Matkalla

Elias Hämäläinen @ Aula Kouvola 9.10.2015

Keikkarintamalla jokainen reissu tuntuu nyt hömppäfilosofisesti merkittävältä, joten tilitän tuoreeltaan mietteet viimeisimmästä kolmen keikan sarjasta. Ensimmäiseen suhtauduin jäähyväiskeikan haikeudella, mutta erilaisella kuin monesti aiemmin. Kouvolan Aula oli toki ainut merkintä Eliaksen hiljentyneellä keikkalistalla, mutta kyse oli ennemmin omista tunnelmistani kuin aidosta huolesta, että keikka jäisi niin täysiverisen muusikon viimeiseksi.

Seuraava keikka ilmestyikin heti perään listalle, mutten ole varma haluanko olla mukana, vaikka luvassa olisi omia kappaleita. Turhautuneet julkaisuodotukset ovat haurastuttaneet rakkauttani niihin - en oikeasti enää tiedä osaisinko ottaa niitä koko sydämelläni vastaan. Kouvolan keikka osoitti, että cover-trubaduuria on nyt kuultu tarpeeksi, ja raspin taika on rapissut surullisen paljon. Tähän on tultu: monella tapaa merkittävin artistini on nyt "päästettävä vapaaksi" - sijoitettava niiden suosikkien joukkoon, joilta en enää odota mitään - otan vaan ilolla vastaan, jos tulee. Ehkä pieni tauko ja ikävä palauttavat sen Tunteen, tai sitten täytyy vaan arvostaa kaikkea sitä hienoa, mitä viisi vuotta X factor -voittajan matkassa on tarjonnut.

Haikean perjantai-illan jälkeen koitti riemukas lauantai. Vanha kunnon O'Jess soitti Suomi-pops Tops & Flops -kokoonpanollaan Lappeenrannassa, Teerenpelin kymmenvuotiaan viskin lanseerauksen kunniaksi. Kaikenlaista on tässä vuosien mittaan koettu, mutta aamukymmenen keikka oli uutta, ja todellakin otin aamuoluen sen kunniaksi. Bändi tarjosi taattua suomisettiään välispiikkivitseillä höystettynä, eli juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsin.

Suomi-pops Tops & Flops @ Teerenpeli Lappeenranta 10.10.2015

Seuraavalle torstaille kaavailemaani Lahti-retkeä olin perumassa, kun pelkäsin pari viikkoa kipuilleen selkäni kärsivän neljän tunnin autoilusta, mutta selkä tuntuikin paluumatkalla paremmalta - keikkaendorfiinit ovat ilmeisesti mainio kipulääke. Kohteena oli taas Teerenpeli ja Ilpon isännöimä live-klubi. Edelliskerran häikäisevät lamput oli nyt hylätty, ja olosuhteet otolliset täydelliseen keikkanautintoon. Itse vaan hieman mokasin ensimmäisen setin - harhauduin odottamaan uutuusbiisejä, joita ei tullutkaan, edes juuri julkaistua Kryptoniittia!

Pettymys jäi illan kokonaisuuden kannalta merkityksettömäksi - kai biisivalinnat myötäilivät illan rock-teemaa, ja "humpat" jäivät siksi väliin. Vieraileva tähti Sami Hintsanenkaan ei laulanut tuoretta sinkkuaan. En tiedä kaipasiko sitä kukaan muu, vai hakiko yleisö keikalta vain Tartu mikkiin -bravuureja ja hyvää menofiilistä. Erityisesti Hintsasen hauskat välispiikit nykäisivät minut tunnelmaan, ja loppua kohti veivasin jo riemuissani tanssilattialla - ehkä selkäkin vetreytyi juuri siinä.

Ei liene suurta epäilystä siitä, ettenkö tulisi viettämään kuukausittaisia torstai-iltoja Teeressä niin pitkään kun Ilpo vaan jaksaa live-klubiaan pyörittää. Yhdistelmä on jotenkin aivan lyömätön - ensin oman supersuosikin bändisetti, mikä sinällään on jo harvinaista herkkua, ja perään muuta mielenkiintoista höystettynä mahtavalla myötäylpeysmomentilla.

Pasi Jääskeläinen & Sami Hintsanen @ Teerenpeli Lahti 15.10.2015

Riippumatta siitä kuka lavalla vierailee, minulla on siellä "omat tyypit" mukana, ja saan ihastella heidän taitoaan ja asennettaan, kun ottavat yhtä iltaa varten haltuun koko setin uutta musiikkia. Tähtiartisti saisi olla vielä paljon karismaattisempi, jotta varastaisi huomioni vierellä soittelevasta kitaristi-Pasista, ja klubi-isännästä, joka komppaa kohteliaasti taustalla, keskittynein soittoilmein ja hymynvälähdyksin.

Keikan päätyttyä uhosin siirtyväni autoon kuuntelemaan Kryptoniittia. Mystisesti musiikkimaailma tuntuu aina tarjoavan sitä mitä tilaan, ja soittolistani, jolle sentään olin kotoa lähtiessä ujuttanut pari albumillista muuta, pyöräytti sattumanvaraisesti kaikki 5-6 kopiota kappaleesta peräjälkeen, tahdittaen matkaani sen tekijän kotiseutu-Nastolan ohi. Pari uljasta metsän eläintä asteli tien poikki muistuttaen ajelemaan rauhallisesti, ja saavutin täydellisen keikkamatkamielentilan - suorastaan velloin onnellisuudessa koko kaksituntisen matkan kotiin.

Ilpo Kaikkonen @ Teerenpeli Lahti 15.10.2015

Sehän näissä keikkaretkissä on, että pitkä öinen ajomatka, minkä pitäisi olla pahin hidaste lähtöön, voikin olla melkein paras osa iltaa - jotain sellaista flowta tai zeniä, mitä en löydä muualta. Auton ratissa ei voi muuta kuin olla ja ajatella - keikan jälkeen tyypillisesti kauniita ajatuksia. Kerkesinpä siinä Kryptoniittien lomassa kuunnella keskittyneesti ne pari uutta albumiakin, Anna Puulta ja Juha Tapiolta, ja illan maagisin hetki saattoi loppujen lopuksi olla se, kun hoilasin yöhiljaisella maantiellä Rakastettua. Joku voisi kysyä, että eikö kannattaisi jäädä kotiin kuuntelemaan levyjä, mutta kun se ei vaan toimi niin. Keikkaillan hyvä fiilis avaa sydäntä tai - Kryptoniittia lainaten - tekee reikiä sieluun, joista muukin musiikki pääsee sisälle.