Some-komentajan paluu

Kahden keikattoman kuukauden jälkeen pyörittelen yhä enemmän ajatuksia siitä miten keikkoja taas voisi järjestyä ja elämä palata tyhjille lavoille. Kesän festarit on peruttu eikä näytä kovin lupaavalta, että klubit ja yökerhotkaan palaisivat kovin pian toimintaan. Poikkeustilan alkaessa uskalsin haaveilla terassikeikoista kesäksi, mutta monellakohan ravintolalla on resursseja ja rohkeutta buukata sellaisia täyssulun jälkeen, edelleen rajoitteden rasittamana?

Minusta tässä kohtaa kaivattaisi uudenlaista ajattelua ja talkoohenkeä kaikilta osapuolilta: esiintyjiltä, keikanjärjestäjiltä ja yleisöltä. Olen varmaan kuin lastenkasvatuksesta vaahtoava lapseton - mistä minä mitään keikkojen järjestämisestä tiedän - mutta paiskelen kuitenkin ilmoille kasan ideoita, mitä minusta kannattaisi nyt vähintään harkita. Seuraan melkoisen aktiivisesti kotimaista pop- ja iskelmä-kenttää, ja muistan havainneeni hyvin vähän näiden ajatusten suuntaista liikehdintää. Kaikki vaativat yleisön tavoittamista, eli käytännössä some-aktiivisuutta artistilta itseltään, joten kirjattakoon tämä some-komentajan paluuksi. Seison muuten edelleen kaiken sen vuosia sitten vuodattamani takana, ja korona-aikaan some-aktiivisuuden merkitys korostuu vielä lisää.

• Hybridikeikat eli stream- ja live-keikkojen yhdistelmät. Musiikkiala reagoi ihanan ketterästi koronatilanteeseen stream-keikoilla. Niissä on etuja, joiden takia niiden toivoisi jatkuvan, mutta eiväthän ne aidolle live-tunnelmalle pärjää. Nyt kun lähikuukausina saa kokoontua vain pienemmillä joukoilla, olisiko ideaa ottaa keikkapaikoille sen verran yleisöä kun turvallisesti voi ja suoratoistaa keikka muille? Innokkaimmat saisivat live-elämyksen, esiintyjä vuorovaikutuksen elävän yleisön kanssa, ja kotisohvilla keikkaa seuraavatkin aidomman tunnelman - aiheuttaahan suosionosoitusten puute pientä vaivautuneisuutta. Laajempi yleisöpotentiaali ja jonkinlainen maksupolitiikka täydentäisivät keikan kannattavuutta sekä esiintyjille että keikanjärjestäjälle, joka samalla saisi myydä keikkajuomat edes sille 40 hengelle (käytän tässä 40 henkeä hihavakiona sille paljonko 50 hengen kokoontumisrajoituksen aikaan voisi mahtua yleisöä esiintyjien, mahdollisten teknikoiden ja baarihenkilökunnan lisäksi. Jos henkilömääräraja kasvaa suhteessa käytettävissä olevaan tilaan jopa 500 henkeen asti, hybridikeikalle voisi saada jo aikamoisen live-yleisön).

• Fani- ja elämyskeikat. Nyt kun ei voi järjestää mitään suurta, olisi minusta oiva tilaisuus satsata pienempiin erityislaatuisempiin elämyksiin. Yksi hienoimpia keikkakokemuksiani kautta aikain oli erään tiiviin faniporukan yksityiskeikka kartanotyyppisessä kohteessa. Se eteni fanien - erityisesti yhden upean puuhanaisen - aloitteesta, ja kevennetty keikkapalkkio jyvitettiin osallistujien maksettavaksi. Toivottavasti edelleen löytyy faniyhteisöjä, jotka voisivat toteuttaa vastaavia, mutta uskoisin, että artistivetoisesti toteutus olisi helpompaa ja onnistuminen varmempaa. Artisti voisi "tarjota" keikan faneilleen - ei toki ilmaiseksi, ellei välttämättä halua. Uskon, että fanit mielellään tukisivat suosikkiaan samalla kun kokisivat itse jotain ainutkertaista. Ei 40 hengeltä stadionluokan lipputuloja kerätä, mutta jonkinlaisen, esiintyjän suosioon suhteutetun vaivanpalkan sentään, kun pitää keikan sopivan pienimuotoisena. Fanille tärkein on esiintyjä itse - ei mitkään valo- ja pyroshowt. Toteutuksessa voisi käyttää mielikuvitusta - lempiartisti leirinuotiolla olisi aikamoinen kokemus - mutta tavallisiin keikkapaikkoihinkin voisi hyvin turvautua. Samalla artisti tukisi niitä ja koko alaa, omaakin tulevaisuuttaan turvaten. Varaamalla paikaksi vaikkapa syrjäisen hotelliravintolan, artisti tukisi faniensa avulla myös koronakuopassa kärvistelevää majoitustoimintaa. Toki elämyskeikkaideaa voisi tuputtaa keikanjärjestäjillekin, erityisesti sellaisille, jotka voisivat tarjota isomman kokonaisuuden keikan ympärille. Jos hotellisi ammottaa tyhjyyttään, voisitko järjestää "mini-festarit", joissa lipun hintaan paketoidaan majoitus ja ruokailut? Varmistaisit vain, että esiintyjä on sellainen, joka tekee itsekin parhaansa yleisön houkuttelemiseksi.

• Artistivetoiset keikat. Edellistä teemaa täydennän sen pohjalta, että valtaosa sadoista keikoistani ei ole maksanut minulle mitään. Eihän matkustelu toki ole ilmaista ollut, mutta itse keikoille olen vain kävellyt sisään.  Oletan, että näissä tapauksissa baari on palkannut esiintyjän viihdyttämään asiakkaitaan kiinteällä summalla, ja yleisömenestys vaikuttaa esiintyjään vain siten, että uusintabuukkaus on todennäköisempi onnistuneen keikan jälkeen. Tässä tilanteessa heittäisin palloa enemmän esiintyjien suuntaan. Voisivatko he hetkeksi ottaa yleisön - ja sen oman palkkionsa - keräämistä enemmän omalle vastuulleen? Voisivatko he myydä vaikka mesenaatti-tyyppisesti lippuja ennakkoon ja toteuttaa keikan vasta, jos se saadaan jotenkuten kannattavaksi? Olettaisin, että baarit, joilla ei tässä tilanteessa ole mahdollisuuksia maksaa keikkapalkkioita, voisivat pitää alustavia varauksia artistien "yksityistilaisuuksille". Sama kai sitten myydä olutta satunnaisille sisääntulijoille, jos artistin "lauma" ei saavukaan. Jos pienempi artisti ei myy rajoitettuakaan henkilömäärää täyteen, voisiko hän myydä "VIP-lippuja" parhaisiin pöytiin? Eturivin artistien toivoisin toteuttavan pienimuotoisia kiertueita - tavallaan hyväntekeväisyytenä, oman alan toimintaedellytysten parantamiseksi, mutta myös esiintymisvireen ylläpitämiseksi, yleisöään samalla ilahduttaen. Näkökulmani lienee vääristynyt, kun olen seuraillut enimmäkseen muita kuin loppuunmyytyjä konserttisalikiertueita vetäviä artisteja, mutta haluaisin ajatella, että areena-artistitkin toimivat "rakkaudesta lajiin". Voisivatko hekin vaihteeksi esiintyä alle 500 hengelle kerrallaan - ainakin vaihtoehtona kuukausien tai jopa vuoden pakkotauolle?

• Matalan kynnyksen yksityiskeikat. Artistit ja bilebänditkin toivottavasti työllistyvät taas pikkujoulukauteen mennessä, mutta jos kesän kalenteri on tyhjä, voisiko tehdä jotain sen eteen, että edes yksityiskeikkoja riittäisi? En tiedä miten moni esiintyjä haluaisi viettää kesänsä kiertämällä sukujuhlia ja puutarhapippaloita, mutta jos haluaisi, olisiko niitä tarjolla? Miten monia juhlia live-musiikki voisi rikastuttaa, jos keikan tilaaminen tulisi edes optiona mieleen muille kuin hääpareille ja musiikkihulluille syntymäpäiväsankareille? Tilaisuus tekee varkaan ja heräte asiakkaan¹. Onhan keikkamyyjän yhteystieto tyypillisesti jossain näkyvillä, mutta kannattaisiko keikkoja markkinoida aktiivisemmin ja oivaltavammin? "Onko ystävälläsi jo kaikkea? Lahjoita hänelle suosikkibiisit kotiin toimitettuna!". "Etelänlomalle et nyt lähde kuitenkaan - mitä jos käyttäisit matkarahat omaan keikkaan?". Turkulaisen kukkakaupan äitienpäivätempaus - kukkapuskat artistin toimittamana, laulun kera - oli minusta aivan ihana idea, vaikken itse olisi kyseiseltä artistilta serenadia toivonutkaan. Eihän esiintyjää voi noin vaan laittaa klikattavaksi nettikaupan ostoskoriin, mutta jotain uusia ketterämpiä palveluja alalle voisi muotoilla. Voin kuvitella, että yksittäisen esiintyjän on vaikea myydä itseään, mutta kun tilanne on mikä on, viskaisin ainakin kokeeksi yhden pienen "saanko soittaa pihajuhlissasi?" -mainospostauksen ennen kun vaihtaisin alaa. 

Kaikki nämä keikkakonseptit vaativat tosiaan sen, että esiintyjällä on kontakti yleisöönsä - tapa tavoittaa fanit ja saada heidät houkuteltua keikalle, tai jopa buukkaamaan keikan itselleen. Jonkinlainen arvio omien kuuntelijoiden aktiivisuudesta ja maantieteellisestä levinneisyydestä auttaisi myös. "Löytyykö paikkakunnan X lähistöltä sen verran omistautuneita faneja, että saan myytyä Y lippua hintaan Z euroa, tai edes säestäjän palkkion tms. kulujen verran?". Jos artisti itse jäisikin jostain ketterästä keikkayrityksestä nollille, olisiko hän oikeasti hävinnyt mitään tekemällä sitä mitä - toivottavasti - rakastaa tehdä, ja samalla edes jokusen ihmisen onnelliseksi?

---

¹  Heräte-aiheesta on pakko lisätä keikkateeman ulkopuolelta mutta kuitenkin ravintoloihin liittyen: olen ehkä kerran kokenut ravintolan, joka mainosti edullista lounasviiniä. Siitä asti olen ihmetellyt mikseivät muut ravintolat tee niin. Suomalaisen viinikulttuurin kasvateista harva älyää edes juhlapäivän lounaalle tilata lasillista, varsinkaan illallisviinien listalta, missä se maksaisi melkein lounaan verran. Mutta minä voisin ainakin silloin tällöin tarttua vaikkapa vitosen viiniin, jos sellaisesta olisi mainoslappunen tiskillä. Vaikka ravintolan kate lasillisesta olisi pieni, edullisen lounaan rinnalla se olisi prosentuaalisesti merkittävä - ja astetta iloisempi asiakas saattaisi todennäköisemmin piipahtaa toistekin. Anteeksi vain kertakännikulttuurin kannattajat, mutta peräänkuulutan "pelasta lempiravintolasi yksi pieni viinilasillinen kerrallaan" -kampanjaa.