Sydämessä matkustaja

Toukokuun "kolmas torstai" tuli etuajassa. Klubi-isännän muun kiinnityksen takia Teeriklubi (29) järjestettiin jo edellisviikon keskiviikkona katkaisten "Sami, Pasi, Ilpo" -poissaoloketjun, josta olin alkukeväästä ohimennen kuullut. Basisti ja kitaristi olivat olleet yksi kerrallaan korvattavissa, mutta ajatus Ilpon tuuraajasta Ilpon omalla klubilla oli aika mahdoton, ja ketterä siirto paljon parempi kuin ei klubia ollenkaan. Hihkuin onnekasta ajankohtaa kunnes älysin, että oli siinä pientä epäonneakin: paikallisen taidekoulun euroviisukonsertti, missä Hanna Pakarinen vierailisi Nuijamiehessä pian oman konserttinsa jälkeen, oli vaihdettava tärkeämpään. 

Teeriklubi 10.5.2023: Pasi Jääskeläinen ja Ilpo Kaikkonen

Ilpon kuukausittainen klubi Lahden Teerenpelissä on minulle tärkein, toistuvin ja ”pakollisiin” keikkakonsepti - "kotiklubi", missä onnellisena "kuulun kalustoon". Toistuvuudesta seuraa tosin se, etten Ilpon omista, illan avaavista seteistä osaa enää sanoa juuri muuta kuin että rakastan niitä aina. Tältä kerralta jäi mieleen ilahduttavan vahva oman musiikin osuus harvemmin kuultuine helmineen, kuten Clint Eastwoodin poika ja Samat tähdet sama kuu. Parhautta oli myös se, että Pasi oli taas omalla paikallaan. Riemastuttavana väliepisodina Ilpo yllätti hänet ja aiemmin samat pyöreät täyttäneen rumpali Esa Parikan Teerenpeli-henkisillä syntymäpäivälahjoilla. 

Teeriklubi 10.5.2023: Ilpo Kaikkonen & Fakiirit feat. Jussu Pöyhönen

Jussu Pöyhönen @ Teerenpeli Lahti 10.5.2023

Toisen setin vieraileva solisti Jussu Pöyhönen muistetaan toki ennen kaikkea Suurlähettiläät-yhtyeestään. Koin bändin keikalla joskus kauan sitten - varmaankin jo 1990-luvulla. Keikkapaikka Lappeenrannan Doris ainakin lakkautettiin jo vuonna 2007. Saatoin olla paikalla enemmän sattumalta kuin kiinnostuksesta bändiin, mutta muistan sarjan ahaa-elämyksiä: ”ai niin, tämäkin on näiden hitti!”. Sama tunne toistui nyt kun Jussu tarjoili Suomi-popin kuolemattomia, kuten Maailman laidalla, Kuka pysäyttäisi kellot ja illan huipennuksena Kun tänään lähden. Jussun tuoreemmat soolobiisit toimivat kivasti seassa, ja julistinkin illan musiikillisesti ehkä Teeriklubin kaikkien aikojen parhaaksi. Voittaahan hieno originaalituotanto "kaikkien" käsittelemät coverit. Itse olin tykästynyt Sydämessä matkustaja -kappaleeseen jo aiemmin, ja valmistautunut keikkaan kuuntelemalla tuoreen albumin. Melodisesti kiehtovin Morsiamen ryöstö, jonka tarina on kuin elokuva, ei tainnut settiin edes mahtua, mutta Murun kanssa murtsikkaa -kappale riemastutti erityisesti kun hiihtointoilijana tunnettu klubi-isäntä säesti Jussun rinnalla kasvot loistaen. Tuollaiset hetket vahvistavat luottamusta, että Ilpo jaksaa jatkaa klubiaan parin kuukauden kesätauon jälkeen, vaikka se järjestelyineen ja vaihtuvine ohjelmistoineen taatusti työllistää häntä moninkertaisesti omiin keikkoihin verrattuna. 

Klubiajankohdan onnekkuuselementti oli se, että sain jatkaa aiemmin kiinnitettyyn Lahti-palaveriin samalla reissulla ja sielu parhaalla musiikilla hoivattuna. Uskon, että se sentään vähän loivensi romahdustani. Kuten jo edellisessä tarinassa alustin, kevät tai oikeastaan koko vuosi on ollut työelämässä haastava, ja kyseinen kehittämispäivä konkretisoi sen, etteivät vuodenvaihteen uupumukseni syyt olleet väistymässä. Päinvastoin, minua oltiin kiinnittämässä entistä tiukemmin epämukavuusalueelleni, eikä edes kivan kehittävälle, vaan itsetunnon ja työkyvyn ehkä lopullisesti murskaavalle.

En lähde avaamaan yksityiskohtia julkisessa blogissa, mutta jaan yleisurheiluvertauksen, joka päässäni tilanteesta kehittyi. Tein pitkään töitä aika yksin eli puuhailin parhaani mukaan kaikissa lajeissa. Yritin juostakin, vaikka taipumukseni ovat enemmän heittopuolella, kuulantyöntäjän ruumiinrakenteella. Kokonaisuus oli kuitenkin pääosin omissa käsissä ja siten hallittavissa. Sitten tiimi kasvoi, toiminta laajeni ja ketterämmät kollegat päättivät, että tästä eteenpäin satsataan juoksulajeihin. Muillahan oli niihin jopa lahjoja, mutta minut määrättiin vanhan asemani vuoksi maratonille. Ei matka tapa vaan vauhti, sanotaan, ja kai minä pakon edessä vaikka kävelisin sen maratonin, mutten millään menestyksekkäästi - eikä se jättäisi aikaa asioille, mihin minulla olisi kiinnostusta ja jopa taitoja. Tähän kun lisätään se, että muu tiimi tahtoo aina voittaa siinä missä itse haluaisin joskus olla tyytyväinen voimavarojeni mukaisiin pistesijoihin, ei liene yllätys, että vietin loppukevään lähinnä kentän laidalla mököttäen. 

Palatakseni vertauksesta oikeaan elämään, sain pientä keskusteluapua työterveydestä enkä tipahtanut uudelle sairaslomalle. Keskityin vaan pakollisimpiin pikkuasioihin. Stressitaso uhkasi kuitenkin hankaloittaa jopa keikkailua, joka aiemmissa haastavissa käänteissä on ollut palauttava ja voimaannuttava osa elämää. Normaaleissa voimissani en olisi tehnyt seuraavan viikonlopun ajelusta niin suurta ongelmaa - olenhan jo aikoja sitten oppinut, että tahto lähteä keikalle on riittävä syy lähteä keikalle. Olisi muka pitänyt olla välillä kotosalla, levätä ja pyhittää ilta euroviisufinaalin seuraamiselle. Lopulta sisäistin, että tarvitsin muuta ajateltavaa ja pääsin kuin pääsinkin liikkeelle. 

Mika Ikonen (Käsityöläiset) @ Krannilan kuivuri 13.5.2023

Kohteena oli Krannilan kuivuri, eli pieni pala maaseutuidylliä keskellä Nurmijärven taajamaa, ja idyllin täydennykseksi osui ensimmäinen oikeasti lämmin kevätilta. Käsityöläiset aloittivat iloa ja energiaa pulppuilevan esiintymisensä (30) melkein heti kun saavuin paikalle. Illan avaajaksi olettamani Feenix astelikin lavalle vasta bilebändin tauolla. Nuori hyvinkääläisräppäri on Kässäri-solisti Mikan poika, ja pohdittiin miten kuumottavaa hänelle mahtaa olla, kun isän "tätifanit" tunkevat eturiviin. Paavo-poika otti kuitenkin tilanteen ja yleisön täydellisesti haltuun, väläyttäen meille sellaiset hurmurihymyt, ettei vaivaantumiselle jäänyt minkäänlaista sijaa. 

Nuoren kunnianhimoisen musiikintekijän esiintyminen teki vaikutuksen, ja jutustelu setin jälkeen ehkä vielä enemmän. Hyvä, ettei isä-Ikonen jäänyt sinä iltana kakkoseksi, mutta kyllähän me hänet silti pidetään. Ilta huipentui isän ja pojan yhteiseen huikeaan Cha Cha Cha -versiointiin. Käärijän finaalivedon katselin sitten mobiililaitteelta suljetun huoltoaseman parkkipaikalla, ja pisteidenlaskun jännitin isäni luona puolimatkan yösijassani. En siis menettänyt viisuhuumasta mitään oleellista, ja oli täydellisen selvää, että kannatti satsata live-musiikkiin paikan päällä, eikä TV-lähetykseen, vaikka miten suora ja jännittävä olikin. 

 

Käsityöläiset feat. Feenix @ Krannilan kuivuri 13.5.2023

Yhden väliviikonlopun vietin perheen kanssa ja sitten taas mentiin - tosin taas aika pitkällisen pohdinnan jälkeen. Lähdön taisi lopulta ratkaista keikkapaikkakunnan turistikohde. Sain kerrankin mieheni mukaan, kun häntä kiinnosti Lohjan Tytyrin elämyskaivos, joka olikin vaikuttava. Mutta niin oli myös Mikan ja Anssin duo-keikka Lohjan Nordenissa (31), mihin sain myös rakkaan kaimaystäväni seurakseni pitkästä aikaa. Paikka oli lähes täynnä kun saavuttiin ja väki vaan lisääntyi. Duoa ei vielä näkynyt, joten odoteltiin baarin rauhallisemmassa nurkassa, mutta olin asetellut takkini varausmerkiksi soittopaikan edessä oleville tuoleille. Hieman myöhemmin sovittiin parin nuoren naisen kanssa, että he lainaisivat niitä keikkaan asti. 

Pujahdimme viime hetkellä paikoillemme niin, etteivät muusikot vaihtoa havainneet. Mikan ja varsinkin Anssin reaktio oli riemastuttava. Heidän näkökulmastaan parikymppiset kaunottaret olivat ikääntyneet viisikymppisiksi tutuiksi faneiksi sen sekunnin aikana, kun heillä silmä vältti. Teoriassa olisimme voineet loukkaantua, kun meitä käytännössä kuvailtiin vanhoiksi ja rupsahtaneiksi, mutta hurmaavat herrasmiehet tekivät sen niin rakastettavalla huumorilla, ettemme voineet kuin nauraa - ja hurmaantua heistä entistä enemmän. Keikan aikana pohdittiin tosin mistä löydettäisi pari kahdeksankymppistä lohjalaismummoa, jotka olisi voitu istuttaa samoille paikoille, ja yllättää duo uudella pikavanhenemisella. 

Mika ja Anssi (Ikonen ja Häkkinen) @ Olut- ja viinihuone Norden Lohja 26.5.2023

Lohjalla yövyimme mieheni kanssa tunnelmallisessa Koivulan kartanossa, ja suunnistimme sieltä Kauniaisiin. Siellä teimme ensin pienen metsäkävelykierroksen aiemmin lähistöllä asuneen poikamme opastuksella, ja sitten koimme Wiipurilaisen osakunnan laulajien konsertin (32), missä tyttäremme oli mukana rivissä. Sitä olin pitänyt viikonlopun pääkohteena, koska onhan äiti-ihmisenä välillä keskityttävä oikeasti tärkeimpiin eikä vain sydämessä matkustaviin artisteihin.

Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat: Tunne kevät - moniaistinen konsertti 
@ Uusi Paviljonki Kauniainen 27.5.2023

Seuraavaksi hyödynsin edellisvuoden viimeiset lomapäivät Helsinki-retkeen. En tiedä olinko nyt enää niin pakkomielteisen innostunut Smackboundin levynjulkkareista, mutta tuntui tarpeelliselta paikata osallistumiseni bändin Kouvola-keikalle, joka ensin siirtyi ja sitten peruuntui koronavuonna 2020. Silloin paljonkin kuuntelemani debyyttialbumi sai nyt seuraajan, jonka myötä bändi pääsi vihdoin kunnolla keikoille. Kolmen peräkkäisen julkkarikeikan toinen etappi olisi osunut samalle reissulle pakollisen Tampere-menoni kanssa, mutta kun olin Helsinki-retkeni jo kiinnittänyt, en lähtenyt säätämään lippuja ja yöpymisiä uusiksi. On The Rocks -illan (33) avanneen Numenton death metal on aika kaukana musiikkimaustani, mutta viihdyin yllättävän hyvin sen äärellä. Keikalla oli ainakin hymyilyttäviä visuaalisia elementtejä, kuten solistin tarjoama barré-ote kitaristin avuksi. 

Numento @ On the Rocks Helsinki 31.5.2023

Illan pääkeikka innosti jo ihan eri tasolla. Pieni häiriötekijä oli se, että "minun tyyppi", eli yli 10 vuoden ajan BNC-kuvioissa seuraamani Vili Itäpelto oli koskettimiensa kanssa lavan savuisessa takanurkassa - tuskin edes näkyvillä saati kuvattavissa. Mutta etualan solistin eli Netta Laurenteen karisma vangitsi vastustamattomasti, ja rokkasin riemukkaasti mukana. Ehdottomasti kannatti käydä, vaikka keikan tunnelmat jyräytyivätkin saman tien merkittävämmän kokemuksen alle. 

Smackbound (Teemu Mäntysaari, Netta Laurenne, Rolf Pilve, Tuomas Yli-Jaskari ja
Vili Itäpelto) @ On the Rocks Helsinki 31.5.2023

Smackbound-keikka olisi siis ollut tarjolla myös seuraavana päivänä Tampereella, ja nimenomaan Tampereen Klubilla - paikassa, missä Zero Nine -fanitukseni alkoi kehittyä nykyiseen, teinivuosien etäihailusta merkittävästi muuntuneeseen muotoonsa. Se oli se IX-albumin pienen julkaisukiertueen keikka syksyllä 2009, missä ikuinen idolini Kepa Salmirinne yllätti istahtamalla viereen ja tervehtimällä nettiaktiivisuuden kautta tutuksi tullutta kasvoa. Tarinaani ja keikkakohtalooni olisi siis sopinut hyvin se, että olisin kurvannut Zero Ninen Tampereen keikalle Klubin kautta, mutta ihan aina keikkailuni ei etene hömppäblogiin sopivimmalla käsikirjoituksella. Kehnot reissu-unenlahjani tuntien saattoi olla parempikin nukkua väliyö omassa sängyssä ja ottaa uusi lähtö Tampereelle hyvin levänneenä. 

Zero Nine (Mikko "Dexta" Korpela, Kepa Salmirinne, Mara Mäntyniemi)
@ Hönö baari Tampere 2.6.2023

Zero Nine porskuttaa siis edelleen - jo kolmatta aktiivista keikkakesää vuosien tauon jälkeen. Se, että bändi oli saatu buukattua Tampereelle oli jo aikamoista - pääosa esiintymisistä on kuitenkin ollut pohjoisempana eli lähempänä Oulussa ja Kuusamossa vaikuttavien kotikenttää. Hönö baarin keikalle (35)  suuntasin automaattisen itsestäänselvästi ja riemulla. Silloin 14 vuotta sitten matka oli olevinaan pitkä, mutta nyt se oli sujuva pikku pyrähdys, ja vielä edullinenkin, kun hankin junaliput minuuttien sisällä keikkatiedon julkaisusta.

Zero Nine (Timo Käsmä, Kepa Salmirinne) @ Hönö baari 2.6.2023

Talven hiihtoinnostuksen kipeyttämän kantapään takia olen oppinut hyödyntämään kaupunkipyöriä, ja polkaisin tutusta Tampere-hostellistani keikkapaikan suuntaan hieman aikaisemmin kuin olin ajatellut. Sillä hetkellä kun poljin keikkapaikan ohi - ihan vaan vilkaistakseni ennakkoon missä ja millainen se on - tuttua porukkaa marssi Hönön takapihalta kadulle. Sain moikattua juuri soundcheckin päättäneitä muusikoita - ja he naureskeltua fanille, joka pölähtää keikalle pyöräillen. "Olet kyllä yllätysten nainen", tokaisi Salmirinne. Siinä hälveni yksi pieni jännitysmomentti illasta jo ennakkoon: tapaisinko tyyppejä muuten kuin lavalla. Aika pian oltiinkin jo kolmen keikkaintoisen kaveriporukalla vahtimassa lavan edustaa. Keikka oli ennakkoon loppuunmyyty, mutta suurin osa yleisöstä malttoi saapua paikalle lähempänä showtimea. 

Kepa Salmirinne @ Hönö baari

Keikkahan oli taas aivan huikea. Bändi soitti riemulla ja yleisö eli täysillä mukana. Setti oli lähes sama kuin edelliskesänä, eli sisälsi bändin valikoimia raitoja koko uran ajalta, ja sitten niitä käytännössä pakollisia "bangereita", kuten nykyään tavataan sanoa. White Lines, Never Stop Runnin' ja Banging on Drums on sarja suomalaisen hardrockin kuolemattomimpia, jota ei voi millään jättää soittamatta. Ainoa pieni pettymys oli, että eteemme asetetun settilistan Dream Queen -merkintä ohitettiin. Kappale oli soinut ihanana yllätyksenä Järvenpään keikalla kesällä 2010 eikä sen jälkeen ollut kantautunut livenä ainakaan minun korviini. Vieressäni eturivissä intoillut nuorempi mies tilitti asiaa pontevasti minulle ja huuteli "unohduksesta" lavankin suuntaan, mutta hillitsin häntä ennemmin kuin yllytin. Kunnioitan bändin mielipidettä ja päätöksiä, ja jos eivät siinä hetkessä sitä halunneet soittaa, niin eivät soittaneet, ja se oli erittäin ok, vaikka kyseessä yksi omista lempibiiseistäni onkin.

Keikan jälkeen jäätiin baariin hengailemaan sillä ajatuksella, että kyllä me bändi vielä kiitellään ja jututetaan - eihän meillä ollut kiire pois kun ihanan aikaisen showtimen keikka päättyi jo kymmenen pintaan. Kävikin sitten niin onnellisesti, että saatiin höpötellä Kepan ja kumppanien kanssa harvinaisen pitkä tovi. Tyyppien tarinat vaikkapa menneiden vuosien pitkistä bussimatkoista toisiaan jekuttaen olivat silkkaa parhautta. Röhönaurun keskeltä säteili lämpöä ja arvostusta - muusikoilla toisiaan kohtaan ja meillä koko elämämme parasta ja pysyvintä musiikkia tarjonneita kohtaan, mutta hekin tuntuivat aidosti arvostavan uskollisia kannustajiaan. Oltiin niin ihmisiä toisillemme, että fanityttöhommelit, kuten yhteiskuvat, jäivät taas välistä, mutta jos pitää valita sellaisten ja luottamuksellisen kaverillisen jutustelun välillä, jälkimmäinen voittaa mennen tullen. Kaverillinen tunnelma oli myös pienellä jatkokeikalla (36), jolla pyörähdin heti paluuiltana. Suomi-pops tops & flops -meininki jaksoi ilahduttaa jonkun aikaa, mutta osasin myös jo kokemuksella luovuttaa ja kotiutua lepäämään ennen viimeisiä biisejä.

Suomi-pops Tops & Flops @ Pikku Pete Lappeenranta 3.6.2023

Tällä kesäkuun ensimmäisen viikonlopun massiivisella musiikki- ja nauruterapia-annoksella sain vahvistettua itseäni myös käsittelemään kriisiytynyttä työtilannetta. Ei mikään ehtinyt selvitä ennen kesälomia, mutta Zero Ninen ja erityisesti Kepan vaikutuspiiristä ammennetulla "pohjoisella voimalla" sain polkaistua jalkani maahan. Uskalsin alkaa vaatia muuta ratkaisua kuin itseni muuttamista sellaiseksi, miksi en oikeastaan edes halua muuttua. Mielestäni minulla on täysi oikeus tehdä "vain" hyvää työtä - ei elää ja hengittää työtä, saati kuormittaa itseäni loppuun tehtävillä, jotka sijoittuvat täysin sivuun vahvuuksistani ja koulutuksestani. Saa nähdä mitä tästä seuraa - onko minulla pidemmän päälle enää työpaikkaa mihin palata - mutta olen nyt ainakin viskannut maraton-piikkarit mäkeen ja asettanut varustekassini topakan toiveikkaasti kuularingin viereen odottamaan.