Hetken ikuinen

Edellinen jakso päättyi siis Ilpon ja Pasin duokonserttiin kirkossa, ja reilu viikko myöhemmin kuulin heitä maaliskuun Teeriklubilla (14). Lahden Teerenpelin lavalla oli tammikuulta tuttu alkuperäinen Ilpo Kaikkonen band, kun Pekka Rajamäki tuurasi toistamiseen Sami Kujalaa bassokulmauksessa. Bändin puheista poimin hieman huolestuttavan poissaoloketjun "Sami nyt, Pasi huhtikuussa ja Ilpo toukokuussa", mutta palaan jälkimmäisiin säätöihin myöhemmin. Nyt takuukomean Ilpo-setin jälkeen riviin astui Jepa Lambert, joka on tuttu monista hienoista TV-kuvioista mutta ennen kaikkea Vesterinen yhtyeineen -taustalaulusta Heini Ikosen rinnalla. Heinihän kävi hurmaamassa minut yhtyeen musiikin pariin samalla klubilla joulukuussa 2021, ja ajoitus Jepan vastaavalle vierailulle oli hykerryttävä: olin jäämässä Lahteen toiseksi illaksi Vesterisen kevätkiertueen avauskeikalle. 

Jepa Lambert & Ilpo Kaikkonen Teeriklubilla 16.3.2023

Niin hurmaava kun Jepakin oli, hänen perässä tuskin olisin lähtenyt uuteen hullutukseen. Englanninkielistä soulia ja huikeaa laulutaitoa esitellyt setti ei vaan sisältänyt vastaavaa täkyä kuin Heinin monipuolisempi ohjelmisto. Kuka nyt tahtoisi (live) avasi silloin sieluun väylän yhtyeelle. Rakkailla taustalaulajilla tuntuu olevan monta nimeä, ja se, että molemmat ”Pirkot” tai ”Kertut” olivat nyt tulleet lempiklubillani tutuiksi, on toki entistä vahvemmin Vesterisen piiriin sitouttava tekijä. Möysän musaklubin perjantai-illassa (15) se vaan aiheutti dilemman siitä kumman ”puolelle” asettuisi. Olin ensin kokenut välähdyksen bändin fanikunnan yhteisöllisyydestä rupattelemalla hetkisen jonossa klubin ulkopuolella. Lavan suuntaan kiirehtiessäni harmittelin lähimmästä keskustelupiiristä eroamista, mutta minun piti muka asettua naisten laitaan. Tajusin noin sekunnissa, että taustalaulajat olisivat eri puolilla lavaa, mutta jäin silti aloilleni - olisinhan vieruskaverin vahvistaman oletuksen mukaan Heinin edessä. Kun tajusin, että hän blokkautuisi kitaristi Paten taakse, oli jo myöhäistä siirtyä - eturivistä en suostunut irrottautumaan. 

Tero Vesterinen / Vesterinen yhtyeineen @ Möysä Lahti 17.3.2023

Sain pääkatselukohteekseni itse Tero Vesterisen kengänkärjestä loputtoman pitkää housunlahjetta ylös letitettyyn leukapartaan. Muistin joskus olleeni samassa asemassa Pete Parkkosen jalkojen juurella ja saanut mielestäni jopa jonkun kelvollisen kuvan, mutta päätä pidempi solisti teki kuvakulmasta enemmän koomisen kuin komean. Hymy ja laulu siellä tyylikkään villakangaspuvun yläpäässä oli kuitenkin vastustamatonta ja koko yhtyeen meininki sydäntä järisyttävän mahtavaa. Vesterisen ilmiömäinen live-maine ei ole tippaakaan liioiteltu, joten liput tuleviin esiintymisiin kannattaa napsia ajoissa - kevään kiertue oli loppuunmyyty jo kun ilta Mössöllä sen starttasi. Minä onnellinen tiesin saavani olla Hetken ikuinen pian toistamiseen, mutta pari hienoa mutkaa oli matkassa oli vielä ennen sitä. 

Pete Parkkonen

Ensinnäkin kotiuduin Lahdesta Mikkelin kautta. Olin ehtinyt ostaa Mössö-lipun juuri ennen kun tietoon tuli Pete Parkkosen keikka yhdessä lempikeikkapaikassani eli Kuusaan Pato Klubilla samalle illalle. Olin jo pari kertaa ostanut lipun Peten keikalle sinne, mutta päätynyt saamaan rahat takaisin (korona-aikana peruuntumiset tulivat tutuiksi, mutta Pato Klubin Parkkos-kirous oli alkanut jo hieman aiemmin). En tiedä kumpaan olisin päätynyt, jos molemmat olisivat olleet kerralla valittavana, mutta kun Vesterinen oli jo kiinnitettynä, paikkasin tilanteen tarttumalla Peten seuraavan illan konserttiin Mikaeli-salissa.

Kolmepäiväinen keikkakiertue oli huonoilla reissu-unenlahjoilla varustetulle odotetusti hieman raskas, mutta konserttisalin eturivipenkissä (16) istuin sujuvasti väsyneempänäkin. Sain vielä pitkäaikaisen ystäväni seuraksi ja nautimme suuresti Peten musiikista. Kai minä nyt kuitenkin lipsautan myös ihan ensimmäisen ajatuksen mikä pompsahti päähäni kun hän astui eteemme: "onpa se pieni!". Juuri siinä hetkessä, katseltuani päätä pidempää hujoppia suoraan edessäni korkealla lavalla, etäämmäksi yleisöstä asettunut nuorempi, varmaan ihan keskimittainen mies oli kuin pikkupoika isänsä puvussa. Toki hän siitä kasvoi ja miehistyi kun keikka eteni - taidolla, karismalla ja ainutlaatuisen intensiivisellä esiintymisellä. 

Pete Parkkonen @ Mikaeli Mikkeli 18.3.2023

Verrattuna suurella joukolla yhdessä ilakoivaan Vesterisen yhtyeeseen, Peten bändi pysyi taustalla ja yleisön huomio solistissa. Edellisiltana oltiin rokkiklubilla ja nyt konserttisalissa, missä yleisö kuunteli lähes hengittämättä hiljaa, ja aplodit pauhasivat biisien väleissä. Sekä Peten oma tuotanto että Loppuun asti -kiertueella ainutkertaisesti esitettävät Vain elämää -versiot ihastuttivat. Aivan kuin edellissyksyn salikeikalla, vaikuttavin hetki taisi olla dramaattinen tunnelmanvaihdos Kohta sataa -riehumisesta Per Vers, Taiteilijaan. 

Kolmipäiväisen kiertueen perään minulla oli vielä neljäs keikka (17) kotikulmilla. Itsekin pidin sitä jo liioitteluna, mutta kun lippu Lappeenrantasaliin oli, en voinut perustella itselleni jäämistä kotisohvalle ja vieläpä yksin - mieheni oli lähtenyt pidemmälle työmatkalle juuri ennen turneetani. Juha Tapio kuuluu artisteihin, joista olen välillä innostunut hieman enemmän mutta sitten "omat" ovat taas vieneet mennessään. Juhan uusin levy oli - ja on edelleen - lähes kuuntelematta, mutta onneksi konsertti kattoi tuoreen tuotannon lisäksi takuuvarmoja hittejä. Puhallinsektiolla vahvistetun orkesterin mainio meininki varmisti erinomaisen vaikka keikkaputken tärkeämpien tunnelmien lomasta muistoista haalistuneen elämyksen.

Juha Tapio: Elävien maassa -konsertti @ Lappeenrantasali 19.3.2023

Kaiken keikkareissailun lomassa tein viikon työmatkan Ruotsiin kansainvälisenä henkilökuntavaihtona - pitkän yliopistourani ensimmäisenä. Viime ajat - jopa vuodet - ovat työelämässä olleet haastavia. Joudun varmaan palaamaan aiheeseen loppukevään keikkamuistojen yhteydessä, mutta inspiroivat kohtaamiset Lundin teknillisessä yliopistossa valoivat taas hetkeksi uskoa siihen, että oma innostavampi polku olisi hallintokaaoksen keskeltä löydettävissä. Myös se, että aikoinaan äidinkielentasoinen ruotsini palautui keskustelukelpoiseksi kymmenien Lappeenranta-vuosien jälkeen, kohotti murjottua itsetuntoani.  Ainoa vaan, että reissu vei voimat ja olin paluun jälkeisen viikon aivan romuna. En suostu myöntämään, että kotimatkan yövalvominen olisi ollut siinä kovin merkittävä tekijä, mutta ehkä kuitenkin se viimeinen pisara.

Vierailun ajankohdan oli ratkaissut tietty tapahtuma kohteessa. Heti sen kiinnitettyäni havaitsin, että toistakymmentä vuotta keikkamaailmassani pyörineen BNC:n ex-solisti Markus esiintyisi uudehkon bändinsä kanssa Viking Glorylla juuri kun olisin palaamassa Ruotsista. En tiedä sokaisiko keikka-ajatus minut järkeviltä matkavaihtoehdoilta, kun opin vasta perillä, ettei "kukaan" lennä lähimmälle Malmön kentälle, kun Kööpenhaminasta pääsee junalla suoraan Lundiin. Kööpenhaminaan olisi ollut suoria lentojakin, mutta minä hölmö vaihdoin Tukholmassa, ja vielä niin, että jumahdin jatkolennon peruuntumisen vuoksi Arlandan kenttähotelliin yöksi. Hölmöilyni hyvänä puolen sain kokea risteilykeikkani (18), kun oli edes jotenkuten perusteltua vaihtaa paluulennon jatkoetappi laivaan - suoralla yhteydellä olisin lentänyt onneni ohi aika kirjaimellisesti. 

Gusto (solistina Markus Hämäläinen) @ Viking Glory 31.3.2023

Sain siis kuulla Markusta, tuttua kitaristi-Juhanaa ja muuta muusikkorivistöä Gloryn lavalla, joka oli talvella tullut tutuksi "Handjobbaren från Hyvinge" -meiningeistä. Odotetusti Guston esiintyminen oli hillitympää, soittoon ja lauluun keskittyvää. En tiedä säikäytinkö solistin muutaman minuutin kohtaamisellamme ennen keikkaa. Tulin nimittäin maininneeksi edellisestä bändistä, joka ei muka saanut soittaa "ruotsalaisten bilelaivan" yökeikalla kotimaista, ja jo lähes luvattu Villieläin tipahti setistä pois. Joku Kirka-biisi sentään soi komeasti, muttei antanut toivoa bändin uusiutumisesta vastaavasti kuin edelliskesän superhitti. Guston ohjelmistohan on silkkaa BNC:tä, vaikka nimi on vaihtunut. Vain kosketinsoittaja Iidan muutamat laulubravuurit tuovat pientä vaihtelua. Ilolla toki kuuntelin vanhaa tuttuakin, kun en ole yliannostellut sitä kuten hulluimpina BNC-vuosina. 

Vesterinen yhtyeineen (Heini Ikonen, Tero Vesterinen, Jepa Lambert)
 Hetken ikuinen -konsertti @ Lappeenrantasali 1.4.2023

Gloryn aamuvarhaisen rantautumisen jälkeen ehdin junailla kotiin hyvissä ajoin ennen seuraavaa keikkaa (19) vielä samana iltana. Vesterinen yhtyeineen oli nyt koko komealla kokoonpanollaan hyvin nähtävissä, kun nautin Hetken ikuinen -kiertueen konserttiversiosta Lappeenrantasalin eturivissä. Sanat eivät riitä kuvailemaan sen riemukasta mahtavuutta. Tunnelma oli ihanan erilainen verrattuna klubikeikkaan, mutten osaa sanoa kumpi loppujen lopuksi oli upeampi. Isoon konserttisaliinkin syntyy tiivis tunnelma, kun lavalla on riittävästi karismaa, taitoa ja yhdessäsoittamisen riemua. Ehdottomasti jäi nälkä kokea yhtyettä uudelleen, ja pari keikkaa kesälle on jo ohjelmoitu, mutta hyvä sekin, ettei herännyt pakkomiellettä reissata yhtenään yhtyeen perässä. Kyllä tässä tätä keikoilla juoksemista on riittänyt muutenkin, mutta kevään seuraavat käänteet saavat vielä hetken odottaa raporttijonossa.