Rakkaudesta hulluuteen

Olen tässä viime päivinä taas miettinyt keikkamatkailuharrastustani - miettinyt, pohtinut, ellen peräti arponut. Etsinyt perusteluita seuraavaan entistä älyttömämpään tempaukseen. Tai no ei oikeastaan niin älyttömään. Pidempiäkin koukkauksia on tehty. Yksi ainakin. Plus pari Oulun matkaa, mutta niitä ei lasketa, kun ovat olleet sukulointireissuja, vaikka Zero Nine -ajoituksella.

Totesin, että ihanat artistit, joiden keikoille tapaan reissata, eivät oikeastaan olekaan niin tärkeässä roolissa kuin voisi kuvitella. Välttämättömiä toki, mutta kuitenkin vain eräänlaisena katalyyttinä, käynnistämässä prosessia, joka itsessään on jotain suurempaa. Keikkamatkoilla kaikki on paremmin - maisemat on kauniimpia, ruokapaikat ja rättikaupat houkuttelevampia, ja mitä oudoimmat pikkupaikkakunnat kiehtovampia kuin jos niihin eksyisi muusta syystä. Tai no, aika Helsinki-painotteista matkailu on viime aikoina ollut, ja ennen niin vieras suurkaupunki on nyt tutumpi ja tärkeämpi, monta hienoa kokemusta tarjonneena. Mutta jos joskus palaan vaikka Pieksämäelle tai Pihlajavedelle, tunnen varmasti edelleen hyvien muistojen hyrinän.

Matkustaminenkin on mukavaa - siis ihan se siirtyminen paikasta L paikkaan X ja takaisin. Toiset ajaa moottoripyörällä satoja kilometreja ihan vain ajaakseen - minulla on sentään selkeä määränpää, kun hyppään junaan tai autoon. Eikä kohde lennähdä karkuun ennen kuin ehdin perille, niinkuin joku kummajaiskottarainen saattaa tehdä, jolloin lintubongari tulee ajelleeksi satoja kilometreja ihan turhaan. Tai ehkä ei? Ehkä hänellekin matkanteko - sen aikana kihelmöivä odotus ja jännitys - on niin iso osa kokemusta, että tyhjin kameroin, pisteittä, kotiinpalaavakin on loppujen lopuksi tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Ei ehkä voinut olla lähtemättäkään.

Parasta keikkamatkoilla saattaa kuitenkin olla se, että itse olen kuin parempi versio itsestäni - rohkeampi ja rennompi (vaikka niin kamalasti arvon ja optimoinkin). Rakastan niitä muusikoita, mutta myös omaa hulluuttani - sitä voimantunnetta, jonka saan, kun uskallan tehdä sitä mitä haluan (seuraavan päivän lisäys: ...ja myös huvittuneisuutta, jonka sen halutun tekemisen hassuus aiheuttaa - itselleen nauraminenhan on ihan virkistävää). Että tämä teille tiedoksi, rakkaat kitaranrämpyttäjät, ettei hullu fanitukseni vaan nostattaisi sopimattomia nesteitä päähineisiinne: jos hurautan poikki maan teitä kuuntelemaan, teen sen vähintään yhtä paljon itseni kuin teidän takia.