Ja elämä on helppoo

Olen viettänyt kesälomaani täydellisellä tavalla - keikkailemalla niin tiiviisti, etteivät työasiat ole käyneet mielessäkään. Sekin rentouttaa, ettei tarvitse itse pähkäillä lomaohjelmaa - senkun poimii keikkakalentereista ilmiselvät kohteet. Alkuvauhdit otin juhannuksena, perinteisen sukumökkeilyn jatkoina myös jo perinteisellä piipahduksella Puumalan keskustaan. Lämpimän aaton jälkeen tuuli yltyi Sataman lavalla, jolle Ilpo oli trubaduurisettinsä asettanut. Omaa hyvää oloa musiikin äärellä, huopaan kääriytyneenä, häiritsi huoli soittajasta - ettei vaan kylmettyisi ja sairastuisi.

Ilpo Kaikkonen @ Satama Puumala 22.6.2019

Arja Koriseva @ Iitiä
Lappeenranta 22.6.2019

Ilta jatkui Arja Korisevan juhannustansseissa Iitiällä. Niitä olen kai käynyt jo kolmella vuosikymmenellä ja se, että tämän vuosikymmenen tärkein artistini on vakiinnuttanut paikkansa illan avaajana, on käänne, josta olen keikkakohtalolleni kovin kiitollinen. Tunneskaala Arjan tanssikeikoilla on myös vakiintunut: tavanomaisempi tanssiohjelmisto puuduttaa, mutta omat levytykset laulattavat sydämen pohjasta jopa vuosikymmeniä niiden aktiivikuuntelun jälkeen. Tuoreimmat Enkeleitä yövuorossa ja Majakanvartijat lupaavat myös hyvää 30-vuotisjuhlakonsertteihin.

Varsinaisen lomanaloitukseni superviikonloppu käynnistyi Käsityöläisten keikalla Tulisuudelmassa, joka oli minulta kaikkien näiden keikkavuosien jälkeen vielä kokematta. Alkuillan kaimaseuralaiseni oli estynyt osallistumasta yökeikalle, joten meillä oli hyvä syy hakeutua Mikan halaukseen jo soundcheckissä. Pitkän tovin Mika malttoi meidän kanssa höpötelläkin, vaikka edessä oli tiivis valmistautuminen tuurausmiehistön kanssa. Rumpali Niko oli lomareissulla ja basisti Tuomo Lappeenrannan kesäteatterin Kari Tapio -musikaalissa - sainkin viedä bändikavereille terveiset upeasta ensi-illasta. Tiesin jo, että Tuomon paikalla ilahduttaisi mm. lukuisilta Ilpo-keikoilta tuttu Sami Kujala, mutta Ilpon alkuperäisen Aurinkokunnan Jakke Saarinen rummuissa yllätti iloisesti myös keikkaseuralaiseni, jotka ovat seurailleet häntä The Blankon riveissä.

Mika Ikonen / Käsityöläiset @ Tulisuudelma Vantaa 28.6.2019

Ellei Hämäläisen veljesten keikkoja kanssani kolunnut ystäväni olisi viime hetkellä päättänyt säästää voimiaan seuraavaan iltaan, mukana olisi ollut ystäviä koko keikkahistoriani ajalta. Pete Seppälän kanssa minut keikkahulluksi kouluttaneet siskokset sekä Koop Arposen Idols-finaalipaikkaa vierelläni juhlinut olivat tulleet paikalle omatoimisesti. Uskon kuitenkin, että ahkera hehkutukseni oli saanut entiset XL5-fanit kiinnostumaan Mikan "uudesta" bändistä juuri nyt - ja taatusti he myös vaikuttuivat. Keikan aloitus venyi niin myöhään, että olin jo valmis vannomaan, etten ikinä palaisi moiseen paikkaan - ja noin toisen biisin kohdalla tiesin, että palaisin, tämän bändin takia.

Yhdistelmä seuralaisia ja tuttuja muusikoita sai minut filosofoimaan 12-vuotisen aktiivikeikkailuni käänteitä. Tajusin, että kaikki muut suursuosikkini ovat olleet aloittelijoita - koeajalla paitsi minun elämässäni myös omalla urallaan. Sitten on käynyt miten on käynyt - on pidetty pitkiä taukoja tai lopetettu, muutettu maailmalle tai urauduttu. Mika on erilainen, Mika on vakaa mutta samalla uusiutuva. Mikaan tuntuu turvalliselta hurahtaa - hän tuskin heittää hanskoja tiskiin juuri kun olen asettanut keikkahullun sydämeni hänen käsiinsä. Kerrankin saan nauttia matkasta murehtimatta sen jatkumisesta - Mikan kanssa on helpompaa ja hauskempaa. Toki seassa on pientä huolta siitä, miten haaveilemani oma materiaali lähtisi lentoon, mutta sehän vaan pitää fanituksen elävänä ja kiehtovana. Tuskin osaisin itsestäänselvästi stadioneita täyttävästä artistista innostuakaan.

Mikassa viehättää välittömyys, iloisuus ja varmaan myös kokemuksen tuoma rentous. Häntä ei hetkauta edes minunlainen hörhö - poikabändivuosinaan hän lienee kohdannut pahempiakin. Lukemattomia kertoja olen lymynnyt keikkapaikkojen nurkissa, sydän pakahtumaisillaan kehuista ja kiitoksista, ja pää "kehtaanko, häritsenkö" -ajatuksista. Tyyppi, joka tapaa itse kiertää jututtamassa tutut kuulijat, on tällaiselle ujostelijalle taivaan lahja. Pelko häiritsemisestä haihtuu kun artisti itse pomppaa lavakaiteen yli halaamaan, kuten seuraavalla keikalla tapahtui. Tulisuudelmasta mieleen jäi lämmin otsa, joka varoittamatta painui omaani vasten. En muista mitä hoilasimme mikrofoniin kasvojemme välissä, mutta muistan riemuni rohkeasta yleisökontaktista.

Seuraava päivä oli pitkä ja sellaisena voimaannuttava. Se, että yökerhovalvomisen jälkeen jaksoin seuraavankin, en ihan loppuun mutta kunniakkaan pitkälle, valoi lisäuskoa omiin supervoimiini elämän haasteiden edessä. Pienen välikuoleman koin kun en Pride-kulkueessa marssittuani löytänyt paluuratikkaa Puistojuhlasta - väsyneet aivoni eivät taipuneet poikkeusreittien tulkitsemiseen. Istahdin puistonpenkille ja päivitin someen: "uudet voimat illaksi tilaukseen". Heti siitä noustuani vastaantulleesta markkinointikärrystä lykättiin käteeni mansikkapirtelö. En tiedä kumpi piristi enemmän, makea herkku vai nauru sille, miten universumi huolehtii.

Aurora @ Ravintola Keidas, Linnanmäki 29.6.2019

Hetken levon jälkeen vuorossa oli kohde, joka oli saanut minut jäämään Helsinkiin. Lahtikin olisi houkutellut - Ilpon keikalla, kuinka muutenkaan - mutta pidin kiinni aikeestani kuulla Auroraa pitkästä aikaa. Auroraan tykästyin ennätysvauhtia - Ilpon luottokitaristi Pasin vinkkauksesta - juuri ennen Kadotaan kaupunkiin -debyyttialbumin julkaisua tammikuussa 2015. Alkuaikojen hurmoshetkistä, joita Pasikin säesti, on tultu paljon hillitympään suuntaan, kuten nyt Linnanmäen terassiravintolan akustiseen tunnelmointiin. Kulkijan laulu ja muutama muu hitti on kuitenkin juurtunut niin syvälle, että sykähdyttivät huvipuistolaitteiden kolinan keskelläkin. Viikkoa myöhemmin julkaistu Lukitsetko vastauksen ilahdutti myös ennakkosoittona. Ei se Se soi -tason timantti ole, joka silloin nykäisi minut ihan uudenlaisen artistin pariin, mutta valmiiksi tärkeältä kuuntelen sitä ilolla.

Brand New Classics (Juhana Jansson,
Markus Hämäläinen) @ Rymy-Eetu 29.6.2019

Kiiruhdimme syömään ja sitten Rymy-Eetuun, jonka keittiö on harmillisesti kesän kiinni. Muutama vuosi sitten vastaavia BNC-keikkoja (94) käytiin hullun lailla. Suhteessa siihen, miten täyteen kiintiöni tuli, viihdyin yllättävän hyvin. Markuksen hillitty esiintyminen kitaran kanssa ei edes tuntunut vaisulta Mikan "sirkustemppujen" jälkeen - on eri tapoja sykähdyttää ja Hämäläisen äänellä laulu riittää pitkälle. Sen verran sen lumovoima on heikentynyt, ettei se enää pyyhkäise mielestä ympäröiviä häiriötekijöitä. Tupaten täydessä bilehelvetissä vuorokauden rasitukset alkoivat painaa. Olisin kai pystynyt kuuntelemaan neljännenkin setin, mutta totesin, ettei minun ole pakko - keikkaillessani olen oppinut myös hitusen järjenkäyttöä.


Normaalisti keikkailen useimpina viikonloppuina, mutta lomalla on mahdollisuus täydentää arkipäiväretkillä. Olin hyvissä ajoin keväällä ostanut parit "Onnibus-optiot" eli euron liput kiinnostaviin Helsinki-ajankohtiin - ja toki tuli sitten lähdettyäkin. Levottomalle sielulle kolme tuntia pakkorauhoittumista bussissa on jo sinänsä kelvollista lomaohjelmaa. Heinäkuun ensimmäisenä keskiviikkona kuulin Osmo "ei hänkään sukua Mikalle" Ikosta ja Petraa Mummotunnelissa. Molemmat tekivät alkuun vaikutuksen, mutta toisessa setissä säestävän bilebändi Salladin kovemmalle väännetyt volyymit sabotoivat keikkanautintoa.

Alkuillan "bonusohjelmissakin" tuli sekä voittoa että tappiota: Pasin keikka Lasipalatsin Dekki-terassilla oli peruttu, mutta oli ilo törmätä Blakaan niin pian "yhteisen" musiikkivideomme kuvauksen jälkeen. Mainostetun "live-talkshown" jutustelut kuulin vasta videolta, mutta pizza-ravintolan afterwork-tarjous maistui, ja riemastuneella tervehtimisellään Blaka ansaitsi kiinnostukseni jatkossakin. Räppäävän nyrkkeilyselostajan ei pitäisi olla tippaakaan minun juttu, mutta tämä nuori Lloyd Libiso on vaan niin valloittava tyyppi - kuten sen musiikkivideon pääartisti Mikakin, jonka kohtasin taas seuraavaksi.

Käsityöläiset ja Kartanoputiikki Punaisen tuvan muotinäytös 6.7.2019

Vuorossa oli viime kesän ehkä hienoimman päivän uusinta, eikä Topenon Punaisen tuvan taika latistunut toistettunakaan. Säät olivat olleet erittäin epämääräiset - alkuviikosta Lappeenranta päätyi valtakunnanuutisiin raemyrskyllään - mutta kesätapahtuma sai kuin saikin pääosin aurinkoisen aikaraon. Käsityöläiset aloittivat jo aamupäivän puolella, melkein heti saavuttuamme. Toisen setin aluksi bändi säesti kartanoputiikin tuotteita esittelevää muotinäytöstä. En ole muotinäytösihmisiä, mutta koin melkein kylmiä väreitä ilosta, kun tavalliset kauniit naiset tanssahtelivat terassin "catwalkilla" Mikan laulun tahtiin. Kamerallani tähtäilin erityisesti Sanni Grahn-Laasosta, yliopistomaailmassani ehkä seuratuinta poliitikkoa. Huikeaa, kun noin korkean paikan vaikuttaja heittäytyy hymyillen malliksi!

Käsityöläiset (Anssi Häkkinen, Mika Ikonen, Sami Kujala) @ Kartanoputiikki Punainen tupa Topeno

Viime vuoden vastaavassa tilaisuudessa tutustuin kaimaani, jonka kanssa on jo ehditty jakaa vaikka mitä - elämän iloja ja surujakin. Tällä kertaa hänellä oli autollinen seuralaisia ja minunkin pitkäaikainen ystäväni tuli kuulolle - kai Tulisuudelma-keikan innostamana. Riemuitsimme "ilosanoman leviämisestä" - varmasti saisimme jo jonkinlaisen rummutusryhmän kokoon edistämään Mikan tulevia soolobiisejäkin. Eräs porukasta ehdotti, että meidän - siis innokkaimman "The Leenats" -kaksikon" - pitäisi toivoa tuoretta 7 Donaa -kappaletta. Itse epäröin - eihän bändi millään ollut voinut sitä ehtiä harjoitella - mutta huudettiin sitten kuitenkin toive ilmoille. Yllättäen Mika toteutti sen, omalla hauskalla tyylillään, rap-osuuksiltaan karsittuna a capella -versiona.

Fanni & Silla @ Satamatie 6 Lappeenranta 6.7.2019

Kolmen tunnin kotimatkalta suuntasin suoraan Satamatie 6:n keikkailtaan kuulemaan Silla Pöyryä. Alunperin poikani ystäväpiiristä tutuksi tullut Silla jäi seuraavan viikon tangomarkkinoilla täpärästi ilman kruunua, tunteen tappiona järjestä. Ei sitä kai varsinaisesti kerrottu, mutta arvaan, että yksi tuomariston tunteilijoista oli Jari Sillanpää, joka rakasti Sillaa. Vaikka kovasti voittoa toivoin, onhan siinä ajatusta, että 18-vuotias kävisi lukion loppuun ja heittäytyisi täysipäiväiseksi laulajaksi vuotta myöhemmin. Varmasti Silla kuningatar-tittelinkin saa, jos vielä haluaa - niin upea on nuoren naisen ääni, jopa minulle vieraampaa kahvilakeikan jazzia laulaessa.

Käsityöläiset (Anssi Häkkinen, Mika Ikonen) @ Granitin aukio Riihimäki 10.7.2019

Pari päivää myöhemmin ajeltiin Topeno-matkalla ohitetulle Riihimäelle. Käsityöläiset vetivät huikean energisen keikan aurinkoisella Granitin aukiolla. Jottei raportti menisi pelkäksi Mikan kehumiseksi, myönnän, että ajatuksiini luikerteli pieni turhautuminen pelkkään lainattuun, toivebiisi Kaunista petoa (live) lukuunottamatta. Ymmärrän, jos omat kappaleet eivät tunnu sopivan yökerhoihin, mutta alkuillan avoimessa tapahtumassa, satojen kaupunkilaisten kuunnellessa, olisi minusta ollut herkullinen tilaisuus tuoda niitäkin esille. Ajatus vääntyi jopa hieman itseäni syyllistävään suuntaan:  olisiko minun pitänyt pitkin matkaa uskaltaa toivoa niitä omia? Olenko hukannut tilaisuuden juurruttaa ainakin oman kohtaloni uusiksi muovannut Kaikki on oolrait ohjelmistoon herättämään muidenkin kiinnostusta?

Sydämeni laulut -yhteislaulutilaisuus Hyvinkään torilla
(Charlotta Kivistö, Mika Ikonen, Pasi Jääskeläinen) 11.7.2019

Seuraavan päivän vietimme Hyvinkäällä odotellen yhteislaulutilaisuutta, missä "Jussinmäen jukeboksin" solistina oli - yllätys, yllätys - Mika. Teemana oli 1980-90-lukujen hitit otsikolla "Sydämeni laulut - ja elämä on helppoo". Edelliseen laulattajaan, Mikael Saareen, verrattuna Mika taisi turvautua itsekin enemmän lauluvihkoon, mutta se sopi tilaisuuden luonteeseen. Hieman huvitti, kun Mika varmisteli tekstejä myös pomminvarmoihin keikkabravuureihin, kuten Sataan salamaan - keskittyneesti seuraavan yhteislauluyleisön edessä ei voinut soveltaa säkeistöjä tunteella. Erityisen hienoa oli kuulla Mikan ääntä lauluissa, joita häneltä tuskin muuten kuulisi. Mieleen jäivät ainakin Joutsenlaulu, Anna mulle tähtitaivas ja Keltainen, sekä Älä mee, joka hymyilytti "Ressu Redford on ihan kuin Mika kymmenen vuotta vanhempana" -assosiaationi jälkeen.

Mika Ikonen & Jussinmäen jukeboksi (Pasi Jääskeläinen, Mertsi Tuomainen, Charlotta Kivistö, Sami Kujala)

Yhden kotipäivän jälkeen liikuin taas. Olin muutenkin aikeissa suunnata vanhemmilleni Kotkaan, mutta lähtöä aikaisti Elias Hämäläisen aamupäiväkeikka Kotkan torilla, samassa paikassa, missä olin kuullut ehkä pahimman hurahukseni aiheuttanutta X factor -voittajaa viimeksi päivälleen vuotta aiemmin. "Ujolla trubaduurilla" oli nyt niin tummat aurinkolasit, etten tiennyt lauloiko hän silmät auki vai kiinni. Esiintyminen jäi ainakin minun nykymittapuulla kovin etäiseksi, vaikka lähipöydässä oli pari meitä alusta asti keikoilla käyneitä, artistia hyvinkin konkreettisesti tukeneita.

Elias Hämäläinen @ Kaks7 Kotka 13.7.2019

Keikkamuistoksi jäi hämmennys siitä, miten täydellisesti Eliaksen taika on minusta haihtunut. Tyyppi kitaroineen oli tavallaan rakas mutta enemmän vieras, eikä tajuttoman komea äänikään tehonnut torikahvilan "taustamusiikkina". Minä, joka tapaan keskittyä keikkoihin täysillä, selailin somea ja mietin iltapäivälehteen tarttumista. Surullisinta oli ehkä se, etten saanut mitään otetta lainasetin yllättäen päättäneestä omasta tuoreesta kappaleesta. Kahdeksan vuotta sitten olin täydellisen lumoutunut muutamasta englanninkielisestä originaalista, joiden julkaisua odotetaan edelleen. Kuin tunteitani peilaten, keikka päättyi sadekuuroon, ja olin valmis poistumaan pikakiitosten jälkeen.

Se, mitä illalla tapahtui, saattoi myös osin heijastella aamun vaisuutta. Ainakin päätin poikkeuksellisen pontevasti heittäytyä musiikin vietäväksi. "Kylätansseissa todellakin tanssin!". Illan viileys vaatikin sitä lämpimänä pysymiseen, kun Iitin Haaviston kylätansseissa Ilpo huipensi illan ulkolavalla. Jo puitteet aiheuttivat "kaikkeen sitä keikkojen takia päätyykään" -taivastelua, ja nimenomaan hyvällä, idyllisessä maalaismaisemassa. Pasi oli pitkästä aikaa Ilpon mukana, ja vaikka miten tapaan väittää, ettei trubaduurilta puutu mitään, kyllähän komea kitaristi taustalauluineen rikastaa esitystä. Clint Eastwoodin pojan "sieluni tulta" kaikui oikeaoppisesti, ja Kiitoradanpää sai asiaankuuluvat "ee-oo"-huudot, joita meinaan muuten itse täydentää turhankin äänekkäästi. Ilpo syttyi pykälän lisää säestävän sydänystävänsä vierellä, ja minä sielunmusiikista hämärtyvän taivaan alla.

Pasi Jääskeläinen & Ilpo Kaikkonen @ Haaviston seuratalo Iitti 13.7.2019

Kolmen eri seuralaisehdokkaan kanssa oli ollut puhetta illasta, mutta loppujen lopuksi taisi olla hyvä, että sain leijua onnellisuuskuplassani itsekseni, huolehtimatta siitä värjöttelikö joku viluissaan minun takiani. Minä en palellut vaan tanssin niin onnellisena, että melkein itketti. Luulin, että saavutin onnellisuusmaksimin Savuna ilmaan -kappaleen aikana ("sielumme saavat toisiaan tanssittaa"), mutta sen yli nostatti Laivaan on lastattu, jota en ollut kuullut livenä vuosiin. Selvästi se teki vaikutuksen muuhunkin yleisöön. Pakahduin ylpeydestä Ilpon puolesta, kun joku kyseli tekstistä, jonka tiesin hänen omakseen. Olen kai ennenkin julistanut, että laulun pitäisi päätyä suurten kotimaisten klassikoiden joukkoon, ja olisihan sen soittaminen kaikissa sopivissa tilaisuuksissa askel siihen suuntaan.

WhatFour (Jyri Kangastalo, Heidi Aaltonen, Sonja Kangastalo, Miitri Aaltonen)
@ Kibar's Lappeenranta 17.7.2019

Kesälomaani on vielä hieman jäljellä, mutta päätän tämän maratonraportin pitkään iltaan kotikulmilla. Viime kesältä tuttu kioski-baarin pihatapahtuma oli saanut oikean kyläfestarin puitteet. Lavolan muusikot ystävineen esiintyivät erilaisilla kokoonpanoilla, eikä kyse ollut mistään harrastesoittelijoista. Illan päättäneen Jouni Hynysen ja festarin pääjärjestäjä Miitri Aaltosen Duo Kummitusjunan jouduin jättämään väliin, mutta "The Kirkas" -trio oli aikamoinen yllätysohjelma. Mietin vaan miten moni kansainvälinenkin fani olisi ollut liekeissä, jos olisi kuullut Stam1na-solistin laulavan Kirkaa. Minut tapahtumaan houkuttelivat The Sound of Divas sekä WhatFour, jossa laulavat "diivoista" tärkeimmät, Heidi Aaltonen ja Sonja Kangastalo. Päädyin itsekin paikallislehtikuviin, tosin harmitellen, että toimittajat raportoivat "kourallisesta", joka oli heti kolmelta kuuntelemassa Heidiä ja Miitriä, ei täydestä pihapiiristä, josta polkaisin yhdeksän jälkeen kohti keskustaa.

The Sound of Divas @ Kibar's Lappeenranta 17.7.2019

Antti Paavilainen band (AP, Tuomo Kovalainen)
@ Kasinoterassi Lappeenranta 17.7.2019

Lappeenrannan Kasinoterassilla, kauniissa satamassa, soitti Antti Paavilainen band suoraan Kari Tapio -kesäteatterin jatkoina. Antti ei esittänyt "Klabbia" vaan itseään, omia biisejä painottaen. Ilolla niitä kuuntelin, vaikka vain Hakaniemi oli ennestään tuttu. Arvostukseni Paavilaista kohtaan lisääntyi vielä kun kotona tarkistin hänen tuotantonsa kuuntelutilastot. Tuskinpa moni muukaan tunsi kappaleita, joista suurin osa ei ollut ylittänyt edes spotifyn tuhannen soiton rajaa, mutta täydellä terassilla niitä kuunneltiin keskittyneesti. Itsestäänselvästi ajatuksissani pyöri toive, että kunpa tietty toinenkin pitäisi kiinni edes satoja tuhansia kertoja veivatuistaan. Haaviston taika sai minut nimittäin entistä varmemmaksi siitä, etteivät minkään valtakunnan lainakappaleet enää millään voi koskettaa yhtä syvästi kuin rakkaimpien artistien omat.