpahan äärimmäisen hämmentävä ajanjakso menossa. "Elämä peruttu" lienee nasevin luonnehdinta koronakaranteenin aiheuttamasta kaiken sulkeutumisesta. Keikkailusta lienee turha haaveilla kuukausiin, mutta minut lähetettiin tälle tuntemattomalle taipaleelle parhaiden mahdollisten välijäähyväisten kautta.
Puhun paljon keikkakohtalosta, yleensä naureskellen, mutta se, että maailmanlaajuinen pandemia auttoi ohjaamaan minut oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan, tuntuu jopa hieman karulta. Olin nimittäin juuri sinä 13.3. perjantaina, jolloin Suomi alkoi tosissaan sulkeutua, menossa Hyvinkäälle Anna Puun konserttiin, johon olin hetken mielijohteesta - ennen tietoa illan jatkokeikasta - ostanut eturivilipun. Alle 500 hengen salissa konsertti olisi vielä silloin saatu vetää, mutta Anna itse puhalsi pelin poikki edellisiltana. Tiesin siis sentään jo lähtiessäni, että Lahden kohdalla kannattaisi kääntyä suoraan Helsinkiin ilman Hyvinkää-koukkausta.
Ilpon keikan tutussa - ja varmasti riittävän pienessä - Myllypuron Jyväsessä piti vielä olla toteutumassa, mutta varma en uskaltanut olla ennen kun näin artistin keikkapaikalla. Minulla piti olla sinne kohtalonomaisen toimiva kyyti suoraan Hyvinkäältä, mutta se peruuntui hieman ennen itse konserttia. Olin siis jo hetkellisesti asennoitunut siihen, että julkisilla liikennevälineillä ehtisin Ilpon toiseen settiin, mutta se, että olinkin ajoissa, oli siinä tilanteessa erityisen arvokasta. En olisi halunnut olla kiitollinen konsertin peruuntumisesta, mutta sittenkin vähän olin. Sen ansiosta sain paitsi kuulla koko keikan myös tarinoida hyvän tovin minulle niin tärkeäksi käyneen muusikon kanssa ennen ties miten pitkää "eroa".
Tässä kohtaa sormet nousevat näppäimistöltä pyyhkimään kyyneleitä, enkä tiedä miten jatkaisin kirjoitusta aikomaani suuntaan - onnellisten muistojen säilöntään tuleville viikoille ja kuukausille, tositarpeeseen. Ehkä minun on pakko ensin sukeltaa ja pyristellä sitten kohti valoa. Olen huolissani koko musiikkikentästä - ja toki monen muunkin alan yrittäjistä - mutta Ilpo on se, johon huoleni henkilöityy. Pienyrittäjä oli vihdoin kasannut itsensä edelliskevään kasvohalvauksen jäljiltä, ja nyt koko maailma hajosi ympäriltä. Outo tilanne on toki synnyttänyt uuttakin, kuten yleisön intoa tukea työttömäksi jääneitä suosikkejaan, mutta maksulliset nettikeikat sun muut viritelmät ulottuvat vain "eturivin artisteihin". Juuri nyt radiohittiä vailla oleva "toinen rivi" on omillaan. En voi kuin toivoa, että Ilpo jaksaa, ja taas kerran "nousee tuhkasta voittoon niinkuin feenikslintu", tähän aikaan kovin sopivaa Kiitoradanpäätä lainatakseni. En halua edes ajatella, että tämä jäisi tähän - minun osaltani sataan keikkaan.
Laskujeni mukaan juhlin tosiaan Jyväsessä 100. Ilpo-keikkaani. Määrä sisältää kaikki parinkin biisin esiintymiset ja jopa yhden, missä Ilpo ei lääkärin määräyksestä laulanut. Olen aiempien suosikkien kohdalla puhunut 50 ja sitten 60 keikan kyllästymisrajoista, mutta Ilpon kohdalla en epäile hetkeäkään, etten koluaisi toista mokomaa, jos siihen vielä tilaisuus annetaan. Tässä siis 4. osa listaa (osien 1, 2 ja 3 jatkoksi), jota toivon sydämestäni pääseväni jatkamaan viimeistään loppukesästä:
Ilpo soitti pääosin tuttua settiään, mutta riemastutti peräti kahdella julkaisemattomalla biisillä - rakkauslaululla, jonka sain kuulla jo edelliskerralla ja toisella, nostalgisen taustatarinan omaavalla biisillä, jonka tuotanto oli kuulemma jo lupaavammin studiovaiheessa. Yhden ja kahden kuuntelun jälkeen on vaikea päättää kumpaan rakastuisin suoremmin ja syvemmin, mutta molempiin taatusti, kunhan vaan joskus saan kuulla niitä lisää.
Tähän osuuteen en nyt kovin hilpeää kulmaa saa, mutta onneksi edessä oli vielä toinen ilta "viimeisiä keikkoja". Ei minulla turneeta jatkaessani ollut vielä täyttä luottoa seuraavankaan illan toteutumiseen, mutta kun junaliput ja majoitus oli maksettu jo aikoja sitten, olisin kokannut Hämeenlinnan kautta vaikka vain matkailumielessä. Siinä kohtaa oli jo selvää, ettei sitäkään olisi hetkeen tiedossa. Koko Hämeenlinna oli aavekaupunki - montaa ihmistä en lauantai-iltapäivänä nähnyt - eikä keikka Ravintola Skogsterissa ollut yleisöryntäyksellä pilattu. Lavalla vedettiin kuitenkin täysillä. Käsityöläiset eivät muutenkaan tapaa löysäillä, mutta hekin olivat selvästi sisäistäneet, että kyseessä oli viimeinen tilaisuus soittaa porukalla yleisön edessä pitkään aikaan.
Kaikki otettiin illasta kaikki irti, ja voi elämä, että oli hauskaa! Jos jonkinlaisten jännitysmomenttien jälkeen oli mieletöntä, että Mika oli vielä kerran siinä edessäni laulamassa ja bändi soittamassa, ja ihana kaimaystäväni seuranani nauttimassa. Erityismausteen iltaan heitti tuuraava basisti Lauri siitä toisesta Hämäläisen veljesparista, jota olen jo vuosia seuraillut sivusta jopa hieman kadehtien ("mikseivät ne minun Hämäläiseni ole yhtä yritteliäitä?"). Erinäiset laulukisat ja musikaalit kolunnut Ilari on ehkä tunnetumpi, mutta yhdessä illassa minusta tuli Lauri-fani. Soittajan asenne oli jotain aivan valloittavaa, taidoista puhumattakaan. "Joo, oon mä kuullut sen", tokaisi basisti, kun solisti ehdotti harjoittelematonta kappaletta, ja iloinen meininki jatkui. Keskinäinen hassuttelu energisen apinakaksikko Mikan ja Laurin välillä varmisti, ettei tämä keikka lipsahtanut haikeilun puolelle. Älä droppaa mun tunnelmaa -tallenteelle (alla) hymyilen varmasti vielä pitkään. Vain Hetki lyö -kappale (linkattuna teemaan sopivasti Ilarin versiona) sai kyyneleet puristumaan silmiini. "En vaan päivää seuraavaa mä tiedä milloin kohdataan".
Mika-osastolla on kuitenkin nyt helpompi pysyä ilon puolella. Jäähyväisiksi saatiin päivitetty tieto, että maaliskuussa julkaistavaksi luvattu EP oli edelleen tulossa. Nyt Sata vuotta onkin jo kovassa kuuntelussa ja odottelen sen julkaisukeikkaa Hyvinkään Poikkeustilaklubilta. Niin valtavasti kun koronavirus on meiltä vienyt, tämän se on sentään antanut. Normaaliolosuhteissa Mika olisi oletettavasti jatkanut bilebändikeikkailua, mutta nyt omat uudet biisit soivat tuoreeltaan livenä netin välityksellä. Edes viime yönä pystytetyt Uudenmaan eristysbarrikadit eivät pysäytä musiikkia.
Puhun paljon keikkakohtalosta, yleensä naureskellen, mutta se, että maailmanlaajuinen pandemia auttoi ohjaamaan minut oikeaan paikkaan, oikeaan aikaan, tuntuu jopa hieman karulta. Olin nimittäin juuri sinä 13.3. perjantaina, jolloin Suomi alkoi tosissaan sulkeutua, menossa Hyvinkäälle Anna Puun konserttiin, johon olin hetken mielijohteesta - ennen tietoa illan jatkokeikasta - ostanut eturivilipun. Alle 500 hengen salissa konsertti olisi vielä silloin saatu vetää, mutta Anna itse puhalsi pelin poikki edellisiltana. Tiesin siis sentään jo lähtiessäni, että Lahden kohdalla kannattaisi kääntyä suoraan Helsinkiin ilman Hyvinkää-koukkausta.
Ilpon keikan tutussa - ja varmasti riittävän pienessä - Myllypuron Jyväsessä piti vielä olla toteutumassa, mutta varma en uskaltanut olla ennen kun näin artistin keikkapaikalla. Minulla piti olla sinne kohtalonomaisen toimiva kyyti suoraan Hyvinkäältä, mutta se peruuntui hieman ennen itse konserttia. Olin siis jo hetkellisesti asennoitunut siihen, että julkisilla liikennevälineillä ehtisin Ilpon toiseen settiin, mutta se, että olinkin ajoissa, oli siinä tilanteessa erityisen arvokasta. En olisi halunnut olla kiitollinen konsertin peruuntumisesta, mutta sittenkin vähän olin. Sen ansiosta sain paitsi kuulla koko keikan myös tarinoida hyvän tovin minulle niin tärkeäksi käyneen muusikon kanssa ennen ties miten pitkää "eroa".
 |
| Ilpo Kaikkonen @ Jyvänen Myllypuro 13.3.2020 |
Laskujeni mukaan juhlin tosiaan Jyväsessä 100. Ilpo-keikkaani. Määrä sisältää kaikki parinkin biisin esiintymiset ja jopa yhden, missä Ilpo ei lääkärin määräyksestä laulanut. Olen aiempien suosikkien kohdalla puhunut 50 ja sitten 60 keikan kyllästymisrajoista, mutta Ilpon kohdalla en epäile hetkeäkään, etten koluaisi toista mokomaa, jos siihen vielä tilaisuus annetaan. Tässä siis 4. osa listaa (osien 1, 2 ja 3 jatkoksi), jota toivon sydämestäni pääseväni jatkamaan viimeistään loppukesästä:
- Club Venla, Nurmijärvi 15.9.2018 (Jussi Parviainen duo)
- Hopealyhty, Hyvinkää 22.9.2018 (Hyvinkää Love jatkot / bändi)
- Wanha Mestari, Lahti 20.10.2018 (trubaduuri)
- Jyvänen, Myllypuro 1.2.2019 (trubaduuri)
- Pub Peräkammari, Helsinki 23.2.2019 (trubaduuri)
- Teerenpeli, Lahti 9.3.2019 (Tienapojat feat. Ilpo)
- Casino, Helsinki 31.3.2019 (Juha Räisänen duo)
- Ohrantähkä, Korpilahti 7.6.2019 (trubaduuri)
- Satama, Puumala 22.6.2019 (trubaduuri)
- Haaviston kylätanssit, Iitti 13.7.2019 (Pasi Jääskeläinen duo)
- Valtteri Bottas Duathlon, Pajulahti 18.8.2019 (PJ duo)
- Jyvänen, Myllypuro 27.9.2019 (trubaduuri)
- Ravintola Lokki, Lahti 16.11.2019 (pikkujoulut / PJ duo)
- Sir Eino Flamingo, Vantaa 29.11.2019 (trubaduuri)
- Pub Peräkammari, Helsinki 21.2.2020 (trubaduuri)
- Jyvänen, Myllypuro 13.3.3030 (trubaduuri)
Ilpo soitti pääosin tuttua settiään, mutta riemastutti peräti kahdella julkaisemattomalla biisillä - rakkauslaululla, jonka sain kuulla jo edelliskerralla ja toisella, nostalgisen taustatarinan omaavalla biisillä, jonka tuotanto oli kuulemma jo lupaavammin studiovaiheessa. Yhden ja kahden kuuntelun jälkeen on vaikea päättää kumpaan rakastuisin suoremmin ja syvemmin, mutta molempiin taatusti, kunhan vaan joskus saan kuulla niitä lisää.
Tähän osuuteen en nyt kovin hilpeää kulmaa saa, mutta onneksi edessä oli vielä toinen ilta "viimeisiä keikkoja". Ei minulla turneeta jatkaessani ollut vielä täyttä luottoa seuraavankaan illan toteutumiseen, mutta kun junaliput ja majoitus oli maksettu jo aikoja sitten, olisin kokannut Hämeenlinnan kautta vaikka vain matkailumielessä. Siinä kohtaa oli jo selvää, ettei sitäkään olisi hetkeen tiedossa. Koko Hämeenlinna oli aavekaupunki - montaa ihmistä en lauantai-iltapäivänä nähnyt - eikä keikka Ravintola Skogsterissa ollut yleisöryntäyksellä pilattu. Lavalla vedettiin kuitenkin täysillä. Käsityöläiset eivät muutenkaan tapaa löysäillä, mutta hekin olivat selvästi sisäistäneet, että kyseessä oli viimeinen tilaisuus soittaa porukalla yleisön edessä pitkään aikaan.
 |
| Käsityöläiset (Mika Ikonen & tuuraava basisti Lauri Hämäläinen) @ Skogster Hämeenlinna 14.3.2020 |
Kaikki otettiin illasta kaikki irti, ja voi elämä, että oli hauskaa! Jos jonkinlaisten jännitysmomenttien jälkeen oli mieletöntä, että Mika oli vielä kerran siinä edessäni laulamassa ja bändi soittamassa, ja ihana kaimaystäväni seuranani nauttimassa. Erityismausteen iltaan heitti tuuraava basisti Lauri siitä toisesta Hämäläisen veljesparista, jota olen jo vuosia seuraillut sivusta jopa hieman kadehtien ("mikseivät ne minun Hämäläiseni ole yhtä yritteliäitä?"). Erinäiset laulukisat ja musikaalit kolunnut Ilari on ehkä tunnetumpi, mutta yhdessä illassa minusta tuli Lauri-fani. Soittajan asenne oli jotain aivan valloittavaa, taidoista puhumattakaan. "Joo, oon mä kuullut sen", tokaisi basisti, kun solisti ehdotti harjoittelematonta kappaletta, ja iloinen meininki jatkui. Keskinäinen hassuttelu energisen apinakaksikko Mikan ja Laurin välillä varmisti, ettei tämä keikka lipsahtanut haikeilun puolelle. Älä droppaa mun tunnelmaa -tallenteelle (alla) hymyilen varmasti vielä pitkään. Vain Hetki lyö -kappale (linkattuna teemaan sopivasti Ilarin versiona) sai kyyneleet puristumaan silmiini. "En vaan päivää seuraavaa mä tiedä milloin kohdataan".
Mika-osastolla on kuitenkin nyt helpompi pysyä ilon puolella. Jäähyväisiksi saatiin päivitetty tieto, että maaliskuussa julkaistavaksi luvattu EP oli edelleen tulossa. Nyt Sata vuotta onkin jo kovassa kuuntelussa ja odottelen sen julkaisukeikkaa Hyvinkään Poikkeustilaklubilta. Niin valtavasti kun koronavirus on meiltä vienyt, tämän se on sentään antanut. Normaaliolosuhteissa Mika olisi oletettavasti jatkanut bilebändikeikkailua, mutta nyt omat uudet biisit soivat tuoreeltaan livenä netin välityksellä. Edes viime yönä pystytetyt Uudenmaan eristysbarrikadit eivät pysäytä musiikkia.
Kommentit
Lähetä kommentti