En muuttais mitään

Edellisen reissuni aikaan oli jo ilmeistä, että korona hiljentäisi taas varovaisesti avautuneet keikkamarkkinat. Kalenterissani oli vielä yksi kiinnitys, jonka toteutumista jännitin sekä itseni että artistin puolesta. Mika sai kuin saikin juhlistaa monen vuoden työnsä tulosta, uutta Sinun-albumia, kotikaupunkinsa Hyvinkääsalissa. Yleisöä olisi saanut olla enemmän, mutta ajankohta oli toivoton. Joka paikassa varoiteltiin jo kokoontumisista, ja ne, jotka silti kokoontuivat, juhlistivat Halloween-iltaa. Jälkiviisaana olisin itse aikaistanut konsertin iltapäivään ja markkinoinut sitä tilaisuutena aloitella juhlintaa - varsinkin kun juuri tiukentuneet rajoitukset sulkivat ravintolat niin aikaisin, että seurueemme konserttijatkot tiivistyivät hätäiseen ruokailuun.

Toivottavasti suurella sydämellä artistia kannustavan yleisön laatu kompensoi määrää. Ainakin turvavälit oli helppo ylläpitää muutaman kymmenen kuulijan voimin 435 hengen salissa (lukumäärä jäi mieleeni jännittäessäni Anna Puun 13.3. konsertin kohtaloa - se peruttiin, vaikka samana päivänä kiellettiin vasta yli 500 hengen tapahtumat). Tapahtumiin oli juuri tullut yleinen maskisuositus, mutta reilut etäisyydet joka suuntaan saivat meidät eturivin laitaan asettuneet valitsemaan vapaan hengittämisen ja hymyilemisen meille erityisessä tilaisuudessa, "vielä tämän kerran". Vierelläni istuivat oma mieheni ja rakas ystävä, jota en ollut nähnyt aikoihin. Meidän välillä virus olisi siirtynyt jo kun kohdatessamme halasimme - jotkut riskit ovat ottamisen arvoisia. Jälkikäteen hätkähdin kuitenkin ajatusta, että vaikka mielestämme aiheutimme olemattoman pienen tartuntariskin, ja senkin vain toisillemme, teimme sen kuitenkin Mikan tapahtumassa. Hänen vuoksi olisi ehkä sittenkin pitänyt toimia kaikkien taiteen sääntöjen ja suositusten mukaan.

Mika Ikonen - Sinun-levyjulkkarit @ Hyvinkääsali 31.10.2020

Mika esitti konsertissa tuoreen albuminsa alusta loppuun. Oli sykähdyttävää seurata hänen riemuaan, kun hän sai vihdoin esittää kirjoittamansa laulut elävälle yleisölle. Luulen, että monen ihastuttavan uutuuden keskelläkin itselleni rakkaimmaksi jää se ihan ensimmäinen - Bulevardin puu, jonka demon kuulin saman salin lämpiössä melko tasan kaksi vuotta aiemmin. Ainoo olisi ihana kokea joskus livenä niin, että Aurora olisi mukana, ja muistot 7 Donaa-musiikkivideon kuvauspäivästä tekevät siitäkin biisistä erityisen. Vasta albumilla julkaistuista kappaleista intoilen vuoron perään - En muuttais mitään ja Jokainen lumoavat tunnelmaballadeina, Kaksi neroo (live) ja Mixun pitää menevämpinä ralleina. 

Albumikokonaisuuden lisäksi konsertti tarjosi tärkeimpiä biisejä Mikan debyytiltä ja maistiaisia tulevasta. Kolmas sooloalbumi, Minun, on luvassa Sinun-albumin kaveriksi hyvinkin pian (se tulee digijakeluun vasta keväämmällä, mutta fyysisen levyn voi jo tilata - omani on jo matkalla). Kaikki on oolrait on minulle pysyvästi rakkain, mutta tällä kertaa Kesäkuun aikaan (live) oli vielä sykähdyttävämpi. Näin Mikan säestävän itseään kitaralla kai ensimmäistä kertaa, ja vaikka hänen eläväisempää, soittimesta vapaata esiintymistään on riemukasta seurata, tuntui hyvältä liittää hänet myös "mies ja kitara" -tyyppieni ketjuun. Fyysisen CD:n bonusraita Punaviinii jäi puuttumaan varsinaisesta setistä, ja kun älähdimme asiasta, Mika nappasi ukulelensa ja soitti pätkän ylimääräisenä encorena. Samalla vaihdettiin pikakuulumiset ja saatiin levynkansiin tärkeät puumerkit. Vain Anna mun halata -miehen rutistukset jäivät odottamaan parempia aikoja.

Mika Ikonen ja Punaviinii -encore Hyvinkääsalissa 31.10.2020

Levyjulkkarit ovat minun maailmassani harvinaista herkkua, ja tässä erikoisessa maailmantilanteessa aivan valtava kiitollisuuden aihe. Hyvinkäältä palasin ajatellen, että uutta koronataukoa edeltävä keikkajakso oli saanut siellä arvoisensa päätöksen. Edellisen tarinani haikeana sivujuonteena olin missannut Ilpon keikan, jonka oletin jäävän tällä erää viimeiseksi - ehdinhän nähdä häneltä tarinapäivityksen "hiljenevästä kitarasta". Yllätyksekseni hänen nimensä ilmestyi lahtelaisbaarin "Marraskalenteriin", jonka taustatarina oli minusta aivan mahtava: joukko muusikoita oli täyttänyt arvostamansa ravintoloitsijan Päätybaarin marraskuun viikonloput ilmaiskeikoilla. Toivottavasti hyvä kiertää muusikoille takaisin ja palkallisia keikkoja riittää taas myöhemmin!

Ilpo oli mukana avausillassa, ja juuri kitaroineen ulko-ovella, kun marssin pitkän omakotitalokadun päädystä löytyneen ravintolan pihaan. Olin hieman yrittänyt hillitä lähtöintoani ajatuksella, että useamman esiintyjän illassa Ilpon rooli saattaisi jäädä pieneksi - tiedä vaikka hän vain vierailisi parilla biisillä. Ilokseni hän oli heti ensimmäisenä lavalla, jonka massiivisuus suhteessa baarin kokoon ilmensi live-musiikin poikkeuksellisen suurta arvostusta.

Ilpo soitti alkuun vajaan setin itsekseen. Kun muut muusikot liittyivät seuraan, Ilpon omat biisit vaihtuivat covereihin, mutta se mitä - minun näkökulmasta - materiaalissa menetettiin, voitettiin yhdessä soittamisen ilossa. Ei Ilpon bändikeikkoja ole liikaa ollut, ja seurasin ylpeänä, miten suosikkini loisti isomman kokoonpanon edessä. Bändin täydentämän pitkän setin päätteeksi Ilpo ilmoitti, että muut jatkaisivat tauon jälkeen. Pekka Airos solistinaan bändi veivasi kansainvälistä cover-osastoa, jota minulle riitti kuulla parin biisin verran. Lähdin mielummin ajoissa paluuajelulle - täynnä toivoa siitä, että saisin kuulla Ilpoa vielä toisen kerran kiellon päälle. Hänen heti siinä ulko-ovella mainitsemansa keikkakiinnitys ilmestyikin kalenteriin jo parin päivän päästä.

Rajamäki, Savolainen, Ilpo Kaikkonen & Pekka Airos @ Päätybaari Lahti 6.11.2020


Tavallaan oli täysin selvää, että lähtisin, mutten kuitenkaan syöksynyt matkaan suin päin, riskejä punnitsematta. Keikka oli pahenevan koronatilanteen Helsingissä perjantaina 20.11. Torstaina pääkaupunkiseudun julistettiin olevan pandemian leviämisvaiheessa, ja yli 20 hengen tapahtumat kieltävät lisärajoitukset astuisivat voimaan maanantaina. Kohtalonomaisena sattumana keikka oli samassa paikassa, Myllypuron Jyväsessä, missä Ilpo soitti myös 13.3. kun Suomi edellisen kerran sulkeutui - keikalla, jonka sain kokea kokonaan, kun ei ollutkaan syytä koukata Anna Puun konsertin kautta. Ajatus live-tapahtumien yleiskiellon tarpeellisuudesta tuntui silloinkin absurdilta - oltiinhan siistissä, väljässä ruokaravintolassa, missä ihmiset istuivat omissa pöydissään. Edelleen olen painokkaasti sitä mieltä, ettei pienen kokoonpanon live-musiikki taatusti kasvata ravintola-illan tartuntariskiä. Voisiko jopa käydä päinvastoin, kun väki keskittyy kuuntelemiseen eikä toisiaan kohti hönkäilyyn? Itse keikkatilannetta en siis pelännyt, mutta olisiko pelkkä Helsinkiin matkustaminen riski? 

Turvauduin matematiikkaan, joka on ennenkin ollut aseeni pelkoja vastaan. Koronan ilmaantuvuusluku oli Helsingissä silloin sadan hujakoilla, mikä tarkoittaa, että yksi tuhannesta sairastuu kahden viikon aikana. Karkeasti yksinkertaistaen oli siis 14 tuhatta kertaa todennäköisempää, että kotiutuisin vuorokauden Helsinki-visiitiltäni ilman koronatartuntaa kuin sen kanssa. Korostettakoon, että ymmärrän myös eksponentiaalisen leviämisen konseptin, ja sen myötä tarpeen varovaisuudelle ja useimmille rajoituksille (suurella työllä turvalliseksi suunniteltujen kulttuuritapahtumien kielto suututtaa, kun oikeat ruuhkat ja vaarat ovat ihan muualla). Jos kaikki viuhtoisimme menemään kuin ennenkin, ne epäonnekkaimmat "yhdet tuhansista" levittäisivät tautia tehokkaasti muille - jos vaikka yksi kymmenelle, niin kymmenen sadalle ja sata tuhannelle. Ajatus koronan tuomisesta lähipiiriini ja taudin suhteen vielä lintukotona pysyneeseen maakuntaani oli niin hirveä, etten edes näillä kertoimilla ollut huoleton, mutta uskalsin lähteä - ja erityisesti palata - kun kyse oli itselleni niin tärkeästä tapahtumasta.

Ilpo Kaikkonen @ Jyvänen Myllypuro 20.11.2020

Olen siis käynyt toista sataa Ilpon keikkaa, enkä muista, että olisin kertaakaan palannut pettyneenä. Hänen musiikissaan ja läsnäolossaan on taikaa, joka hoivaa sieluani aina. Viime kuukausien työhuolien ja isompienkin murheiden keskellä tunsin todellakin tarvitsevani sitä. Taian voimakkuus toki vaihtelee. Hälyisempi baari, josta olen ehkä vielä poistunut ilman tärkeää höpöttelyhetkeä artistin kanssa, on saattanut jättää hailakamman muistijäljen, mutta aina kuitenkin hyvän. Päätybaari oli lavan ja kokoonpanon komeudesta huolimatta enemmän skaalan sitä päätä - erityiskeikka joka minun piti kokea, mutta joka jätti syvemmän sielunhoidon seuraavaan kertaan. Siirtymä Jyväseen muistutti minua arvostamaan tuttua ja turvallista. Kun tiesin mitä odottaa, lempeä rauha ympäröi minut alusta asti ja saatoin vain nauttia. Se, että ehdimme keikkaa odotellessa vaihtaa tovin kuulumisia - eteläkarjalainen ja päijäthämäläinen samassa pöydässä, etäällä muista ja turvallisesti toisistammekin - oli myös merkittävä osa elämystä. Ilpon "vaikutuspiirissä" minun on vaan erikoisen hyvä olla vaikka hän jutustelisi SM-liiga-jääkiekosta (sinänsä samaistuin kyllä erinomaisen hyvin hänen huoleensa suosikkipelaajien pärjäämisestä koronatilanteessa...).

Keikan tutut biisit puskivat harvinaisen vahvaa liikutusta - varsinkin kun Ilpo parissa spiikissään viittasi edessä olevaan keikkataukoon. Kuukauden takainen uhkaus "kitaran hiljenemisestä" oli väkisin nyt toteutumassa, vaikka soittaja itse olisi miten valmis viihdyttämään turvallisesti toteutetuissa pikkujouluissa. Juuri kun onni ja haikeus olivat tiivistymässä kunnon itkuksi, sain pienen välikevennyksen. Innokkasti keikkaa seuranneesta pariskunnasta nainen - minua ehkä hieman vanhempi - istahti vastapäiselle "Ilpon tuolille" ja katsoi silmiin: "Sopiiko, että kuunnellaan tätä yhdessä?". Myötäilin, kuuntelemista korostaen, koska halusin todellakin keskittyä ehkä viimeisiin Ilpon biiseihin pitkään aikaan. Hän jatkoi kuitenkin toisella kysymyksellä, lavan suuntaan viittoen: "Oletko hänen puolikas?"



Hetkisen häkellyksen jälkeen nauroin vapautuneesti, vaikka puolikas oli niin kaunis sana, että olisin saattanut liikuttua lisää. Jos ei puolikasta niin aikamoisen iso palanen elämästäni puuttuisi ilman musiikkia ja keikkoja, ja Ilpo on tärkeimpänä ollut niitä tarjoamassa. Olen oppinut sinuiksi sen kanssa, että tunne paistaa olemuksestani keikoilla, ja uskallan kutsua tunnetta rakkaudeksi. Se kumpuaa siitä valtavasta hyvästä, mitä olen artistin musiikista saanut, eikä se millään tavalla haasta hänen tai minunkaan puolisoa. Se saattaa joskus pirskahdella hieman yli - vaikkapa yli-innokkaina ehdotuksina, mutta aina kuitenkin artistin rajoja ja yksityisyyttä kunnioittaen. Joskus mietin jälkikäteen olivatko ideani tai neuvoni kovinkin hölmöjä, mutta neuvomisen hetkellä ajatukset tuntuvat niin tärkeiltä, että ne on pakko jakaa artistillekin. Jotain pientä saatan katuakin, mutta vaikea itsestäni on tätä tukemisen vimmaa poistaakaan. En muuttaisi mitään - ainakaan kovin merkittävää. 

Kotimatkani Helsingistä oli hieman mutkikas, kun halusin pistäytyä Kotkassa Arja Korisevan tähdittämissä Pasaati-kauppakeskuksen joulunavajaisissa. Onnibus vei Helsingistä suoraan keskustaan ja ehdin kahvitella ystävän kanssa, jonka edellisestä tapaamisesta oli vuosia. Alkuiltapäivän musiikkihetkeen sain varattua itselleni hyvät eturiviasemat. Nyt olin kiltisti maski naamalla, kun sen käyttöön tapahtumassa painokkaasti ohjattiin, ja siinä tilanteessa se tuntuikin järkevältä. Vaikka tila oli avara, se täyttyi kuulijoista niin, etteivät turvavälit varmaan ihan kahdessa metrissä pysyneet, mutta jonkinlaisina kuitenkin - järjestäjän puolesta niistäkin muistuteltiin. Minna Lintukankaan säestämänä Arja lauloi setillisen joululauluja. Joulun avauksessa se oli toki tarkoituksenmukaista, mutta olisin toivonut Arjan omaa tuotantoa ja välähdystä käynnissä olevasta Vain elämää -kaudesta. Onhan Arja joululaulujakin levyttänyt, mutta keikan kohokohtia minulle olivat ne ainoat näytteet muusta omasta tuotannosta - Majakanvartijat (live) ja Enkeleitä yövuorossa.

Arja Koriseva @ Pasaati Kotka 21.11.2020


Kun kerran Kotkassa olin, halusin käydä myös tervehtimässä vanhempiani. "Järkevään" jatkoyhteyteen olisi pitänyt kiirehtiä jo tunnin pikavisiitin jälkeen - tai jäädä vuorokaudeksi - joten satsasin myöhempään junaan, joka tiesi melkein kahden tunnin vaihtoa Kouvolassa. Eihän minua sellainen hidaste oikeastaan edes haittaa. Aika meni ratevasti kaupungilla kävellessä ja pubissa yhden tuopin äärellä, keikkatunnelmia muistellen. Mutta noin yleisesti oli ikävä havaita tämäkin koronan vaikutus - julkisten yhteyksien merkittävä heikentyminen. Kahden kotikaupunkini, Lappeenrannan ja Kotkan, välillä ei enää kulje ainuttakaan bussia viikonloppuisin ja viikollakin vain yksi vuoro päivässä! Saa tosin nähdä milloin on seuraavan kerran syytä matkustaa yhtään mihinkään. Jokunen lähikeikka saattaisi vielä lähiviikkoina olla, jos vaan täällä Etelä-Karjalassa edelleen sinnitellään epidemian perustasolla (seuraavan päivän edit: tapahtumat kiellettiin täälläkin, eli se niistä konserteista - Laura Voutilaisesta Imatralla ja Diandrasta "meidän" Nuijamiehessä).

Koronapolitiikkaa on pakko vielä hieman sohaista. Ymmärrän, että tartuntoja vastaan pitää taistella kovin keinoin, mutta keinojen logiikka saa minut itkun partaalle. Kulttuuriväki on tehnyt aivan valtavan työn toteuttaakseen turvallisia tapahtumia, eikä niissä käsittääkseni ole ilmennyt tartuntoja tai edes altistuksia. Alueella toisensa perään ne kielletään ja vielä olemattomalla varoitusajalla. En ollut menossa ylihuomiseen Suvi Teräsniskan joulukonserttiin Kotkaan, mutta voin kuvitella millainen pettymys se oli menijöille ja miten iso konkreettinen menetys artistin työryhmälle kun sen järjestäminen tänään kiellettiin. Miksi ihmeessä jyrätään kaikki sellainen, missä olisi vastuullinen järjestäjä huolehtimassa turvallisuudesta - muistuttamassa turvaväleistä, käsien desinfioinneista ja kasvomaskeista - kun taas keskenään väki voi temmeltää miten lystää? Kirkkojen väljiin joulukonsertteihin aikoneet eivät ehkä pääsääntöisesti ole niitä, jotka ensimmäisenä korvaavat ne ostosruuhkissa ryntäilyllä tai kekkuloimalla kännissä kotibileissä, mutta silti näkisin, että turvallisia tapoja saada sielunravintoa vaikeina aikoina pitäisi ennemmin tukea kuin toistuvasti nuijia alas.

Kommentit