- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Jos edellisen viikonlopun keikkamatkat tulivat hieman yllättäen, viimeisin oli pitkään kypsytelty. Kun Ilpon yhden ohjelmatoimiston keikkalista ei tiedottanut noista edellisistä huippuhetkistä, "Liekki 22.7" oli pitkään ainut merkintä parhaaseen loma-aikaan. Se kiinnittyi siis automaattisesti kesäsuunnitelmiini, kunhan olin ensin selvittänyt, mikä ja missä moinen paikka on. Jälkikäteen ajatellen oli ehkä hyvä, etten tiennyt Tampereen ja Hyvinkään keikoista ajoissa, koska silloin järki olisi saattanut karsia tämän Pälkäneen Luopioisen. Tai sitten ei, koska olin "samalla suunnalla" - Lappeenrannasta katsottuna Sipoo ja Luopioinen ovat.
Edelliseen iltaan osui siis BNC-duon (84) keikka jo parilta kesältä tutun Kalkkirannan kievarin idyllisessä pihapiirissä. Ajomatkan sadekuurojen jälkeen sää kirkastui, ja Markuksen laulua kahden kitaran säestyksellä kuultiin kauniin kesäillan hämyssä. Bilebändikeikkoja on riittänyt, mutta näitä erityisen äänen ihanasti esiintuovia akustisia esiintymisiä kaipailtu.
Keikka eteni rennosti, lauluja lennossa valikoiden. Pari uutuutta kuultiin, Ooh la laa keikan alussa ja liikuttava "You've got a friend" lopussa, mutta muuten materiaali oli tuttua. Koin pienen ärtymyshetken, kun Markus ehdotteli Albatrossia ja muita jopa ennen kuulemattomia suomi-iskelmiä, mutta kitaristi Juhana tyrmäsi ne: "soitetaan perusbiisejä!". Kyse oli kuulemma vitsistä, mutta jäi hieman epäselväksi kumpi: ehdottelu vai kieltäytyminen. Sain sentään nauttia Aamusta ja Surujen kitarasta, jotka lumoavat tehokkaammin kuin useimmat amerikanrallit, ja Jykevää on rakkaus valloittaa aina vaan - perusbiiseillekin on paikkansa.
Väliyöpymisen olin optimoinut samaan hotellin, missä juuri koettiin huikeat Baanajamit. Siinä yhteydessä olin selvitellyt Hyvinkään nähtävyyksiä, ja huomannut, että Suomen rautatiemuseo mainosti Leenanpäivätapahtumaa lauantaille, jolloin olisin taas kaupungissa. En muuten ole museoihminen, mutta riemuitsin kohtalonomaisen tuurin "vastaanotosta". Ajelin vanhalla Leena-veturilla ja pikkuisella puistojunalla, vaeltelin vaikuttavissa veturihalleissa, joihin nimipäiväsankarina pääsin ilmaiseksi, ja naureskelin posetiivarikonsertille aurinkoisella pihalla ("joka paikassa törmään keikkoihin").
Jo aiemmin olin löytänyt SuomiLoven hengessä järjestettävän Hausjärvi Love -konsertin, jossa esiintyisi Mika Ikonen. Hausjärven Miinan Monttu, Turkhaudan kylän kesäteatteri, oli hieman valtatieltä sivussa, mutta hyvin konkreettisesti matkalla Hyvinkäältä Luopioisiin. Tuuriosuma ilahdutti erityisesti, kun olin juuri riistänyt itseltäni tilaisuuden kuulla Mikaa kunnon festarikeikalla - Ilpon bändikeikka Tampereella oli päätöksentekohetkellä tuntunut "pakollisemmalta".
Solisteja oli kymmenkunta, suurin osa nuoria lähiseudun lahjakkuuksia, jotka lauloivat yleisön ennakkoon toivomia ihania rakkauslauluja, mutta huomasin kuitenkin odottavani "omaani". Toinen valtakunnallisesti tunnettu artisti, Mikko Harju, esiintyi ennen Mikaa. Hänen tuotantoonsa olin juuri sattunut perehtymään luettuani lehtijutun faneista, jotka ovat tatuoineet iholleen hänen lyriikoitaan. En sinänsä ihmettele: Sinä riität on taatusti tuonut lohtua ja voimaa monelle itsetuntonsa kanssa kamppailevalle, ja unelmoivat voivat julistaa, että Taivas ei oo rajana.
Mikon omien biisien jälkeen oli pieni yllätys, että Mika lauloi Lauri Tähkää. Oletettavasti Poltetta oli toivottu, ja Mikan versio oli intensiivisen lumoava. Väliajalla harhauduin kuitenkin miettimään, että miksi lainakappale? Oliko Mika konsertissa yleisenä viihdyttäjänä eikä artistina, kuten Mikko? Toisen puoliajan Kaikki on oolrait pelasti tilanteen, ja viihdyttäjääkin nähtiin riemastuttavalla tavalla, yllyttämässä solistiriviä ottamaan kaikki irti yleisön valtaisista suosisonosoituksista. Tämä hyvää henkeä nostattava hahmo onkin jo varannut pääroolin seuraavaan keikkaraporttiini.
Kokonaisuutena komeassa konsertissa olisi minusta ollut aavistus tiivistämisen varaa. Teemaankin olisi sopinut se, että osa solistivuoroista olisi yhdistelty duetoiksi, "jokaiselle kaksi" -kaavan sijaan. Samalla olisi ehkä raivautunut Mikan kolmannelle esitykselle, vaikka jonkun ihastuttavan naissolistin kanssa. Olin varma, että Anna mun halata soisi konsertissa, ja jäin sitä kaipaamaan, vaikka esitetty oma kappale on jopa rakkaampi.
Matka jatkui Luopioisiin, missä majoituin herttaiseen pihamökkiin, ja suuntasin suoraan keikkapaikalle syömään - enkä yhtään liian hätäisesti, kun ravintolan keittiö oli juuri sulkeutumassa. Olin nähnyt kuvia Liekin terassin komeasta esiintymislavasta, ja kuvitellut duo-keikan ihanaan kesäiltaan. Ilmeni, että Ilpo esiintyisi yksin sisätiloissa, mutta mystinen mielenrauhamagia, joka Ilposta minuun säteilee, osoitti taas voimansa: en vaan kykene tuntemaan pettymystä kun hän on lähistöllä.
Hiljaisen odottelutunnin jälkeen ravintola pakkautui täyteen häliseviä juhlijoita. Puhdas musiikkinautinto ei vetänyt vertoja Tähden ja Baanan bändikeikoille, mutta riemua riitti muuten. Myötäylpeys jylläsi - siitä, miten Ilpo hurmasi yleisön nimenomaan omilla biiseillään. Muistan sen lauantain oli Luopioisissa odotettu superhitti, joka räjäytti tunnelman tanssilattialla. Ilpo joutui, massiivisen painostuksen jälkeen, soittamaan sen vielä toistamiseen, ylimääräisenä encorena.
Normaaliin tapaani en raaskinut heti poistua, vaan jäin seurailemaan trubaduurin soittolaitteiston kasailua, joka keskeytyi lukuisiin kiitoksiin sekä nimmari- ja yhteiskuvapyyntöihin. Myötäylpeyteen sekoittui pakahduttavaa empatiaa: Ilpo oli selvästi jo "kaikkensa antanut", mutta jaksoi silti ilahduttaa yleisöään. Seitsemänkymmenen keikan ("oho!" - laskelma alla) kokemuksella aistin jo artistin väsymyksen, ja kannan huolta, halusi hän sitä tai ei.
Sitähän tämä fanitus parhaimmillaan on: kokonaisvaltainen elämyspaketti, missä ilot ja huolet sekoittuvat, ja niin kauan, kun ilot voittavat - Ilpon tapauksessa ylivoimaisesti - kaikki on hyvin. Iltapäivän "välikonsertissa" sykähdyttänyttä kappaletta lainatakseni: "kiihkeyttä kuumaa" tämä ei ole, "hullutta huumaa" jonkin verran. Mutta ennen kaikkea "sait mut tuntemaan", ja se on hyvästä: siinä missä ruumiskin, sielu pysyy eläväisenä, kun sitä käyttää.
Ennen Hei elämää! koetut Ilpo-keikat aiemmassa blogikirjoituksessa, ja tässä jatkoa:
Jälkikirjoitus: Edellisen sunnuntain Baanajamien jälkeen olin lähes varma, että "hurahtaisin" palaamaan Hyvinkäälle Luopioisten jälkeenkin - seuraaviin jameihin osallistuminen lisäisi kotimatkaani alle tunnilla, ja päivän voisin pyöriä kesälomaturistina. Vielä lauantaiaamuna, kantaessani hotelliaamiaiskahviani Baanan terassipöydälle, aavistelin, että istuisin reilun vuorokauden päästä samassa paikassa. Ilpon keikan jälkeen, kävellessäni Luopioisen vaikuttavan kirkon pihan poikki, tunsin kuitenkin, että oli "hyvä näin". Minun ei tarvitsisi ahnehtia enempää, vaan voisin kotiutua tyytyväisenä jo koettuun.
Onneksi tein päätökseni itse, onnellisena kesäyössä, enkä aamulla pakon edessä: nukuttuani ihan liian vähän - oli turvallisempaa ajella kotiin jo päivällä - ja huomattuani, ettei puhelimeni reagoi enää aurinkoisen aamukävelyn ja -uinnin jälkeen. Oli tarpeeksi kuumottavaa ajella "keskeltä ei mitään" ilman yhteyttä ulkomaailmaan, saati että olisin lähtenyt vielä koko illan kestävälle koukkaukselle. Kolmas perättäinen Hyvinkää-piipahdukseni tulisi vasta viisi päivää myöhemmin.
Edelliseen iltaan osui siis BNC-duon (84) keikka jo parilta kesältä tutun Kalkkirannan kievarin idyllisessä pihapiirissä. Ajomatkan sadekuurojen jälkeen sää kirkastui, ja Markuksen laulua kahden kitaran säestyksellä kuultiin kauniin kesäillan hämyssä. Bilebändikeikkoja on riittänyt, mutta näitä erityisen äänen ihanasti esiintuovia akustisia esiintymisiä kaipailtu.
 |
| Brand New Classics Duo (Markus Hämäläinen & Juhana Jansson) @ Kalkkirannan kievari 21.7.2017 |
Keikka eteni rennosti, lauluja lennossa valikoiden. Pari uutuutta kuultiin, Ooh la laa keikan alussa ja liikuttava "You've got a friend" lopussa, mutta muuten materiaali oli tuttua. Koin pienen ärtymyshetken, kun Markus ehdotteli Albatrossia ja muita jopa ennen kuulemattomia suomi-iskelmiä, mutta kitaristi Juhana tyrmäsi ne: "soitetaan perusbiisejä!". Kyse oli kuulemma vitsistä, mutta jäi hieman epäselväksi kumpi: ehdottelu vai kieltäytyminen. Sain sentään nauttia Aamusta ja Surujen kitarasta, jotka lumoavat tehokkaammin kuin useimmat amerikanrallit, ja Jykevää on rakkaus valloittaa aina vaan - perusbiiseillekin on paikkansa.
 |
| Mikko Harju @ Hausjärvi Love 22.7.2017 |
Jo aiemmin olin löytänyt SuomiLoven hengessä järjestettävän Hausjärvi Love -konsertin, jossa esiintyisi Mika Ikonen. Hausjärven Miinan Monttu, Turkhaudan kylän kesäteatteri, oli hieman valtatieltä sivussa, mutta hyvin konkreettisesti matkalla Hyvinkäältä Luopioisiin. Tuuriosuma ilahdutti erityisesti, kun olin juuri riistänyt itseltäni tilaisuuden kuulla Mikaa kunnon festarikeikalla - Ilpon bändikeikka Tampereella oli päätöksentekohetkellä tuntunut "pakollisemmalta".
Solisteja oli kymmenkunta, suurin osa nuoria lähiseudun lahjakkuuksia, jotka lauloivat yleisön ennakkoon toivomia ihania rakkauslauluja, mutta huomasin kuitenkin odottavani "omaani". Toinen valtakunnallisesti tunnettu artisti, Mikko Harju, esiintyi ennen Mikaa. Hänen tuotantoonsa olin juuri sattunut perehtymään luettuani lehtijutun faneista, jotka ovat tatuoineet iholleen hänen lyriikoitaan. En sinänsä ihmettele: Sinä riität on taatusti tuonut lohtua ja voimaa monelle itsetuntonsa kanssa kamppailevalle, ja unelmoivat voivat julistaa, että Taivas ei oo rajana.
Mikon omien biisien jälkeen oli pieni yllätys, että Mika lauloi Lauri Tähkää. Oletettavasti Poltetta oli toivottu, ja Mikan versio oli intensiivisen lumoava. Väliajalla harhauduin kuitenkin miettimään, että miksi lainakappale? Oliko Mika konsertissa yleisenä viihdyttäjänä eikä artistina, kuten Mikko? Toisen puoliajan Kaikki on oolrait pelasti tilanteen, ja viihdyttäjääkin nähtiin riemastuttavalla tavalla, yllyttämässä solistiriviä ottamaan kaikki irti yleisön valtaisista suosisonosoituksista. Tämä hyvää henkeä nostattava hahmo onkin jo varannut pääroolin seuraavaan keikkaraporttiini.
 |
| Indigo-housbandin solisti Janne Siekkinen, Mika Ikonen ja Milja Putkonen @ Hausjärvi Love 22.7.2017 |
Kokonaisuutena komeassa konsertissa olisi minusta ollut aavistus tiivistämisen varaa. Teemaankin olisi sopinut se, että osa solistivuoroista olisi yhdistelty duetoiksi, "jokaiselle kaksi" -kaavan sijaan. Samalla olisi ehkä raivautunut Mikan kolmannelle esitykselle, vaikka jonkun ihastuttavan naissolistin kanssa. Olin varma, että Anna mun halata soisi konsertissa, ja jäin sitä kaipaamaan, vaikka esitetty oma kappale on jopa rakkaampi.
Matka jatkui Luopioisiin, missä majoituin herttaiseen pihamökkiin, ja suuntasin suoraan keikkapaikalle syömään - enkä yhtään liian hätäisesti, kun ravintolan keittiö oli juuri sulkeutumassa. Olin nähnyt kuvia Liekin terassin komeasta esiintymislavasta, ja kuvitellut duo-keikan ihanaan kesäiltaan. Ilmeni, että Ilpo esiintyisi yksin sisätiloissa, mutta mystinen mielenrauhamagia, joka Ilposta minuun säteilee, osoitti taas voimansa: en vaan kykene tuntemaan pettymystä kun hän on lähistöllä.
Hiljaisen odottelutunnin jälkeen ravintola pakkautui täyteen häliseviä juhlijoita. Puhdas musiikkinautinto ei vetänyt vertoja Tähden ja Baanan bändikeikoille, mutta riemua riitti muuten. Myötäylpeys jylläsi - siitä, miten Ilpo hurmasi yleisön nimenomaan omilla biiseillään. Muistan sen lauantain oli Luopioisissa odotettu superhitti, joka räjäytti tunnelman tanssilattialla. Ilpo joutui, massiivisen painostuksen jälkeen, soittamaan sen vielä toistamiseen, ylimääräisenä encorena.
 |
| Ilpo Kaikkonen @ Ravintola Liekki, Luopioinen 22.7.2017 |
Normaaliin tapaani en raaskinut heti poistua, vaan jäin seurailemaan trubaduurin soittolaitteiston kasailua, joka keskeytyi lukuisiin kiitoksiin sekä nimmari- ja yhteiskuvapyyntöihin. Myötäylpeyteen sekoittui pakahduttavaa empatiaa: Ilpo oli selvästi jo "kaikkensa antanut", mutta jaksoi silti ilahduttaa yleisöään. Seitsemänkymmenen keikan ("oho!" - laskelma alla) kokemuksella aistin jo artistin väsymyksen, ja kannan huolta, halusi hän sitä tai ei.
Sitähän tämä fanitus parhaimmillaan on: kokonaisvaltainen elämyspaketti, missä ilot ja huolet sekoittuvat, ja niin kauan, kun ilot voittavat - Ilpon tapauksessa ylivoimaisesti - kaikki on hyvin. Iltapäivän "välikonsertissa" sykähdyttänyttä kappaletta lainatakseni: "kiihkeyttä kuumaa" tämä ei ole, "hullutta huumaa" jonkin verran. Mutta ennen kaikkea "sait mut tuntemaan", ja se on hyvästä: siinä missä ruumiskin, sielu pysyy eläväisenä, kun sitä käyttää.
Ennen Hei elämää! koetut Ilpo-keikat aiemmassa blogikirjoituksessa, ja tässä jatkoa:
- Citymarket Karisma Lahti 30.1.2016, levyjulkkarit (Pasi Jääskeläinen duo)
- Möysän musaklubi, Lahti 30.1.2016, levyjulkkarit (bändi)
- Huuma, Imatra 13.2.2016 (Jussi Parviainen duo)
- Raksa-messut, Lahti 11.3.2016 (PJ duo)
- Club Colo, Savonlinna 2.4.2016 (PJ duo)
- Harrin baari, Alanya 22.4.2016 (trubaduuri)
- Harrin baari, Alanya 24.4.2016 (trubaduuri)
- Harrin baari, Alanya 26.4.2016 (trubaduuri)
- Teerenpeli, Lahti 13.5.2016 (bändi)
- Baarman's Neuvola, Sippola 21.5.2016 (PJ duo)
- Hopealyhty, Hyvinkää 17.6.2016 (bändi)
- Satama, Puumala 25.6.2016 (JP duo)
- Tangomarkkinat Virittämö, Seinäjoki 9.7.2016 (bändi)
- Pajulahti, Nastola 14.7.2016 (bändi)
- Wellis, Hämeenkoski 26.8.2016 (bändi)
- Wanha Mestari, Lahti 1.10.2016 (JP duo)
- Sibeliustalo, Lahti 13.10.2016 (Thank You for the Music)
- Katu-klubi, Lahti 9.11.2016 (PJ duo)
- M/S Finlandia, Hki-Tallinna 17.11.2016 (PJ duo)
- Pajulahti, Nastola 18.11.2016 (bändi)
- Jyvänen Myllypuro, Helsinki 24.2.2017 (PJ duo)
- Tuomiokirkko, Tampere 8.4.2017 (Beatles-kirkko)
- Katu-klubi, Lahti 8.4.2017 (bändi)
- Public Corner, Lahti 13.4.2017 (trubaduuri)
- The Old Corner Bank, Lappeenranta 21.6.2017 (trubaduuri)
- Satama, Puumala 24.6.2017 (trubaduuri)
- Nightclub Tähti, Tampere 14.7.2017 (bändi)
- Baana, Hyvinkää 18.7.2017 (Baanajamit)
- Liekki, Luopioinen 22.7.2017 (trubaduuri)
Jälkikirjoitus: Edellisen sunnuntain Baanajamien jälkeen olin lähes varma, että "hurahtaisin" palaamaan Hyvinkäälle Luopioisten jälkeenkin - seuraaviin jameihin osallistuminen lisäisi kotimatkaani alle tunnilla, ja päivän voisin pyöriä kesälomaturistina. Vielä lauantaiaamuna, kantaessani hotelliaamiaiskahviani Baanan terassipöydälle, aavistelin, että istuisin reilun vuorokauden päästä samassa paikassa. Ilpon keikan jälkeen, kävellessäni Luopioisen vaikuttavan kirkon pihan poikki, tunsin kuitenkin, että oli "hyvä näin". Minun ei tarvitsisi ahnehtia enempää, vaan voisin kotiutua tyytyväisenä jo koettuun.
Onneksi tein päätökseni itse, onnellisena kesäyössä, enkä aamulla pakon edessä: nukuttuani ihan liian vähän - oli turvallisempaa ajella kotiin jo päivällä - ja huomattuani, ettei puhelimeni reagoi enää aurinkoisen aamukävelyn ja -uinnin jälkeen. Oli tarpeeksi kuumottavaa ajella "keskeltä ei mitään" ilman yhteyttä ulkomaailmaan, saati että olisin lähtenyt vielä koko illan kestävälle koukkaukselle. Kolmas perättäinen Hyvinkää-piipahdukseni tulisi vasta viisi päivää myöhemmin.
Kommentit
Lähetä kommentti