Syväsukellus

Hömppäblogi sukeltaa nyt poikkeuksellisen syvälle, aiheeseen, johon en vuosikausiin olisi koskenut julkisesti pitkällä tikullakaan - eikä siitä liiemmin olisi sanottavaakaan ollut. Nytkin piti pohtia pari päivää uskaltaako tätä julkaista. Toivottavasti tutut teemat aiheen ympärillä pehmentävät sen verran, ettei kukaan järkyty. Tai jos uskoo järkyttytyvänsä, niin lopettaa lukemisen nyt. Kyse on nimittäin uskonnosta ja suhteestani siihen.

Ensin pakolliset taustat: olen kai aika tavallinen suomalainen luterilainen. Kirkossa on käyty konfirmoitavana ja vihittävänä, lapset on kastettu, ja joka joulu kovasti harkitaan aattohartauteen menemistä. Koskettavimpia kirkollismenoja ovat olleet läheisten lasten kasteet sekä jokunen hömpän ja hengellisyyden hurmaava yhdistelmä, kuten X factor-Yrjänä laulamassa kirkossa. Sen tilaisuuden järjesti siskoni, mistä päästään siihen, että lähipiiristäni löytyy seurakunnan työntekijää sun muuta ilmeisen uskonnollista ystävää. Kukaan heistä ei ole aatettaan saarnannut, toisin kuin jokunen tuttu kiihkoateisti. Nyt en tarkoita niitä, jotka taistelevat lastensa oikeudesta välttää pakkouskonto koulussa, vaan niitä, jotka tyrmäävät täydellisiksi idiooteiksi kaikki, jotka eivät täydellisesti tyrmää uskontoa - erityisesti, jos sattuvat olemaan luonnontieteilijöitä. Humanistin höpsähtäminen on kai jossain määrin ymmärrettävää.

Muutaman tämänsuuntaisen keskustelun kuunneltuani olin melkein valmis liittymään johonkin lahkoon - uhmalla, samaan tyyliin kuin fiksumpien halveksunta sai minut seuraamaan Big Brotheria entistä innokkaammin blogin alkuaikoina. Onhan ajatus parrakkaasta vanhasta miehestä pilven päällä insinööriaivoille täysin mahdoton, mutta onko uskonnon pakko olla niin konkreettista? Mitä jos “korkeampi voima” onkin se yhteisöllisyys, joka syntyy, kun riittävän moni uskoo - fanittaa samaa kohdetta, jos tällainen minulle tyypillinen vertaus sallitaan - itse valitsemallaan konkretian tai symboliikan tasolla? Jos usko itsessään luo ihmisille turvaa, onko se silloin huuhaata? Onko lumelääke lumetta, jos se toimii?

Minulla oli joskus vahvempia mielipiteitä tästä, mutten ihan tarkkaan muista millaisia. Harmi kun ei ole tallella lukioaikojen ainekirjoitusta, jonka teesi - muistaakseni - oli se, että on aivan sama millainen heppu, örkkikokoelma tai puun henki korkeampaa voimaa edustaa, kunhan ihmiset hyväksyisivät ne toistensa heput tai örkit - tai päätöksen olla uskomatta mihinkään niistä. Silloin taisin korostaa eriytyneiden kirkkojen aikaansaamaa pahaa - uskonsotia, vainoa ja painostusta hyväntekeväisyyden kylkiäisenä. Puoli elämää lisää mittariin on pehmentänyt havainnoimaan sitä hyvääkin. Toki uskon nimissä tehdään edelleen yhtä sun toista ihmisarvon vastaista, mutta toivottavasti ainakin lähikulttuurissamme raamatulla naisia alistavat ja homoja kivittävät ovat häviävä vähemmistö.

Mistäs tämä nyt tuli, vuosikausien maallisen ja pinnallisen elämän jälkeen, viihteeseen keskittyvien kirjoitusten joukkoon? No juuri siitä - tämän hetken kestoaiheesta, idolista, jonka “sanomasta” olin alkuun huolissani. Pilaisiko julistamishalu upean muusikonalun? Ei tullut hengellistä maailmanparannuslevyä, vaan hyvällä tavalla helppoa ja normaalia pop-rockia - vain koskettavampaa ja komeammalla äänellä. Porttihuumeanalogia on erityisen epäasiallinen tässä yhteydessä, mutta osuva. Rakkaudesta ja pelosta koukutti minut, ja sulatti pinnallisen perusjuntin kuoreen aukon, mistä aavistus sanomaa saattaa livahtaa sisään.

Ja mikähän se sanoma mahtaa olla? “Don’t look up to the sky, heaven’s in your heart” julistaa uusi teksti, jonka ilmeisesti ainoana onnellisena yleisön edustajana olen saanut kuulla kahdesti. Samaa teemaa löytyi vanhastakin biisistä: “you believe in God, well, that’s easy now, but to believe in YOU, that’s a bit harder” (Gusto: Stranger now). Korkeamman voiman olemassaoloa ei tyrmätä, mutta kehotetaan uskomaan ennemmin itseemme ja toisiimme - “hoitamaan omat sotkumme”.

Liiallinen yläkertaan huhuilu ei minun näkökulmasta ole ongelma, mutta ymmärrettävästi lähetyssaarnaajaperheen poika kokee asian toisin. Aatteen toinen puoli, ihmiseen uskominen, ei ehkä ole uusi eikä mullistava ajatus, mutta kyynikolta helposti unohtuva. Eikä tuo vaarallisen hurahtaneelta ainakaan vaikuta. Joten jos tuo ääni tahtoo tuollaista sanomaa julistaa, hiljennän hetkeksi hömppäpopin ja kuuntelen, sydän avoinna.

Edit 10.4.2013: Edelleen reilu pari vuotta myöhemmin seison tämän tarinan takana. Ja nyt halusin lisätä tänne linkin tuohon "heaven's in your heart"-biisiin, kun se nyt vihdoin on koko maailman kuunneltavissa, edes liveversiona: Beginning of Time.