Paluu Puolangalle

Keikkakesä oli hyvä ja saan nyt palata huippukokemukseen, jolla aloitin turhankin tarpeellisen kesälomani. Viime kesänäkin koettu LankaFest ilmaantui ohjelmaani hyvissä ajoin mutta silti yllättäen. Niin kivoilta kun festarit vaikuttivatkin, Brother Firetriben peruutuksen paikannut Zero Nine -uusinta oli minulle ainut riittävä houkutin Puolangalle, yli kuuden tunnin ajomatkan päähän. Kesän 2010 Järvenpään keikalla tutuksi tulleen ystäväni kanssa kuskina vuorotellen, keikkatäpinöistä ja elämästä höpötellen, ja tietysti Zero Ninen musiikkia kuunnellen matka meni ratevasti. Vuokatin ruokatauon kohdalle osunut kaatosadekin hellitti ja saimme pystyttää telttaa tutulle leirintäalueelle kauniissa vaikka viileässä säässä. Edelliskesänä päädyin viime hetken käänteenä saman ystävän ja hänen seuralaisensa mökkiin, mutta nyt kaikki mökit oli varattu jo ennen kun tiesimme reissua suunnitella. Telttamajoitus toimi muuten hyvin, mutta kokemattomana retkeilijänä olin napannut kesäreissulle kesämakuupussin ja hytisin sen suosituslämpötilaa kylmemmässä aamuyössä, mutta sekin oli jälkikäteen vain osa seikkailua. 

Puolangan päänähtävyys Pessimismitalo oli jopa tällä kertaa ollut auki. Sen tutkailtuamme olimme aavistuksen myöhässä tavoitteestamme ehtiä Antti Railion setin alkuun, mutta ehdimme sittenkin "heimopaitojen" ansiosta. Reilun kilometrin kävely korvautui Zero Nine -intoisen perheen autokyydillä, ja vaikka matka kesti vain hetkisen, se nostatti tunnelmia entisestään. Soihan autossa oikeat musiikit ja saimme intopinkeinä valistaa seuruetta siitä, mistä legendabändin käänteitä voi seurata. Itse olen sen verran syvällä some-suossa, etten aina muista, etteivät kaikki ole Facebookissa ja sen tärkeimmässä faniryhmässä. Ilman sitä Zero Nine -keikkojen löytäminen lienee tosiaan aika tuuripeliä.

Antti Railio ja kitaristi Samuli Erkkilä @ LankaFest Puolanka 1.7.2023

Festariportista marssimme sisään samalla hetkellä kun Ruostunut ankkuri (live) avasi festarilauantain ja Railion akustisen duosetin. Kipitimme kohti lavaa, minä kaulassani pressipassi, kun olin viime kesästä oppineena varmistanut kuvauslupani etukäteen. Ehkä olisin sen kanssa voinut pujahtaa jopa backstagelle, mutta vaikka ajatus nimenomaan siellä kuvaamisesta - toki erikseen lupia kysellen - kiehtoikin, en viitsinyt lähteä kokeilemaan onneani ilman passitonta seuralaistani. Keskityin keikkoihin - pääbändiä edeltävistäkin suorastaan yllättävän paljon nauttien. Antti Railio on erikoinen hahmo, kun hänet mieltää heavy-laulajaksi, mutta tunnetuin oma tuotanto on hempeää iskelmää. LankaFest-yleisökin odotti selvästi Hallaa ja etelätuulta muuten rock-covereihin painottuneen setin loppupuolella. 

Vaikka nautimme koko tarjonnasta, prioriteetit olivat selkeät. Sillä sekunnilla kun seuralaiseni havaitsi Zero Ninen Salmirinteen ilmaantuneen festarialueelle, fokuksemme siirtyi Railion setin loppuhuipennuksesta häneen. Emme menneet häiritsemään meneillään olevaa keskustelua mutta sen verran lähelle, että herrasmiessolisti osasi käväistä tutut naamat moikkaamassa sen päätyttyä. Enemmän höpöttelisimme keikan jälkeen, mutta jo pikatervehdys pulpautti keikkapöhinän seuraavalle tasolle. Pisaraakaan alkoholia en olisi tunnelman kohotukseen kaivannut, mutta käväisimme silti yksillä festarialueen takalaitaan sijoitetulla anniskelualueella. Päälavan taukojen aikana esiintynyt Netta Skog haitarille sovitettuine heavy-hitteineen jäi sieltä käsin etäiseksi taustamusiikiksi. 

Netta Skog @ LankaFest Puolanka 1.7.2023

Toisesta päälavan esiintyjästä, Stargazery-bändistä, minulla ei ollut mitään ennakkotietoa."Kun keikalla ollaan, niin ollaan kunnolla" -asenteella asetuimme kuitenkin eturiviin. "Heimopaidat" olivat vahvasti edustettuina, mutta kannustamme mielestäni "lämmittelijääkin" asianmukaisesti. Bändin melodista heavya kuuntelikin vallan mielellään, ja erilaisista hahmoista koostunutta bändiä oli kiehtova seurata: oli rokkikukkokitaristi, goottityyliin meikattu kosketinsoittaja ja erityisen iloisella meiningillä veivannut rumpali. 

Stargazery (feat. Jukka Nummi) @ LankaFest Puolanka 1.7.2023

Basisti hoiti tonttinsa vähemmällä huomiolla, mutta filosofisimmat pohdinnat aiheutti kuulemma lyhyellä varoitusajalla tuuraajaksi hypännyt solisti.  Se selitti alkuun hieman ihmetyttäneen luntti-iPadin ja upotti minut mietintöihin siitä, miten korvaamattomia juuri suosikkilaulajat minulle ovat. Kun ympärillä oli omaa Zero Nine -heimoa, en saanut aistittua miten mahdolliset Stargazery-fanit tilanteeseen suhtautuivat, mutta itseäni pelkkä ajatuskin seuraavasta bändistä ilman Kepaa viiltää sydämestä. Loistavia soittajia ja mainioita tyyppejä bändi täynnä, mutta keulakuva äänineen on kuitenkin "se juttu". 

Kepa Salmirinne (Zero Nine) @ LankaFest Puolanka 1.7.2023

Seuraavalla haitari-heavyn säestämällä tauolla ei enää eksytty anniskelualueelle vaan pidettiin paikkojamme lavan edustalla. Jotain maagista siinä tapahtui, kun Zero Nine vihdoin asteli lavalle. Ehkä pitkä päivä, ajelu ja ennakkohehkutukset samanhenkisessä seurassa olivat ladanneet tunneakut täyteen, kun riemu bändistä ja musiikista suorastaan purskahti sillä sekunnilla, kun setti alkoi. Komea lava ja kauniin kesäyön puitteet varmasti vaikuttivat, mutta siinä hetkessä tuntui siltä, että keikka oli vielä paljon parempi kuin kuukautta aiemmin Tampereella - vaikka sielläkin oli melkein parasta ikinä. Yksi tekijä, minkä selkeästi tiedostin, oli se, että äänentaso oli säädetty aavistuksen lempeämmälle tasolle - tai ainakin "meteli" mahtui paremmin pohjoisen taivaan alle kuin baariin. Saatoin nauttia ilman korvatulppia, jotka aina hieman hillitsevät - varsinkin intoa hoilata mukana. Tiedä sitten miten sama vaikutti bändiin - oliko yli 40 vuotta täysillä tuutanneiden vaikeampi päästä täyteen tunnelmaan? Riemukkaalta meno lavalla ainakin näytti, ja rakkaus elämäni bändiin senkun vahvistui vaan kaikkien näiden vuosien jälkeen. 

Zero Nine (Timo Käsmä, Mikko Korpela, Kepa, Mara Mäntyniemi) @ LankaFest 1.7.2023

Niin reippaasti ja ilolla kun olikin seurattu edeltävät esiintyjät, pääbändin jälkeen ei mikään muu tuntunut miltään. Steve 'n' Seagulls sai veivata hilpeän persoonallisia covereitaan ihan rauhassa. Siirryimme siihen osaan festarialuetta, missä uskoimme parhaiten bongaavamme "meidän" bändiä. Ouluun palannut soittajaosasto selvisi meistä tällä kertaa vähällä - vain rumpali Korpela kävi moikkaamassa ja halaamassa keikan jälkeen - mutta omalla Kuusamo-kyydillään kulkenut Kepa pysähtyi toviksi pieneen keskustelupiiriin. Tallensin hetken ilmeisesti vain sydämeeni enkä aivoihini, kun en muista siitä juuri muuta kuin Kepan riemastuttavan itseironisen reaktion siihen, kun mainitsin Stargazeryn rumpalin ”söpöyden”. Saattaahan suomalaisen hardrockin pioneerilla tosiaan olla jokunen "entinen teinityttö" fanikunnassaan osittain ulkomusiikillisista syistä. Minä en vaivaudu 37 vuoden jälkeen nolostelemaan sitä, jos katse, karisma ja leijonaharja sattuivatkin silloin vauhdittamaan musiikin matkaa sydämeeni. Päinvastoin saan olla Zero Nine -keulakuvan komeudesta tuplasti kiitollinen, jos se edesauttoi paitsi elämäni bändiin hurahtamista myös häneen assosioituun Idols-kokelaaseen koukuttumista 25 vuotta myöhemmin. Jos saan seurailla Ilpoakin vielä kun hän on mahdollisesti kaljuuntunut kuusikymppinen, musiikkimaailmassani on kaikki mennyt aivan ihanasti (ja omassa elämässä myös aika hyvin, koska hipoisin kahdeksaakymmentä). 

Steve 'n' Seagulls @ LankaFest Puolanka 1.7.2023 

Kuuntelimme festari-illan loppuun ja saimme tulomatkalla hyväksi havaitun kyydin takaisin telttamme luo. Sekä isän että kuskina toimineen, vielä hieman alle täysi-ikäisen pojan Zero Nine -intoilu oli kerrassaan sykähdyttävää, eli toivottavasti törmäämme heihin keikoilla toistekin. Leirintäalueella söimme hyvät iltapalat ja vielä paremmat aamupalat illasta yli jääneine grillimakkaroineen. Edelliskesän yksinäinen kotimatkani oli ollut jaksamisen rajoilla, mutta nyt paluu meni hujauksessa. Vähemmän palellut ja enemmän nukkunut seuralaiseni taisi ajaa pidemmät vuorot, ja Zero Ninen yhdeksän albumia pyörivät autosoittimessa edelleen.