Pikku-Kepa ja kilpakumppanit

Idols-koelaulut on nyt nähty, ja vielä olen pysynyt tavoitteessani olla innostumatta kenestäkään. Tämä ei toki kerro vielä mitään - eräskin Arponen jäi kisan tässä vaiheessa minulta suuremmin huomioimatta. Ihan ensimmäistä ajatusta hänestä en ole tainnut koskaan kehdata tunnustakaan, koska se oli aavistuksen asenteellinen, jopa rasistinen: olin hillityn ilahtunut siitä, että murtaen suomea puhuva kaveri tulikin Englannista - jotenkin hienommasta maasta kuin useimmat ulkomaalaistaustaiset yrittäjät.

Kielitaito tuntui nyt olevan entistäkin merkitsevämmässä roolissa. Espanjan Pablo oli virkistävä tapaus, mutta olisi epäilemättä joutunut ongelmiin tilaisuutta varten opetellun sutkautusvaraston ehdyttyä. Ja nähtiinhän siellä sekin, ettei aksentti ole este, jos on muuten riittävän valovoimainen, kuten kiinalainen Eva. Itselleni yleisempi ongelma oli englanti - tiukka Koop-Elias-putki on tehnyt minusta kohtuuttoman kriittisen rallikuskiassosiaatioita kohtaan.

Koelauluista jäi tietysti mieleen nössö-Lassi Valtonen (nimitys omani, kaikella kunnioituksella). Ensisilmäyksellä luuserin oloinen kaveri lauloikin, kuulemma, kuin enkeli. Itse en niin vaikuttunut, mutta kieltämättä ristiriita laulutaidon ja persoonallisen epämuodikkuuden välillä oli viehättävä. Epäilenkin, että Lassi-hype perustuu yllätysmomenttiin samalla tavalla kuin iso ääni tekee suuremman vaikutuksen kun se tulee oikein pienestä ihmisestä. Peruspoppariksi pukeutunut perusjamppa ei taatusti olisi kerännyt kymmeniä tuhansia faneja samanlaisella äänellä. Mutta on Lassissa toki potentiaalia. Jos hän onnistuu kehittymään nössöstä tähdeksi hukkaamatta persoonaansa, peli saattaa olla selvä.

Nössö-Lassin pahin haastaja lienee rokki-Ilpo Kaikkonen, täydellinen rokkipakkaus uskomattomia enkelikiharoita, intensiivistä katsetta ja vielä melko komeaa ääntäkin. On toki vaikea arvioida kuinka paljon ulkoisesta komeudesta heijastuu lauluun, eli olisiko hänkin perusjamppana jäänyt huomioimatta. Toisaalta, jos nössöhabituksella pääsee säväyttämään, poikkeuksellisen komea aiheuttaa helposti pettymyksen, jos sisältö ei ole kuoren veroinen.

Tuomarit heittivät kuitenkin Ilpon ylle kivan mielleyhtymän. Olli Lindholm rupesi hakemaa, että “...mikä se oli se 80-luvun kuusamolaisbändi?”, jonka Jone Nikula osasi nimetä Zero Nineksi, ja yhdessä he julistivat Ilpon olevan kuin Kepa Salmirinne aikoinaan. Vertailun osuvuudesta en tiedä, mutta kyllähän ikisuosikkini yllätysvisiitti tämän päivän idolinmetsästysohjelmassa, edes ajatuksen tasolla, oli riemastuttava hetki, joka aiheuttanee positiivisia viboja Ilpon suhteen jatkossakin.

Odotan siis kiehtovaa kaksintaistelua näennäisesti täydellisen rock-tähden ja täydellisesti rock-habitusta vailla olevan tyypin välillä. Ehkä taustalta löytyy haastajiakin. Olisi toki kiva nähdä tytönkin välillä voittavan. Vai onko tämä nyt vakiintunut kuvio, että teinitytöt ja tädit äänestävät söpön pojan voittajaksi, ja sitten levy-yhtiöiden ja radiokanavien sedät jyräävät kauniin tytön voittajan ohi?

Pääasia on, että kisa pysyy kisana. Olen päätynyt siihen, että Elias Hämäläisen (toistaiseksi!) vaatimaton menestys johtuu osin siitä, että hän oli liian hyvä X factoriin, ja olisi ollut sitä myös hieman korkeatasoisempaan Idolsiin. Kun voittaja oli alusta asti selvä, fanit eivät samalla tavalla sitoutuneet suosikkiinsa, kuin jos olisivat joutuneet jännittämään hänen puolestaan. Enhän itsekään ollut näin kiihkeä Elias-fani vielä kisan aikana, vaan homma räjähti käsiin vasta kun levy menestyi käsittämättömän paljon huonommin kuin olisi ansainnut.

Ehkä voin huokaista helpotuksesta, etten sittenkään ole tykkäämiselläni pilannut yhtään idolia, vaan toisin päin - koukuttunut niin tiukasti pariin artistiin nimenomaan yleisen aliarvostuksen takia. Itsestäänselvää ei osaa arvostaa, ja fanitus saa ylimääräistä tunnelatausta siitä, että voi kuvitella kannattelevansa artistia pelkän ajatuksen voimalla. Ja tosi hyvinhän se on ennenkin toiminut, kuten erään Idols-Seppälän viime aikaisista levytyksistä ja listasijoituksista voi päätellä... no, Pete sentään keikkailee vielä, ja toivottavasti Eliaskin jaksaa jatkaa - minunkin kannustuksella, tai siitä huolimatta.