Erään bändin matkassa

Tämä tarina lähti siitä kun pohdittiin keikkaseuralaisen kanssa monellako Brand New Classics -keikalla ollaan oltu. Minulla ei ollut aavistustakaan, joten asia piti selvittää. Sitten kävi kuten minulle yleensä, eli listamerkintöjen alle rupesi valumaan kommentteja, ja kohta oli kasassa pitkä raportti, jossa kaiken lisäksi jonkun verran toistoa aiemmista keikkamuisteloista. Mutta tällä mennään:

Brand New Classics: Juhana, Vili, Markus, Tuomas, Kari

  1. 14.7.2012 Ilona Kuopio 
    • Perjantaina oli ollut bändin ensimmäinen kunnon yökerhokeikka, pitkän satunnaisia yksityiskeikkoja sisältäneen tauon jälkeen, mutta ehdittiin mukaan vasta toiseen iltaan (koko viikonloppua oli suunniteltu, mutta vaihtoehto “molemmat veljekset” voitti - piti kurvata Kuopioon Eliaksen Lahden keikan kautta)
    • Lavalla oli pari tuuraajaa, ja jatkossa tutuiksi, rakkaiksi, tulleita naamoja vain Markus ja Vili, sekä heti tuon ensikeikan jälkeen Hurmaan karannut Aleksi 
    • Eliaksen taustalla ja rinnalla aiemmin myötäillyt Markus täytti kaikki odotukset, eli teki vaikutuksen oman bändinsä keulakuvana 
    • Tästä keikasta lasken BNC-reissuni alkaneen (“taustabändin” keikka Club Libertéssä puolisen vuotta aiemmin saakoon järjestysnumeron nolla)
  2. 4.8. Mulligan’s Kouvola 
    • Ylpeilin “omalla” keikalla, kun olin saanut - Ilona-kokemuksen inspiroimana - livautettua toiveviestin baariin juuri sopivalla hetkellä (toinen bändi perunut)
    • Pari tuuraajaa taas mukana - kitaristi jäi mieleen veikeästä lavashowstaan - mutta tuikitärkeä Tuomas oli jo saatu rumpujen taakse
  3. 6.10. Mulligan’s Kouvola 
    • Jos olikin joku fani sattunut auttamaan ekan keikan saamisessa, bändi hankki omin voimin koko sarjan lisää samaan paikkaan, sekä saman ketjun Shamrockiin (Shamrockin keikat tuntuvat minua edelleen jotenkin väistelevän)
  4. 20.10. Ilona Lappeenranta 
  5. 22.12. Ilona Lappeenranta 
    • Kotikeikat! Ja sitten ei tietenkään kaikki mennyt yhtä loistavasti kuin muualla. Isoon yökerhoon vielä hieman vajavainen äänentoistolaitteisto jätti menon aavistuksen vaisuksi 
    • Keikkamaailma on julma, eikä uutta tilaisuutta noin vaan anneta, vaikka miten keikkakalusto ja -kunto kehittyisi. Toivottavasti Ilonassakin vielä tajutaan buukata timantti hiotumpana, mutta siihen asti muistan olla erityisen ylpeä O’Jessistä, joka viihdyttää ketjun juhlijoita säännöllisesti
  6. 29.12. Rymy-Eetu Helsinki 
    • Eivätpä tienneet tytöt mihin lähtivät, kun Rymy-retken suunnittelivat. Aikamoista kyytiä oli edessä, tällä ensikeikalla ja myöhemmin: pöydillätanssimista ja lukuisia reissuja samaan kohteeseen 
    • Eliaskin ilmestyi yleisön seasta lavalle laulamaan pari biisiä. Ymmärtääkseni hänkin kuului BNC-rivistöön ennen X factor -seikkailuaan, joten pienet vierailut siellä täällä ovat hyvinkin luontevia, ja kieltämättä piristäviä - vaikka BNC selkeästi Markuksen valtakunta onkin
  7. 2.2.2013 Circus Helsinki 
    • Ei minun pitänyt lähteä - edellisen illan Rymy-Eetun olin jo onnistunut jättämään väliin (samalla viikolla oli jo käyty kuuntelemassa Markusta George Rigbyn duokaverina Vltavassa). Mutta maailmantähtiäkin tarjoava rock-klubi houkutteli liikaa, ja onneksi läksin - ison lavan äänentoisto teki bändin soitosta ja erityisesti Markuksen laulusta tavanomaistakin taivaallisempaa. On muuten edelleen ainoa reissu, jonka olen tehnyt normaalihintaisilla junalipuilla, eli huolella näitä on optimoitu
  8. 23.2. Rymy-Eetu Helsinki 
  9. 23.3. Rymy-Eetu Helsinki 
    • Mies ja tytär olivat lähdössä jenkkeihin, ja lento lähti aikaisin aamulla. “Uhrauduin” kuskiksi siten, että sijoitin perheen hotelliin nukkumaan, tanssin Rymy-illan vesilinjalla (ei sinänsä suurta eroa normaaliin) ja hurautin kenttäkierroksen sopivasti valomerkin jälkeen 
  10. 6.4. Rymy-Eetu Helsinki 
    • Toinen kenttätaksikeikka: noudin tyttäreni lennolta, ruokin hyvin ja toimitin hotelliin. Omatoimisesti Amerikasta lentänyt 16 vuotias sai nukkua muutaman tunnin rauhassa, parin korttelin päässä äidistään 
  11. 25.5. Rymy-Eetu Helsinki 
    • Superunelmakombosta peruuntui Eliaksen päiväsetti, mutta aurinkoinen iltapäiväkeikka Flute of Shamea riitti illan lämmittelyksi 
    • Mieleen jäi palohälytys keskeytti Disco Infernon, mutta mikäpä oli lämpimässä kesäyössä ulkona seisoskellessa - ja bändi sai vielä vetää settinsä loppuun 
  12. 14.6. Rymy-Eetu Helsinki 
    • Lämmittelyksi päiväsetti Antti Tuiskua Sellossa, sekä katusoittaja-Eliaksen kohtaaminen Sörnäisissä 
    • Jatkoksi piti olla toinen keikka, mutta seuraavan illan Shamrock siirtyi Anssi Kelan tieltä myöhempään ajankohtaan. Itse ajattelin kuunnella Kelankin, mutta päädyinkin Status Quon festarikeikalle Kaisaniemeen
  13. 28.6. Monrepos Lappeenranta 
    • Uuden kotikeikkaviritelmän pilasi liian hyvä sää. Väki viihtyi terasseilla, joten en yllättynyt, kun ei lisäkeikkoja ole kuulunut, vaikka bändi, varsinaisena työvoittona, vähäväkisen tanssiravintolan tunnelman kattoon kohottikin 
  14. 4.7. M/S Maria Helsinki 
    • Markuksen ja kitaristi-Juhanan duokeikka Hakaniemen pienessä laivaravintolassa osui taas liian houkuttelevaan kombo-iltaan: sieltä ehti juuri sopivasti Aussie Clubiin, Flute of Shamen erityiskeikalle 
  15. 13.7. Kalkkirannan Kievari Sipoo 
    • Markuksen ja basisti-Karin duokeikka löytyi yllättäen samaan iltaan kun oltiin menossa Kouvolaan koko bändin keikalle. En voi kuvitella parempaa tapaa odotella keskiyön showtimea kuin ajella hyvässä seurassa ja kuunnella ihanaa musiikkia idyllisen maalaiskievarin kesäillassa 
  16. 13.7. Mulligan’s Kouvola
    • En tiedä oliko solisti lämmitellyt itsensä vai kuulijat alkuillan duokeikalla, mutta tämä keikka jäi mieleen yhtenä kaikkien aikojen hurmoksellisimmista. Myöhemmät Mulligan’s-illat ovat olleet mystisen kirottuja - bändi lienee veivannut yhtä hyvin kuin muualla, mutta oma fiilis on jotenkin jäänyt vajaaksi 
  17. 16.8. Wanha Apoteekki Porvoo 
    • Kaikkien aikojen “duo-keikka” kun Markus ja Kari olivat saaneet mukaansa Tuomaksen cajoneineen, ja vielä Eliaksen vierailemaan muutamassa biisissä 
    • Kaiken huipuksi tämäkin oli “oma” keikka, Sipoon lumoavan Boxer-vedon sisältäneen toiveviestin perusteella järjestynyt 
  18. 30.8. Viking XPRS Hki-Tallinna 
    • Bändi risteili neljä kierrosta, kaksi alkuillan settiä ja kaksi pitkää yökeikkaa - meille riitti kaksi kierrosta, yhdellä välipysähdyksellä Helsingissä 
  19. 5.9. M/S Maria Helsinki 
    • Taas näitä vastustamattomia komboja, kun Chaos Tube kaipaili samana päivänä haastattelijaa Syksyn sävel pressiin - minähän läksin 
    • Markus ja Juhana olivat, penteleet, vaikka varmastikin ravintoloitsijan pyynnöstä, aloittaneet jo viideltä kun tähtäsin kuudeksi - onneksi kuitenkin sen verran etuajassa, etten koko settiä missannut. Lepyin laululla ja bonus-Eliaksella 
    • Kotimatkalla pysähdyin vielä Lahden Teerenpelissä, mutta flunssainen Koop Sami Saaren vieraana jäi muutamalla biisillään pahasti Hämäläisten jalkoihin 
  20. 14.9. Rymy-Eetu Helsinki 
    • Hurma-Aleksi vietti harvinaista vapaailtaa ex-bändinsä keikalla ja vieraili lavalla 
  21. 12.10. Messukeskus (Hääjuoksu) Helsinki 
    • Muutamaa päivää aiemmin piti olla kauan kaivattu veljesduokeikka, mutta Elias esiintyikin Tuomaksen kanssa. Markus oli sairastunut, eikä ehtinyt toipua messuillekaan. Viime hetken tieto solistituurauksesta olisi viimeistään “pakottanut” lähtemään - Eliakselta kun ei ollut bändikeikkaa aikoihin kuultu - mutta olin jo muutenkin päättänyt lähteä "vaikka ihan vaan kauneusmessuille" (tunnetustihan olen kova intoilemaan meikeistä ja muodista ja mitä niitä on…) 
  22. 25.10. Toppari Vantaa 
    • Ei keikkana ehkä huikeimpia, mutta oli riemukasta nähdä Markus taas omalla paikallaan bändin edessä 
  23. 26.10. Rymy-Eetu Helsinki 
    • “Korvaus” menetetystä duokeikasta, eli molemmat veljekset reilusti mukana, Elias tavallaan Vilin korvaajana, tuomassa kitarabiisejä koskettimia kaipaavien tilalle. Keikkahistoriani hienoimpia ja tunteellisimpia iltoja, vaikkei toipilas pääsolisti ollut ihan vielä täydessä terässä 
  24. 23.11. Rymy-Eetu Helsinki 
    • Mistä näitä laulavia Hämäläisiä oikein tulee? Vierailijana Lauri “Ilarin veli” Hämäläinen
  25. 13.12. Rymy-Eetu Helsinki 
    • Haasteellinen ilta, kun olin aikoja sitten buukannut itseni pikkujouluillalliselle Lahteen. Pikkujoulutrubaduuri-Ilpon keikka ja vajaa kolme Rymyn neljästä setistä oli minulle pitkän arpomisen jälkeen ainoa oikea yhdistelmä - harmi vaan, että seuralaisen tykästyttäminen Ilpoon oli tuhoon tuomittua, kun hän “joutui” kuuntelemaan “väärää” artistia vielä vartin oletettua pidempään 
  26. 28.12. Rymy-Eetu Helsinki 
    • Pieni joulutauko bändistä olisi ehkä ollut paikallaan, mutta kävi niin kuin “pelkäsin”: perinteinen sukulointi puolimatkassa suorastaan pakotti pyörähtämään Rymyssä. Poikkeuksellisesti seuralaisena ollut mieheni arvosti asiallisesti ekaa settiä, ja vetäytyi viereiseen “kantahotelliin”, antaen minun rauhassa nauttia illan loppuun 
  27. 18.1.2014 Rymy-Eetu Helsinki 
    • Tämän “terapiakeikan” tulin aiemmin raportoineeksi riittävän huolella 
  28. 25.1. Mulligan’s Kouvola 
    • Kahden keikan väliin osunut lähikeikka oli toki pakko käydä, mutta sai miettimään, vaatiiko kunnon keikkatunnelmaan pääseminen matkustamista 
  29. 31.1-1.2 Viking Mariella Hki-Tukholma 
    • Risteilyreissulla mukana vakituinen BNC-keikkaystävä sekä kaksi teiniäni 
    • Ensimmäinen ilta meni pilalle merenkäynnin takia. Voin niin pahoin ennen keikkaa, että sen alkaessa oksensin pelkkää vettä muovipussiin - onneksi sentään taka-alalla enkä lavan edessä. Monesti on uhottu, että keikalle mennään vaikka pää kainalossa, mutta nyt oli pakko horjua harmaana hyttiin 
    • Tajusin keikkamatkojen kouluttaneen. Ennen olisin ollut aivan murtunut - nyt jatkoin “elämä on” -asenteella Tukholma-päivään, ja illalla lopulta mahtavalle keikallekin (meri oli tyyntynyt, ja tuplavarmistelin pahoinvointilääkkeellä) 
    • Onnellisena esittelin bändin lapsilleni - saivathan he laivayökerhon valvomattomien ikärajojen takia pyöriä alkuillan mukana. Tytär osoittikin olevansa lupaavaa keikkaseura-ainesta kun pian täysi-ikäistyy - sen verran hyvää makua ilmentävän lausunnon antoi bändistä ja solistista 
  30. 14.2. Old Town Porvoo 
    • Markuksen ja Karin duo sai aikaan jotenkin aivan tavattoman loistavan menon. Tiedä sitten oliko yleisö erityisen vastaanottavaista ja mukanalaulavaista, kun Eliaksen keikka samassa paikassa viikkoa myöhemmin ei ihan samalla tavalla “lähtenyt” (hänen tähtihetkensä samassa baarissa oli vielä tulossa) 
  31. 15.2. Rymy-Eetu Helsinki 
    • Jatkoturnee suoraan Porvoosta - hyvin jaksettiin pitkä bändikeikka perään 
  32. 22.3. Public Corner Hämeenlinna 
    • Taas Markuksen ja Karin duo loi huikeaa tunnelmaa täpötäydessä pubissa, joka tosin hieman väljeni, kun naapuribaarin Cheek-showtime lähestyi 
  33. 29.3. Rymy-Eetu Helsinki 
    • Kaksi muutosta jo erittäin vakiintuneessa kokoonpanossa muistutti siitä, miten tärkeitä soittajat ovat, vaikka miten olisi bändiin ihastuttu solistin takia. Vilin tuuraaja hoiti koskettimet hyvin (ei vaan ollut yhtä valloittava - voiko kukaan olla?), mutta vararumpali ei ihan ollut täysin tilanteen tasalla. Vähemmän bändin soittoa kokenut yleisö tuskin huomasi mitään, mutta minä huokaisin syvään helpotuksesta, kun Tuomas ehti toiselta keikaltaan kapuloihin 
  34. 24-26.4. Viking Grace Turku-Tukholma 
    • Valtavan odotettu risteilyreissu - vihdoin koko dream team taas kasassa. Ensimmäinen risteilykierros meni pääosin vuorovedoilla - Eliaksen tähdittämällä setillä aloitettiin sekä yöllä että alkuillan paluumatkalla. Markus pysyi taustalaulajana, mutta otti lavan haltuun jatkoseteissä. Toisella kierroksella esiintyi “vain” BNC, muttei pienintäkään kyllästymisen merkkiä neljän Markuksen laulaman setin aikana. Bändi jatkoi kolmannelle kierrokselle, mutta me jäimme maihin - kotiutuminen Turusta meni kuitenkin seuraavan päivän puolelle 
  35. 31.5. Mulligan’s Kouvola 
    • Lähikeikkakirous iski jälleen - hieno keikka, kai, mutta herätteli ajatusta, ettei saman bändin kuuntelu kymmeniä kertoja putkeen ehkä sittenkään ole maailman paras idea. Jossain vaiheessa voi iskeä kyllästyminen, jos ei suurempia muutoksia tapahdu - tule bändin (Markuksen?) omaa materiaalia tai edes riittävästi uusia covereita... 
  36. 17.6. Raffaellon terassi Helsinki 
    • … mutta seuraavalla keikalla olin taas täydellä sydämellä mukana, ilman pienintäkään leipääntymisen pelkoa. Keikkariemua korosti kontrasti ennakko-odotuksiin nähden - terassikeikalle oli matkattu rae- ja räntäsateessa, mutta ilta kirkastui, paikka oli hieno ja bändi soitti iloisesti 
  37. 27.6. Old Town Porvoo 
    • Ei alkuun ehkä ihan yhtä huikea kuin edellinen, mutta hyvän fiiliksen keikka kuitenkin. Tunnelma tiivistyi, kun Elias yllättäen ilmestyi haastamaan velipoikaa parilla vierailubiisillä - ja kuultiin kauan haaveiltua duolauluakin 
    • Extra-encoret saivat epäilemään, että ilta saattoi jatkua vielä jamitteluna, mutta oli pakko irrottautua, kun kyytiläisellä oli aikainen aamuherätys. Kävi mielessä, että minunlaisen keikkahullun olisi tavallaan helpompi liikkua yksin, mutta sen illan kolmen ihanan ystävän seurasta en olisi luopunut mistään hinnasta 
  38. 11.7. Kalkkirannan kievari Sipoo 
    • Kesän odotetuimpia iltoja, mutta myös vaikein. Sipoon duokeikka tuli ensimmäisenä tietoon, ja oli selvää, että sinne piti mennä - edelliskesän Kievari-ilta kun oli hienoimpia koko keikkahistoriassani. Samaan iltaan osunut Flute of Shamen yökeikka Keravalla kuulosti mainiolta jatko-optiolta - kunnes Eliakselle ilmestyi Old Town -keikka samaan iltaan. Voi sitä arpomisen ja tuskailun määrää, varsinkin kun olin keikkaseuralaisia houkutellut Flute of Shamella. Olin jo ollut (muka) valmis uhraamaan Elias-setin ystävien kanssa tehtävälle turneelle, mutta sitten Elias kävi muistuttamassa itsestään tuolla edellisellä keikalla. Minun oli tehtävä mitä minun oli tehtävä, eli valittava molemmat - ensin Markuksen duokeikka kokonaisuudessaan, ihanan paikan takia, ja koska keikka alkoi tunnin aikaisemmin (olisi ollut älytöntä istua odottamassa Eliaksen keikkaa, tietäen, että yhtä upea laulu raikaa parinkymmenen minuutin matkan päässä). Ja kesken keikan ei vaan kykene lähtemään, kun tunnelma kuitenkin kohoaa loppua kohden - mutta heti encoren hiljennyttyä hyppäsimme autoon 
    • Kombo toimi täydellisesti. Ehdimme Eliaksen toiseen settiin ihastelemaan millaisen tähden hän oli taas löytänyt itsestään. Rohkeasti hymyillen, hyvinvointia uhkuvalla olemuksellaan, hän valloitti lavan ja kuulijat - ja minut uudelleen, katsomalla silmiin kesken laulun. Siinä illassa oli hieno draaman kaari - setti setiltä kohoava tunnelma 
  39. 24-26.7. 2014Viking Grace Turku-Tukholma 
    • Taas Elias tähtiartistina, ja tällä kertaa kaikilla kolmella kierroksella (joista nautimme kaksi, edelliskerran tyyliin) 
    • Vielä selkeämpi veljesvuorottelu, eli vain pari biisiä parissa setissä koko porukalla, mutta kaikenkaikkiaan 8 settiä huikeaa musiikkia, ja loistava reissu kaikenkaikkiaan - hellettä aurinkokannella ja virkistävää viileyttä yökerhossa
Brand New Classics
Brand New Classics @ Viking Grace 26.7.2014

Tämän laskelman mukaan tänään pukkaisi siis neljättäkymmenettä BNC-keikkaa, kun bändistä tiivistetty trio soittaa Kymijoki Beer Festival -tapahtumassa Korialla. Numerosta voi toki olla montaa mieltä, kun olen tiivistänyt jopa kahden vuorokauden risteilyreissut yhdeksi keikaksi, mutta pysytään nyt tässä (ellen ole jotain keikkaa täysin unohtanut). Vielä on siis armonaikaa - Koop-keikkailuihin tuli nimittäin jotenkin mitta täyteen siinä 60 keikan paremmalla puolella. Mutta toisaalta, hiipuminen johtui kyllä enemmän tämän raportin sankareista - koko "Hämäläis-systeemi" jyräsi edelle ja sitoutti minut paljon henkilökohtaisemmalla tavalla (mutta ei, minulla ei ole bändissä miestä eikä poikaystävää, vaikka sitäkin on joskus joku kysynyt. Ystäviä kyllä, toivottavasti).

Kommentit