Jälkihuomautus sarjakeikkailusta

Noin neljäskymmenes BNC-juhlakeikka tuli käytyä, ja tanssilavalla järjestetyt olutfestarit olivat aivan mainiot - muutenkin kuin keikan osalta. Olisin erittäin mielelläni maistellut pienpanimoiden oluita, ja kuunnellut samaa mahtavaa musiikkia toisenkin illan. Pitkällisen pohtimisen jälkeen, lopullisesti vasta festarikäynnin jälkeisenä aamuna, päätin kuitenkin, että minun on irrottauduttava BNC:n vetovoimasta toiseen kohteeseen, Flute of Shamen kirkkokonserttiin Imatralle, melkein kotikulmille.

Ja voi sitä häpeän punaa, joka valahti kasvoilleni, kun muistin juuri kirjoittamani "mitta täyteen" -maininnan, kirkon etupenkissä, trion aloitellessa fantastista show:taan. Mutta tavallaan pysyn edelleen sanojeni takana. Konsertti oli mielettömän hieno, muttei herättänyt vanhaa tuttua pakkomiellettä hipovaa tahtoa kuulla pian lisää. "I've been away too long", mutta "kotini" on nyt tuolla toisaalla, edellisen jutun veljesten ja soittajien luona, Flute of Shamen Coming Home -kappaletta lainatakseni. Oletan ja toivon, että se siellä pysyy - ei kai yhden ihmisen elämään voi tuota tuplahurahdustsa pahempaa mahtua (ja tämän lausunnon jälkeen seuraavassa Voice of Finlandissa on varmaan jotkut jumalaisen lauluäänen omaavat kolmoset…).

Flute of Shame (Koop Arponen) @ Imatrankosken kirkko

Huomasin hymähteleväni sille, ettei kahdeksan kuukauden taukoni aikana ollut mikään muuttunut - setissä ei ollut ainuttakaan kappaletta, jota en olisi aiemmin kuullut (välispiikitkin olivat tuttuja, tosin Koopin tapauksessa ne ovat aina yhtä liikuttavia, hymyilyttäviä ja ihania). Kai se on normaalia - moni pelkästään omaa materiaalia esittävä artisti veivaa täsmälleen samaa settiä koko levyn julkaisua seuraavan keikkakauden. Suurimmalle osalle yleisöstä kaikki oli uutta ja varmasti myös ihmeellistä - trion persoonalliset versiot lainakappaleista, ja varsinkin ihan omat.

Onhan se täysin kuulijan oma vika, jos änkee kuuntelemaan samaa settiä kymmeniä kertoja - kuten fanit tapaavat tehdä. Siis jotkut fanit - onhan niitä järkevämpiäkin, jotka käyvät sen yhden kotikaupunkiin osuvan keikan vuodessa. Meistä hulluimmista ei siis artistien ja bändien kannata kantaa huolta. Jos joku haluaa kuunnella samat biisit noin miljoona kertaa, niin sitten haluaa. Minkähän älyttömän analogian keksisin tällä kertaa? No, vaikkapa joogan harrastajat saattavat vääntäytyä samoihin asanoihin joka ikinen aamu, vuosikausien ajan. Ilmeisesti he siitä jotain saavat - hyvän fiiliksen, kuten fanikin keikoilta. Mutta jotenkin ajattelen myös, että muusikoiden itsensä kannalta olisi hyvä uudistua - poimia edes yksi uutuusbiisi settiin vaikka puolivuosittain. Levyttävän artistin on tietysti soitettava omia hittejä ja uusinta materiaaliaan kattavasti joka ikisellä keikalla, mutta nämä jotka lainaavat lisäksi, tai jopa pelkästään - heillähän on koko maailman musiikkiaarteisto käytettävissään!