- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Useimmiten tartun itsestäänselvyyksiin, eli tuttujen suosikkien uutuusbiiseihin. Loppukeväästä ilahduttivat Auroran Satama ja Ellinooralla vahvistetun Roope Salminen & Koirat -yhtyeen Tanssi se ulos. Pete Parkkosen Ei nyt jäi odotettua vähemmälle kuuntelulle kun sen ohitti yllättävämpi tapaus - kappale, jonka aioin kuunnella kerran uteliaisuuttani, mutta huomaankin poimivani jonoon jokaisella spotify-käynnistyksellä.
"Tän pelin nimenä on "Valloita maailma", vaikka nappuloita lentää laudalta", laulaa Jonsu, ja joku kappaleessa kiehtoo. Se on ujojen voimalaulu, jonka teemaan voin samaistua. On ehkä itselläkin ollut kädessä "ässä ja kuvia", mutta pokka niiden pelaamiseen puuttunut. Nykyisessä työroolissani tiedostan, miten haastavaa minun on pyytää saati vaatia - vaikken edes pyydä itselleni. "Sun täytyy huutaa sun vuoro on" kaiuttaa muistoja menneiltä keikkavuosilta, jolloin omat pienet kiitokset artistille jäivät sanomatta kun rohkeammat pyysivät nimmareita kavereilleenkin.
"Kenen tahansa" Jonsun sinkkua tuskin olisin noteerannut, mutta Indican Ikuista virtaa on joskus kuunneltu ilolla. Sen laulajan soolopaluulle vastaanottavainen mielentila syntyi pari vuotta sitten, kun päädyin Jonsun ja TikTak-Empun keikalle "sielu avoimena", kuultuani juuri Ilpon uutta materiaalia ensimmäistä kertaa. Jos tämän biisin fiilistelystä seuraa keikkoja, syytän Ilpoa, siinä missä Aurorasta yhteisen kitaristin ja Mika Ikosesta yhteisesiintymisen takia. Hyvä levittää hyvää.
Edetäkseni päättymättömässä raportoinnissani kiedon samaan teemaan heinäkuun toistaiseksi ainoan keikan. Tämäkin Helsinki-visiitti oli pohjustettu varhaisilla "varmuuden vuoksi" -bussilipuilla, mutta perinteinen "miksi ei?" -kysymys oli vähällä saada vastauksen: erinäisten suurtapahtumien takia kohtuuhintainen majoitus löydettiin vasta viime hetken tuurilla.
Lähtötunnelmat eivät olleet parhaat mahdolliset, kun haaveiltu kesäinen keikkaretki terassi-iltoineen kaatui kylmään säähän. Yllätyin siis itsekin miten hyvin jaksoin innostua ja elää mukana koko neljän setin show:n. BNC:n (83) "samaa vanhaa" ohjelmistoa piristi yksi uutuusbiisi, sekä pitkään tauolla ollut "mannapuuroa ja mansikkaa", lavalla vierailleen polttarisankarin ja Markuksen laulamana. Lyriikan lunttaus kännykänruudulta ei hillinnyt yllätyskäänteestä sähköistynyttä tunnelmaa pätkän vertaa.
Rymy-Eetu valitaan vuodesta toiseen Helsingin parhaaksi bilepaikaksi, ja nytkin porukkaa oli niin, että tanssilattian ylittäminen vaati sinnikkäitä kyynärpäitä. On sopivasta mielentilasta kiinni miten ryysiksessä viihtyy, enkä ole kaikkina näinä baarikeikkavuosinakaan oppinut saavuttamaan sitä juomalla. Musiikki toimi alkuaikojen hurmoksessa täydellisesti, mutta nykyään sen teho vaihtelee. Ehkä pieni tauko oli tehnyt minulle hyvää tai bändi itse piristynyt, kun osasin taas keskittyä musiikkiin kaikenmaailman kaljanläikyttäjien joukossa. Vain "disco-helvetti" eli iänikuinen päätöspotpuri kyllästytti, mutta viihdytin itseäni etsimällä uusia kuvakulmia.
Pieni henkinen häiriötekijä tähänkin iltaan ujuttautui. BNC:n uraa on seurailtu lähes päivälleen viisi vuotta, eli ei todellakaan voi enää puhua mistään "kylkiäisestä" saati solistin veljen korvaajasta. Mutta tottahan se on, että ilman Eliasta ja X factoria tuskin tietäisin koko bändistä. Settitauolla vaihdoin muutaman sanan X factorin paluusta parin veljesten läheisen kanssa. Tokaisin siinä ehkä turhankin pontevasti, etten usko Eliaksen esiintyvän tulevassa tuotannossa kuin korkeintaan ohikiitävänä mainintana. "Voita tai katoa!", julistaa Jonsu, mutta laulukisakuvioissa voittajakin katoaa, jos ei saavuta jatkomenestystä. Kun Eliaksen discografiassa on seitsemältä vuodelta yksi ainut mitättömästi radiosoittoa kerännyt albumi, eikä julkisemmista keikoista ole tietoakaan, hänet on jo pakko kirjata artistitaivaalta kadonneeksi.
Mutta oleellinen ajatus, jota en baari-illan hälinässä ehtinyt esittää, on se, että nyt olisi Eliaksellakin elämänsä (toinen) tilaisuus ponnistaa pinnalle - julkaista kuusi vuotta kypsyteltyä materiaalia ja osoittaa olevansa tittelinsä arvoinen. Satunnaista trubaduurikeikkaa heittävää katumuusikkoa tuskin kutsutaan X factor -lavalle vierailemaan, mutta timanttisella hitillä takaisin artistiuralle ponkaiseva voisi säväyttää vaikka finaalissa. Ehkä Maailma on kaunis, vaikka lainakappale onkin, voisi olla hänen "Ikuinen virtansa", jonka ansiosta yleisö kuuntelisi uutuutta sen ensimmäisen uteliaisuuskerran. BNC:n kanssa bilemestoja villitsevällä veljellä on ilman vastaavaa tunnettuutta vielä astetta isompi haaste, jos aikoo valloittaa maailman tai edes muutamaa vakioyökerhoa laajemmat areenat.
"Tän pelin nimenä on "Valloita maailma", vaikka nappuloita lentää laudalta", laulaa Jonsu, ja joku kappaleessa kiehtoo. Se on ujojen voimalaulu, jonka teemaan voin samaistua. On ehkä itselläkin ollut kädessä "ässä ja kuvia", mutta pokka niiden pelaamiseen puuttunut. Nykyisessä työroolissani tiedostan, miten haastavaa minun on pyytää saati vaatia - vaikken edes pyydä itselleni. "Sun täytyy huutaa sun vuoro on" kaiuttaa muistoja menneiltä keikkavuosilta, jolloin omat pienet kiitokset artistille jäivät sanomatta kun rohkeammat pyysivät nimmareita kavereilleenkin.
 |
| Jonsu @ Teerenpeli Lahti 27.2.2015 |
Edetäkseni päättymättömässä raportoinnissani kiedon samaan teemaan heinäkuun toistaiseksi ainoan keikan. Tämäkin Helsinki-visiitti oli pohjustettu varhaisilla "varmuuden vuoksi" -bussilipuilla, mutta perinteinen "miksi ei?" -kysymys oli vähällä saada vastauksen: erinäisten suurtapahtumien takia kohtuuhintainen majoitus löydettiin vasta viime hetken tuurilla.
Lähtötunnelmat eivät olleet parhaat mahdolliset, kun haaveiltu kesäinen keikkaretki terassi-iltoineen kaatui kylmään säähän. Yllätyin siis itsekin miten hyvin jaksoin innostua ja elää mukana koko neljän setin show:n. BNC:n (83) "samaa vanhaa" ohjelmistoa piristi yksi uutuusbiisi, sekä pitkään tauolla ollut "mannapuuroa ja mansikkaa", lavalla vierailleen polttarisankarin ja Markuksen laulamana. Lyriikan lunttaus kännykänruudulta ei hillinnyt yllätyskäänteestä sähköistynyttä tunnelmaa pätkän vertaa.
Rymy-Eetu valitaan vuodesta toiseen Helsingin parhaaksi bilepaikaksi, ja nytkin porukkaa oli niin, että tanssilattian ylittäminen vaati sinnikkäitä kyynärpäitä. On sopivasta mielentilasta kiinni miten ryysiksessä viihtyy, enkä ole kaikkina näinä baarikeikkavuosinakaan oppinut saavuttamaan sitä juomalla. Musiikki toimi alkuaikojen hurmoksessa täydellisesti, mutta nykyään sen teho vaihtelee. Ehkä pieni tauko oli tehnyt minulle hyvää tai bändi itse piristynyt, kun osasin taas keskittyä musiikkiin kaikenmaailman kaljanläikyttäjien joukossa. Vain "disco-helvetti" eli iänikuinen päätöspotpuri kyllästytti, mutta viihdytin itseäni etsimällä uusia kuvakulmia.
 |
| Brand New Classics @ Rymy-Eetu 1.7.2017 |
Pieni henkinen häiriötekijä tähänkin iltaan ujuttautui. BNC:n uraa on seurailtu lähes päivälleen viisi vuotta, eli ei todellakaan voi enää puhua mistään "kylkiäisestä" saati solistin veljen korvaajasta. Mutta tottahan se on, että ilman Eliasta ja X factoria tuskin tietäisin koko bändistä. Settitauolla vaihdoin muutaman sanan X factorin paluusta parin veljesten läheisen kanssa. Tokaisin siinä ehkä turhankin pontevasti, etten usko Eliaksen esiintyvän tulevassa tuotannossa kuin korkeintaan ohikiitävänä mainintana. "Voita tai katoa!", julistaa Jonsu, mutta laulukisakuvioissa voittajakin katoaa, jos ei saavuta jatkomenestystä. Kun Eliaksen discografiassa on seitsemältä vuodelta yksi ainut mitättömästi radiosoittoa kerännyt albumi, eikä julkisemmista keikoista ole tietoakaan, hänet on jo pakko kirjata artistitaivaalta kadonneeksi.
Mutta oleellinen ajatus, jota en baari-illan hälinässä ehtinyt esittää, on se, että nyt olisi Eliaksellakin elämänsä (toinen) tilaisuus ponnistaa pinnalle - julkaista kuusi vuotta kypsyteltyä materiaalia ja osoittaa olevansa tittelinsä arvoinen. Satunnaista trubaduurikeikkaa heittävää katumuusikkoa tuskin kutsutaan X factor -lavalle vierailemaan, mutta timanttisella hitillä takaisin artistiuralle ponkaiseva voisi säväyttää vaikka finaalissa. Ehkä Maailma on kaunis, vaikka lainakappale onkin, voisi olla hänen "Ikuinen virtansa", jonka ansiosta yleisö kuuntelisi uutuutta sen ensimmäisen uteliaisuuskerran. BNC:n kanssa bilemestoja villitsevällä veljellä on ilman vastaavaa tunnettuutta vielä astetta isompi haaste, jos aikoo valloittaa maailman tai edes muutamaa vakioyökerhoa laajemmat areenat.
Kommentit
Lähetä kommentti